Samalla kun siippani nauttii vuorimaisemista ja lähestyy Everest-Lhotse retkikuntaa raikkaassa ilmassa, minä kökin täällä Kathmandun asunnossamme sisällä ja pidän huolen siitä, että ovet ovat tiukasti lukossa. Kathmandu on ollut melkeinpä suljettuna eilisillasta saakka, koska maolaiset eli kommunistipuolueen kannattajat ovat taas kaduilla. Tänään 1.5. he ovat järjestäneet massamielenosoituksia ympäri maata ja erityisesti pääkaupunkiin on virrannut kymmeniä tuhansia mielenosoittajia eri lääneistä, kooten jopa 500 000 ihmistä puolueen tapahtumaan. Aamusta iltaan saakka talomme ohi kulkevaa pääkatua pitkin virtasi tuhansia mielenosoittajia iskulauseita huutaen ja punaisia sirppi ja vasara-lippuja heiluttaen. Jos hallitus ja sen vastustajat eivät pääse sopuun tänään (eli toisin sanoen, hallitus ei suostu maolaisten vaatimuksiin), huomenna alkaa maoistien julistama yleislakko määräämättömäksi ajaksi. Olemmekin varautuneet kauppojen ja palveluiden kiinnioloon ostamalla kaikenlaisia ruokatarpeita ja vettä pidemmäksi aikaa.

Näkymä kotikadullamme

Pitkin viikkoa poliisin on raportoitu löytäneen räjähteiden tekoaineita, pommeja/granaatteja ja aseita mellakoihin tulleilta nuorilta miehiltä, iältään vain 16–25-vuotiaita. Kaupunkiin saapuneet maolaiset ovat kiristäneet hotelleja ja yksityiskoteja majoittamaan kymmenestä kahteenkymmeneen ”kapinallista” kattonsa alle. Onneksi tänne meille ei ole kukaan tullut koputtelemaan ovelle. Myös kaupat pelkäävät maolaisten haluamia palkkioita ja mahdollista ilkivaltaa, niinpä suurin osa sulki ovensa jo eilen. Etelässä maolaiset ovat vaatineet jokaista perhettä lähettämään yhden jäsenensä osallistumaan heidän protestiinsa –olivat he aatteen takana tai eivät… Länsirajalla nuoret ovat lähteneet joukoittain Intiaan etsimään töitä heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi ja koska pelkäävät maan suistuvan jälleen sotaan. Myöskään lapset eivät ole päässeet kouluun maoistien julistaman yleislakon vuoksi. Eräs haastatelluista sanoo, ettei ollut suunnitellut jättävänsä maataan, mutta ettei näe tulevaisuutta täällä tällä hetkellä.

Maolaisten painostustoimet ajoittuvat toukokuulle, koska maan perustuslaki pitäisi kirjoittaa toukokuun loppuun mennessä, mutta prosessi on ollut jatkuvasti häirittynä lakkojen ja uhkausten vuoksi. Maoistit sanovat ajavansa kansanvaltaa, mutta samalla he vaativat pääministerin eroa ja uutta, heidän johtamaansa hallitusta –aika erikoinen käsitys kansanvallasta tai demokratiasta! Poliittinen epäluottamus on lisääntynyt jälleen; hallitusta on syytetty armeijan lisävarustelusta, mutta myös maoisteilta on kerätty paljon aseita ja kuulemma ”joukkoja” on koulutettu ja aseistettu etukäteen, eli tilanne on todellakin kriittinen maan rauhanprosessin kannalta.

Näkymiä katolta

Kun kuuntelin ja katselin talomme editse kulkevia, iskulauseita huutavia tuhansia ihmisiä, tuli aika pian tunne, että ei tarvita paljon että tuossa väkijoukossa jokin laukaisee jännittyneen tilanteen ja tilanne karkaa käsistä. Maolaisten johtaja on antanut lupauksen mielenosoitusten rauhanomaisuudesta, mutta eipä siihen tarvita kuin yksi aseella tai pommilla varustettu ajattelematon nuori kapinallinen, niin tilanne kärjistyy sekunnissa. Nepalin ja Thaimaan kahakoissa on ainakin yksi yhteinen tekijä osallistujien punaisten t-paitojen lisäksi; mielenosoituksiin ja mellakoihin houkutellut ihmiset on nimittäin kerätty köyhiltä alueilta ja heille maksetaan pientä palkkiota ja annetaan ruokaa sekä järjestetään juhlia mukaan lähtemisestä. Monelle työttömälle ja kouluttamattomalle ihmiselle tämä on parempi kuin ei mitään –he siis ovat mukana, vaikkeivat välttämättä tiedä politiikasta tai eri osapuolten näkemyksistä mitään. Nepalissa ihmisten uhkailu ja pakottaminen protesteihin on toki myös ollut tavallista.

Pahinta on se, ettei köyhien kansalaisten tai työttömien nuorten tilanne tunnu kiinnostavan poliittista peliä pelaavia tahoja (niin perinteisiä puolueita kuin maoistejakaan) vaan kaikki haluavat vain valtaa. Maolaisjohtajia on syytetty ihan samalla tavalla luksusmaisesta elämäntyylistä kuin heidän sormella osoittelemia ”kapitalistejakin” ja nämä johtajat matkustelevat sukulaisineen ulkomailla milloin missäkin heidän lastensa opiskellessa ulkomailla (samaan tyyliin kuin mitä on paljastunut myöhemmin mm. puhemies Maon yksityiselämästä). Todella tekopyhää…

Nepalin tilannetta pitkään seuranneena tämä kaikki tuntuu lähinnä surulliselta –aivan kuin tämän maan ihmiset eivät jo olisi kärsineet tarpeeksi! Tavalliset ihmiset haluavat kipeästi rauhaa ja paluuta normaaliin elämään, maan yrittäjät ja talous tarvitsisivat sitä myöskin. Lisäksi maan nuoret ovat menettäneet jo yhden vuosikymmenen elämästään, joko pommeja peläten tai sitten lapsisotilaina maolaisten joukoissa taistellen. Jatkan tilanteen seuraamista YK:n turvallisuustiedotteita radiopuhelimella kuunnellen sekä kadun tapahtumia talomme katolta katsellen…mutta väkijoukkojen sekaan ei ole mitään asiaa.