Avainsanat: ‘Materiaalit’

Terveiset People Treen perustajalta Safia Minneyltä ja Intian puuvillan viljelijöiltä!

03.25.2011 - Heidi

People Tree -merkki täytti tänä keväänä 20 vuotta ja vaikka yritys onkin kasvanut alkuajoistaan aika roimasti, edelleen merkin perustaja, Safia Minney (ja hänen suunnittelutiiminsä) vierailee itse säännöllisesti vaatteiden valmistajien luona ja kerää tietoa Reilun kaupan ja luomuviljelyn merkityksestä People Treen vaatteita valmistaville ihmisille. Viimeisimmän matkansa Safia teki Intiaan ja vieraili mm. syrjäisillä seuduilla Intian ja Pakistanin rajalla Agrocellin puuvillan viljelijöiden luona. Näiden viljelijöiden Reilun kaupan luomupuuvillasta on myös meillä myynnissä olevat People Treen trikoovaatteet tehty. Itse vierailimme Gujaratin viljelijöiden luona pari vuotta sitten ja toivomme pääsevämme uudelle tuottajamatkalle heidän luokseen mahdollisimman pian. Kun pääsee omin silmin näkemään ne realiteetit, minkä kanssa syrjäisillä seuduilla asuvat kehitysmaiden tuottajat kamppailevat ja toisaalta, mitä etuja Reilun kaupan järjestelmästä on niin monille ihmisille, saa perspektiiviä myös sille ajoittaiselle kritiikille, jota Reilun kaupan järjestelmä tai luomutuotanto ovat osakseen saaneet.

Gujaratin puuvillanviljelijöitä ja People Treen perustaja Safia Minney

Gujaratin puuvillanviljelijöitä ja People Treen perustaja Safia Minney

Rappan alueella Gujaratin osavaltiossa on 1005 Agrocel-viljelijää, joista kaikki kuuluvat Reilun kaupan järjestelmään ja lisäksi 672:n viljelijän puuvilla on samaan aikaan myös luomusertifioitua. Vuoden 2009-2010 aikana Rappan viljelijöille maksettu Reilun kaupan lisä oli yli 76 000 euroa ja luomulisät olivat 23 000 euroa -näistä lisistä ovat eri kylät mm. parantaneet kaivoja ja lampia, jotka ovat ainoa juoma- ja pesuveden lähde tuhansille ihmisille tällä alueella. Reilun kaupan lisät ovat myös auttaneet naisia perustamaan oma-apuryhmiä, joiden kautta jokainen nainen on voinut avata oman pankkitilin ja aloittaa säästämisen. Ryhmissä naiset ovat oppineet ”taloudellista lukutaitoa” eli talouden suunnittelua sekä säästämistä ja saaneet näin lisää itsemääräämisoikeutta asioihinsa. Agrocellin edustajat kertovat, että näillä syrjäseuduilla naiset eivät normaalisti ole paljoa kontaktissa perheen ulkopuolisiin ihmisiin ja siksi naisten ryhmillä onkin niin suuri merkitys. Kesäaikaan kun naisilla on enemmän vapaata, he saavat myös luku- ja kirjoitustaito-opetusta 2-3 tuntia päivässä ja lisäksi heille opetetaan terveysasioita sekä kuinka parantaa puuvillan laatua mm. hyvän kompostin avulla. Agrocellin kautta viljelijät pääsevät myös ajoittain maanviljelys- ja käsityötapahtumiin. Viljelijät ovat kertoneet, että ennen Agrocelliin liittymistä he tunsivat itsensä todella eristäytyneiksi, mutta enää tilanne ei ole sama.

Viljelijöitä perheineen

Viljelijöitä perheineen

Aiemmin Länsi-Intian viljelijöiden piti matkustaa vähintään päivä viedäkseen puuvillansa markkinoille ja heidän oli todella hankalaa neuvotella raaka-aineelleen hyvää hintaa. Siksi Agrocellin neuvoja Sailash Patel sanookin, että on todella tärkeää saada viljelijät järjestäytymään ryhmiksi ja antaa heille teknistä tietoa kuten myös tarjota hyvälaatuisia siemeniä kohtuuhintaan -nämä kaikki ovat Agrocellin perustehtäviä. Yksi naisviljelijöistä, Amrut Charda, sanookin että Agrocellin tarjoamat siemenet ovat hyvälaatuisia, luomua ja GMO-vapaita -ja kaiken lisäksi viljelijät saavat niitä murto-osalla normaalista hinnasta. ”Ennen maksoimme siemenistä 900 rupiaa kilolta, nyt saamme saman määrän 30 rupialla Agrocellilta”.

Viljelijä Amrut Charda

Viljelijä Amrut Charda

Safia sai yhden toiveen Länsi-Intian viljelijöiltä -he haluaisivat rakentaa vedenottopisteitä lähemmäksi taloja, jotta naiset ja tytöt säästyisivät pitkiltä vedenhakumatkoilta. Nykyisin lähes kaikki alueen lapset aloittavat koulun 5-vuotiaina -tytöt jatkavat sitä 16-vuotiaiksi ja pojat 18-vuotiaiksi. Pojilla on edelleen tyttöjä paljon paremmat mahdollisuudet päästä jatkokoulutukseen, koska tyttöjä ei mielellään lähetetä pitkien matkojen päähän opiskelemaan. Tasa-arvo on yksi Reilun kaupan periaatteista ja tyttöjen ja naisten aseman parantaminen kuuluu myös People Treen tavoitteisiin. People Treen edustajat aikovat vierailla kylissä säännöllisesti nähdäkseen muutosten tapahtuvan ja tukeakseen kyliä eritoten tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamisessa.

Giddya Nagar-kylän lapsia

Giddya Nagar-kylän lapsia

Kaikki kuvat copyright: People Tree.

Käsityökoulutusta Pokharassa

06.09.2010 - Antti

Olemme viettäneet viime viikon Pokharassa, Länsi-Nepalissa, jossa Heidi, Teija ja Iida ovat pitäneet koulutusta Medep:n käsityöläisille. Teija ja Iida tulivat reilu kuukausi sitten Nepaliin Heidin aikaisemman blogikirjoituksen innoittamina suorittamaan ohjaustoiminnan artenomiopintoihinsa kuuluvaa reilun parin kuukauden työharjoittelua.

Katmandussa tehdyn käsityöläiskoulutuksen suunnittelutyön ja Medep-byrokratian jälkeen oli aika kääriä hihat ylös ja lähteä pitämään itse koulutusta. Koulutuksen tavoitteena oli keskittyä parantamaan pienyrittäjien ompelukoneen käsittelytaitoja, opettaa heille kaavoitusta ja värioppia sekä parantaa käsityöläisten tieto-taitoa tuotteiden laatuun sekä tuotteiden viimeistelyyn liittyen. Lisäksi Teija ja Iida olivat kaavoittaneet käsityöläisille muutaman uuden tuotteen, joiden teko oli tarkoitus opettaa 5-päiväisen koulutuksen aikana.

Medep:n paikallinen projektitoimisto yhdessä Pokharassa toimivien kaupanpitäjien, Suntin ja Buddhin kanssa (kirjoitamme heistä lisää myöhemmin blogissamme) olivat kutsuneet koulutukseen 10 Medep-projektin käsityöläisnaista Länsi-Nepalin vuoristokylistä.

Medep:n käsityöläisiä koulutuksessa

Medep:n käsityöläisiä koulutuksessa

Koulutus sujui hyvin, mutta tänä aikana Heidi huomasi jälleen, että suomalainen koululaitos ja jo ala-asteella annettava käsityöopetus nousi arvoon arvaamattomaan. Käsityöläisnaisilta puuttui lähes kokonaan tieto tietyistä perustaidoista ompelukoneiden käyttöön liittyen, kuten esim. ompelukoneella peruutus ja saumojen viimeistely. Lisäksi käsityöläisillä ei ollut mitään käsitystä ompelun laadusta – selvästi tuotteen hinta merkitsee paikallisille paljon enemmän kuin se, että laatu olisikin hyvää? Välillä Heidin, Teijan ja Iidan piti piti purkaa tehdyt ompeleet useampaankin otteeseen, jotta käsityöläinen ymmärsi mitä koulutuksella haettiin takaa puhuttaessa suorista ja päätellyistä ompeleista. Laadun suhteen täällä on hieman ”hälläväliä”-asenne, sillä köyhistä oloista tulevalle ompelijalle hänen kaupungissa myymänsä tuote on ns. kertakauppa ja ainoa tavoite tässä on ollut päästä eroon tuotteesta ja saada siitä rahat pois ja siten itselle tehdystä työstä palkka. Tämän ajatusmallin murtaminen vaatii aikaa, jotta niin käsityöläinen kuin paikallinen kaupanpitäjäkin ymmärtävät, että on taloudellisesti kannattavampaa keskittyä hyvälaatuisten tuotteiden tekemiseen ja saatujen kauppasuhteiden säilyttämiseen sekä mahdollisesti paremman hinnan saamiseen tuotteesta. Laatu ja viimeistely liittyy keskeisesti ekologisuuteen tuotannossa – huonoon tuotteeseen tarvitaan sama määrä raaka-ainetta kuin hyvin tehtyyn tuotteeseen ja mikäli tuotetta ei ole edes tarkoitettu kestämään, niin tämä on täysin raaka-aineiden haaskaamista.

Heidi opettaa Humaa kaavojen käytössä.

Heidi opettaa Humaa kaavojen käytössä.

Koulutuksen päättyessä, kaikki naiset olivat saamaansa koulutukseen tyytyväisiä, vaikka itse koulutus ympäripyöreineen päivineen olikin kaikille rankka. Osa naisista kommentoi, että he luulivat osaavansa ommella, sillä he ovat tehneet tätä työtä jo 10 vuotta, mutta silti koulutuksen aikana tuli paljon uusia asioita, joihin he eivät olleet aiemmin kiinnittäneet huomiota. Osa puolestaan sanoi, että tämä 5-päiväinen koulutus oli paljon kattavampi ja opettavaisempi kuin heidän saamansa kahden kuukauden käsityökoulutus yrittäjätoimintansa alussa. Mahtavaa kuitenkin, että osallistujat jaksoivat olla motivoituneita, vaikka työnteko ja toimintatapojen opettelu aloitettiin ihan alusta. Toisaalta väliltä kouluttajista tuntui, että pitävätköhän nämä paikalliset heitä ihan hulluina, kun jokaista saumaa käytiin nykimissä ja pienenkin virheen sattuessa ratkoja oli välittömästi esillä.

Deurupa ompelee mekkoa Dhaka-kankaasta.

Deurupa ompelee mekkoa Dhaka-kankaasta.

Koulutuksen lopussa Heidi antoi käsityöläisnaisille vielä hieman koulutusta tuotteiden hinnoittelusta ja selvitti millainen olisi käsityöläisnaisten oma arvio päivä-/kuukausipalkastaan kylissä ja millaiset elinkustannukset heidän perheillään kylissä on. Tämän jälkeen kaikille osallistujille jaettiin todistus koulutukseen osallistumisesta.

Virallisen koulutuksen jälkeen, eilen sitten vietimme Heidin kanssa ”vapaapäivää” Suntin ja Buddhin ompelukatoksessa yhdessä heidän räätäliensä, Laksmanin, Jonin ja Harin kanssa ja otimme aikaa kun he tekivät muutamia uusia laukkumalleja ja uusia versioita myös verkkokaupassammekin myytävistä Medep-laukuista. Käytämme valmistusajasta sekä kulutetusta materiaalimäärästä saatuja tietoja hyväksi tarkkojen tuotantokustannusten laskemiseen ja pyrimme opettamaan nämä valmistajille, jotta jatkossa he osaavat hinnoitella tuotteensa kestävällä tavalla. World of Good Development Organization on kehittänyt työkalun, jonka avulla voimme selvittää mikä on reilu palkka räätälille työhön käytettyyn aikaan nähden. Työkalun avulla voi verrata räätälin saamaa palkkaa alueelliseen ja kansalliseen tasoon. Työkalu käyttää hyväksi Maailman Työjärjestö ILO:n tietokantaa palkoista eri alueilla, tässä mm. otetaan huomioon, asuuko henkilö maalla vai kaupungissa (lisätietoa: www.worldofgood.org). Tähän saakka ongelmaksi projektin käsityöläisten kanssa on muodostunut se, etteivät käsityöläiset osaa itse arvioida tuotteen tekemiseen käytettyä aikaa saatikka laskea siihen tarvittavien materiaalien kustannuksia oikein. Yleensä toinen tai molemmat arvioidaan joko alakanttiin tai sitten täysin epärealistisesti ylöspäin, jolloin tuote ei ole enää myyntikelpoinen paikallisillakaan markkinoilla Heidi kirjoittikin tästä ”liian reilusta kaupasta aiemmin blogissamme. Tarkoitus on nyt tehdä erittäin hyvää jälkeä ja painottaa laatua, nopeuden sijasta, sillä valmiin tuotteen ompelujäljen korjaus, kuten minkä tahansa muun työn korjaus jälkikäteen on aina paljon hankalampaa kuin, että tekisi kerralla hyvää työtä. Muutama uusi hieno tuote eilen syntyikin ja pyydämme Suntia ja Buddhia valmistamaan näitä verkkokauppaamme enemmänkin. Verrattuna aikaisempaan Dhaka-kraka yritykseen Tehratumin pienyrittäjien kanssa (selvityksen alla vielä on, että mihin ihmeeseen ne krakat jäivät tai miksei niitä koskaan tehty? …eli ne ovat yhä tuotteen alkutaipaleella. :) ) Suntin ja Buddhin kanssa asioiden hoito on huomattavasti vähemmän hankalaa… pitää sanoa näin, sillä yhteisymmärrykseen pääseminen haluamastamme tuotteesta tai sen laatuvaatimuksista ei aina ole helppoa jo pelkän kielimuurin takia. Päivän tuloksena kuitenkin syntyi kaavat tuotteille, niin vanhoille kuin uusillekkin ja näiden ansiosta räätälien ei tarvitse jatkossa arvailla minkä kokoinen haluamamme tuote olikaan ja jatkossa kaikki olisivat myös täysin samankokoisia. Tässä pitää vain pitää peukut pystössä ja sormet ristissä, että toivottavasti nyt tehdyt kaavat vain säilyvät tallessa?!

Joni ompelee Hari-laukkua.

Joni ompelee Hari-laukkua.

Laksman ompelee uutta kurpitsa-laukkua.

Laksman ompelee uutta kurpitsa-laukkua.

Täällä siis laatukäsitys ja mieltymykset tuotteissa käytettävien värien suhteen ovat täysin erilaiset, ainakin näin länsimaalaisen silmin katsoessa. Nyt Heidin, Teijan ja Iidan pitämä lyhyt koulutus oli täynnä väärinymmärryksiä, hutilointeja ja aikaa kului yllättävän paljon ihan todella pienien asioiden korjaamiseen ja niiden selvittämiseen. Voi vain nostaa hattua People Treelle heidän tekemästä työstä tuottajien kouluttamisessa ja ihmetellä kuinka he oikeasti ovat saaneet koko tuotantoketjunsa pyörimään näin hyvin? Sormia napsauttamalla esim. Bora Aksun suunnittelema reilun kaupan luomupuuvillasta World Fair Trade Organizationin jäsenellä Assisilla Intiassa valmistettu designer-tunika ei verkkokauppaamme tullut! Edelliseen kappaleeseen viitaten katsotaan saammeko ikinä selville mitä tilaamillemme Dhaka-krakoille tapahtui ”tuotantoketjussamme” ja miten nyt tehtyjen uusien laukkumallien teko onnistuu? :)

Seuraavaksi matkamme jatkuu täältä Pokharasta länteen päin Dhaulagirin suuntaan ja sen kupeessa sijaitsevaan Beniin, jossa Teija, Iida ja Heidi järjestävät toisen samanlaisen koulutuksen uudelle ryhmälle Medep-käsityöläisnaisia.

Eettisen ja ekologisen muodin tuolla puolen

03.05.2010 - Heidi

Pohdintaa Greenfashionfreak-blogissa 4.3.2010 olleeseen kirjoitukseen liittyen.

Päätin näin People Treen tuotteita jälleenmyyvänä pienyrittäjänä liittyä tähän keskusteluun (olemmehan kamppailleet pian 3 vuotta tehdäksemme aiemmin Suomessa tuntematonta tuotemerkkiä ja Reilua kauppaa & luomumuotia tunnetuksi), pyrin tässä valottamaan muutamia seikkoja ”kulissien takaa”. Olen itse käyttänyt People Treen tuotteita täysipäiväisesti tämän 3 vuoden ajan ja oma kokemukseni on, että suurin osa tuotteista on ollut hyviä, yksi trikoopaita ja pari t-paitaa ovat ”kulahtaneet” mielestäni liian nopeaa. Laatuongelma onkin koskenut siis meidän tietojemme mukaan vain joitain ohuita trikoovaatteita.

Laatuongelmia voi välttää muistamalla muutamat seikat, joten tässä pari vinkkiä laadukkaiden ostosten tekoa helpottamaan:

  • PT:n luomupopliinista tai paksummasta trikoosta tehdyt vaatteet ovat olleet laadullisesti todella hyviä, ohut kangas ei ole yhtä kestävää kuin vahvemmat laadut.
  • Yksi suomalaisen verkkokaupan etu on asiakkaalle ilmainen 14 vrk:n vaihto- ja palautusoikeus, eli jos ompelussa on vikaa, niin lähetä tuote takaisin asiakaspalautuksena. Tuote kannattaa siis aina sovittaa ja tarkastaa kun saat sen kotiisi, sillä käyttöönotto on ostopäätös.
  • Pese tuotteet 30 asteessa, tarkoituksenmukaisella pesuaineella (värikkäille tuotteille ei valkaisuaineita sisältävää pesuainetta,eikä lycraa sisältäville tuotteille huuhteluainetta jne.); 10 asteen lämpötilan lasku kohtelee kuituja selvästi paremmin ja säästää energiaa sekä tuotteen värejä. Nykyisillä tehokkailla pesukoneilla lämpötilan lasku 30 asteeseen ei vaikuta pesutulokseen normaalilaikaisten tuotteiden ollessa kyseessä.

Kankaan kestävyys (esim. nyppyyntyminen) tulee esiin vasta käytössä ja pesuissa. Koska muutamissa blogeissa on mainittu PT:n vaatteiden laadusta (kyseessä ovat tietääkseni olleet juuri tietyt ohuet trikoovaatteet) olemme olleet tästä yhteydessä PT:hin ja pyrimme selvittämään, mistä tämä voisi johtua. Asiaa täytyy siis selvittää luomupuuvillapelloilta lähtien, langan kehräämiseen ja kankaan kutomiseen asti. Yksi selvitettävä asia on puuvillakuitujen laatu eli pituus, mikä vaikuttaa kankaankin laatuun. Monesti sanotaan, että luomupuuvilla tuntuu käyttäjälle paljon pehmeämmältä kuin kemiallisesti kasvatettu puuvilla, joten voisiko tämä pehmeys johtaa myös aikaisempaan kulumiseen? Joka tapauksessa viestimme on mennyt People Treen perustajalle, Safia Minneylle saakka ja vaikka näiden asioiden tarkastaminen vaatiikin aikaa, niitä pyritään siis koko ajan selvittämään. Joten enää vaaditaan vain kärsivällisyyttä niin meiltä tuotemerkin myyjiltä kuin vaatteiden käyttäjiltäkin.

Muutamat Greenfashionfreak:n juttua kommentoineet osuvat osaltaan oikeaan; valitettavasti kaikkea, eli halpaa hintaa, täydellistä laatua, luomumateriaalia, reilun kaupan työoloja ja luomusertifikaatteja on aika hankala saada samassa paketissa… Ainakin vielä, maailmankin mittakaavassa nuorella eettisellä & ekomuotialalla. Mielestäni jutussa mainituista ruotsalaismerkeistä ei voi puhua edes samassa lauseessa PT:n kanssa, niin eri pohjalta ne ponnistavat. Vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan Suomessa suosituista ruotsalaisketjuista monelta puuttui vielä tuolloin yhteiskuntavastuun ohjeisto täysin. Lisäksi näiden kahden vuoden aikana on tullut esiin paljon uutisia lapsityövoiman käytöstä puuvillan keräämisessä, puuvillan viljelijöiden sairastumisista ja velkakierteestä sekä itsemurhista (Intia) myrkyllisten kemikaalien käytön vuoksi. Lisäksi haitallisista kemikaaleista (puuvillan torjunta-aneista sekä väreistä) saattaa jäädä jäämiä vaatteisiin asiakkaille ja eipä ompelijoidenkaan tai muiden tuotantoprosessiin osallistuvien työolot ole aina kummoiset.

PT on tehnyt vuosikausia töitä pienten kehitysmaiden käsityöläisyhteisöjen kanssa ja vienyt Reilun kaupan idean (+ Reilun kaupan ehdot & edut) heille -samalla PT on käyttänyt hurjasti rahaa ja aikaa vaatesuunnittelijoiden kouluttaessa käsityöläisiä paikan päällä kehitysmaissa, rakentamalla yhteisöjen kapasiteettia valmistaa tuotteita ja tukemalla kouluja yhteisöjen lapsille jne. Monet käsityöpaikat esim. Aasiassa sijaitsevat pienissä kylissä ja käsityöläisiksi koulutetut ihmiset ovat naisia, köyhiä ja kastittomia, joilla harvoin on valmiiksi mitään koulutusta (niin perus- kuin ammatillistakaan). Pieni ajatusleikki blogimme lukijoille; jos itse olisit eko- tai eettisyyteen aidosti pyrkivä vaatevalmistaja ja lukisit jutun, jossa omaa Reilun kaupan luomumerkkiäsi verrataan halpaketjujen merkkeihin, mitä tekisit? Purisitko hammasta ja jatkaisit köyhien käsityöläisten kouluttamista kylissä, joissa koneiden ja ammattitaidon puutteen vuoksi ompeleiden saamiseen täydellisiksi olisi vielä matkaa (vaikka olisit jo tehnyt tämän eteen töitä useita vuosia läheisesti käsityöläisten kanssa) vai sanoisitko, että: ”Moro, tuolla kaupungeissa löytyy suuria ompeluyksiköitä, joissa työ on tehokkaampaa ja halvempaa eli siirretään ompelu sinne, niin päästään paljon helpommalla!”? No, todennäköisesti iso osa kyläläisistä muuttaisi myös kaupunkiin jäätyään työttömäksi ja menisi asumaan luultavimmin johonkin isoon slummiin, koska PT on monessa pikkukylässä sen suurimpia ulkopuolisia työllistäjiä… Tämä jälkimmäinen skenaario on ollut valitettavan yleinen toimintatapa isoilla ostajilla myrkky- ja lapsityövoimadokumenttien sekä -uutisten tultua julki koskien niiden raaka-aineiden hankintaa ja tuotteiden valmistusoloja.

Ompelun laatua parantaisi toki se, että vaatteet olisivat mahdollisimman yksinkertaisia, eikä olisi kausittain vaihtuvia mallistoja -eli samoja tuotteita pidettäisiin valmistuksessa kauan, jolloin ompelijat voisivat oikeasti keskittyä parantamaan taitojaan samojen tuotteiden kanssa. People Tree:lle tilanteen tekee haastavaksi se, että se on halunnut erottautua muista ekovaatemerkeistä juuri ekoMUOTImerkkinä ja siksi se valmistaa eri mallistot vähintään 2 kertaa vuodessa (mikä onkin mieletön haaste kehitysmaiden toimintaympäristössä!!!). PT on päättänyt yrittää tehdä asiat toisin ja luulen, että tällä ajatuksella se vastaa monen kuluttajan toiveisiin. Esim. Gossypium-tuotemerkki toimii juuri em. periaatteilla eli tekee samoja perusvaatteita vuodesta toiseen, mutta niistäpä ovatkin kuluttajat sanoneet, että ne ovat tylsiä! Mikä siis neuvoksi? Vaikka PT työskenteleekin kovasti tullakseen vakavasti otettavaksi muotimerkiksi (ja lisäksi samalla koko tuotantoketjuun on ulotettu ympäristö- ja eettiset standardit), itse toivoisimme ettei laatu heikentyisi muodikkuuden ja nopeampaan vaihtuvien mallistojen vuoksi. Tuotteen laatu on kuitenkin yksi tärkeimpiä ekologisia tekijöitä, kun tarkastellaan koko vaatteen elinkaarta ja tätä viestiä olemme pyrkineet toitottamaan vaatevalmistajille aina kun mahdollista!

Tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus suututtaa ketään, mutta tuoda avoimesti esiin eko- ja Reilun kaupan vaatemerkkien todellisuus ja se, kuinka mielettömän haastavaa on yrittää valmistaa laadukkaita, tyylikkäitä, ekologisia , eettisiä ja kuluttajalle turvallisia tuotteita, erityisesti kun joutuu kilpailemaan ns. ”ota 3, maksa 2”-vaatemerkkien kanssa, jotka saavat tehdä mitä haluavat (niin vaatteiden valmistajille kuin ympäristöllekin) ja halvan hinnan vuoksi niiltä ei kukaan edes odota eettisyyttä, ekologisuutta tai laatua -kolminkertainen kilpailuetu eko- ja Reilun kaupan merkkeihin verrattuna! Tasavertaista vertailua suuryritysten ja People Treen välillä on mahdoton tehdä; People Tree on Reilun kaupan ja ekomerkkien edelläkävijä, mutta silti se on lähtenyt liikkeelle 10 vuotta sitten vain yhden ihmisen työllä , joka otti henkilökohtaisen taloudellisen riskin edistääkseen reilumpaa tuotantoa ja kauppaa ja vasta nyt merkki on pikkuhiljaa lyömässä läpi ja pääsemässä taloudellisesti nollatulokseen. Tämä siis suuryritysten hallitsemassa vaateteollisuudessa, josta esimerkkinä mainittakoon H&M:n liikevaihto, reilu 9 miljardia euroa.

Olemme seuranneet People Treen tuotteiden valmistusta ja merkin sosiaalista työtä läheltä ja tavanneet tuotteiden valmistajia täällä Nepalissa sekä aiempina vuosina Intiassa ja uskomme, että muutamien tuotteiden kohdalla esiin tulleista heikkouksista huolimatta tuotemerkillä on omat uskolliset kannattajansa -me ainakin kuulumme heihin :)

Safia Minney on tulossa tämän kuun lopulla taas vierailemaan Reilun kaupan tuottajiensa luo Nepaliin, joten katsotaan ehdimmekö tavata hänet ja josko voimme keskustella laatuasioista hänen kanssaan täällä kasvokkain?

Tuotteen matkan alkutaival Nepalista Suomeen

02.22.2010 - Heidi

Ennen joulua minun oli tarkoitus mennä käymään itäisessä Nepalissa olevien pienyrittäjien luona, jotka valmistavat käsinkudottua Dhaka-kangasta ja siitä tehtyjä tuotteita. Eräs näiden naisten valmistamista tuotteista oli kiinnittänyt huomioni, sillä siinä näkyy perinteinen nepalilainen käsityöperinne, mutta joka on myös kiinnostavalla tavalla muodikkaan retro –nimittäin Dhaka-kraka (rohkeille suomalaisille miehille!)! Maolaiset pitivät kuitenkin yleislakkojaan joulukuussa sen verran tiuhaan, ettei pitkälle automatkalle lähtö Tehrathumiin onnistunut. No, yritin tilata krakoja yrittäjiltä ”etänä” MEDEP-työprojektini alla olevan kaupan kautta, mutta sekään ei tietenkään onnistunut toivotulla tavalla, sillä krakat eivät koskaan saapuneet kyliltä tänne meille…

Nyt kuitenkin avautui taas uusi mahdollisuus tukea krakoja tekeviä naisyrittäjiä, koska Kathmandussa on parhaillaan menossa käsityömessut, jonne myös projektini käsityöläisiä on kutsuttu esittelemään tuotteitaan ja pitämään myyntipisteitään. Yhtenä omista työtehtävistäni on alusta saakka ollut linkittää projektin köyhiä pienyrittäjiä Nepalin Reilun kaupan järjestöön ja nämä messut toimivat samalla tilaisuutena esitellä tuotteita FTGN:lle (Fair Trade Group Nepal). Reilun kaupan alla olevat järjestöt (ainakin isot sellaiset) ovat valovuosia edellä oman projektini tuottajia, niin ”business”-osaamisessa kuin tuotteiden ulkonäön ja laadunkin suhteen. Toki Reilun kaupan tuottajilla on myös uskomattoman paljon paremmat suhteet niin paikallisiin kuin ulkomaisiinkin ostajiin sekä kansalaisjärjestöihin, joilta he saavat kaikenlaista tukea tuotesuunnittelusta markkinointiin. (Mutta olipa meidänkin aiemmasta blogijutustamme apua; nyt ainakin 3 suomalaista opiskelijaa on suunnittelemassa harjoitteluaan MEDEP-projektissa, jolloin toivottavasti saamme suunniteltua uusia tuotteita pienyrittäjille sekä koulutettua heitä laatu- yms. asioissa tämän kevään aikana!)

Jo vanhasta kokemuksesta kehitysmaiden tuottajien kanssa toimimisesta tiesin, että koska krakoihin piti tehdä muutamia muutoksia ja laatuasioita piti painottaa, ei auttaisi se että vain mainitsisin asioista käsityöläisille, vaan kaikki pitäisi kirjaimellisesti vääntää rautalangasta ja asioista pitäisi olla mustaa valkoisella. Ensinnäkin krakoja piti hieman pidentää suomalaismiesten ollessa paljon pidempiä kuin nepalilaiset. Toiseksi täällä Nepalissa asiakkaita nyt ei niin haittaa jos esim. mustan krakan takana on punaisella langalla tehdyt viimeistelyt tai jokin lanka vähän repsottaa. Eli lempisanapariani ”matching colours” pitää aina painottaa näille käsityöläisille, joilla ei ole mitään hajua länsimaisten kuluttajien vaatimuksista (Terveisiä vain Maailmankauppaystäväni Katille, jonka kanssa olemme olleet yhdessä Intiassa toistelemassa tätä mätsing kolors:sia reilun kaupan tuottajille, silti siinä 100 % onnistumatta!). Alla olevassa kuvassa näkyy siis ensimmäinen askel uusiin tuotteisiin eli suunnitelma, johon piirtelin tuotteet, joita olisimme tilaamassa -tarkkoine mittoineen ja ohjeineen.

Kraka- ja laukkuohjeet projektini käsityöläisille

Kraka- ja laukkuohjeet projektini käsityöläisille

Vaikka minulla oli piirustusten ansiosta jotain kättä pidempää, eräs aika ”keskeinen” ongelma oli se, etteivät krakoja valmistavat naiset puhu englantia, eikä minunkaan nepalin kielen alkeelliset taitoni riittäisi selostamaan kaikkia kommervenkkejä käsityöläisille. Ainoa ratkaisu oli siis puhelinsoitto paikalliselle nepalin kielen opettajalleni ja kysely, lähtisikö hän kanssani messuille tulkkaamaan keskustelua käsityöläisten kanssa. Treffit onnistuivatkin heti samalle iltapäivälle eli eikun messupaikalle piirustusten kanssa! Aluksi tulkkikin oli eksyksissä messupaikalla ja toistemme löytämiseen meni aikaa, mikä ei antanut rohkaisevaa tuntumaa koko tilaushomman onnistumisesta :) No, messupaikalla pääsimme hyvin juttelemaan MEDEP-yrittäjä Bhim Maya Mabuhangin (kuva alla) kanssa krakoista, vaikka toimintamme herättikin suurta kiinnostusta messuvieraiden keskuudessa (ja mallikrakat meinattiin viedä käsistä!). Vertailimme mittoja, kävimme läpi krakojen ja ompelulankojen värit ja arvioimme, kuinka kauan tuotteiden valmistamiseen menisi aikaa. Kun Bhim Maya lähtee huomenna Kathmandusta kotiinsa Tehrathumiin, hän alkaa 10 muun naisen kanssa ensin kutomaan Dhaka-kankaan kravatteihin puisilla kangaspuilla ja sitten he yhdessä leikkaavat ja ompelevat ne valmiiksi tuotteiksi.

Krakojen mittailua

Krakojen mittailua

Mielenkiintoista kravattien valmistajissa on se, että he asuvat kylässä, jonne on Kathmandusta 4 päivän matka; ensin pitää matkata 2 päivää bussilla Tehrathumiin, josta on 2 päivän kävelymatka heidän kyläänsä. Eli näin syrjäisessä paikassa naisten on aika hankala löytää paikallisia markkinoita tuotteilleen. MEDEP-ohjelmaan valitut naiset ovat yleensä täysin kouluttamattomia sekä luku- ja kirjoitustaidottomia, mutta Bhim Maya on paristakin syystä erilainen nepalilainen nainen. 10 vuotta sitten ennen Dhaka-kudontakoulutukseen osallistumistaan hän kävi collegea eli hän on saanut käydä koulua muita kyläläisiä pidemmälle ja lisäksi hän ei ole naimisissa, vaan asuu äitinsä ja sukulaistensa kanssa samassa taloudessa. Dhaka-kudonta on kylän naisille hyvä lisätulon lähde kausittaisen maanviljelyn ohella. Itse olen myös sitä mieltä, että maanviljelystä kiinni pitäminen on erittäin tärkeää omavaraisuuden ja ruokaturvan vuoksi, erityisesti kun ruoan hinnat ovat nousseet täällä niin paljon viime vuosien aikana. On siis hyvä, että käsitöitä tehdään, jotta saadaan rahaa muihin menoihin, mutta ainakin osa ruoasta saadaan omalta pellolta. Surullinen totuus on kuitenkin se, etteivät ihmiset ole yleisesti valmiita maksamaan käsitöistä tarpeeksi, jotta isommassa mittakaavassa niillä olisi mahdollista elää ja ostaa kallista, muualta tuotua ruokaa. Eikä siinä olisi paljon järkeäkään taloudelliselta tai ekologiselta kannalta.

Tyytyväinen pienyrittäjä Bhim Maya

Tyytyväinen pienyrittäjä Bhim Maya

Toinen tehtävämme messuilla oli antaa uusia ohjeita Dhakasta sekä nokkosesta valmistettuihin laukkuihin, jotta voisimme tilata niitä lisää uusissa väreissä. Vaikka laukkujen ompelupajaa Länsi-Nepalissa pitävä suloinen pariskunta onkin nuoria, tuntui kommunikointi laukuista olevan jopa haastavampaa kuin krakojen valmistajien kanssa. Kun tuntui, etteivät piirroksetkaan riittäneet selventämään toiveitamme, piti minun käydä teettämässä valokuvaamossa kuvat laukuista ottamistani valokuvista ja kiikuttaa ne eilen ennen messujen loppua yrittäjälle (eihän siitä olekaan kuin pari kuukautta, kun viimeksi tilasimme näitä laukkuja ja nämä samat asiat käytiin läpi…). :) OM…

Nyt tilaukset on siis virallisesti annettu käsityöläisille ja heidät on yritetty ohjeistaa pieniä yksityiskohtia myöten tulkin avustuksella, eli jäämme odottamaan lopputulosta innolla! Sen jälkeen pitääkin sumplia, milloin ja miten tuotteet toimitetaan meille tänne Kathmanduun, kuinka niille saadaan tarvittavat tulli- ym. dokumentit ja millä tavalla ne kuljetetaan Suomeen. Yllätyksiä varmasti vielä tulee vastaan -täällä kun harvoin mikään menee niin kuin sen on suunnitellut! Joka tapauksessa oli mukavaa saada työt alkuun näiden kahden käsityöläispaikan kanssa ja yrittää tukea heitä omalta vaatimattomalta osaltamme. Tässä siis hieman valotusta siihen, kuinka täällä päässä tuotteiden valmistus aloitetaan (tai sen suunnittelu); se ei ihan onnistu kuten isompien tuottajien kanssa, joille voisi lähettää tilauksen sähköpostilla ja kommunikointi englanniksi onnistuisi edes jollain tavalla. Siis peukut pystyyn Dhaka- ja nokkoskäsityöläisille! :)

Maailmankaupan säännöistä

11.02.2009 - Antti

Reilun kaupan viikot päättyivät tältä vuodelta, mutta toivottavasti Edistämisyhdistyksen reilujen viikkojen markkinointikampanja tavoitti yhä useamman ”uuden” suomalaisen kuluttajan, joka olisi pysähtynyt hetkeksi miettimään reilun kaupan tarkoitusta. Kaksi ja puoli vuotta sitten Karmashop.fi -verkkokauppaa perustaessamme kerroimme meitä avustaneelle yrityskonsultille tulevista myyntituotteista ja niiden valmistusperiaatteista. Hänen, kaupan alalta vankan kokemuksen omaavan asiantuntijan, kysymyksensä:  ”Eikö kaikki kauppa sitten ole reilua?”, yllätti meidät täysin… ”No ei todellakaan!”, piti konsultille vastata alkumykistyksen jälkeen.  Hänen ajatuksensa toki jakaa varmasti vielä moni muukin.

Tässä muutama linkki selkeyttämään maailmankaupan sääntöjä ja miksi juuri reilun kaupan periaatteilla valmistettuja tuotteita tulisi suosia.

Uuden-Seelannin reilun kaupan edistämisyhdistyksen tekemä videoklippi maailmankaupan epäkohdista:

Lisää tietoa maailmankaupasta löytyy myös Oxfamin internetsivuilta:  ”Trade Rigged Rules”

Liian reilua kauppaa?!?

10.29.2009 - Heidi

Nyt on sitten sekin nähty -liian reilua kauppaa on olemassa! Palasin juuri 2 viikon pituiselta kenttäreissulta Länsi-Nepalin pienyrittäjien luota. Piskuisissa kylissä kiertäessäni haastattelin käsityöläisiä, joiden tuotteita ovat pääasiassa perinteisillä kangaspuilla kudotut Dhaka-huivit sekä Himalajan nokkosesta (kasvaa 10 kertaa suuremmaksi kuin meikäläinen kasvi) valmistettu lanka, käsinkudottu nokkoskangas sekä valmiit tuotteet, kuten laukut ja huivit. Haastattelin  ja pikakoulutin käsityöläisiä sekä henkilökuntaa pienissä kaupoissa, joita projektini on perustanut kyliin ja pikkukaupunkeihin, jotta kylien tuotteille olisi edes joitakin myyntikanavia (näihin kyliin kun eivät isommat/ulkomaalaiset ostajat eksy; nytkin meidän piti trekata useampi päivä kyliin päästäksemme, vuoristotiet kun olivat monsuunin jäljiltä todella surkeassa kunnossa). Projekti, jossa työskentelen, on kehittänyt mikroyrityksiä Nepalin kaikista köyhimmille ihmisille jo 11 vuoden ajan, mutta markkinointi ja tuotekehitys on jätetty täysin huomiotta ja yrittäjien ollessa kouluttamattomia ihmisiä, ei heiltä voi odottaa täydellistä bisnes-osaamista, laatua tai uusia innovaatioita tuotteiden suhteen, vaan yleensä he tarvitsevat todella paljon tukea ja koulutusta perustavimpienkin asioiden hallitsemiseksi.

Rypsipelto

Kouriintuntuvasti olen saanut huomata kuinka hankalaa on yhdistää köyhyyden vähentäminen ja raaka liiketoiminta (sitähän markkinoille pääseminen ja tuotteiden kehittäminen tosielämässä valitettavasti on). Projektissani kohderyhmänä ja toimijoina ovat ihmiset, joilla ei usein ole luku-, kirjoitus- tai laskutaitoja, käsitystä asiakkaiden tiukoista vaatimuksista laadun tai toimitusaikataulujen suhteen, eikä mitään hinnoitteluosaamista ja joissain tapauksissa motivaatiokin puuttuu… Yleensä kuvio kehitysmaiden käsityöläisten kanssa menee niin, että he eivät osaa pyytää tuotteistaan tarpeeksi hyvää hintaa ja päätyvät siksi velkakierteeseen tai muihin taloudellisiin ongelmiin. Vaan eipä tässä projektissa! Mm. nokkoslangasta (ilmainen luonnon raaka-aine, vaatii toki monia muokkausvaiheita) huiveja kutovat naiset ovat hinnoitelleet huivinsa niin, ettei edes meidän kaltaisellamme länsimaisella kaupalla olisi mahdollisuutta hankkia niitä! Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi tuotteet eivät myy paikallisilla markkinoilla/pientuottajien tuotteille perustetuissa kaupoissa… Käsityöläisten tuotteiden hinnat eivät perustu millekään realistisille tuotantokustannuksille tai työajalle; esim. naiset tekevät käsitöitä yleensä vain osa-aikaisesti (maatöiden ja kodinhoidon ohella) mutta saattavat laskea palkakseen kokopäivätyön verran tai pahimmassa tapauksessa he keksivät hinnat täysin omasta päästään.

Projektissani yksi ongelma on, että kun kylien tuottajat ovat kuulleet, millä hinnalla kaupat myyvät heidän tuotettaan kaupungissa, he ovat alkaneet pyytää samaa hintaa omilta ostajiltaan. Eli tietoa hinnanmuodostuksesta ja käsitystä siitä, etteivät raaka-aineen tuottajat voi pyytää samaa hintaa kuin loppumyyjä, jolla on kuluja kaupasta, kuljetuksista, paketoinnista yms. ei vain ole ja tämä on saattanut johtaa hyvienkin kauppasuhteiden kariutumisiin. Tuottajilla ei siis itsellään ole käsitystä tuotteiden pakkauksesta, etiketeistä, kuljetuksista, eikä heillä ei ole kontakteja tai omia myyntipaikkoja yms. eli he eivät voi itse myydä tuotteitaan loppukäyttäjälle. Lisäksi hyvin lyhytnäköiset tuottajat ovat saattaneet lopettaa jonkin luotettavan suhteen ostajaan kun joku toinen on luvannut muutaman rupian enemmän esim. hunajakilolta. Lopulta tämä uusi ostaja ei olekaan pitänyt lupauksiaan ja vanha ostaja onkin jo ehtinyt hankkia tuotteet jostain muualta ja tuotteet ovat homehtuneet käsiin… Nämä ovat siis esimerkkejä siitä, mitä voi tapahtua kun liikekumppaneina ovat maaseudun köyhät tuottajat/käsityöläiset, jotka ovat saaneet peruskoulutuksen jonkin tuotteen tekemiseen, mutteivat omaa tietoa kaupanpidosta tai liiketoiminnan peruslainalaisuuksista. Oikein ihmettelen, kuinka voi olla, että projekti on toiminut 11 vuotta ja nämä asiat nousevat esille vasta nyt..?

Nokkoslangan kehräystä

Tämä tilanne on todella hullunkurinen, sillä vuosia olen muiden reilun kaupan ja järjestö-ihmisten kanssa pähkäillyt kuinka nostaa kehitysmaiden käsityöläisten (yleensä maaseudulla asuvien) palkkoja ja kuinka tukea heitä hinnoittelemaan tuotteet niin, että hinnat sisältävät todelliset tuotantokustannukset. Kilpailu halvempien tehdasvalmisteisten tuotteiden kanssa on kovaa ja käsitöistä ei enää nykyään juuri kukaan ole valmis maksamaan niiden oikeaa hintaa. Tästä syystä jotkut käsityöläiset eivät uskalla nostaa tuotteiden hintoja, vaikka esimerkiksi täällä Aasiassa inflaatio on ollut todella korkea jo useamman vuoden ja raaka-aineiden, kuten värien, lankojen ja puuvillan hinta on noussut entisestä. Myös ruoka on ennätyksellisen kallista, minkä vuoksi palkkojakin on pakko nostaa. Toki myös länsimaiset ostajat yrittävät pitää ostohinnat alhaalla. Kaiken tämän jälkeen huomaankin nyt keskustelevani ihmisten kanssa siitä, etteivät he voi pyytää tuotteistaan ihan päättömiä hintoja, joihin edes länsimaalaisilla turisteilla ei olisi varaa! Siis aivan liian reilua kauppaa, jolloin tämä reiluus on lähes tappaa kaupankäynnin näillä tuotteilla :)   En olisi uskonut että sanoisin näin kellekään kehitysmaan yrittäjälle, mutta: ”hintoja alas, kiitos!”

Backstrap-kudontaa

Väriasiaa osa II

10.19.2009 - Heidi

Toinen seikka värjäykseen liittyen on värinkestävyys. Viime viikonloppuna leikin tekstiililaboratoriota kylpyhuoneessamme kun mittailin kuumemittarilla pesukonelämpöistä vettä saaviin ja liottelin siellä työprojektini pienyrittäjien taidokkaasti käsinkutomia, perinteisiä Dhaka-huiveja. Onneksi huivien värit eivät olleet moksiskaan lämpimästä vedestä. Yleensähän kehitysmaiden toreilta/turistikaupoista ostetut halpiskamppeet päästävä kaiken värin jopa käsin pestessä… Moni meidänkin vaatemerkkejämme vielä tuntematon ihminen on saattanut kysyä, ovatko esim. People Treen vaatteiden värit pesunkestäviä, nämä vaatteet kun on myös valmistettu kehitysmaissa. Näinhän ei tietenkään ole, vaan värit ovat länsimaista, tutkittua tasoa, onhan vaatteiden valmistuttaja länsimainen yritys. Omia, alkeellisia väritestejä tehdessäni huomasin, kuinka lämmintä + 40-asteinen vesi oikeasti on ja ajattelin, että jos se tuntuu näin kuumalta, mitä 60-, saatikka 90-asteinen vesi tekee tekstiilille?

Sekä People Tree, että Prana-vaatemerkit puhuvat pesulämpötilojen alentamisen puolesta ekologisista syistä. Pranan myyntijohtaja kirjoitti meille äskettäin, että nykyajan pesuaineet ja pesukoneet ovat niin tehokkaita, että lika lähtee tekstiilistä helposti ja siksi pesulämpötiloja voi alentaa pesutuloksen siitä kärsimättä. Sen lisäksi, että sähköä (eli myös rahaa) säästyy paljon, myös vaatteet pysyvät parempina pidempään, sillä esim. 30-asteisessa vedessä vaatteen kuidut eivät kärsi yhtä paljon kuin kuumemmassa vedessä (+ 40) ja myös värit säilyvät kirkkaampina. Luulen, että monella on syntynyt mielikuva ”ainoasta ja oikeasta” pesutavasta kuumassa vedessä jostain isovanhempiemme ajoilta, jolloin huivipäiset naiset pesivät lakanoita järven rannalla kiehuvassa vedessä. Niin idylliseltä kuin edellinen kuulostaakin, niin nykyajan hygieniaolot ovat toista luokkaa kuin tuolloin ja harvoin tekstiilit ovat enää samalla tavalla pinttyneessä liassa. Meillekin tulee aina välillä kyselyjä, mistä saa ”kunnon vanhanajan puuvillasta” valmistettuja vaatteita, jotka kestävät suurin piirtein 90-asteisen pesun. Valitettavasti täytyy myöntää, etten todellakaan tiedä, mistä sellaista/niin kestävää kangasta (esim. puuvillatrikoota) saa (varsinkin kun sen meidän kriteerien mukaan pitäisi olla viljelty reilun kaupan ehdoilla ja luomuna, sekä kehrätty, kudottu ja värjätty reilun kaupan ehdoilla/haitattomilla väreillä)… Miten siis vastata kaikkiin näihin eettisiin ja ekologisiin kriteereihin sekä saavuttaa vielä rankkojen pesujen vaatima huippulaatu? Aina ei käy kateeksi vaatevalmistajiakaan..! Joka tapauksessa itse toivoisin, että me kuluttajat opettelisimme uusia pesutapoja ja testaisimme, jääkö 30-asteisessa vedessä pesty vaate todella silminnähden likaisemmaksi kuin kuumemmassa (esim. 40 asteessa) pesty vaate, vai onko kyseessä vain opittu tapa/mielikuva. Näin olen ainakin omalla kohdallani huomannut tapahtuneen. Vaikka pesen kaikki vaatteeni (joitakin valkopyykin tehopuhdistuskertoja lukuun ottamatta) kolmessa kympissä, en ole koskaan huomannut kulkevani likaisissa vaatteissa… Jos näin on, niin kaverit; pliis kertokaa ja huomauttakaa asiasta! =)

P.S. Nyt kun kaikki pyykit joutuu pesemään käsin täällä Nepalissa (mikä vie tuhottomasti aikaa ja on yllättävän raskasta), ei kaikkia vaatteita teekään mieli nakata pyykkikoriin yhden käyttökerran jälkeen vaan tulee oikeasti mietittyä, milloin vaate on likainen ja milloin ei.

Väriasiaa osa I

10.17.2009 - Heidi

Tämä juttu paisui niin pitkäksi, että päätin jakaa sen kahteen osaan. Kun on tottunut kirjoittamaan akateemiseen tyyliin ja analysoimaan kaiken perin pohjin, täytyisi todellakin opetella tätä blogimaista kirjoittamista. Asiaa on kuin Ruuneperilla ja loppua tekstille ei vaan näy… :)

Joka tapauksessa, olin sitten vapaaehtoisena kehitysmaatuotteita myyvillä järjestöillä, töissä omassa yrityksessä tai nykyisessä leipätyössäni YK:n alaisessa pienyritysprojektissa, huomaan aina törmääväni samaan asiaan tekstiilituotantoa tutkaillessani, nimittäin värjäykseen. Tekstiilituotteiden tuotantoketju on muutenkin pitkä ja usein vaikeaselkoinen, mutta värjäys sen yhtenä osana on jo itsessään hankala osa-alue. Värjäyksellä saattaa (kuten esim. ”tavallisen” puuvillan viljelyllä viljelijälle) olla haitalliset vaikutukset värjärien terveydelle, jos käytetään vääränlaisia värejä ilman suojavaatetusta/-välineitä. Lisäksi värjäys kuluttaa paljon vettä ja puhdistamattomat värjäysvedet pilaavat paikalliset vesistöt. Eivätkä vaikutukset välttämättä aina jää ”vain” tuotteen valmistusmaahan; ihan vasta farkuista löydettiin monia vaatteen käyttäjällekin haitallisia aineita ja onpa julkisuuteen pullahdellut säännöllisesti muitakin tuotteita, joissa on tutkimuksissa havaittu olevan haitallisia kemikaalijäämiä, kuten rintaliivit ja lastenvaatteet. Tämän lisäksi olen huomannut, että jopa joillakin ekovaatekaupoilla on hankaluuksia erottaa erilaiset värjäystavat/väriaineet toisistaan ja esim. kemiallisia, kylläkin haitattomia, värejä saatetaan kutsua kasviväreiksi jne.

Se, että väriasiat ovat olleet taas mielessäni, johtuu siitä että olen selvitellyt millä väreillä YK-projektini käsityöläisten tuotteet on värjätty tai lähinnä mistä he hankkivat langat tuotteisiinsa ja kuka ne on värjännyt. Yllättäen lankojen myyjällä oli kuin olikin AZO-vapaa sertifikaatti lähes kaikille väreille, itse kun en olisi todellakaan odottanut sitä. Olen myös yrittänyt selvittää, onko Nepalissa tekstiililaboratoriota, missä testauttaa projektini käsityöläisten mallituotteita. No, eihän täällä tietenkään sellaista ole, kertoivat paikalliset reilun kaupan tuottajat, jotka itsekin lähettävät tuotteensa labraan Intiaan tai sitten tuotteet testataan yhdessä eurooppalaisten ostajien kanssa Euroopassa. Kuten olen aiemmin kertonut, projektini kouluttaa yrittäjiksi kaikista köyhimpiä ihmisiä Nepalin syrjäseuduilla, pääasiassa kastittomia ja naisia. Tätä taustaa vasten tuotteiden saattaminen vientikelpoisiksi olisi todella tärkeää, jotta nämä aiemmin nälkäkuoleman partaalla eläneet ihmiset voisivat nousta köyhyydestä omalla työllään (toki Nepal maana kaipaa myös kipeästi ulkomaista valuttaa/vientituloja).

Kun itse aloittelin reilun kaupan tuotantoon ja erityisesti tekstiili- ja kemikaaliasioihin tutustumista Intiassa joitakin vuosia sitten, ajattelin että isot yritykset ovat aina niitä ”pahimpia” ja että juuri ne (ja ainoastaan ne) tuhoavat surutta kehitysmaiden ympäristöä halpatuotannollaan. (Toki en edelleenkään kiistä suuryritysten toimintamaissaan saamaa ylisuurta valtaa ympäristö- ja yhteiskunnallisissa asioissa sekä niiden ylipitkiä valmistusketjuja, joissa eettiset ja ekologiset seikat jäävät usein valvomatta, tuotannon volyymeistä puhumattakaan). Mutta haastatellessani erästä intialaista reilun kaupan yhteisön johtajaa, kuulin, että hänen mielestään värjäysasioiden kanssa enemmän ongelmia saattaa olla pienillä tuottajayhteisöillä ja värjäyspaikoilla kuin isoilla tehtailla, minkä olen itsekin sittemmin todennut. Suuremmilla yrityksillä kun voi jo olla käytössään tehokkaat koneet (jolloin värjärit eivät altistu kemikaaleille), tietotaitoa kemikaalisäädöksistä tai ainakin varaa palkata näihin asioihin erikoistunut neuvonantaja/valvoja. Totuus ei siis aina ole niin musta-valkoinen kuin yhdeltä kannalta katsottuna näyttää, etenkin jos yrittää ottaa huomioon sekä eettiset seikat että ympäristöasiat. Tämä kirjoitus ei todellakaan ole suuryritysten ylistys, vaan toteamus, että tosielämässä kehitysmaaoloissa eettisen ja ekologisen tuotannon kehittäminen kouluttamattomien (usein lukutaidottomien) ja kemikaalien haitoista tai ympäristöasioista tietämättömien käsityöläisten kanssa on usein haasteellista, hidasta ja hankalaa.

Yksi seikka, mikä tekee ihmiselle myrkyllisten värien käytön (sekä ympäristöstä piittaamattomat toimintatavat) edelleen mahdolliseksi, on erilainen kemikaalilainsäädäntö Euroopan ja Aasian välillä. Esimerkiksi AZO-värit (voivat aiheuttaa yliherkkyyttä ja jopa syöpää) ovat kiellettyjä Euroopassa, mutta niitä saa edelleen käyttää Aasiassa. Hassuinta on se, että Suomen liityttyä EU:n AZO-värien käyttö elintarvikkeissa sallittiin Suomessakin (nämä värit esim. karkeissa aiheuttavat ylivilkkautta ym. mukavaa lapsilla) eli näitä aineita saa syödä, mutta niitä ei saa olla tekstiileissä..! Haastatellessani kehitysmaiden käsityöläisiä, lähes aina esille on tullut myös se harmillinen seikka, kuinka AZO-vapaat värit ovat kalliimpia kuin ”haitalliset” värit ja siksi jälkimmäisiä saatetaan edelleen käyttää värjäyksissä. Käsityöläisten kouluttaminen väriasioissa on vaatinut monilta vaatevalmistajilta (kuten Prana ja People Tree ym. ym.) valtavan määrän laboratoriotestejä ja tiedottamista, jotta värit todellakin on vaihdettu turvallisiin väreihin. Toki monilla värjäyspaikoilla itselläänkin on antaa todistus käyttämiensä värien turvallisuudesta ja sen lisäksi esim. luomutekstiilimerkit, kuten Soil Associationin merkki tai Ökö Tex-merkki, takaavat jo itsessään kaikkien valmistuksessa käytettyjen kemikaalien haitattomuuden. Viimeisenä linkkinä Suomen Tulli valvoo ja myös testailee maahantuotuja tekstiilejä niiden sisältämistä kemikaaleista omassa laboratoriossaan.

Omia kysymyksiä, kokemuksia sekä mielipiteitä väreihin ja kemikaaleihin liittyen voi kirjoitella tänne jos jotain tulee mieleen?! Jos en itse tiedä aiheesta enempää, niin varmasti joukostamme löytyy joku, jolta kyseinen tieto löytyy tai sitten otetaan selvää! :) Tekstiilituotantoaiheista juttua luvassa seuraavaksikin…

”Farkuissa ihmiselle myrkyllisiä aineita”

09.11.2009 - Antti

Ruotsissa on löydetty useista suosituista farkkumerkeistä myrkyllisiä ja allergiaa aiheuttavia aineita. Asiasta kertoi farkkuja testauttanut Ruotsin television SVT:n kuluttajaohjelma Plus.

Nudie-, Lee- ja Wrangler-farkuista löytyi testissä sallittua korkeampia pitoisuuksia dimetyylifumaraattia (DMF), jota käytetään homeenestoaineissa. DMF kiellettiin toukokuun alussa EU:ssa. Kielto koskee kaikkia tuotteita, joissa ainetta on enemmän kuin 0,1 milligrammaa per kilo.

Nyt tehdyssä testissä yhdestä Nudien mallista löytyi viisinkertainen määrä ainetta. Nudie lopetti torstaina kyseisen mallin myynnin ja kertoi aloittaneensa selvitykset siitä, mistä aine on peräisin.

Wranglereista löytyi myös lyijyä ja elohopeaa. Cheap Mondayn ja Leen farkuista löytyi puolestaan korkeita pitoisuuksia nonylifenolietoksylaattia, joka on puhdistusaine. Cheap Mondaylla pitoisuus oli 22 kertaa korkeampi kuin yhtiön omat ohjeet sallivat. Kauppalehti 11.9.2009

Yksi hyvä syy lisää siirtyä luomutuotteiden käyttöön. Mikäli etsit itsellesi housuja, niin tutustu valikoimastamme löytyviin Pranan miesten tai naisten luomuhousuihin!

Reilun kaupan luomupuuvilla pähkinänkuoressa

09.08.2009 - Antti

Lisää tietoa puuvillan matkasta pellolta vaatteeksi löydät sivuiltamme.