Avainsanat: ‘pienyrittäjä’

Hyvä kiertää Nepalissa!

12.16.2012 - Heidi

Vierailimme Nepalissa jälleen tuttujen Reilun kaupan järjestöjen ja valmistajien luona. Fair Trade Group Nepalin eli Nepalin Reilun kaupan jäsenjärjestöistä vierailimme Kumbeshwar Techical Schoolissa, joka on tuttavamme jo usean vuoden takaa ja jolle kastittomat naiset kutovat villatuotteita (KTS valmistaa tuotteita myös People Treelle, joista muutamia nytkin kaupassamme). Pokharan pikkukaupungissa tapasimme WSDO:n eli Women’s Skills Development Organizationin naiset. WSDO kutoo puuvillaa perinteisellä back strap weaving-menetelmällä, värjää sen mm. kasvivärein ja järjestön naiset ompelevat kankaasta tyylikkäitä laukkuja. Isona henkilökohtaisena ilonaiheena oli myös entisen työpaikkani, Micro Entreprise Development Project MEDEP:in mikroyrittäjien ja käsityöläisten tapaaminen.

Pari vuotta sitten Nepalissa asuessamme pyrimme tukemaan näitä ihmisiä järjestämällä laatukoulutusta, hankkimalla design-materiaaleja uusia ideoita varten ja mikä tärkeintä, opetimme heitä hinnoittelemaan tuotteensa niin, että niin mikroyrittäjät kuin heille työskentelevät ompelijatkin saisivat työstään kunnon palkan ja toiminta olisi kestävällä pohjalla. Lähtiessämme Nepalista emme olleet lainkaan varmoja, mitä tapaamillemme käsityöyrittäjille tapahtuisi –ne yrittäjät, jotka olivat edenneet hieman pidemmälle ja olivat palkanneet käsityöläisiä töihin, olivat mm. ottaneet isoja lainoja mahdollistaakseen kaupan avaamisen tuotteilleen ja maksaakseen palkat ja muut toiminnan kulut. Monesti tänä aikana olemme olleet huolissamme, kuinkahan näille riskin ottaneille ihmisille käy. Oli valtava helpotus ja ilo huomata että asiat olivat edenneet positiivisesti ja monesta naisyrittäjästä oli tullut kylänsä menestyjä ja iso työllistäjä. Naisten menestys on kuulemma johtanut perheiden, erityisesti miesten, ajatusten muuttumiseen tyttölasten saamisesta ja heidän arvostaan. Niissä paikoissa, joissa tuotteita myytiin turisteille, olivat myynnit kasvaneet parantuneen designin ja laadun vuoksi. On yllättävää huomata, että isoimpia henkilökohtaisia riskejä ottaneet yrittäjät ovat kaiken lisäksi niitä kaikista hyväsydämisimpiä. He yrittävät auttaa omien työntekijöidensä lisäksi kaikkia vastaantulevia apua pyytäviä ihmisiä.

Peari ompelee nappeja nokkosolkalaukkuihin.

Peari ompelee nappeja nokkosolkalaukkuihin.

Esimerkiksi meille nokkoslaukkuja ompelupajassaan valmistavan yrittäjäpariskunnan kotona vieraillessamme huomasimme, että siellä asuu vuoristokylästä kotoisin oleva polion sairastamisesta vammautunut nainen, jonka suku ja perhe oli hylännyt ja joka saa nyt elannon auttamalla yrittäjiä juoksevissa töissä. Nyt hän myös avusti laukkujemme valmistumista mm. ompelemalla niihin napit. Toinen nainen, joka on saanut suojan laukkujen valmistajien luota, on neljän lapsen äiti, joka omistaa ainoastaan pienen savimajan Länsi-Nepalissa. Tapasimme hänet ensimmäisen kerran 3 vuotta sitten kun hän kiersi myymässä virkkaamiaan laukkuja Pokharan turistialueella saadakseen ruokaa lapsilleen –hänen miehensä hylättyä hänet ja muutettua Intiaan uusiin naimisiin tällä naisella on ollut lähes mahdotonta selviytyä ja huolehtia perheestään. Kaiken lisäksi kuulimme, että hän tarvitsee pian leikkauksen, johon hänellä ei ole varaa. Paikallisia ystäviämme, naista sekä hänen tytärtään haastateltuamme päätimme hoitaa asian niin, että paikalliset yrittäjäystävämme sekä me maksamme leikkauksen puoliksi, jotta hänen ei tarvitse enää kärsiä kivuista. Jatkokysymys on tietenkin se, kuinka hän voi jatkossa elättää perheensä ja kuinka perheen lapset saadaan pidettyä koulussa (tällä hetkellä lapset käyvät koulua, mutta ovat siellä usein nälkäisinä, koska perheellä ei ole riittävästi ruokaa). Olen pyytänyt naista tekemään mallikappaleita virkkaamistaan laukuista, jotta voisimme kehitellä jonkinlaisen mallin, jolla saisimme hänelle pitkäaikaisen, kestävän tulonlähteen. Lisäksi olemme yhteydessä erääseen paikalliseen järjestöön, joka auttaa nimenomaan leskiä ja perheitä, joilla on sosiaalisia ongelmia ja joilla voisi myös olla mahdollisuus työllistää nainen käsityöosastolleen.

Näiden naisten lisäksi tuttavamme olivat ottaneet luokseen asumaan köyhän suurperheen pojan vuoristokylästä, joka saa nyt Pokharassa sähkömiehen ammattikoulutuksen. Tämä on uskomaton esimerkki siitä kuinka ihmiset, jotka ovat itse olleet köyhistä köyhimpiä, auttavat nyt muita saatuaan ensin itse apua! Toivomme voivamme keskittyä entistä enemmän nepalilaisten tuotteiden maahantuomiseen ja lisätulojen ohjaamiseen näille ihmisille eli nokkoskuitua metsästä kerääville naisille, langan kehrääjille, kankaan kutojille sekä laukkujen ompelijoille!

Laukkujen materiaalit ovat käsinkudottua nokkosta, jonka ovat keränneet, prosessoineet, kehränneet ja kutoneet kankaaksi köyhyydenvähentämisprojekti MEDEP:in naiset Nepalin vuoristoseuduilla. Ompelutyö on tehty Medep:in alaisessa käsityöpajassa, jossa ompelijat saavat työstään paikallisittain todella hyvän palkan. Laukuissa on useita arjen kiireessä hyödyllisiä yksityiskohtia, kuten useita vetoketjullisia taskuja. Olemme myös ylpeitä huomatessamme, että tutut ompelijat ovat ottaneet tosissaan aiempien koulutusten annin ja nyt he keskittyivät laukkujen viimeistelyyn ja kestävyyteen. Joka tapauksessa toivotamme kaikenlaisen palautteen laukuista tervetulleeksi, sillä välitämme palautteen suoraan laukkujen valmistajille ja sen avulla heillä on mahdollisuus oppia uutta.

Himalajalla kasvava nokkonen (Girardinia Diversifolia) on jättiveriso pohjoisesta sukulaisestaan. Nepalin vuoristokylien käsityöläisille se on paikallinen raaka-aine, joka muuten menisi hukkaan. Koska nokkonen kasvaa villinä luonnossa, sen kasvatukseen ei tarvita lannoitteita tai torjunta-aineita. Laukkumme ovat värjäämätöntä 100 % nokkosta, joten kankaan valmistuksessa ei ole käytetty mitään kemikaaleja. Nokkoslanka on erittäin kestävää, sillä Himalajan nokkonen kasvaa 1,5 metriä korkeaksi ja kasvilla on näin ollen moninkertaisesti pidemmät kuidut kuin esim. puuvillalla. Voit katsoa videon nokkosen muokkaamisesta Karmashopin facebook-sivulla (Nov 8, 2010).

Hari valmistaa tietokonelaukkua nokkoskankaasta.

Hari valmistaa tietokonelaukkua nokkoskankaasta.

Uudet puuvillalaukut ovat WSDO:n naisten kutomia, värjäämiä ja ompelemia. Suomalainen Anne Erkkilä Finprolta oli juuri vapaaehtoistöissä WSDO:lla ja hän kirjoitti jutun juuri ilmestyneeseen Maailmankauppalehteen. Juttu on luettavissa täällä.

Nepalilaistan tuttaviemme esimerkin mukaan annetaan hyvän kiertää ja nautitaan näin Joulun aikaan toisten ihmisten seurasta sekä hyvästä tahdosta läheisiä kohtaan, lähellä ja kaukana!

Elämänmenoa Katmandussa

12.03.2012 - Heidi

Näinpä on pari viikkoa reissua vierähtänyt ja vasta nyt löytyi aikaa kirjoittaa muutama rivi tänne blogiinkin. Paluu Nepaliin kahden ja puolen vuoden jälkeen on ollut tapahtumarikasta ja tunteikasta aikaa –on tuntunut kuin emme olisi täältä koskaan lähteneetkään, niin kotoisilta tutut kulmat tuntuvat Patanin vanhan kaupungin katuja tallatessa. Toisekseen on ollut hienoa tavata vanhoja tuttuja, entisistä kollegoista paikallisiin ravintolan ja kirjakaupan pitäjiin sekä tietenkin Reilun kaupan järjestöjen ihmisiin ja tuottajiin. Täällä on jälleen törmännyt hieman erilaiseen elämänrytmiin kuin Suomessa; tupsahdettuamme yhtäkkiä tuttujemme ovelle tai työpaikalle, meidät on kutsuttu heille asumaan tai vähintäänkin aterioimaan perheen luo siinä samassa hetkessä. Paikallinen tuttumme sanoikin hyvin, että ”tämä on elämää” (ajan ottaminen arjen kiireistä ystäville) ”–me emme tiedä, mitä elämässä tapahtuu tai milloin näemme seuraavan kerran, on siis paras nauttia yhdessä tästä hetkestä!” Vaikka monet tutuistamme täällä ovat pienyrittäjiä, kuten mekin, ja myös kiireisiä, tuntuvat he kuitenkin osaavan hieman paremmin rennomman suhtautumisen aikaan. Olemme myös naureskelleet, että yhä kasvavien liikenneruuhkien, sähkökatkojen ym. hidasteiden vuoksi täällä on pakko ajatella, että yhdessä päivässä voi hoitaa yhden isomman asian –ei ”miljoonaa asiaa”, kuten Suomessa on tapana!

Elämänmenoa Katmandussa.

Elämänmenoa Katmandussa.

Nepalin yleisestä tilanteesta sen verran, että tuttujemme mukaan täällä on ollut rauhallisempaa kuin meidän täällä asuessa, yleislakkoja on vähemmän ja niistä ei ole seurannut samanlaisia väkivaltaisia kahakoita kuin aiemmin. Yksi negatiivinen asia, mihin maan epävakaa tilanne on johtanut, on korruption lisääntyminen entisestään, tämän on kuullut monen eri tahon suusta. Vaikka poliittinen tilanne on vielä täysin hatara, eikä perustuslakia ole vieläkään saatu säädettyä, näkyy ihmisten halu jatkaa elämäänsä uusien bisnesten, kuten ravintoloiden, hotellien ja kauppojen avaamisena. Myös kaikenlaisia uusia rakennusprojekteja tuntuu olevan meneillään eri puolilla. Ihmiset ovat kenties luovuttaneet poliitikkojensa suhteen, mutta ovat päättäneet uskoa tulevaan ja ottaa ohjat omiin käsiinsä ja yrittää rakentaa jotain uutta. Olemme myös tavanneet mikroyrittäjiä, joita koulutin täällä työskennellessäni sekä Nepalin Reilun kaupan järjestön jäseniä ja hyviä uutisia sekä positiivista kehitystä on ollut havaittavissa heidänkin keskuudessaan –näistä kuitenkin enemmän seuraavassa jutussa!

Micro-Enterprise Development Programme (MEDEP)

05.18.2012 - Antti

MEDEP perustettiin yli 10 vuotta sitten YK:n kehitysohjelman, UNDP:n, avustuksella. Projektin tarkoituksena on identifioida Nepalin köyhistä köyhimmät syrjäseuduilta ja maalta ja tarjota heille mahdollisuus parempaan elämään pienyrittäjyyden kautta. Ohjelman keskeisinä kohderyhminä ovat naiset, kastittomat, vähemmistöryhmien edustajat sekä työttömät nuoret. Kaikki ohjelmaan valitut henkilöt ovat joka tapauksessa eläneet alle Nepalin köyhyysrajan, joka on vain 7696 Nepalin rupiaa (74 euroa) vuodessa ja 21 rupiaa (20 senttiä) päivässa –mikä taas on vain viidesosa kansainvälisestä yhden dollarin köyhyysrajasta! Osa yrittäjiksi koulutettavista on ns. hard core-köyhiä, joiden tulot ovat olleet alle 4617 rupiaa vuodessa. Voi siis sanoa, ettei näillä ihmisillä ole juuri ollut mitään ennen tähän projektiin pääsyä. Eikä yrittäjäksi ryhtyminenkään ole kovin helppoa näille ihmisille, jotka usein eivät osaa lukea tai kirjoittaa tai heillä ei ole mitään muutakaan koulutustaustaa. MEDEP kouluttaa yrittäjäksi ryhtyviä liiketoimintasuunnitelman tekemisessä, antaa tietoa kysynnästä ja markkinoista sekä tarjoaa teknistä ja taidollista koulutusta ja tukee heitä markkinoinnissa. Yksi tärkeä osa ohjelmaa on mikrolainoituslaitosten ja pankkien kanssa tehtävä yhteistyö; monet pankit kun pitävät köyhiä kelvottomina saamaan edes pienimpiä mahdollisia lainoja ja siksi yritysten perustaminen on usein mahdotonta.
Lapsi-karkkien tekoa
Lapsi-karkkien valmistusta
Lokta-paperin tekoa
Lokta-paperin valmistusta Daphne-kasvista

Toimintansa aikana projekti on ollut menestyksekäs ja MEDEP:in kautta n. 40 000 ihmistä on saatettu yrittäjyyden alkuun eri puolilla Nepalia. Haasteita silti riittää. Yritysten laajentaminen edes oman kylän sisällä olisi tärkeää, jotta yrittäjät voisivat työllistää muita alueen ihmisiä. Monesti vaikeakulkuisissa paikoissa asuvien yrittäjien on kuitenkin hankala pysyä selvillä markkinakysynnästä ja laatuvaatimuksista jne. Monesti mm. pitkät ja hankalat kuljetusmatkat lisäävät tuotteiden hintoja niin, etteivät he pysty kilpailemaan hinnoilla tehdas- ja massavalmisteisten tuotteiden kanssa (joita rahdataan Nepaliin myös Intiasta ja Kiinasta). Nepalin oman tuotannon, omien raaka-aineiden käytön ja viennin elvyttäminen olisi tärkeää, sillä maan talous on täysin epätasapainossa ja sitä uhkaa jopa romahtaminen. Lähes kaikki MEDEP:in alaisuudessa tehdyt tuotteet on valmistettu käsin alusta loppuun saakka ja materiaaleina on usein käytetty paikallisia raaka-aineita, kuten bambua (korit ja koriste-esineet), nokkosta (laukut ja huivit), daphne-kasvia (käsintehty Lokta-paperi) jne.

Suitsukkeiden tekoa
Suitsukkeiden valmistusta
Saippuan tekoa
Saippuan valmistusta
Olkalaukun tekoa nokkoskankaasta
Hari ompelee olkalaukkua nokkoskankaasta

MEDEP:in yrittäjien tuotteita/palveluita ovat mm.: puutavara (kestävä metsätalous), palvelut (parturi-kampaajat ja suutarit), elintarvikkeet (hunaja, makeiset, hedelmätuotteet, maitotuotteet), paperituotteet, käsityöt ja käsinkudotut kankaat, suitsukkeet, bio-briketit, nokkostuotteet, bambutuotteet, kasvisaippuat yms. Vuoden 2010 aikana tutkitaan myös mm. vesihyasintin ja elefanttiruohon käyttömahdollisuuksia pienyrittäjien tuotteissa.
Käsityöläisiä Länsi-Nepalissa
Käsityöläisiä Länsi-Nepalissa

Langan kehräystä nokkosesta
Gammaya kehrää langan nokkosesta

Dhaka-kankaan kudontaa
Dhaka-kankaan kudontaa

Tutustu tarkemmin:

Micro-Enterprice Development Programme: www.medep.org.np

Karmashop 4 vuotta!!

04.30.2011 - Antti

Niin uskomatonta kuin se onkin, täyttää toukokuussa 2007 puolisoni kanssa perustama Karmashop nyt neljä vuotta. Muistan vieläkin uuden yrittäjän valmiuden ottaa henkilökohtainen riski ja uskomattoman innon ja luoton omaan liikeideaan kun sitä yrityskonsultille esittelimme ja pohdimme, onko Suomessa tilausta Reiluun kauppaan ja luomutuotantoon erikoistuneelle vaatekaupalle ja tuotteille. Vielä silloinhan tilanne oli se, että Suomesta oli saatavilla vain muutamia tuotteita, jotka olivat sekä valmistettu Reilun kaupan sääntöjä noudattaen, että tehty luomu- tai ekomateriaaleista (perusperiaatteet, jotka halusimme yrityksemme tuotteissa yhdistää). Omaan ideaan oli suorastaan rakastunut erityisesti sen vuoksi, että se liittyi niin läheisesti omiin arvoihin ja elämäntapaan sekä haluun auttaa kehitysmaissa tapaamiaan ihmisiä ja edistää myös vaatetollisuudessa vielä tuolloin aika retuperällä olleita ympäristöasioita. Vielä neljä vuotta sitten Reilu kauppa tai ympäristöasiat (yleisesti tai juuri vaateteollisuuteen liittyen) olivat paljon pienemmän marginaalin puheenaiheita kuin nykyisin -muutos on ollut valtava sekä nopea ja hyvä niin!

Itse yrittäjälle tämä neljä vuotta ei ole ollut maailman helpointa aikaa; siihen on sisältynyt monenlaisten haasteiden ratkomista arkisen aherruksen lomassa täällä Suomessa, öitä rähjäisissä hostelleissa Aasiassa, torakoiden hyppiessä katosta päälle (kirjaimellisesti!), pitkien matkojen taittamista junilla, busseilla, rikshoilla, moottoripyörällä ja jalan luomupuuvillapelloille sekä pientuottajien luo. Kaikessa tässä työssä on aina ollut merkityksellisintä ja hienointa Reilusta kaupasta hyötyvien paikallisten ihmisten tapaaminen. Neljään vuoteen on myös sisältynyt hetkiä, jolloin oma usko yrittämiseen on monessakin mielessä meinannut loppua, taloudellisista tai ajallisista resursseista puhumattakaan. Olemme mieheni kanssa monesti nauraneetkin, että jos olisimme silloin 4 vuotta sitten tienneet yrittäjyydestä tai verkkokaupan ylläpidosta ja sen kehittämisestä saman kuin mitä tiedämme nyt, niin olisimme varmasti miettineet kymmenen kertaa, alkaako yrittäjäksi vaatekaupan vaativalle alalle. Suurin kiitos siitä, että Karmashop on saanut olla eräänlaisena Reilun kaupan ja luomuvaatetuksen edelläkävijänä Suomessa, kuuluu teille asiakkaamme! Joukossanne on monia, jotka ovat seuranneet tietämme hyvin vaatimattomasta alusta saakka, antaneet meille vinkkejä sekä olleet kiinnostuneita tuottajistamme ja kehitysmaiden ihmisten hyväksi tekemästämme työstä. Ilman teidän tukeanne Karmashop tuskin olisi kehittynyt nykyiseen laajuuteensa ja nähnyt tätä neljättä syntymäpäiväänsä!

Mukavaa Vappua kaikille,

Heidi ja Antti Karmashopista

Viimeisimpiä tapahtumia Nepalissa

09.01.2010 - Heidi

Noniin… Anteeksipyyntöni, ettei blogiamme ole päivitetty vähään aikaan! Voi sanoa, että vaikka koko vuosi Nepalissa meni nopeasti, 2 viimeistä kuukautta siellä olivat uskomattoman kiireisiä. Oli syrjäseutujen tuottajille järjestettäviä koulutuksia, strategioiden kirjoittamista YK:n kehitysohjelmalle, Suomesta kutsumieni vapaaehtoisten vastaanottamista ja eri paikoissa, myös Reilun kaupan järjestöjen luona, kiertelyä, sekä tietenkin Plan-kummilapsen luona vierailu, asunnon pakkaaminen ja muutto Suomeen, huh. Kuukausi Suomessa on vaatinut totuttelua, mutta muutenkin voisin sanoa, että olen ollut jotenkin ihan ”kohmeessa”… kirjaimellisesti sen vuoksi, että kämpässämme olleen putkiremontin jäljiltä lämpötila on edelleen 16 asteessa, mutta myös blogikirjoittelun suhteen -kuinka ja miten alkaa kuvata niitä asioita, mitä reissullamme koimme ja sitä, kuinka suuresti elämä Suomessa ja Nepalissa erosi toisistaan. Näitä asioita pitää tässä itsekin sulatella, ennen kuin niistä osaa kertoa muille :)

Eräs lämmin muisto viimeisistä käsityöläisille annetuista koulutuksista liittyy Pokharaan ja siellä turistialueella pientä kauppaa pitäviin Suntiin ja Buddhiin. He ovat Länsi-Nepalin kylistä kotoisin oleva nuori pariskunta, jotka pääsivät työprojektini yrittäjäkoulutuksiin ja sitä kautta perustivat mm. nokkoslaukkuja myyvän kaupan ja työllistivät vähäosaisia ompelijoita yritykseensä. Vedimme kesä-heinäkuussa laatu- ja ompelukoulutuksia suomalaisten vapaaehtoisten, Iidan ja Teijan kanssa ja yhteen koulutuksista osallistui muiden pienyrittäjien lisäksi Sunti ja Buddhi ompelijoineen (tästä koulutuksesta taisimme kirjoittimmekin jo aiemmin).

Olemme viettäneet aikaa Suntin ja Buddhin kanssa pitkin Nepalin vuottamme ja yrittäneet auttaa tätä hyväsydämistä paria yrityksen pidossa ja tuotteiden kehittämisessä. Nyt pidemmän koulutuksen aikana ja sen jälkeen meillä oli mahdollisuus tutustua paremmin ompelijoihin ja kysellä heiltä heidän elämästään. Tiesimme jo aiemmin, että ompelijat ovat vaatimattomista taustoista ja että koska heillä oli tällainen ammattitaito, he olivat perheidensä pääelättäjiä -vanhempi Hari oman vaimonsa ja lastensa, mutta myös nuoremmat Jon ja Laksman omien sisarustensa ja vanhempiensa. Kuulimme, että nuori ompelija Laksman oli itse asiassa kaukaa Itä-Nepalista ja tullut Pokharan alueelle töiden perässä. Koska nuorella miehellä ei ollut kotia, räätäli Hari oli majoittanut ystävänsä kotiinsa. Hari asuu perheineen kuitenkin lähes 2 tunnin kävelymatkan päässä ompelupajalta, joten molemmat ompelijat lähtivät aamuvarhaisella kävelemään töihin, tekivät pitkän työpäivän ja kävelivät illan pimetessä takaisin. Tämä ei kuulostanut kovin hyvältä ja aloimme miettimään, voisimmeko kenties auttaa heitä tilanteessa jotenkin. Olimme myös aiemmin kuulleet, kuinka Laksmanin perhe oli hankalassa tilanteessa, koska hänen isänsä oli halvaantunut vain vähän aikaa sitten. Monesti kehitysmaissa sairastuminen tarkoittaa ongelmia koko perheelle; sairaalalaskua tai lääkkeitä ei ole varaa maksaa ilman velanottoa, velan vuoksi perheiden lapset joutuvat jäämään pois koulusta ja menemään töihin, pahimmissa tapauksissa perheiden lapset myydään pakkotyöhön tai kotiapulaisiksi jne. jotta velat saadaan kuitattua. Pieni sattuma saattaa siis heilauttaa kokonaisten perheiden ja jopa sukupolvien elämän. Joka tapauksessa Laksmaninkin tapauksessa entistä suurempi vastuu perheestä lankesi hänelle ja usean tunnin kävely töihin ja takaisin ei ainakaan helpottanut työntekoa.

Päätimme selvittää mitä polkupyörä Nepalissa maksaa ja mistä edes voisimme ostaa sellaisen? Mietimme myös, että olisi ikävää ostaa pyörä vain yhdelle ompelijoista ja jättää muut huomioimatta, vaikka kaikki yhdessä samaa työtä tekevätkin. Kysyimme myös paikallista mielipidettä pyörien oston sopivuudesta etukäteen Suntilta ja Budhilta, koska halusimme välttää tilanteen, jossa ”länkkärit” vain tulevat ja ostavat jotain ja saavat kaiken näyttämään liian helpolta ja itsestäänselvältä… He olivat kuitenkin sitä mieltä, että pyörien osto taatusti helpottaa ompelijoiden arkielämää ja kenties se myös motivoi heitä entistä laadukkaampaan työhön -se kun oli ollut lähes kaikkien vierailujemme ja nyt tämän viimeisen koulutuksenkin pääaihe. Kierreltyämme hieman Pokharan katuja löysimme muutaman polkupyöräkaupan ja pienten neuvottelujen sekä asennustöiden jälkeen lava-automme kyydissä oli kolme intialaista polkupyörää. Kallistuimme vaihteettomien pyörien hankintaan siksi, että tällöin pyörässä olisi vähemmän hajoavia osia ja niiden korjaamiseen ei menisi rahaa.

Räätälit olivat hieman yllättyneitä kun pyysimme heitä keskeyttämään päivän työt ja tulemaan ulos hetkeksi. Pihalla odotti kolme uutuuttaan kiiltävää polkupyörää ja sanoimme, että kiitoksena hyvästä työstä halusimme palkita heidät tällä tavalla. Kerroimme, että tämä on tällainen ainutkertainen lahjoitus ja painotimme myös, että polkupyörillä ei saa kaahailla ja että heidän on pidettävä niistä hyvää huolta! :) Nyt siis Pokharan kaduilla kulkee kolme iloisempaa räätäliä; Hari, Laksman ja Jon. Toivottavasti ompelun laatu hyvänä jatkossakin ja tätä kautta räätäleiden työt kasvaisivat ja välillisesti myös kankaita kutovat pienyrittäjät hyötyisivät heidän työstään. Vaikka olo on oikeastaan todella haikea kun ajattelee ainakin tällä haavaa taakse jääneitä Nepalin ystäviä  ja puuhia, olemme toiveikkaina, että välimatkasta huolimatta voimme edelleen jatkaa projektin tukemista ja yhteydenpitoa näihin ihmisiin.

Polkupyörien uudet omistajat vasemmalta oikealle; Hari, Laxman ja Joni.

Polkupyörien uudet omistajat vasemmalta oikealle; Hari, Laksman ja Jon.

Käsityökoulutusta Pokharassa

06.09.2010 - Antti

Olemme viettäneet viime viikon Pokharassa, Länsi-Nepalissa, jossa Heidi, Teija ja Iida ovat pitäneet koulutusta Medep:n käsityöläisille. Teija ja Iida tulivat reilu kuukausi sitten Nepaliin Heidin aikaisemman blogikirjoituksen innoittamina suorittamaan ohjaustoiminnan artenomiopintoihinsa kuuluvaa reilun parin kuukauden työharjoittelua.

Katmandussa tehdyn käsityöläiskoulutuksen suunnittelutyön ja Medep-byrokratian jälkeen oli aika kääriä hihat ylös ja lähteä pitämään itse koulutusta. Koulutuksen tavoitteena oli keskittyä parantamaan pienyrittäjien ompelukoneen käsittelytaitoja, opettaa heille kaavoitusta ja värioppia sekä parantaa käsityöläisten tieto-taitoa tuotteiden laatuun sekä tuotteiden viimeistelyyn liittyen. Lisäksi Teija ja Iida olivat kaavoittaneet käsityöläisille muutaman uuden tuotteen, joiden teko oli tarkoitus opettaa 5-päiväisen koulutuksen aikana.

Medep:n paikallinen projektitoimisto yhdessä Pokharassa toimivien kaupanpitäjien, Suntin ja Buddhin kanssa (kirjoitamme heistä lisää myöhemmin blogissamme) olivat kutsuneet koulutukseen 10 Medep-projektin käsityöläisnaista Länsi-Nepalin vuoristokylistä.

Medep:n käsityöläisiä koulutuksessa

Medep:n käsityöläisiä koulutuksessa

Koulutus sujui hyvin, mutta tänä aikana Heidi huomasi jälleen, että suomalainen koululaitos ja jo ala-asteella annettava käsityöopetus nousi arvoon arvaamattomaan. Käsityöläisnaisilta puuttui lähes kokonaan tieto tietyistä perustaidoista ompelukoneiden käyttöön liittyen, kuten esim. ompelukoneella peruutus ja saumojen viimeistely. Lisäksi käsityöläisillä ei ollut mitään käsitystä ompelun laadusta – selvästi tuotteen hinta merkitsee paikallisille paljon enemmän kuin se, että laatu olisikin hyvää? Välillä Heidin, Teijan ja Iidan piti piti purkaa tehdyt ompeleet useampaankin otteeseen, jotta käsityöläinen ymmärsi mitä koulutuksella haettiin takaa puhuttaessa suorista ja päätellyistä ompeleista. Laadun suhteen täällä on hieman ”hälläväliä”-asenne, sillä köyhistä oloista tulevalle ompelijalle hänen kaupungissa myymänsä tuote on ns. kertakauppa ja ainoa tavoite tässä on ollut päästä eroon tuotteesta ja saada siitä rahat pois ja siten itselle tehdystä työstä palkka. Tämän ajatusmallin murtaminen vaatii aikaa, jotta niin käsityöläinen kuin paikallinen kaupanpitäjäkin ymmärtävät, että on taloudellisesti kannattavampaa keskittyä hyvälaatuisten tuotteiden tekemiseen ja saatujen kauppasuhteiden säilyttämiseen sekä mahdollisesti paremman hinnan saamiseen tuotteesta. Laatu ja viimeistely liittyy keskeisesti ekologisuuteen tuotannossa – huonoon tuotteeseen tarvitaan sama määrä raaka-ainetta kuin hyvin tehtyyn tuotteeseen ja mikäli tuotetta ei ole edes tarkoitettu kestämään, niin tämä on täysin raaka-aineiden haaskaamista.

Heidi opettaa Humaa kaavojen käytössä.

Heidi opettaa Humaa kaavojen käytössä.

Koulutuksen päättyessä, kaikki naiset olivat saamaansa koulutukseen tyytyväisiä, vaikka itse koulutus ympäripyöreineen päivineen olikin kaikille rankka. Osa naisista kommentoi, että he luulivat osaavansa ommella, sillä he ovat tehneet tätä työtä jo 10 vuotta, mutta silti koulutuksen aikana tuli paljon uusia asioita, joihin he eivät olleet aiemmin kiinnittäneet huomiota. Osa puolestaan sanoi, että tämä 5-päiväinen koulutus oli paljon kattavampi ja opettavaisempi kuin heidän saamansa kahden kuukauden käsityökoulutus yrittäjätoimintansa alussa. Mahtavaa kuitenkin, että osallistujat jaksoivat olla motivoituneita, vaikka työnteko ja toimintatapojen opettelu aloitettiin ihan alusta. Toisaalta väliltä kouluttajista tuntui, että pitävätköhän nämä paikalliset heitä ihan hulluina, kun jokaista saumaa käytiin nykimissä ja pienenkin virheen sattuessa ratkoja oli välittömästi esillä.

Deurupa ompelee mekkoa Dhaka-kankaasta.

Deurupa ompelee mekkoa Dhaka-kankaasta.

Koulutuksen lopussa Heidi antoi käsityöläisnaisille vielä hieman koulutusta tuotteiden hinnoittelusta ja selvitti millainen olisi käsityöläisnaisten oma arvio päivä-/kuukausipalkastaan kylissä ja millaiset elinkustannukset heidän perheillään kylissä on. Tämän jälkeen kaikille osallistujille jaettiin todistus koulutukseen osallistumisesta.

Virallisen koulutuksen jälkeen, eilen sitten vietimme Heidin kanssa ”vapaapäivää” Suntin ja Buddhin ompelukatoksessa yhdessä heidän räätäliensä, Laksmanin, Jonin ja Harin kanssa ja otimme aikaa kun he tekivät muutamia uusia laukkumalleja ja uusia versioita myös verkkokaupassammekin myytävistä Medep-laukuista. Käytämme valmistusajasta sekä kulutetusta materiaalimäärästä saatuja tietoja hyväksi tarkkojen tuotantokustannusten laskemiseen ja pyrimme opettamaan nämä valmistajille, jotta jatkossa he osaavat hinnoitella tuotteensa kestävällä tavalla. World of Good Development Organization on kehittänyt työkalun, jonka avulla voimme selvittää mikä on reilu palkka räätälille työhön käytettyyn aikaan nähden. Työkalun avulla voi verrata räätälin saamaa palkkaa alueelliseen ja kansalliseen tasoon. Työkalu käyttää hyväksi Maailman Työjärjestö ILO:n tietokantaa palkoista eri alueilla, tässä mm. otetaan huomioon, asuuko henkilö maalla vai kaupungissa (lisätietoa: www.worldofgood.org). Tähän saakka ongelmaksi projektin käsityöläisten kanssa on muodostunut se, etteivät käsityöläiset osaa itse arvioida tuotteen tekemiseen käytettyä aikaa saatikka laskea siihen tarvittavien materiaalien kustannuksia oikein. Yleensä toinen tai molemmat arvioidaan joko alakanttiin tai sitten täysin epärealistisesti ylöspäin, jolloin tuote ei ole enää myyntikelpoinen paikallisillakaan markkinoilla Heidi kirjoittikin tästä ”liian reilusta kaupasta aiemmin blogissamme. Tarkoitus on nyt tehdä erittäin hyvää jälkeä ja painottaa laatua, nopeuden sijasta, sillä valmiin tuotteen ompelujäljen korjaus, kuten minkä tahansa muun työn korjaus jälkikäteen on aina paljon hankalampaa kuin, että tekisi kerralla hyvää työtä. Muutama uusi hieno tuote eilen syntyikin ja pyydämme Suntia ja Buddhia valmistamaan näitä verkkokauppaamme enemmänkin. Verrattuna aikaisempaan Dhaka-kraka yritykseen Tehratumin pienyrittäjien kanssa (selvityksen alla vielä on, että mihin ihmeeseen ne krakat jäivät tai miksei niitä koskaan tehty? …eli ne ovat yhä tuotteen alkutaipaleella. :) ) Suntin ja Buddhin kanssa asioiden hoito on huomattavasti vähemmän hankalaa… pitää sanoa näin, sillä yhteisymmärrykseen pääseminen haluamastamme tuotteesta tai sen laatuvaatimuksista ei aina ole helppoa jo pelkän kielimuurin takia. Päivän tuloksena kuitenkin syntyi kaavat tuotteille, niin vanhoille kuin uusillekkin ja näiden ansiosta räätälien ei tarvitse jatkossa arvailla minkä kokoinen haluamamme tuote olikaan ja jatkossa kaikki olisivat myös täysin samankokoisia. Tässä pitää vain pitää peukut pystössä ja sormet ristissä, että toivottavasti nyt tehdyt kaavat vain säilyvät tallessa?!

Joni ompelee Hari-laukkua.

Joni ompelee Hari-laukkua.

Laksman ompelee uutta kurpitsa-laukkua.

Laksman ompelee uutta kurpitsa-laukkua.

Täällä siis laatukäsitys ja mieltymykset tuotteissa käytettävien värien suhteen ovat täysin erilaiset, ainakin näin länsimaalaisen silmin katsoessa. Nyt Heidin, Teijan ja Iidan pitämä lyhyt koulutus oli täynnä väärinymmärryksiä, hutilointeja ja aikaa kului yllättävän paljon ihan todella pienien asioiden korjaamiseen ja niiden selvittämiseen. Voi vain nostaa hattua People Treelle heidän tekemästä työstä tuottajien kouluttamisessa ja ihmetellä kuinka he oikeasti ovat saaneet koko tuotantoketjunsa pyörimään näin hyvin? Sormia napsauttamalla esim. Bora Aksun suunnittelema reilun kaupan luomupuuvillasta World Fair Trade Organizationin jäsenellä Assisilla Intiassa valmistettu designer-tunika ei verkkokauppaamme tullut! Edelliseen kappaleeseen viitaten katsotaan saammeko ikinä selville mitä tilaamillemme Dhaka-krakoille tapahtui ”tuotantoketjussamme” ja miten nyt tehtyjen uusien laukkumallien teko onnistuu? :)

Seuraavaksi matkamme jatkuu täältä Pokharasta länteen päin Dhaulagirin suuntaan ja sen kupeessa sijaitsevaan Beniin, jossa Teija, Iida ja Heidi järjestävät toisen samanlaisen koulutuksen uudelle ryhmälle Medep-käsityöläisnaisia.

Kiirettä ja työkiemuroita isolla Koolla

03.15.2010 - Heidi

Viime viikko meni niin vauhdilla, ettei paljoa ehtinyt päivittää blogiin Naistenpäivän messujen tai workshoppien kuulumisia. Kiirettä ja tekemistä siis piisasi niin, että viikon lopulla oli pää ja jalat ihan muussina -mutta mukavaa oli joka tapauksessa! Parasta oli taas olla tekemisissä suoraan projektin pienyrittäjänaisten kanssa ja yrittää saada selville heidän nykyistä tilannettaan tuotteiden, myyntien ja mahdollisten ongelmien suhteen sekä miettiä tulevia toimintamalleja. Naisia tuli Kathmanduun niin idästä kuin lännestäkin, osa monen päivän matkan päästä. Itsestäni välillä tuntuu, että olen väärässä paikassa (ei siis työn, vaan paikkakunnan suhteen); itse ajattelen että oikeasti saadakseni jotain aikaan pienyrittäjien tuotteille tai niiden markkinoinnille, minun tulisi olla paikan päällä tekemässä työtä jokaisen tuote- ja tuottajaryhmän kanssa erikseen. Nyt koska projekti on niin valtava (yksittäisiä pienyrittäjiä on jo yli 40 000 kaikkialla Nepalissa), markkinointia ja tuotekehitystä yritetään hoitaa keskusjohtoisesti ”mustekalamallilla”, minkä PITÄISI toimia seuraavalla tavalla: minä koulutan tai ohjeistan jonkun kollegani, joka ohjeistaa jonkun kansallisella tasolla, joka ohjeistaa jonkun läänitasolla, joka ohjeistaa jonkun piiritasolla jne. Voi vaan arvata mitä tästä on jäljellä kun tulisi implementoinnin vuoro kylätasolla tai yksittäisen käsityöläisen kanssa… vähän niinkuin se leikki, jossa ensimmäinen kuiskaa vieruskaverilleen jotain ja ympyrän kierrettyä viesti onkin muuttunut joksikin ihan muuksi! Siksi mielessäni onkin pyörinyt ajatus muuttamisesta jonnekin huitsin nevadaan täältä kaupungista, lähemmäs pienyrittäjiämme (sitä ennen pitäisi kuitenkin päättää, keneen ja mihin tuotteisiin keskittyä ja mihin ilmansuuntaan lähteä –yhden ihmisen aika kun ei ihan taida riittää kaikille 40 000 yrittäjälle!).

Lisäksi, seuraava esimerkki kertonee jotain projektini byrokratiasta (joka risauksesta muuten pitää täyttää anomus; omat lomakkeensa löytyy kaikelle mahdolliselle paperien kopioinnista toimistotarvikkeiden ”anomiseen”). Jos haluan saada jonkin työtehtävän hoidettua (esim. tuote-esitteen printtauttaminen tai koulutuksen tm. järjestäminen), minun tulee valtion & projektin protokollaa noudattaakseni kirjoittaa ensin TOR eli työnkuvaus prokkiksesta, sitten tulee pyytää tarjouksia eri yrityksiltä (ei muuten ihan helppoa vieraassa maassa ja kulttuurissa kieliongelmien kera), koota ne ja tehdä vertailutaulukko kolmesta tarjouksesta ja valita niistä yksi ja kirjoittaa perustelut, miksi juuri tämä yritys olisi hyvä tekemään työn (no, yleensä perusteluksi on laitettava halvin hinta, täällä kun juuri kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota laatuun). ”Parhaan” yrityksen valikoiduttua, tulee pyytää heiltä proposal eli tarjous työstä (pitää kuitenkin olla kirjoitettu dokumentti, mikään hinta-arvio ei riitä). Proposalin saavuttua tulee kirjoittaa muistio, jonka tehtävänä on muistuttaa projektin pomoa siitä miksi tätä työtä taas kaivattiinkaan projektissa ja liittää siihen em. vertailut ja hinnat, TOR ja proposal. Sitten, jos hyvin sattuu, pomo allekirjoittaa ja hyväksyy ehdotuksen ja sopimus yrityksen kanssa voidaan tehdä ja työ aloittaa. Mutta; matkan varrella voi käydä niinkin (kuten kävi juuri äskettäin), että pomo on kadottanut osan hänelle toimitetuista papereista ja juuri kun luulit, että työn valmistelu on loppusuoralla, pitää osaa papereista alkaa etsiä uudelleen. Nopeimmillaankin yhteen tällaiseen prosessiin menee muutamia kuukausia… Murrr…

Tähän kun vielä lisätään kieliongelmat, sähköttömyys, vaikeat kulkuyhteydet ja kenttäväkemme kokemattomuus tuotekehitykseen, markkinointiin tai kauppaan liittyen, on töiden kanssa eteneminen aika haastavaa –ei tarvinne ihmetellä, miksi tukka lähtee päästä! Edellisessä postauksessa olin toiveikas pienyrittäjiltä tilaamiemme laukkujen ja krakojen suhteen… Mitä vielä; viime viikon messuille saapuessaan ei ollut naisilla mukana krakoja eikä laukkujaan, eikä edes näytekappaleita niistä! Jos he eivät pysty, ehdi tai jaksa tehdä näytekappaleita parista tuotteesta, niin mitenpä näitä tuotteita saisi ikinä muillekaan markkinoille? Myös Reilun kaupan järjestöt ovat yrittäneet hankkia tuotteita projektini tuottajilta, mutta yhteistyössä on ollut monenlaisia mutkia ja nykyään minua jo hävettää ja puoliksi rassaa olla tilaisuuksissa ja messuilla, joissa aina vaan saan kuulla kunniani siitä, kuinka projektini yrittäjät eivät tee sitä tai tuota ja mikään ei onnistu… Kuten olen jo aiemmin sanonut, voiko olla mitään haastavampaa kuin ”oikean” liiketoiminnan kehittäminen projektissa, jonka kohderyhmänä ovat tämän köyhän maan kaikista köyhimmät ja kouluttamattomimmat ihmiset?

Joka tapauksessa, viime viikolla järjestimme siis messujen rinnalla tuotekehitys ja brändäys-työpajan Nepalin Reilun kaupan yhdistyksen ja SAARC-maiden naisyrittäjäjärjestöjen kanssa. Jouduin käyttämään kaikki energiani siihen, että myös meidän projektin naiset tulivat huomioonotetuiksi kokeneempien bisnesnaisten kanssa käydyissä keskusteluissa ja ryhmätöissä. Koska pienyrittäjät ovat syrjityistä ryhmistä ja pienistä kylistä, heitä voi olla todella hankalaa saada osallistumaan ja toisekseen, kukaan heistä ei osannut sanaakaan englantia ja työpajan vetäjät tulivat Intiasta ja puhuivat ainoastaan englanniksi. Etukäteissopimuksesta huolimatta tulkkausta ei oltu järjestetty kunnolla ja luulenpa, että puolet asioista meni projektini naisilta ohi, surku! Olen viettänyt pian 8 kk pelkästään nepalinkielisissä koulutuksissa ja työkokouksissa istuen ja yrittänyt saada kolllegani ymmärtämään, että ainakin minua ja työtäni koskevat asiat olisi sanottava englanniksi ja nyt löysin itseni vaatimasta nepalin kieltä joka käänteessä pienyrittäjillemme! On aikoihin eletty! Toivon joka tapauksessa, että edes pieniä tiedonmurusia olisi tarttunut matkalaisten mukaan tai että muiden, kokeneempien naisyrittäjien tapaaminen työpajassa olisi ollut heille inspiroiva ja voimaannuttava kokemus. Vietettyäni viikon naisten ja muiden pienyrittäjien kanssa paluu toimistolle tuntui kuitenkin hieman ankealta.

Tuotteen matkan alkutaival Nepalista Suomeen

02.22.2010 - Heidi

Ennen joulua minun oli tarkoitus mennä käymään itäisessä Nepalissa olevien pienyrittäjien luona, jotka valmistavat käsinkudottua Dhaka-kangasta ja siitä tehtyjä tuotteita. Eräs näiden naisten valmistamista tuotteista oli kiinnittänyt huomioni, sillä siinä näkyy perinteinen nepalilainen käsityöperinne, mutta joka on myös kiinnostavalla tavalla muodikkaan retro –nimittäin Dhaka-kraka (rohkeille suomalaisille miehille!)! Maolaiset pitivät kuitenkin yleislakkojaan joulukuussa sen verran tiuhaan, ettei pitkälle automatkalle lähtö Tehrathumiin onnistunut. No, yritin tilata krakoja yrittäjiltä ”etänä” MEDEP-työprojektini alla olevan kaupan kautta, mutta sekään ei tietenkään onnistunut toivotulla tavalla, sillä krakat eivät koskaan saapuneet kyliltä tänne meille…

Nyt kuitenkin avautui taas uusi mahdollisuus tukea krakoja tekeviä naisyrittäjiä, koska Kathmandussa on parhaillaan menossa käsityömessut, jonne myös projektini käsityöläisiä on kutsuttu esittelemään tuotteitaan ja pitämään myyntipisteitään. Yhtenä omista työtehtävistäni on alusta saakka ollut linkittää projektin köyhiä pienyrittäjiä Nepalin Reilun kaupan järjestöön ja nämä messut toimivat samalla tilaisuutena esitellä tuotteita FTGN:lle (Fair Trade Group Nepal). Reilun kaupan alla olevat järjestöt (ainakin isot sellaiset) ovat valovuosia edellä oman projektini tuottajia, niin ”business”-osaamisessa kuin tuotteiden ulkonäön ja laadunkin suhteen. Toki Reilun kaupan tuottajilla on myös uskomattoman paljon paremmat suhteet niin paikallisiin kuin ulkomaisiinkin ostajiin sekä kansalaisjärjestöihin, joilta he saavat kaikenlaista tukea tuotesuunnittelusta markkinointiin. (Mutta olipa meidänkin aiemmasta blogijutustamme apua; nyt ainakin 3 suomalaista opiskelijaa on suunnittelemassa harjoitteluaan MEDEP-projektissa, jolloin toivottavasti saamme suunniteltua uusia tuotteita pienyrittäjille sekä koulutettua heitä laatu- yms. asioissa tämän kevään aikana!)

Jo vanhasta kokemuksesta kehitysmaiden tuottajien kanssa toimimisesta tiesin, että koska krakoihin piti tehdä muutamia muutoksia ja laatuasioita piti painottaa, ei auttaisi se että vain mainitsisin asioista käsityöläisille, vaan kaikki pitäisi kirjaimellisesti vääntää rautalangasta ja asioista pitäisi olla mustaa valkoisella. Ensinnäkin krakoja piti hieman pidentää suomalaismiesten ollessa paljon pidempiä kuin nepalilaiset. Toiseksi täällä Nepalissa asiakkaita nyt ei niin haittaa jos esim. mustan krakan takana on punaisella langalla tehdyt viimeistelyt tai jokin lanka vähän repsottaa. Eli lempisanapariani ”matching colours” pitää aina painottaa näille käsityöläisille, joilla ei ole mitään hajua länsimaisten kuluttajien vaatimuksista (Terveisiä vain Maailmankauppaystäväni Katille, jonka kanssa olemme olleet yhdessä Intiassa toistelemassa tätä mätsing kolors:sia reilun kaupan tuottajille, silti siinä 100 % onnistumatta!). Alla olevassa kuvassa näkyy siis ensimmäinen askel uusiin tuotteisiin eli suunnitelma, johon piirtelin tuotteet, joita olisimme tilaamassa -tarkkoine mittoineen ja ohjeineen.

Kraka- ja laukkuohjeet projektini käsityöläisille

Kraka- ja laukkuohjeet projektini käsityöläisille

Vaikka minulla oli piirustusten ansiosta jotain kättä pidempää, eräs aika ”keskeinen” ongelma oli se, etteivät krakoja valmistavat naiset puhu englantia, eikä minunkaan nepalin kielen alkeelliset taitoni riittäisi selostamaan kaikkia kommervenkkejä käsityöläisille. Ainoa ratkaisu oli siis puhelinsoitto paikalliselle nepalin kielen opettajalleni ja kysely, lähtisikö hän kanssani messuille tulkkaamaan keskustelua käsityöläisten kanssa. Treffit onnistuivatkin heti samalle iltapäivälle eli eikun messupaikalle piirustusten kanssa! Aluksi tulkkikin oli eksyksissä messupaikalla ja toistemme löytämiseen meni aikaa, mikä ei antanut rohkaisevaa tuntumaa koko tilaushomman onnistumisesta :) No, messupaikalla pääsimme hyvin juttelemaan MEDEP-yrittäjä Bhim Maya Mabuhangin (kuva alla) kanssa krakoista, vaikka toimintamme herättikin suurta kiinnostusta messuvieraiden keskuudessa (ja mallikrakat meinattiin viedä käsistä!). Vertailimme mittoja, kävimme läpi krakojen ja ompelulankojen värit ja arvioimme, kuinka kauan tuotteiden valmistamiseen menisi aikaa. Kun Bhim Maya lähtee huomenna Kathmandusta kotiinsa Tehrathumiin, hän alkaa 10 muun naisen kanssa ensin kutomaan Dhaka-kankaan kravatteihin puisilla kangaspuilla ja sitten he yhdessä leikkaavat ja ompelevat ne valmiiksi tuotteiksi.

Krakojen mittailua

Krakojen mittailua

Mielenkiintoista kravattien valmistajissa on se, että he asuvat kylässä, jonne on Kathmandusta 4 päivän matka; ensin pitää matkata 2 päivää bussilla Tehrathumiin, josta on 2 päivän kävelymatka heidän kyläänsä. Eli näin syrjäisessä paikassa naisten on aika hankala löytää paikallisia markkinoita tuotteilleen. MEDEP-ohjelmaan valitut naiset ovat yleensä täysin kouluttamattomia sekä luku- ja kirjoitustaidottomia, mutta Bhim Maya on paristakin syystä erilainen nepalilainen nainen. 10 vuotta sitten ennen Dhaka-kudontakoulutukseen osallistumistaan hän kävi collegea eli hän on saanut käydä koulua muita kyläläisiä pidemmälle ja lisäksi hän ei ole naimisissa, vaan asuu äitinsä ja sukulaistensa kanssa samassa taloudessa. Dhaka-kudonta on kylän naisille hyvä lisätulon lähde kausittaisen maanviljelyn ohella. Itse olen myös sitä mieltä, että maanviljelystä kiinni pitäminen on erittäin tärkeää omavaraisuuden ja ruokaturvan vuoksi, erityisesti kun ruoan hinnat ovat nousseet täällä niin paljon viime vuosien aikana. On siis hyvä, että käsitöitä tehdään, jotta saadaan rahaa muihin menoihin, mutta ainakin osa ruoasta saadaan omalta pellolta. Surullinen totuus on kuitenkin se, etteivät ihmiset ole yleisesti valmiita maksamaan käsitöistä tarpeeksi, jotta isommassa mittakaavassa niillä olisi mahdollista elää ja ostaa kallista, muualta tuotua ruokaa. Eikä siinä olisi paljon järkeäkään taloudelliselta tai ekologiselta kannalta.

Tyytyväinen pienyrittäjä Bhim Maya

Tyytyväinen pienyrittäjä Bhim Maya

Toinen tehtävämme messuilla oli antaa uusia ohjeita Dhakasta sekä nokkosesta valmistettuihin laukkuihin, jotta voisimme tilata niitä lisää uusissa väreissä. Vaikka laukkujen ompelupajaa Länsi-Nepalissa pitävä suloinen pariskunta onkin nuoria, tuntui kommunikointi laukuista olevan jopa haastavampaa kuin krakojen valmistajien kanssa. Kun tuntui, etteivät piirroksetkaan riittäneet selventämään toiveitamme, piti minun käydä teettämässä valokuvaamossa kuvat laukuista ottamistani valokuvista ja kiikuttaa ne eilen ennen messujen loppua yrittäjälle (eihän siitä olekaan kuin pari kuukautta, kun viimeksi tilasimme näitä laukkuja ja nämä samat asiat käytiin läpi…). :) OM…

Nyt tilaukset on siis virallisesti annettu käsityöläisille ja heidät on yritetty ohjeistaa pieniä yksityiskohtia myöten tulkin avustuksella, eli jäämme odottamaan lopputulosta innolla! Sen jälkeen pitääkin sumplia, milloin ja miten tuotteet toimitetaan meille tänne Kathmanduun, kuinka niille saadaan tarvittavat tulli- ym. dokumentit ja millä tavalla ne kuljetetaan Suomeen. Yllätyksiä varmasti vielä tulee vastaan -täällä kun harvoin mikään menee niin kuin sen on suunnitellut! Joka tapauksessa oli mukavaa saada työt alkuun näiden kahden käsityöläispaikan kanssa ja yrittää tukea heitä omalta vaatimattomalta osaltamme. Tässä siis hieman valotusta siihen, kuinka täällä päässä tuotteiden valmistus aloitetaan (tai sen suunnittelu); se ei ihan onnistu kuten isompien tuottajien kanssa, joille voisi lähettää tilauksen sähköpostilla ja kommunikointi englanniksi onnistuisi edes jollain tavalla. Siis peukut pystyyn Dhaka- ja nokkoskäsityöläisille! :)

Liian reilua kauppaa?!?

10.29.2009 - Heidi

Nyt on sitten sekin nähty -liian reilua kauppaa on olemassa! Palasin juuri 2 viikon pituiselta kenttäreissulta Länsi-Nepalin pienyrittäjien luota. Piskuisissa kylissä kiertäessäni haastattelin käsityöläisiä, joiden tuotteita ovat pääasiassa perinteisillä kangaspuilla kudotut Dhaka-huivit sekä Himalajan nokkosesta (kasvaa 10 kertaa suuremmaksi kuin meikäläinen kasvi) valmistettu lanka, käsinkudottu nokkoskangas sekä valmiit tuotteet, kuten laukut ja huivit. Haastattelin  ja pikakoulutin käsityöläisiä sekä henkilökuntaa pienissä kaupoissa, joita projektini on perustanut kyliin ja pikkukaupunkeihin, jotta kylien tuotteille olisi edes joitakin myyntikanavia (näihin kyliin kun eivät isommat/ulkomaalaiset ostajat eksy; nytkin meidän piti trekata useampi päivä kyliin päästäksemme, vuoristotiet kun olivat monsuunin jäljiltä todella surkeassa kunnossa). Projekti, jossa työskentelen, on kehittänyt mikroyrityksiä Nepalin kaikista köyhimmille ihmisille jo 11 vuoden ajan, mutta markkinointi ja tuotekehitys on jätetty täysin huomiotta ja yrittäjien ollessa kouluttamattomia ihmisiä, ei heiltä voi odottaa täydellistä bisnes-osaamista, laatua tai uusia innovaatioita tuotteiden suhteen, vaan yleensä he tarvitsevat todella paljon tukea ja koulutusta perustavimpienkin asioiden hallitsemiseksi.

Rypsipelto

Kouriintuntuvasti olen saanut huomata kuinka hankalaa on yhdistää köyhyyden vähentäminen ja raaka liiketoiminta (sitähän markkinoille pääseminen ja tuotteiden kehittäminen tosielämässä valitettavasti on). Projektissani kohderyhmänä ja toimijoina ovat ihmiset, joilla ei usein ole luku-, kirjoitus- tai laskutaitoja, käsitystä asiakkaiden tiukoista vaatimuksista laadun tai toimitusaikataulujen suhteen, eikä mitään hinnoitteluosaamista ja joissain tapauksissa motivaatiokin puuttuu… Yleensä kuvio kehitysmaiden käsityöläisten kanssa menee niin, että he eivät osaa pyytää tuotteistaan tarpeeksi hyvää hintaa ja päätyvät siksi velkakierteeseen tai muihin taloudellisiin ongelmiin. Vaan eipä tässä projektissa! Mm. nokkoslangasta (ilmainen luonnon raaka-aine, vaatii toki monia muokkausvaiheita) huiveja kutovat naiset ovat hinnoitelleet huivinsa niin, ettei edes meidän kaltaisellamme länsimaisella kaupalla olisi mahdollisuutta hankkia niitä! Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi tuotteet eivät myy paikallisilla markkinoilla/pientuottajien tuotteille perustetuissa kaupoissa… Käsityöläisten tuotteiden hinnat eivät perustu millekään realistisille tuotantokustannuksille tai työajalle; esim. naiset tekevät käsitöitä yleensä vain osa-aikaisesti (maatöiden ja kodinhoidon ohella) mutta saattavat laskea palkakseen kokopäivätyön verran tai pahimmassa tapauksessa he keksivät hinnat täysin omasta päästään.

Projektissani yksi ongelma on, että kun kylien tuottajat ovat kuulleet, millä hinnalla kaupat myyvät heidän tuotettaan kaupungissa, he ovat alkaneet pyytää samaa hintaa omilta ostajiltaan. Eli tietoa hinnanmuodostuksesta ja käsitystä siitä, etteivät raaka-aineen tuottajat voi pyytää samaa hintaa kuin loppumyyjä, jolla on kuluja kaupasta, kuljetuksista, paketoinnista yms. ei vain ole ja tämä on saattanut johtaa hyvienkin kauppasuhteiden kariutumisiin. Tuottajilla ei siis itsellään ole käsitystä tuotteiden pakkauksesta, etiketeistä, kuljetuksista, eikä heillä ei ole kontakteja tai omia myyntipaikkoja yms. eli he eivät voi itse myydä tuotteitaan loppukäyttäjälle. Lisäksi hyvin lyhytnäköiset tuottajat ovat saattaneet lopettaa jonkin luotettavan suhteen ostajaan kun joku toinen on luvannut muutaman rupian enemmän esim. hunajakilolta. Lopulta tämä uusi ostaja ei olekaan pitänyt lupauksiaan ja vanha ostaja onkin jo ehtinyt hankkia tuotteet jostain muualta ja tuotteet ovat homehtuneet käsiin… Nämä ovat siis esimerkkejä siitä, mitä voi tapahtua kun liikekumppaneina ovat maaseudun köyhät tuottajat/käsityöläiset, jotka ovat saaneet peruskoulutuksen jonkin tuotteen tekemiseen, mutteivat omaa tietoa kaupanpidosta tai liiketoiminnan peruslainalaisuuksista. Oikein ihmettelen, kuinka voi olla, että projekti on toiminut 11 vuotta ja nämä asiat nousevat esille vasta nyt..?

Nokkoslangan kehräystä

Tämä tilanne on todella hullunkurinen, sillä vuosia olen muiden reilun kaupan ja järjestö-ihmisten kanssa pähkäillyt kuinka nostaa kehitysmaiden käsityöläisten (yleensä maaseudulla asuvien) palkkoja ja kuinka tukea heitä hinnoittelemaan tuotteet niin, että hinnat sisältävät todelliset tuotantokustannukset. Kilpailu halvempien tehdasvalmisteisten tuotteiden kanssa on kovaa ja käsitöistä ei enää nykyään juuri kukaan ole valmis maksamaan niiden oikeaa hintaa. Tästä syystä jotkut käsityöläiset eivät uskalla nostaa tuotteiden hintoja, vaikka esimerkiksi täällä Aasiassa inflaatio on ollut todella korkea jo useamman vuoden ja raaka-aineiden, kuten värien, lankojen ja puuvillan hinta on noussut entisestä. Myös ruoka on ennätyksellisen kallista, minkä vuoksi palkkojakin on pakko nostaa. Toki myös länsimaiset ostajat yrittävät pitää ostohinnat alhaalla. Kaiken tämän jälkeen huomaankin nyt keskustelevani ihmisten kanssa siitä, etteivät he voi pyytää tuotteistaan ihan päättömiä hintoja, joihin edes länsimaalaisilla turisteilla ei olisi varaa! Siis aivan liian reilua kauppaa, jolloin tämä reiluus on lähes tappaa kaupankäynnin näillä tuotteilla :)   En olisi uskonut että sanoisin näin kellekään kehitysmaan yrittäjälle, mutta: ”hintoja alas, kiitos!”

Backstrap-kudontaa

Asiakkaiden kokemuksia Karmashopista

10.13.2009 - Heidi

Jos olet asioinut verkkokaupassamme, niin kerrotko omista kokemuksistasi. Miten toimitus meni? Onnistuiko maksu? Kuinka vaihto- tai palautus tapahtui? Millaista asiakaspalvelua sait?

Miten olemme mielestäsi sinua palvelleet? Sana vapaa!