Avainsanat: ‘matkalla’

Matkalla Katmandusta Dadeldhuraan.

07.01.2010 - Antti

Tässä hieman kuvia automatkaltamme Katmandusta Dadeldhuraan, Länsi-Nepaliin. Kilometrejä kertyi 761km ja autossa istumista matkan tekemiseen kului 21 tuntia ja yöpyminen välillä… viimeisen 100km:n taivaltaminen Dadeldhuraan kesti reilut 4 tuntia todella mutkaista vuoristotietä pitkin.

Oheiset kuvat keskittyvät pääosin teillä liikkuviin kulkuneuvoihin – tiet täällä ovat mutkaisia ja vauhti etenkin busseilla ja kuorma-autoilla on todella suuri ja kuten kuvista huomaa, niin taitoihin nähden välillä liiankin suuri. ”Speed kills” (nopeus tappaa), kuten muutaman kuorma-auton keulaan oli maalattu.

Kuvat aukeavat omaan ikkunaan klikkaamalla ja voit selata kaikki kerralla. Lisää kuvia Nepalista löydät kuvagalleriastamme.

KoululaiskuljetusRoad King3BussimatkallaMonsuuni lähestyy

Road KingRoad King2Paikallisbussi 2Matkalla Dadeldhuraan

PikipojatCare FullKanat kuljetuksessaRoad King 4

HuoltoaPaikallisbussiLehmät laitumella2Road King 5

Koululaiskuljetus

Käsityökoulutusta Pokharassa

06.09.2010 - Antti

Olemme viettäneet viime viikon Pokharassa, Länsi-Nepalissa, jossa Heidi, Teija ja Iida ovat pitäneet koulutusta Medep:n käsityöläisille. Teija ja Iida tulivat reilu kuukausi sitten Nepaliin Heidin aikaisemman blogikirjoituksen innoittamina suorittamaan ohjaustoiminnan artenomiopintoihinsa kuuluvaa reilun parin kuukauden työharjoittelua.

Katmandussa tehdyn käsityöläiskoulutuksen suunnittelutyön ja Medep-byrokratian jälkeen oli aika kääriä hihat ylös ja lähteä pitämään itse koulutusta. Koulutuksen tavoitteena oli keskittyä parantamaan pienyrittäjien ompelukoneen käsittelytaitoja, opettaa heille kaavoitusta ja värioppia sekä parantaa käsityöläisten tieto-taitoa tuotteiden laatuun sekä tuotteiden viimeistelyyn liittyen. Lisäksi Teija ja Iida olivat kaavoittaneet käsityöläisille muutaman uuden tuotteen, joiden teko oli tarkoitus opettaa 5-päiväisen koulutuksen aikana.

Medep:n paikallinen projektitoimisto yhdessä Pokharassa toimivien kaupanpitäjien, Suntin ja Buddhin kanssa (kirjoitamme heistä lisää myöhemmin blogissamme) olivat kutsuneet koulutukseen 10 Medep-projektin käsityöläisnaista Länsi-Nepalin vuoristokylistä.

Medep:n käsityöläisiä koulutuksessa

Medep:n käsityöläisiä koulutuksessa

Koulutus sujui hyvin, mutta tänä aikana Heidi huomasi jälleen, että suomalainen koululaitos ja jo ala-asteella annettava käsityöopetus nousi arvoon arvaamattomaan. Käsityöläisnaisilta puuttui lähes kokonaan tieto tietyistä perustaidoista ompelukoneiden käyttöön liittyen, kuten esim. ompelukoneella peruutus ja saumojen viimeistely. Lisäksi käsityöläisillä ei ollut mitään käsitystä ompelun laadusta – selvästi tuotteen hinta merkitsee paikallisille paljon enemmän kuin se, että laatu olisikin hyvää? Välillä Heidin, Teijan ja Iidan piti piti purkaa tehdyt ompeleet useampaankin otteeseen, jotta käsityöläinen ymmärsi mitä koulutuksella haettiin takaa puhuttaessa suorista ja päätellyistä ompeleista. Laadun suhteen täällä on hieman ”hälläväliä”-asenne, sillä köyhistä oloista tulevalle ompelijalle hänen kaupungissa myymänsä tuote on ns. kertakauppa ja ainoa tavoite tässä on ollut päästä eroon tuotteesta ja saada siitä rahat pois ja siten itselle tehdystä työstä palkka. Tämän ajatusmallin murtaminen vaatii aikaa, jotta niin käsityöläinen kuin paikallinen kaupanpitäjäkin ymmärtävät, että on taloudellisesti kannattavampaa keskittyä hyvälaatuisten tuotteiden tekemiseen ja saatujen kauppasuhteiden säilyttämiseen sekä mahdollisesti paremman hinnan saamiseen tuotteesta. Laatu ja viimeistely liittyy keskeisesti ekologisuuteen tuotannossa – huonoon tuotteeseen tarvitaan sama määrä raaka-ainetta kuin hyvin tehtyyn tuotteeseen ja mikäli tuotetta ei ole edes tarkoitettu kestämään, niin tämä on täysin raaka-aineiden haaskaamista.

Heidi opettaa Humaa kaavojen käytössä.

Heidi opettaa Humaa kaavojen käytössä.

Koulutuksen päättyessä, kaikki naiset olivat saamaansa koulutukseen tyytyväisiä, vaikka itse koulutus ympäripyöreineen päivineen olikin kaikille rankka. Osa naisista kommentoi, että he luulivat osaavansa ommella, sillä he ovat tehneet tätä työtä jo 10 vuotta, mutta silti koulutuksen aikana tuli paljon uusia asioita, joihin he eivät olleet aiemmin kiinnittäneet huomiota. Osa puolestaan sanoi, että tämä 5-päiväinen koulutus oli paljon kattavampi ja opettavaisempi kuin heidän saamansa kahden kuukauden käsityökoulutus yrittäjätoimintansa alussa. Mahtavaa kuitenkin, että osallistujat jaksoivat olla motivoituneita, vaikka työnteko ja toimintatapojen opettelu aloitettiin ihan alusta. Toisaalta väliltä kouluttajista tuntui, että pitävätköhän nämä paikalliset heitä ihan hulluina, kun jokaista saumaa käytiin nykimissä ja pienenkin virheen sattuessa ratkoja oli välittömästi esillä.

Deurupa ompelee mekkoa Dhaka-kankaasta.

Deurupa ompelee mekkoa Dhaka-kankaasta.

Koulutuksen lopussa Heidi antoi käsityöläisnaisille vielä hieman koulutusta tuotteiden hinnoittelusta ja selvitti millainen olisi käsityöläisnaisten oma arvio päivä-/kuukausipalkastaan kylissä ja millaiset elinkustannukset heidän perheillään kylissä on. Tämän jälkeen kaikille osallistujille jaettiin todistus koulutukseen osallistumisesta.

Virallisen koulutuksen jälkeen, eilen sitten vietimme Heidin kanssa ”vapaapäivää” Suntin ja Buddhin ompelukatoksessa yhdessä heidän räätäliensä, Laksmanin, Jonin ja Harin kanssa ja otimme aikaa kun he tekivät muutamia uusia laukkumalleja ja uusia versioita myös verkkokaupassammekin myytävistä Medep-laukuista. Käytämme valmistusajasta sekä kulutetusta materiaalimäärästä saatuja tietoja hyväksi tarkkojen tuotantokustannusten laskemiseen ja pyrimme opettamaan nämä valmistajille, jotta jatkossa he osaavat hinnoitella tuotteensa kestävällä tavalla. World of Good Development Organization on kehittänyt työkalun, jonka avulla voimme selvittää mikä on reilu palkka räätälille työhön käytettyyn aikaan nähden. Työkalun avulla voi verrata räätälin saamaa palkkaa alueelliseen ja kansalliseen tasoon. Työkalu käyttää hyväksi Maailman Työjärjestö ILO:n tietokantaa palkoista eri alueilla, tässä mm. otetaan huomioon, asuuko henkilö maalla vai kaupungissa (lisätietoa: www.worldofgood.org). Tähän saakka ongelmaksi projektin käsityöläisten kanssa on muodostunut se, etteivät käsityöläiset osaa itse arvioida tuotteen tekemiseen käytettyä aikaa saatikka laskea siihen tarvittavien materiaalien kustannuksia oikein. Yleensä toinen tai molemmat arvioidaan joko alakanttiin tai sitten täysin epärealistisesti ylöspäin, jolloin tuote ei ole enää myyntikelpoinen paikallisillakaan markkinoilla Heidi kirjoittikin tästä ”liian reilusta kaupasta aiemmin blogissamme. Tarkoitus on nyt tehdä erittäin hyvää jälkeä ja painottaa laatua, nopeuden sijasta, sillä valmiin tuotteen ompelujäljen korjaus, kuten minkä tahansa muun työn korjaus jälkikäteen on aina paljon hankalampaa kuin, että tekisi kerralla hyvää työtä. Muutama uusi hieno tuote eilen syntyikin ja pyydämme Suntia ja Buddhia valmistamaan näitä verkkokauppaamme enemmänkin. Verrattuna aikaisempaan Dhaka-kraka yritykseen Tehratumin pienyrittäjien kanssa (selvityksen alla vielä on, että mihin ihmeeseen ne krakat jäivät tai miksei niitä koskaan tehty? …eli ne ovat yhä tuotteen alkutaipaleella. :) ) Suntin ja Buddhin kanssa asioiden hoito on huomattavasti vähemmän hankalaa… pitää sanoa näin, sillä yhteisymmärrykseen pääseminen haluamastamme tuotteesta tai sen laatuvaatimuksista ei aina ole helppoa jo pelkän kielimuurin takia. Päivän tuloksena kuitenkin syntyi kaavat tuotteille, niin vanhoille kuin uusillekkin ja näiden ansiosta räätälien ei tarvitse jatkossa arvailla minkä kokoinen haluamamme tuote olikaan ja jatkossa kaikki olisivat myös täysin samankokoisia. Tässä pitää vain pitää peukut pystössä ja sormet ristissä, että toivottavasti nyt tehdyt kaavat vain säilyvät tallessa?!

Joni ompelee Hari-laukkua.

Joni ompelee Hari-laukkua.

Laksman ompelee uutta kurpitsa-laukkua.

Laksman ompelee uutta kurpitsa-laukkua.

Täällä siis laatukäsitys ja mieltymykset tuotteissa käytettävien värien suhteen ovat täysin erilaiset, ainakin näin länsimaalaisen silmin katsoessa. Nyt Heidin, Teijan ja Iidan pitämä lyhyt koulutus oli täynnä väärinymmärryksiä, hutilointeja ja aikaa kului yllättävän paljon ihan todella pienien asioiden korjaamiseen ja niiden selvittämiseen. Voi vain nostaa hattua People Treelle heidän tekemästä työstä tuottajien kouluttamisessa ja ihmetellä kuinka he oikeasti ovat saaneet koko tuotantoketjunsa pyörimään näin hyvin? Sormia napsauttamalla esim. Bora Aksun suunnittelema reilun kaupan luomupuuvillasta World Fair Trade Organizationin jäsenellä Assisilla Intiassa valmistettu designer-tunika ei verkkokauppaamme tullut! Edelliseen kappaleeseen viitaten katsotaan saammeko ikinä selville mitä tilaamillemme Dhaka-krakoille tapahtui ”tuotantoketjussamme” ja miten nyt tehtyjen uusien laukkumallien teko onnistuu? :)

Seuraavaksi matkamme jatkuu täältä Pokharasta länteen päin Dhaulagirin suuntaan ja sen kupeessa sijaitsevaan Beniin, jossa Teija, Iida ja Heidi järjestävät toisen samanlaisen koulutuksen uudelle ryhmälle Medep-käsityöläisnaisia.

Kohti Everestiä

04.28.2010 - Antti

Olemme asuneet nyt 9 kuukautta Katmandussa, Nepalissa – maailman korkeimpien vuorien juurella eli paikassa josta jokainen hiemankin kiipeilyä tai ehkä paremminkin vuoristovaeltamisesta pitävä ihminen haaveilee. Heidin saadessa työn YK:n kehitysrahaston köyhyydenvähentämisprojektista hihkuin onnellisena, että nythän meillä on mahdollisuus tukea tutussa kaupungissa kaikenlaisia projekteja, tehdä yhteistyötä useiden nepalilaisten reilun kaupan tuottajien kanssa sekä erityisesti käydä trekkaamassa muutamille suht lähellä sijaitseville trekkihuipuille… hmm… Kaikenlaisia projekteja olemme täällä kyllä toteuttaneet ja tällä viikolla pyrimme vielä saamaan yhden rahtilaatikon matkaan kohti Suomea. Rahtilaatikko sisältää Pokharassa toimivan reilun kaupan tuottajan Women’s Skill Development projektin kutomia joogalaukkuja sekä myös täydennystä verkkokaupan valikoimassa oleviin MEDEP-tuottajien laukkuihin. Retkeilyn osalta tämä Katmandussa asuminen ei kuitenkaan ole mennyt toivomallani tavalla.

Kuukausi sitten toivotin muutaman ystäväni tervetulleeksi Nepaliin, jotka ovat tällä hetkellä lähellä oman projektinsa huippuhetkeä – nimittäin Everestin (8848m) ja Lhotsen (8516m) huippuja. Ennen retkikunnan Katmanduun saapumista kävin tarkastamassa Suomesta lähetetyn rahdin, jota oli n. 600kg:n verran. Tynnyrit sisältivät suomi-ruokaa, kiipeilytarvikkeita, lukemista yms. kaikkea mahdollista, mitä Everestille suuntautuvalla kiipeilyretkellä voikaan tarvita. Rahtia tarkastaessa itseeni tarttui retkikuume ja ajattelin, että olisipa mukavaa myös itsekkin päästä edes vaeltamaan Everestin seudulle!

Päätin hetken mietittyäni, että vaikka tässä olenkin luonut itselleni uskomattoman kiireen tunteen ja vaikka niin henkilökohtaisessa elämässämme kuin Karmashopin arjessa tapahtuu kaikenlaista, niin mikään maailmassa ei voi kaatua 2-3 viikon aikana!? Eipä sitten jälkikäteen tarvitse harmitella, että ”kumpa sittenkin olisin tehnyt sen vaelluksen kun kerran olimme ja asuimme täällä ihan vuoren juurella.” Tuumasta toimeen ja retkeni alkaa nyt perjantaina, jolloin lennän Katmandusta Luklaan! Vaellus Luklasta Everestin perusleiriin kestää tekemäni suunnitelman mukaan 9-10pv ja tapaan retkikunnan perusleirissä juuri sopivasti heidän valmistautuessa huippuyrityksiinsä.

Finnish Everest-Lhotse Expedition:n eli Jonin, Tomin ja Mikon ponnisteluista kohti maailman kattoa voit lukea retkikunnan viihdyttävästä päiväkirjasta osoitteesta: http://www.mountaineering.fi/

Finnish Everest-Lhotse Expedition

Finnish Everest-Lhotse Expedition

Tavallinen viikonloppu Kathmandussa takana…

02.15.2010 - Heidi

PERJANTAI: Shiva-jumalan syntymäpäivä. Saddhut eli pyhät miehet, kerääntyivät eri puolilta Intiaa ja Nepalia Pashupatinath-temppelille Kathmanduun. Yksi erikoispiirre tässä juhlassa, Maha Shivaratrissa, on se että Saddhut, Babat eli askeetit elävät osin metsissä erakkona, meditoivat ja polttavat hashista, kuten Shiva-jumalakin teki vanhan tarinan mukaan. Osa Saddhuista myös ”kiduttaa” itseään lävistyksillä, olemalla vuosikausia yhdessä asennossa, esim. seisomalla käsi pystyssä, jolloin käsi luutuu tähän asentoon jne. Saddhut eivät myöskään leikkaa hiuksiaan tai partaansa, eivätkä omista paljoa lannevaatetta ja kävelykeppiä enempää, osa kulkee jopa tuhansien kilometrien kävelymatkat täysin avojaloin. Tällä kaikella he todistavat, että ovat pystyneet irtautumaan maallisista haluista ja mukavuuksista. Shivaratri on päivä, jolloin saddhut myyvät hashista ja jolloin myös muiden on puolilaillista ostaa sitä joutumatta ongelmiin -ainakin nepalilaiset nuoret näyttivät ottavan tilaisuudesta vaarin vieraillessamme temppelillä pe-aamuna. Joka tapauksessa Shivaratri on hassun hauska juhla, jolloin on mukava katsella Saddhujen sahraminvärisistä kaavuista ja maalatuista kasvoista syntyvää väriloistoa temppelillä.

LAUANTAI: Haitin maanjäristyksen vuoksi järjestettiin hyväntekeväisyysbileet, jonka tuotto menee Punaisen ristin kautta Haitin auttamiseen. Juhlissa soitti loistava nepalilainen Kutumba-bändi, joka hieman lämmitti hyisessä ilmassa vietettyjä puutarhabileitä.

SUNNUNTAI: Losar eli tiibettiläinen uusi vuosi. Vierailimme viikonloppuna Bouddhanath-stupalla ja sen lähellä sijaitsevassa luostarissa/temppelialueella, jonka pihalla näimme perinteistä Lama-tanssia, värikkäin puvuin koristettuna ja perinteisin soittimin säestettynä. Vaikka emme matalan kurkkulaulannan sanomasta paljoa ymmärtäneetkään, saimme selville että tanssijat ja laulajat manasivat pois demonia (jota esitti punainen patsas keskellä tanssijoita). Seremonian kestettyä muutamia tunteja, demonilta lyötiin miekalla pää poikki, se kuljetettiin temppelin ulkopuolelle ja se poltettiin. Itse pidän buddhalaisluostareissa ja temppeleissä vierailemisesta niiden rauhallisen tunnelman vuoksi, eikä tämäkään vierailu tehnyt poikkeusta -seremonian väkivaltaisesta lopusta huolimatta :)

P.S. Olemme nyt saaneet helpotusta raikkaan ilman puutokseen käymällä muutamana viikonloppuna kävelemässä Kathmandun ulkopuolla sijaitsevassa Shivapurin kansallispuistossa, jossa on ihan oikeaa metsää, hiljaisuutta sekä puhdasta ilmaa. Aivan uskomattoman mahtavan upeaa! Lisäksi tänä sunnuntaina menimme salsatunneille, joilla käy yllättävän paljon porukkaa eri maista ja myös nepalilaiset nuoret ovat innostuneet uudesta lajista. Kathmandu ei ihan heti kuulosta salsa-kaupungilta ja olikin yllätys, että piti tulla tänne saakka opettelemaan sitä… Joka tapauksessa uusi harrastus tehnee hyvää meille jäykille suomalaisille. :)

Maanjäristykseen varautumista ja harjoittelua

02.05.2010 - Antti

Katmandun laakso sijaitsee kahden mannerlaatan risteyskohdassa ja viimeisin iso järistys täällä sattui vuonna 1934 – asiantuntijat olivat ennustaneet seuraavan ison järistyksen sattuvan viime vuonna, joten olemme täällä ns. ”yliajalla”? Viimeisin tässä lähellä sattunut maanjäristys (voimakkuudeltaan 5.5) tapahtui viime vuoden lopussa naapurimaassa Bhutanissa.

Sattuessaan maanjäristys vaikuttaisi pahiten Katmandun, Bhaktapurin ja Lalitpurin kaupunkeihin eli laakson vanhimpiin kaupunkeihin, jotka ovat myös ne suurimmat sekä tiheimmin asutetut. Näiden entisten kuningaskuntien alueella sijaitsee myös paljon Maailman perintölistalla olevia suojelukohteita, joista muutaman kuva löytyykin galleriastamme.

Haitin maanjäristyksen jälkeen ihmiset Katmandussa ovat heränneet siihen tosiasiaan, että seuraava iso maanjäristys voisi sattua täällä ja että siihen tulisi varautua. Luin viime viikolla Katmandu Post-sanomalehdestä Anil Bhattarain ”Before it’s too late” -kolumnin aiheeseen liittyen. Asiantuntijat ovat ilmeisen yhtä mieltä siitä, että Katmandun laakso tulisi olemaan Haitin kaltaisessa tilanteessa, mikäli vastaavanlainen maanjäristys sattuisi täällä. Vuonna 2001 Geohazard International listasi Katmandun ensimmäiseksi maailman isojen kaupunkien joukosta maanjäristyksen aiheuttamien tuhojen perusteella. Esim. eilen Kalifornian rannikolla sattunut maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan hieman yli kuusi Richterin asteikolla, ei kuulemma aiheuttanut kaatunutta kahvikuppia kummempaa vahinkoa. Raportin mukaan vastaavanlaisen järistys Katmandun laaksossa johtaisi vähintään 60 000 kuolonuhriin ja tämä raportti tehtiin siis 9 vuotta sitten, jonka jälkeen kaupunki ja väkiluku ovat kasvaneet suunnattomasti. Itse maanjäristyshän ei aiheuta kuolonuhreja, vaan sortuvat rakennukset, joiden alle valtaosa uhreista jää!

Poliittinen ja taloudellinen eliitti täällä varmasti ajattelee, että koska he ovat voineet rakentaa oman talonsa tavalla joka kestäisi paremmin maanjäristyksen, he ovat suojassa. Toisaalta kaupungissa asuu 3 miljoonaa ihmistä alueella, jonka taloista 90 % on rakennettu tavalla mikä ei kestäisi isompaa maanjäristystä – voi miettiä, että mitä hyötyä omasta pystyssä pysyneestä talosta on, jos koko muu laakso on maantasalla ja muuttunut täysin asuinkelvottomaksi? Harmillisinta on se, että myöskään valtaosaa kouluista tai sairaaloista ei ole rakennettu maanjäristyksiä kestäviksi, joten esim. sairaanhoito lamaantuisi täysin kun sairaalarakennukset itsekin romahtaisivat…

Ainakin YK suhtautuu maanjäristyksen mahdollisuuteen vakavasti, sillä harjoittelimme edellisviikonloppuna kuinka toimisimme maanjäristyksen sattuessa. Pakkasimme tänne saavuttuamme ”Go-pakkauksen”, jossa on mm. vaatteita, ruokaa ja vettä – periaatteessa kaikki välttämätön, jota tarvitsisimme, mikäli maanjäristys sattuisi ja meidän tulisi evakuoitua kotoamme.

Alla olevasta UNCRD:n (United Nations Centre for Regional Development) videosta näkee ”Tärinä-pöytä” -testin, jossa pöydälle on rakennettu kaksi identtistä rakennusta. Toisen rakentamisessa on varauduttu maanjäristykseen ja toinen on rakennettu ns. perinteisellä tavalla kuten valtaosa Nepalilaisista rakennuksista.

Alla myös linkki maanjäristys-monitoriin, josta näkyy ympäri maailmaa sattuvat maanjäristykset viimeisimmän kuukauden ajalta.

http://www.iris.washington.edu/seismon/

ps. tämäkään juttu ei ollut mitenkään positiivinen, joten lupaan kirjoittaa seuraavan postaukseni jostain vähän iloisemmasta aiheesta…

Tasan 6kk Kathmandussa

01.27.2010 - Heidi

Nepalilla on ollut erikoisasema mielessäni ja muistoissani siitä lähtien kun tulin tänne ensi kerran… Tuolloin kiehtoi maan kulttuurit, perinteinen elämäntyyli, vuoret sekä ihmisten ystävällisyys. No, nyt asuttuamme täällä puoli vuotta, Nepal herättää edelleen vahvoja mielikuvia, mutta hieman toisenlaisia kuin aiemmin… Tai lähinnä nämä ”kokemukset” koskevat vain Kathmandua, joka suoraan sanottuna on kuin maailman loppua odottelisi…

Aiemmin olen täällä kirjoitellut monia juttuja Kathmandusta ympäristön näkökulmasta. Seuraavat seikat koskevat enemmänkin meitä ihmisiä. Eikö se ollut näin, että tutkimusten mukaan ihmisen katsellessa kuvaa metsästä tai luonnosta, alkaa jokin ”rauhallisuus-hormoni” virrata kehossa tai syke ja stressitaso laskee? Entäpä jos ympäristö ja siitä saatavat aistimukset ovat ainoastaan negatiivisia, niin mitäs siitä sitten seuraa? Jos korvissa soi linnunlaulun sijaan pelkkä liikenteen vihlova melu aamusta iltaan, jos kukkien tuoksun sijaan sieraimet täyttää mädäntyvien roskien (tai poltetun muovin) haju, jos vehreyden sijaan näkeekin vain betonia, asfalttia ja harmaana pölisevää ilmaa (mitä vielä hengittää keuhkoihinsa joka vetäisyllä), niin mitä sitten? Joka aamu puoliksi ahdistun ja puoliksi naurahdan (kun en muuta voi), että tämä nyt on tätä tämän maan meininkiä kun kävelen toimistolle ja näen samojen nälkäisten kulkukoirien laihtuvan päivä päivältä ja samalla syyhyn tai kapin leviävän eläimestä toiseen, tehden niiden turkista paljaan laikukkaan ja saaden koirat raapimaan itsensä verisille ruhjeille. Saman kadun varrella myös voi seurata vuohien odottavan teurastamon edessä kohtalon hetkeään, sidottuna lähes polvilleen, usein vain puolen metrin pituiseen narunpätkään, pystymättä liikkumaan. Vaikka katulapsiakin täällä näkee, enemmän kuin ennen, jostain syystä itseäni järkyttää aina puolustuskyvyttömien eläinten ahdinko (no vuohellakin menee täällä ihan hyvin koiriin ja kissoihin verrattuna, niiden ei sentään tarvi olla kärsimystensä kanssa kovin kauaa). Joka tapauksessa juuri mistään, mitä tässä kaupungissa näkee, tuntee, haistaa tai maistaa ei voi sanoa nauttivansa. Tänään töistä lähtiessäni pieni koiranpentu, jolta myös turkki oli lähtenyt, järsi lähes itsensä kokoista rottaa kadunvarressa. Melkein kaikkeen tottuu, muttei ihan kaikkeen.

Joka tapauksessa nyt kun puhdistavista monsuunisateista on jo kuukausia, Kathmandun ilmassa on nelinkertainen määrä pienhiukkasia WHO:n riskirajoihin verrattuna! Kuka se sanoikaan, että päivän oleskelu Kathmandussa vastaa vähintään yhden tupakka-askin polttamista?! Edellisen tutkimustuloksen voi helposti todeta, koska Anttia vaivaa ihmeellinen yskä, minua vaivaavat poskiontelontulehdukset ja molempien sieraimet täyttää musta mönjä. Oma terveys täällä siis ensimmäisenä huolestuttaa, muttei suinkaan maolaississien vuoksi, vaan ihan ulkoilmassa oleilun takia! Naturally Nepal!!! (Nepalin turismivuoden 2011 mainoslause!) Alla on kaksi välinettä, joita pitäisi opetella käyttämään, jotta olo helpottuisi vähän; Jala Neti-nenähuuhtelukannu (josta jostain syystä sain hirveän päänsäryn ja paineentunteen päähän) ja hengityssuojain, johon hönkiminen ei sekään ole vielä tuntunut tarpeeksi houkuttelevalta. Jos joku osaa antaa hyviä vinkkejä Jala Netistä niin kertokaa!

Jala Neti nenähuuhtelukannu

Jala Neti nenähuuhtelukannu

Hengityssuojain

Hengityssuojain

Alla myöskin kaksi tuotetta, mitä ilman emme olisi tulleet toimeen. Koska sisällä kotona ja toimistolla on niin kylmä, ovat sormeni ja varpaani turvonneet –niissä on niveltulehdus (ja hei, me olemme Suomesta!!!). Kävimme ostamassa ACP:ltä eli yhdeltä Reilun kaupan tuottajalta nämä upean lämpimät huovutetut tossut, mitkä ovat ihan mahtavat! Lisäksi hankimme kaasulämmittimen, jolla huoneilma lämpenee monta astetta!

ACP:n reilun kaupan huopikkaat

ACP:n reilun kaupan huopikkaat

Kaasulämmitin

Kaasulämmitin

Kahteen ongelmaan en vielä ole löytänyt ratkaisua, nimittäin siihen että ilmeisesti saasteiden (tai veden) takia iho on kamalan näköinen ja lisäksi hiukset tippuvat päästä. Tuli mieleeni, että voisiko tämä johtua juomavedestä..? Juomme toki jollain tavalla puhdistettua vettä, mutta sen laatu tai sen sisältämät kemikaalit eivät olekaan tiedossamme. Tuttavamme olivat täällä 10 vuotta sitten ja yksi matkaseurueesta osti ennen lähtöä mineraalivesipullon ja vei sen Suomeen Ympäristökeskukselle tutkittavaksi. Tulos oli hätkähdyttävä; ei kelpaisi edes karjalle (veden sisältämän kolibakteerimäärän vuoksi)!!! Minä itse olin kuullut tai muistin tämän jutun niin, että kyseessä oli Gangesista otettu vesi, mutta eipä ollutkaan; kyse oli pullotetusta Evianista tm. merkistä! Eli en sitten tiedä, mitä itse juomme täällä päivittäin, mutta joka tapauksessa pelkään olevani kalju kun pesti täällä päättyy!

Mutta hei! Jos hiukset tippuvat päästä ja muutenkaan olo ei ole kaikista hehkein, niin ei haittaa; sähkökatkot kestävät nimittäin jo 11 tuntia päivässä, joten kynttilänvalossa kaikki näyttää paremmalta tai oikeammin, ei näe paljon mitään!!! Summa summarum, ne alun vatsanpurut tai ruokamyrkytykset, joista puoli vuotta sitten kirjoittelimme, eivät itse asiassa olleetkaan paljon mitään :)

Muutoksia ja muistoja Katmandussa

01.15.2010 - Heidi

Kävimme eilen kuuntelemassa Social Science Baha-luentosarjan luennon: ”Landscape Change and Life History, jonka piti amerikkalainen maantieteen professori David Zurick. Hän on tutkinut jo kolmatta kymmentä vuotta luonnontilan ja maankäytön/maiseman muutosta Tiibetissä, Bhutanissa ja Nepalissa. Teknisempien välineiden ja satelliittikuvien yms. käytöstä hän oli siirtynyt ihan maan tasalta otettujen valokuvien käyttöön ja nyt Nepalissa hän oli päässyt käsiksi 100 vuotta vanhoihin, kuninkaallisen perheen valokuva-arkistoihin. Sieltä hän siis valitsi vanhoja kuvia eri puolilta Kathmandua ja on mennyt juuri noihin samoihin paikkoihin ottamaan uudet kuvat. Kun nämä kaksi kuvaa -50 tai 100 vuotta vanha laitetaan rinnakkain nykymaisemaa kuvaavan kuvan kanssa, ei kenellekään jää epäselväksi täällä tapahtuneen ja edelleen tapahtuvan muutoksen nopeus.

Ympäristön, mutta myös Kathmandun asukkaiden, kannalta suurimpia muutoksia ovat mm. Liikenteen ja väestön kasvu, joka johtaa teiden ja talojen rakentamiseen entisille maanviljelysalueille, maaperän ja vesistöjen saastumiseen ja vesipulaan, hökkelien pystyttämiseen jokien varsille ja uskonnollisten tai kulttuuristen rakennusten häviämiseen uudisrakennusten ”keskelle”. Jokainen paikallinen, kenen kanssa olen asioista jutellut (onhan kaupunki muuttunut hurjasti sinäkin 8 vuoden aikana, joka on kulunut oman ensimmäisen Nepalin matkani ja nykyhetken välillä…) on tuntunut olevan täysin voimaton näiden muutosten edessä. Eksponentiaalisesti lisääntynyt liikenne on toki lähes jokaisen kaupunkilaisen omaa syytä, mutta osa syystä liittyy myös poliittisiin toimijoihin. Tällaisissa maissa, joissa hallinto on heikko tai poliittinen tilanne on epävakaa, on yrityksillä ja kiinteistökeinottelijoilla helppoa tehdä mitä haluavat.

Oli mm. mielenkiintoista lukea lehdestä pari päivää sitten, että USA:han muuttaneet nepalilaiset (maasta lähtee tällä hetkellä ainakin 600 ihmistä päivittäin töihin ulkomaille, todellisuudessa luku on varmaan vieläkin suurempi) myyvät nyt vauhdilla omistamiaan taloja ja kiinteistöjä pois ja ostavat niillä rahoilla taloja USA:sta. Kathmandussa kiinteistöjen hinnat ovat nousseet järkyttävällä tahdilla ylös samalla kun USA:ssa ne ovat laskeneet talouskriisin myötä; lopputuloksena on se että Amerikoista saa asunnon halvemmalla kuin täältä -mikä kyllä tuntuu täysin hullulta paikallista rakennuslaatua katsellessa! Epävakaan poliittisen tilanteen ja turvattoman tulevaisuuden vuoksi kukaan ulkomailla asuva ei halua jättää rahojaan ”kiinni” kotimaahansa ja tietotaidon ja koulutetun väen lisäksi maasta valuu ulos suuria summia rahaa, jotka ovat kaikki pois tämän maan ja yhteiskunnan kehittämisestä.

Joka tapauksessa em. luennon aikana oli mm. liikuttavaa kuunnella nepalilaisen 72-vuotiaan herran ”life storya” eli omaa kokemustaan kotikaupunkinsa muutoksesta. Hän kertoi, kuinka hänellä ystävineen oli lapsena tapana aina mennä Bagmati-joelle vilvoittelemaan, leikkimään ja uimaan. Hänen mukaansa vesi oli tuolloin niin puhdasta ja kirkasta, että oli mahdollista erottaa jokainen hiekan jyväkin joen pohjassa. Nykyisin Bagmati-joki (joka kulkee kilometrin päässä asunnostamme), on enää pikkuruinen, kutistunut vesivana, joka löyhkää kammottavalta suht. kauas, se on täynnä roskia ja sen varrelle on ilmestynyt köyhien ihmisten rakentamia hökkeleitä. Vanhan herran kertomuksen viimeinen lause oli: ”se mitä täällä on tapahtunut ja missä kunnossa joki nyt on, tekee minut hulluksi, jos ajattelen sitä”. Moni paikallisista kysyikin, kuinka esim. David Zurickin valokuvista ja työstä saisi voimakkaan välineen, jolla vaikuttaa poliitikkoihin, gründereihin ja kaupunkisuunnittelijoihin ennen kuin koko kaupunki ja sen ympäristö on täysin ”tuhottu”.

Tuntuu kyllä itsestäkin hullulta, että vuoristoisessa maassa tämä Kathmandun laakso on koko Nepalin hedelmällisintä maanviljelysaluetta ja nyt sitä täytetään parhaillaan betonilla ja pakokaasulla. Kaupunkilaisten ruokaturva heikkenee koko ajan ja pian kaikki elintarvikkeet tuodaan tänne jostain ulkopuolelta. Luennon jälkeen tekee mieli lukea uudelleen uskomattoman venäläisen, Boris Lissanevitcin (mm. kuuluisa balettitanssija, Cathay Pasific-lentoyhtiön perustaja ja mies, joka avasi Nepalin ulkomaalaisille 50-luvulla) tarina: ”Tiger for Breakfast” (kirjoittaja Michel Peissel). Uskomaton kuvaus Nepalista aikana, jolloin täällä ei vielä ollut yhden yhtäkään moottoriajoneuvoa, ulkomaalaista/turistia ja ensimmäisistä Himalajan huippujen valloituksista vasta haaveiltiin.

Uusi vuosi -vanhat kujeet

01.02.2010 - Heidi

Näin taas vuosi vaihtui ja heti ensimmäinen uuden vuoden lupaus voisi itselläni olla: “lupaan yrittää kirjoittaa blogiin useammin!” –hyvistä aikeista huolimatta se kun on jäänyt vähäiseksi yrityksen töiden ja Nepalin päivätöiden ohella… Nepalin töistä kirjoittelen tuonnempana enemmän; sillä saralla kun haasteita tuntuu riittävän ihan jokapäiväisessä toimistoelämässäkin, projektin laajemmista tavoitteista ja minun roolistani siinä puhumattakaan…

Uudesta vuodesta huolimatta meno Kathmandussa tai Nepalissa ei ole juuri muuttunut; vuosi 2010 alkoi yleislakolla -onneksi asumme itse kävelymatkan päässä toimistostani, sillä lakon aikana eivät autot tai pyörät saa kulkea, eli minunkin työkavereistani puolet oli jäänyt kotiin koska asuvat kaupungin toisella puolen. Todellinen harmi ovatkin sitten aina vain pidemmiksi venyvät sähkökatkot; nyt katkot kestävät väh. 8 tuntia päivässä ja ihmeellisesti ne sattuvat juuri parhaille tunneille päivästä tai illasta. Kotona siis olemme kykkineet suurelta osin kynttilänvalossa, mistä on toki se hyöty, että ne lämmittävät myös huoneilmaa. Toimistolla sähkökatkot rikkoivat työkoneeni, joten nyt odottelen konetta, jonka korjaukseen piti mennä 2 päivää, mutta mikä on loppujen lopuksi kestänyt melkein kuukauden. Olen raahaillut töihin omaa kannettavaani, josta virtapiikki rikkoi akun tai jotain ja nyt en enää halua sitäkään viedä töihin rikkoakseni sen lopullisesti… Sähkökatkoja vielä pahempaa on kylmyys, joka tunkeutuu luihin ja ytimiin -sisällä kodissamme asteita on päiväsaikaan +10, mikä voi kuulostaa kohtuulliselta Suomen -30 asteen pakkasen keskellä, mutta kun missään vaiheessa ei pääse lämmittelemään yhtään lämpimämpään paikkaan, niin lopputuloksena on jatkuva semi-jäätynyt tila. Antti on täällä kotona päivitellyt verkkokauppaa villakynsikkäät kädessä. Huomenna aiomme mennä ostamaan jostain kaasulämmittimen, jolla asuntoa saisi vähän lämpimämmäksi ja joka toimii sähkökatkoista huolimatta.

Riisi-pinaatti-ateria makuuhuoneessa, jonka olemme valinneet tukikohdaksemme (ovi kiinni ja kynttilät päälle: valoa ja lämpöä!)

Riisi-pinaatti-ateria makuuhuoneessa, jonka olemme valinneet tukikohdaksemme (ovi kiinni ja kynttilät päälle: valoa ja lämpöä!)

Toisena projektina olisi maanjäristykseen varautuminen ja ns. go-bagin pakkaaminen. Kathmandu sijaitsee 2 mannerlaatan yhtymäkohdassa (mistä Himalajakin on merkkinä) ja seismologisten tietojen mukaan tänne tulee mittavia maanjäristyksiä n. 75 vuoden välein. Viimeksi Kathmandu tuhoutui pahoin vuoden 1934 vuoden järistyksessä, joten hups: seuraava järistys voi olla aika ajankohtainen asia. Kathmandun laakson maaperä on muinaisen järven pohjamutaa, joka kuulemma ”nesteytyy” (joku geologi löytää tälle varmaan oikeamman termin) voimakkaiden järistysaaltojen heilutellessa maata edestaas ja on ennustettu, että koska talot täällä on tehty niin heikosti, niin 60 % kaupungista tuhoutuisi. Eli tässä on pitänyt miettiä, mitä teet jos talo alkaa yhtäkkiä heilua ympärillä tai maa vajoaa jalkojen alta ulkona kävellessä ja mitä tarvikkeita kotona pitää sängyn vieressä olla, jotta voit kaivaa tiesi ulos asunnosta. Ruokaa ja juomaa pitää myös varata ainakin viikoksi, jos koko kaupunki on tuhoutunut tai sekasorron vallassa (tämä toki auttaa myös lakkojen tai mielenosoitusten aikana). Huomasin mm. että koska meillä ei ole täällä juuri mitään huonekaluja, kuten isoa pöytää tai sänkyä, niin ei ole oikein paikkaa, minne ryömiä suojaan. Hurjia juttuja nämä tällaiset on miettiä, mutta toisaalta parempi kai olisi varautua kaikkeen, järistys kun on aika todennäköinen täällä ja pienilläkin asioilla voi vaikuttaa siihen, miten kaikki sen jälkeen menee.

Että sellaisia uutisia näin vuoden alkuun; täytyy myöntää että ihan parhailla mahdollisilla fiiliksillä ei taideta täällä nyt olla yllä mainittujen seikkojen vuoksi. Vähän on ollut sellaista ajatusta ilmassa, että: ”miksi tässä kannattaisi käyttää käsidesiä ennen ruokailua mahataudin pelossa, kun ei se kokkikaan tuolla keittiössä ole kuitenkaan käsiään pessyt vessakäynnin jälkeen” :) tai ”miksi työssä pitäisi itse yrittää ja yrittää saada juttuja läpi kun tuntuu, että on seinä vastassa ja kun ei ketään voi pakottaa ottamaan apua vastaan”. Sopeutumista  hankaloittanee sekin, että kävimme Suomessa joulun vietossa ja tuntuu kuin olisimme palanneet planeetta Suomesta planeetta Nepaliin: niin kaukana nämä kaksi maata ovat tosistaan! Oli ihanaa nauttia perheenjäsenten seurasta, käydä saunassa, nauttia vesijohtoveden juomisesta (suihkussakaan ei haitannut, jos vettä meni suuhun) :) , puhtaasta hengitysilmasta, hiljaisuudesta ja monipuolisesta ruoasta, mutta tänne palatessa kontrasti onkin sitten sitä suurempi. Mutta eihän se auta kuin yrittää ja tsempata. Näillä mennään!

Tsemppiä sinne Suomeen pakkasen keskelle – yrittäkää nauttia talvisista jutuista, raikkaasta ilmasta ja lumesta nyt kun sitä on, kyllä se aurinkokin jossain vaiheessa taas näyttäytyy! Hyvää uutta vuotta kaikille!

P.S. Suomessa käydessämme emme tietenkään osanneet ottaa matkaa pelkkänä lomana, vaan toimme Karmashopille oman YK-projektini käsityöläisten Himalajan nokkosesta tekemiä laukkuja, blogissakin esitellyn Children Nepalin tuotteita sekä intialaisia Anokhi-vaatteita (toki hyvin rajatun määrän). Kerromme näistä tuotteista myöhemmin enemmän!

Kiipeilyseinä Katmandussa

08.31.2009 - Heidi

Uskomatonta mutta totta; yli kuukauden toimistossa möhnöttämisen jälkeen (liikenteen seassa ei viitsi paljon lenkkeillä tai kävellä enempää kuin on pakko ja jostain syystä kotona joogaamiseenkaan tms. ei muka ole ollut aikaa) löysimme itsellemme mahdollisuuden harrastaa rakasta lajiamme kiipeilyä! Ok, olemme tietenkin maailman korkeimpien vuorten kupeessa, joten korkeita vuorenrinteita löytyy hiukan enemmän kuin tasaisesta kotikaupungistamme, Oulusta. Seinä- tai kalliokiipeily ei kuitenkaan ole täällä mikään perinteinen paikallinen harrastus; kunnollisia kiipeilytarvikekauppoja on ilmestynyt ihan vasta turistikaupunginosaan, Thameliin ja ainoat kiipeilyseinätkin on rakennettu viimeisen vuoden sisällä. Jyrkässä vuoristossa käveleminen kun on monin paikoin ainoa kulkumuoto kylissä ja koska ruokaakaan ei aina ole liiemmälti, niin ”huvin” vuoksi rimpuileminen ja kalorien kuluttaminen ei varmasti mene monenkaan kyläläisen järkeen. Vaikka aurinko porottikin suoraan seinälle ja otteet olivat tulikuumia niin olipas ihana taas kokea liikunnan riemua pitkästä aikaa! Täällä on tuntunut oma ruokahalukin kadonneen vähentyneen liikunnan vuoksi, joten jospa nyt tulisi nälkäkin välillä =) Vaikka laiskottelua olikin jatkunut suht. pitkään, niin onneksi erilaisia reittejä jaksoi hyvin punnertaa ylös reilu 13 metrisellä seinällä. Seinän köysiankkurit ja köysien kunto (Suomessa ne olisi vaihdettu jo ajat sitten!) hieman jännittivät, mutta hengissä ollaan ainakin vielä…

Toimistoni paikalliset työntekijät eivät varmasti osaisi arvostaa ”löytöämme”, jos kertoisin siitä heille; täällä on nimittäin sama meininki kuin monessa muussakin (kehitys)maassa. Parempituloiset perheet eivät tee juuri mitään fyysisesti rasittavaa, koska pyykinpesun ja siivouksen suorittaa palkattu kotiapulainen, kaikki kulkemiset tehdään moottoripyörällä tai autolla ja ainakin miesten päivät kuluvat toimistossa tietokoneella istuen. Siispa varakkuus näkyy huonompana kuntona; elintasomahat ovat aika suuressa kontrastissa siihen, etta olemme maassa, jossa puolet väestöstä on aliravittuja! Mutta samaa näkee nykypäivän Intiassa ja Kiinassakin, jossa varakkaat perheet syövät Mc Donaldseissa ja kun eipä liikalihavuus ole aiemmin ollut ongelma, niin eipä siitä kukaan varoittelekaan. Eikös se niin ollut, että aikuisiän diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien ennustetaan leviävän myös kehitysmaihin kulovalkean tavoin?

Löydöstämme ja uudesta harrastusmahdollisuudesta piristyneenä haluan toivottaa kaikille reipasta liikuntainnostusta syksyyn; vaikka kunto olisi jo päässyt rapistumaan tai säännöllinen liikunta olisi unohtunut kesähelteissä, niin aina voi aloittaa uudestaan! Nyt kun täällä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia liikkumiseen kuin puhtaan luonnon ja lukuisien harrastusmahdollisuuksien Suomessa, niin pieniäkin mahdollisuuksia arvostaa ihan toisella tavalla (olen kateellinen teille kaikille siellä!) Ja lisäksi kun aloittaa ”pohjalta”, niin liikuntaan voi suhtautua rennommin ja vain pitää hauskaa. Voi unohtaa turhan ylisuorittamisen ja täydellisyyden tavoittelun, riittää kunhan saa kehoon jotain liikettä ja jälkikäteen voi nauttia rennosta ja hyvästä olosta.

Tässä muutama kuva löytämästämme kiipeilypaikasta;

Astrek kiipeilyseinä Thamelissa

Astrek kiipeilyseinä Thamelissa

Kiipeilyseinä

Sattumuksia menneeltä viikolta

08.30.2009 - Heidi
  • Kävimme viikonloppuretken Katmandun ulkopuolella ja olipas hienoa päästä hieman rauhallisempiin ja vehreämpiin maisemiin! Alla muutama kuva Dhulikhelista, joka on n. 30 km Katmandusta (ja jonne bussimatka kestää lähes 3 tuntia -hurraa Nepalin julkinen liikenne!!!).
  • Eläinmaailman havaintoja; kuolleita rottia siellä täällä sekä sisällä nyrkin kokoinen hämähäkki. Lemmikki-gekkomme Kekkonen on ollut kateissa jo monta päivää. Kadulla eilen kuolleena ollut koira oli tänään kerätty pois, vaikka arvelimme että se lojuisi paikoillaan ties kuinka kauan.
  • Antti voitti irkku-pubissa darts-kisan ja ansaitsi samalla muutaman päivän dhal bhat (eli riisiruoka-) rahat talouteemme.
  • Edelliseen liittyen muutamia hintaesimerkkejä viime päiviltä: 10 päivän antibioottikuuri poskiontelontulehdukseen 3 € ja hiustenleikkuu miehille (sisältäen kaikenlaista hiusten pöyhintää, käsien vetkutusta ja niskan läpsytystä) 2,70 €.
  • Irkkupubin omistaja ja tarjoilija vietiin darts-kisan iltana yöksi putkaan. Ei suinkaan siksi, että paikka oli täynnä kaikenlaisia höyryjä ja joka toisella tyypillä oli huulessa käryävä jointti (huumeidenvastaisina ihmisinä ei kuitenkaan meillä), ei, vaan siksi että poliisit luulivat, että paikassa soitettiin elävää musiikkia klo 22:30 jälkeen, mikä on kiellettyä (voi kauhistus)! Paikka on siis niin pieni, ettei sinne edes mahtuisi bändiä ja poliisit näkivät tämän kaiken omin silmin. Ehkä irlantilainen omistaja oli unohtanut maksaa korruptiorahaa pollareille, niin halusivat vain härnätä tai jotain. Kaikenlaisesta muusta rikollisuudesta viis, kunhan vain musiikkia ei soiteta liian myöhään..!
  • Töissä ei edelleenkään mitään edistystä. Tuotekehityksen ja paketoinnin ym. päivittämisen tarve pienyrittäjien tuotteille on kuitenkin ilmeinen: joku ideanikkari on keksinyt myydä kasvissaippuaa naisille tuotenimellä: Tony (herbal beauty soap)! Parempia nimiehdotuksia otetaan vastaan! Ai niin, pidimme yhden tuote-esittelyn ja myyjäiset YK:n henkilökunnalle ja pientuottajien tuotteet tekivät hyvin kauppansa (kuva alla).
  • Vaikka töiden saralla ei kovin paljoa vielä tapahdukaan, niin reilun kaupan vaatevalmistajaamme KTS:ää koskien on mukavia uutisia. Oulun yliopiston kasvatustieteiden opettajat ja opiskelijat ottivat harjoittelukutsuni ilolla vastaan ja toivottavasti saamme opettajaharjoittelijoita tänne jo ensi keväänä! Jos joku muukin innostuu tästä harjoittelumahdollisuudesta, niin ei kun yhteys meihin!
  • Irlantilaiset ystävämme johdattivat meidän Katmandussa vasta avatulle, 13 metriä korkealle ulkoilma-kiipeilyseinälle. Huippua, Ihanaa! Jonkinlainen muistutus omasta elämästä ja harrastuksista (silloin kun nyt vapaa-aikaa sattuu 6-päiväisen työviikon lomassa olemaan).
  • Kiipeilystä ja liikunnasta puheenollen; tilasimme juuri ihania Prana-tuotteita kauppaamme ja laivarahti kuljettanee tuotteet Suomeen syys-lokakuuksi.
  • Olemme suunnitelleet myös hankintamatkaa Anokhille Intiaan, sillä heidän uniikkeja vaatteitaan ovat Anokhi-fanit kyselleet meiltä pitkin vuotta. Toivottavasti tilanne korjautuu syksyn aikana!
  • Olemme myös olleet yhteydessä Planiin ja meillä on täällä ainutlaatuinen mahdollisuus vierailla Karmashopin tukeman kummilapsen luona. Rima-Kumari, eteläisessä Nepalissa asuva tyttö, täyttää ensi kuussa 10 vuotta ja toivomme pääsevämme vierailureissulle loppusyksyn tai viimeistään alkuvuoden aikana.
Katukuvaa Dhulikhelista

Katukuvaa Dhulikhelista

Maisemaa Dhulikhelissa

Maisemaa Dhulikhelissa

Myyjäiset YK:lla

Myyjäiset YK:lla