Avainsanat: ‘Köyhyys’

Hyvä kiertää Nepalissa!

12.16.2012 - Heidi

Vierailimme Nepalissa jälleen tuttujen Reilun kaupan järjestöjen ja valmistajien luona. Fair Trade Group Nepalin eli Nepalin Reilun kaupan jäsenjärjestöistä vierailimme Kumbeshwar Techical Schoolissa, joka on tuttavamme jo usean vuoden takaa ja jolle kastittomat naiset kutovat villatuotteita (KTS valmistaa tuotteita myös People Treelle, joista muutamia nytkin kaupassamme). Pokharan pikkukaupungissa tapasimme WSDO:n eli Women’s Skills Development Organizationin naiset. WSDO kutoo puuvillaa perinteisellä back strap weaving-menetelmällä, värjää sen mm. kasvivärein ja järjestön naiset ompelevat kankaasta tyylikkäitä laukkuja. Isona henkilökohtaisena ilonaiheena oli myös entisen työpaikkani, Micro Entreprise Development Project MEDEP:in mikroyrittäjien ja käsityöläisten tapaaminen.

Pari vuotta sitten Nepalissa asuessamme pyrimme tukemaan näitä ihmisiä järjestämällä laatukoulutusta, hankkimalla design-materiaaleja uusia ideoita varten ja mikä tärkeintä, opetimme heitä hinnoittelemaan tuotteensa niin, että niin mikroyrittäjät kuin heille työskentelevät ompelijatkin saisivat työstään kunnon palkan ja toiminta olisi kestävällä pohjalla. Lähtiessämme Nepalista emme olleet lainkaan varmoja, mitä tapaamillemme käsityöyrittäjille tapahtuisi –ne yrittäjät, jotka olivat edenneet hieman pidemmälle ja olivat palkanneet käsityöläisiä töihin, olivat mm. ottaneet isoja lainoja mahdollistaakseen kaupan avaamisen tuotteilleen ja maksaakseen palkat ja muut toiminnan kulut. Monesti tänä aikana olemme olleet huolissamme, kuinkahan näille riskin ottaneille ihmisille käy. Oli valtava helpotus ja ilo huomata että asiat olivat edenneet positiivisesti ja monesta naisyrittäjästä oli tullut kylänsä menestyjä ja iso työllistäjä. Naisten menestys on kuulemma johtanut perheiden, erityisesti miesten, ajatusten muuttumiseen tyttölasten saamisesta ja heidän arvostaan. Niissä paikoissa, joissa tuotteita myytiin turisteille, olivat myynnit kasvaneet parantuneen designin ja laadun vuoksi. On yllättävää huomata, että isoimpia henkilökohtaisia riskejä ottaneet yrittäjät ovat kaiken lisäksi niitä kaikista hyväsydämisimpiä. He yrittävät auttaa omien työntekijöidensä lisäksi kaikkia vastaantulevia apua pyytäviä ihmisiä.

Peari ompelee nappeja nokkosolkalaukkuihin.

Peari ompelee nappeja nokkosolkalaukkuihin.

Esimerkiksi meille nokkoslaukkuja ompelupajassaan valmistavan yrittäjäpariskunnan kotona vieraillessamme huomasimme, että siellä asuu vuoristokylästä kotoisin oleva polion sairastamisesta vammautunut nainen, jonka suku ja perhe oli hylännyt ja joka saa nyt elannon auttamalla yrittäjiä juoksevissa töissä. Nyt hän myös avusti laukkujemme valmistumista mm. ompelemalla niihin napit. Toinen nainen, joka on saanut suojan laukkujen valmistajien luota, on neljän lapsen äiti, joka omistaa ainoastaan pienen savimajan Länsi-Nepalissa. Tapasimme hänet ensimmäisen kerran 3 vuotta sitten kun hän kiersi myymässä virkkaamiaan laukkuja Pokharan turistialueella saadakseen ruokaa lapsilleen –hänen miehensä hylättyä hänet ja muutettua Intiaan uusiin naimisiin tällä naisella on ollut lähes mahdotonta selviytyä ja huolehtia perheestään. Kaiken lisäksi kuulimme, että hän tarvitsee pian leikkauksen, johon hänellä ei ole varaa. Paikallisia ystäviämme, naista sekä hänen tytärtään haastateltuamme päätimme hoitaa asian niin, että paikalliset yrittäjäystävämme sekä me maksamme leikkauksen puoliksi, jotta hänen ei tarvitse enää kärsiä kivuista. Jatkokysymys on tietenkin se, kuinka hän voi jatkossa elättää perheensä ja kuinka perheen lapset saadaan pidettyä koulussa (tällä hetkellä lapset käyvät koulua, mutta ovat siellä usein nälkäisinä, koska perheellä ei ole riittävästi ruokaa). Olen pyytänyt naista tekemään mallikappaleita virkkaamistaan laukuista, jotta voisimme kehitellä jonkinlaisen mallin, jolla saisimme hänelle pitkäaikaisen, kestävän tulonlähteen. Lisäksi olemme yhteydessä erääseen paikalliseen järjestöön, joka auttaa nimenomaan leskiä ja perheitä, joilla on sosiaalisia ongelmia ja joilla voisi myös olla mahdollisuus työllistää nainen käsityöosastolleen.

Näiden naisten lisäksi tuttavamme olivat ottaneet luokseen asumaan köyhän suurperheen pojan vuoristokylästä, joka saa nyt Pokharassa sähkömiehen ammattikoulutuksen. Tämä on uskomaton esimerkki siitä kuinka ihmiset, jotka ovat itse olleet köyhistä köyhimpiä, auttavat nyt muita saatuaan ensin itse apua! Toivomme voivamme keskittyä entistä enemmän nepalilaisten tuotteiden maahantuomiseen ja lisätulojen ohjaamiseen näille ihmisille eli nokkoskuitua metsästä kerääville naisille, langan kehrääjille, kankaan kutojille sekä laukkujen ompelijoille!

Laukkujen materiaalit ovat käsinkudottua nokkosta, jonka ovat keränneet, prosessoineet, kehränneet ja kutoneet kankaaksi köyhyydenvähentämisprojekti MEDEP:in naiset Nepalin vuoristoseuduilla. Ompelutyö on tehty Medep:in alaisessa käsityöpajassa, jossa ompelijat saavat työstään paikallisittain todella hyvän palkan. Laukuissa on useita arjen kiireessä hyödyllisiä yksityiskohtia, kuten useita vetoketjullisia taskuja. Olemme myös ylpeitä huomatessamme, että tutut ompelijat ovat ottaneet tosissaan aiempien koulutusten annin ja nyt he keskittyivät laukkujen viimeistelyyn ja kestävyyteen. Joka tapauksessa toivotamme kaikenlaisen palautteen laukuista tervetulleeksi, sillä välitämme palautteen suoraan laukkujen valmistajille ja sen avulla heillä on mahdollisuus oppia uutta.

Himalajalla kasvava nokkonen (Girardinia Diversifolia) on jättiveriso pohjoisesta sukulaisestaan. Nepalin vuoristokylien käsityöläisille se on paikallinen raaka-aine, joka muuten menisi hukkaan. Koska nokkonen kasvaa villinä luonnossa, sen kasvatukseen ei tarvita lannoitteita tai torjunta-aineita. Laukkumme ovat värjäämätöntä 100 % nokkosta, joten kankaan valmistuksessa ei ole käytetty mitään kemikaaleja. Nokkoslanka on erittäin kestävää, sillä Himalajan nokkonen kasvaa 1,5 metriä korkeaksi ja kasvilla on näin ollen moninkertaisesti pidemmät kuidut kuin esim. puuvillalla. Voit katsoa videon nokkosen muokkaamisesta Karmashopin facebook-sivulla (Nov 8, 2010).

Hari valmistaa tietokonelaukkua nokkoskankaasta.

Hari valmistaa tietokonelaukkua nokkoskankaasta.

Uudet puuvillalaukut ovat WSDO:n naisten kutomia, värjäämiä ja ompelemia. Suomalainen Anne Erkkilä Finprolta oli juuri vapaaehtoistöissä WSDO:lla ja hän kirjoitti jutun juuri ilmestyneeseen Maailmankauppalehteen. Juttu on luettavissa täällä.

Nepalilaistan tuttaviemme esimerkin mukaan annetaan hyvän kiertää ja nautitaan näin Joulun aikaan toisten ihmisten seurasta sekä hyvästä tahdosta läheisiä kohtaan, lähellä ja kaukana!

Kehitysyhteistyötä Nepalissa – ulkosuomalaisen tarina.

09.17.2010 - Antti

Karmashopille tuttuja kasvoja sekä maisemia näkyi eilen TV:ssä.

Kirsti Kirjavainen on työskennellyt kehitystyöntekijänä Nepalissa jo yli 30 vuotta. Lähellä Kirstin sydäntä ovat olleet naiset ja lapset, viime aikoina myös sokeat ja vammaiset. Ohjelman voi katsoa YLE Areenalta.  Suosittelemme!

Wapputunnelmaa sisätiloissa

05.01.2010 - Heidi

Samalla kun siippani nauttii vuorimaisemista ja lähestyy Everest-Lhotse retkikuntaa raikkaassa ilmassa, minä kökin täällä Kathmandun asunnossamme sisällä ja pidän huolen siitä, että ovet ovat tiukasti lukossa. Kathmandu on ollut melkeinpä suljettuna eilisillasta saakka, koska maolaiset eli kommunistipuolueen kannattajat ovat taas kaduilla. Tänään 1.5. he ovat järjestäneet massamielenosoituksia ympäri maata ja erityisesti pääkaupunkiin on virrannut kymmeniä tuhansia mielenosoittajia eri lääneistä, kooten jopa 500 000 ihmistä puolueen tapahtumaan. Aamusta iltaan saakka talomme ohi kulkevaa pääkatua pitkin virtasi tuhansia mielenosoittajia iskulauseita huutaen ja punaisia sirppi ja vasara-lippuja heiluttaen. Jos hallitus ja sen vastustajat eivät pääse sopuun tänään (eli toisin sanoen, hallitus ei suostu maolaisten vaatimuksiin), huomenna alkaa maoistien julistama yleislakko määräämättömäksi ajaksi. Olemmekin varautuneet kauppojen ja palveluiden kiinnioloon ostamalla kaikenlaisia ruokatarpeita ja vettä pidemmäksi aikaa.

Näkymä kotikadullamme

Näkymä kotikadullamme

Pitkin viikkoa poliisin on raportoitu löytäneen räjähteiden tekoaineita, pommeja/granaatteja ja aseita mellakoihin tulleilta nuorilta miehiltä, iältään vain 16–25-vuotiaita. Kaupunkiin saapuneet maolaiset ovat kiristäneet hotelleja ja yksityiskoteja majoittamaan kymmenestä kahteenkymmeneen ”kapinallista” kattonsa alle. Onneksi tänne meille ei ole kukaan tullut koputtelemaan ovelle. Myös kaupat pelkäävät maolaisten haluamia palkkioita ja mahdollista ilkivaltaa, niinpä suurin osa sulki ovensa jo eilen. Etelässä maolaiset ovat vaatineet jokaista perhettä lähettämään yhden jäsenensä osallistumaan heidän protestiinsa –olivat he aatteen takana tai eivät… Länsirajalla nuoret ovat lähteneet joukoittain Intiaan etsimään töitä heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi ja koska pelkäävät maan suistuvan jälleen sotaan. Myöskään lapset eivät ole päässeet kouluun maoistien julistaman yleislakon vuoksi. Eräs haastatelluista sanoo, ettei ollut suunnitellut jättävänsä maataan, mutta ettei näe tulevaisuutta täällä tällä hetkellä.

Kotikatu2

Maolaisten painostustoimet ajoittuvat toukokuulle, koska maan perustuslaki pitäisi kirjoittaa toukokuun loppuun mennessä, mutta prosessi on ollut jatkuvasti häirittynä lakkojen ja uhkausten vuoksi. Maoistit sanovat ajavansa kansanvaltaa, mutta samalla he vaativat pääministerin eroa ja uutta, heidän johtamaansa hallitusta –aika erikoinen käsitys kansanvallasta tai demokratiasta! Poliittinen epäluottamus on lisääntynyt jälleen; hallitusta on syytetty armeijan lisävarustelusta, mutta myös maoisteilta on kerätty paljon aseita ja kuulemma ”joukkoja” on koulutettu ja aseistettu etukäteen, eli tilanne on todellakin kriittinen maan rauhanprosessin kannalta.

Näkymiä katolta

Näkymiä katolta

Kun kuuntelin ja katselin talomme editse kulkevia, iskulauseita huutavia tuhansia ihmisiä, tuli aika pian tunne, että ei tarvita paljon että tuossa väkijoukossa jokin laukaisee jännittyneen tilanteen ja tilanne karkaa käsistä. Maolaisten johtaja on antanut lupauksen mielenosoitusten rauhanomaisuudesta, mutta eipä siihen tarvita kuin yksi aseella tai pommilla varustettu ajattelematon nuori kapinallinen, niin tilanne kärjistyy sekunnissa. Nepalin ja Thaimaan kahakoissa on ainakin yksi yhteinen tekijä osallistujien punaisten t-paitojen lisäksi; mielenosoituksiin ja mellakoihin houkutellut ihmiset on nimittäin kerätty köyhiltä alueilta ja heille maksetaan pientä palkkiota ja annetaan ruokaa sekä järjestetään juhlia mukaan lähtemisestä. Monelle työttömälle ja kouluttamattomalle ihmiselle tämä on parempi kuin ei mitään –he siis ovat mukana, vaikkeivat välttämättä tiedä politiikasta tai eri osapuolten näkemyksistä mitään. Nepalissa ihmisten uhkailu ja pakottaminen protesteihin on toki myös ollut tavallista.

Kotikatu4

Pahinta on se, ettei köyhien kansalaisten tai työttömien nuorten tilanne tunnu kiinnostavan poliittista peliä pelaavia tahoja (niin perinteisiä puolueita kuin maoistejakaan) vaan kaikki haluavat vain valtaa. Maolaisjohtajia on syytetty ihan samalla tavalla luksusmaisesta elämäntyylistä kuin heidän sormella osoittelemia ”kapitalistejakin” ja nämä johtajat matkustelevat sukulaisineen ulkomailla milloin missäkin heidän lastensa opiskellessa ulkomailla (samaan tyyliin kuin mitä on paljastunut myöhemmin mm. puhemies Maon yksityiselämästä). Todella tekopyhää…

Nepalin tilannetta pitkään seuranneena tämä kaikki tuntuu lähinnä surulliselta –aivan kuin tämän maan ihmiset eivät jo olisi kärsineet tarpeeksi! Tavalliset ihmiset haluavat kipeästi rauhaa ja paluuta normaaliin elämään, maan yrittäjät ja talous tarvitsisivat sitä myöskin. Lisäksi maan nuoret ovat menettäneet jo yhden vuosikymmenen elämästään, joko pommeja peläten tai sitten lapsisotilaina maolaisten joukoissa taistellen. Jatkan tilanteen seuraamista YK:n turvallisuustiedotteita radiopuhelimella kuunnellen sekä kadun tapahtumia talomme katolta katsellen…mutta väkijoukkojen sekaan ei ole mitään asiaa.

Kiirettä ja työkiemuroita isolla Koolla

03.15.2010 - Heidi

Viime viikko meni niin vauhdilla, ettei paljoa ehtinyt päivittää blogiin Naistenpäivän messujen tai workshoppien kuulumisia. Kiirettä ja tekemistä siis piisasi niin, että viikon lopulla oli pää ja jalat ihan muussina -mutta mukavaa oli joka tapauksessa! Parasta oli taas olla tekemisissä suoraan projektin pienyrittäjänaisten kanssa ja yrittää saada selville heidän nykyistä tilannettaan tuotteiden, myyntien ja mahdollisten ongelmien suhteen sekä miettiä tulevia toimintamalleja. Naisia tuli Kathmanduun niin idästä kuin lännestäkin, osa monen päivän matkan päästä. Itsestäni välillä tuntuu, että olen väärässä paikassa (ei siis työn, vaan paikkakunnan suhteen); itse ajattelen että oikeasti saadakseni jotain aikaan pienyrittäjien tuotteille tai niiden markkinoinnille, minun tulisi olla paikan päällä tekemässä työtä jokaisen tuote- ja tuottajaryhmän kanssa erikseen. Nyt koska projekti on niin valtava (yksittäisiä pienyrittäjiä on jo yli 40 000 kaikkialla Nepalissa), markkinointia ja tuotekehitystä yritetään hoitaa keskusjohtoisesti ”mustekalamallilla”, minkä PITÄISI toimia seuraavalla tavalla: minä koulutan tai ohjeistan jonkun kollegani, joka ohjeistaa jonkun kansallisella tasolla, joka ohjeistaa jonkun läänitasolla, joka ohjeistaa jonkun piiritasolla jne. Voi vaan arvata mitä tästä on jäljellä kun tulisi implementoinnin vuoro kylätasolla tai yksittäisen käsityöläisen kanssa… vähän niinkuin se leikki, jossa ensimmäinen kuiskaa vieruskaverilleen jotain ja ympyrän kierrettyä viesti onkin muuttunut joksikin ihan muuksi! Siksi mielessäni onkin pyörinyt ajatus muuttamisesta jonnekin huitsin nevadaan täältä kaupungista, lähemmäs pienyrittäjiämme (sitä ennen pitäisi kuitenkin päättää, keneen ja mihin tuotteisiin keskittyä ja mihin ilmansuuntaan lähteä –yhden ihmisen aika kun ei ihan taida riittää kaikille 40 000 yrittäjälle!).

Lisäksi, seuraava esimerkki kertonee jotain projektini byrokratiasta (joka risauksesta muuten pitää täyttää anomus; omat lomakkeensa löytyy kaikelle mahdolliselle paperien kopioinnista toimistotarvikkeiden ”anomiseen”). Jos haluan saada jonkin työtehtävän hoidettua (esim. tuote-esitteen printtauttaminen tai koulutuksen tm. järjestäminen), minun tulee valtion & projektin protokollaa noudattaakseni kirjoittaa ensin TOR eli työnkuvaus prokkiksesta, sitten tulee pyytää tarjouksia eri yrityksiltä (ei muuten ihan helppoa vieraassa maassa ja kulttuurissa kieliongelmien kera), koota ne ja tehdä vertailutaulukko kolmesta tarjouksesta ja valita niistä yksi ja kirjoittaa perustelut, miksi juuri tämä yritys olisi hyvä tekemään työn (no, yleensä perusteluksi on laitettava halvin hinta, täällä kun juuri kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota laatuun). ”Parhaan” yrityksen valikoiduttua, tulee pyytää heiltä proposal eli tarjous työstä (pitää kuitenkin olla kirjoitettu dokumentti, mikään hinta-arvio ei riitä). Proposalin saavuttua tulee kirjoittaa muistio, jonka tehtävänä on muistuttaa projektin pomoa siitä miksi tätä työtä taas kaivattiinkaan projektissa ja liittää siihen em. vertailut ja hinnat, TOR ja proposal. Sitten, jos hyvin sattuu, pomo allekirjoittaa ja hyväksyy ehdotuksen ja sopimus yrityksen kanssa voidaan tehdä ja työ aloittaa. Mutta; matkan varrella voi käydä niinkin (kuten kävi juuri äskettäin), että pomo on kadottanut osan hänelle toimitetuista papereista ja juuri kun luulit, että työn valmistelu on loppusuoralla, pitää osaa papereista alkaa etsiä uudelleen. Nopeimmillaankin yhteen tällaiseen prosessiin menee muutamia kuukausia… Murrr…

Tähän kun vielä lisätään kieliongelmat, sähköttömyys, vaikeat kulkuyhteydet ja kenttäväkemme kokemattomuus tuotekehitykseen, markkinointiin tai kauppaan liittyen, on töiden kanssa eteneminen aika haastavaa –ei tarvinne ihmetellä, miksi tukka lähtee päästä! Edellisessä postauksessa olin toiveikas pienyrittäjiltä tilaamiemme laukkujen ja krakojen suhteen… Mitä vielä; viime viikon messuille saapuessaan ei ollut naisilla mukana krakoja eikä laukkujaan, eikä edes näytekappaleita niistä! Jos he eivät pysty, ehdi tai jaksa tehdä näytekappaleita parista tuotteesta, niin mitenpä näitä tuotteita saisi ikinä muillekaan markkinoille? Myös Reilun kaupan järjestöt ovat yrittäneet hankkia tuotteita projektini tuottajilta, mutta yhteistyössä on ollut monenlaisia mutkia ja nykyään minua jo hävettää ja puoliksi rassaa olla tilaisuuksissa ja messuilla, joissa aina vaan saan kuulla kunniani siitä, kuinka projektini yrittäjät eivät tee sitä tai tuota ja mikään ei onnistu… Kuten olen jo aiemmin sanonut, voiko olla mitään haastavampaa kuin ”oikean” liiketoiminnan kehittäminen projektissa, jonka kohderyhmänä ovat tämän köyhän maan kaikista köyhimmät ja kouluttamattomimmat ihmiset?

Joka tapauksessa, viime viikolla järjestimme siis messujen rinnalla tuotekehitys ja brändäys-työpajan Nepalin Reilun kaupan yhdistyksen ja SAARC-maiden naisyrittäjäjärjestöjen kanssa. Jouduin käyttämään kaikki energiani siihen, että myös meidän projektin naiset tulivat huomioonotetuiksi kokeneempien bisnesnaisten kanssa käydyissä keskusteluissa ja ryhmätöissä. Koska pienyrittäjät ovat syrjityistä ryhmistä ja pienistä kylistä, heitä voi olla todella hankalaa saada osallistumaan ja toisekseen, kukaan heistä ei osannut sanaakaan englantia ja työpajan vetäjät tulivat Intiasta ja puhuivat ainoastaan englanniksi. Etukäteissopimuksesta huolimatta tulkkausta ei oltu järjestetty kunnolla ja luulenpa, että puolet asioista meni projektini naisilta ohi, surku! Olen viettänyt pian 8 kk pelkästään nepalinkielisissä koulutuksissa ja työkokouksissa istuen ja yrittänyt saada kolllegani ymmärtämään, että ainakin minua ja työtäni koskevat asiat olisi sanottava englanniksi ja nyt löysin itseni vaatimasta nepalin kieltä joka käänteessä pienyrittäjillemme! On aikoihin eletty! Toivon joka tapauksessa, että edes pieniä tiedonmurusia olisi tarttunut matkalaisten mukaan tai että muiden, kokeneempien naisyrittäjien tapaaminen työpajassa olisi ollut heille inspiroiva ja voimaannuttava kokemus. Vietettyäni viikon naisten ja muiden pienyrittäjien kanssa paluu toimistolle tuntui kuitenkin hieman ankealta.

Kurpitsalaukut loppu

01.24.2010 - Heidi

Rauhaisaa viikonloppua kaikille Nepalista! Ilo nähdä, että MEDEP-projektin Kurpitsalaukut miellyttivät asiakkaittemme silmää ja nyt jouluna täältä Suomeen tuomamme laukut ovatkin jo loppuneet, nokkoslaukkuja on toki vielä jäljellä! Kun ensi kuussa tulee mm. Shiva-jumalan syntymäpäivä ja meillä on toimistolta muutama paikallinen vapaapäivä, matkaamme Antin kanssa Länsi-Nepaliin tapaamaan Kurpitsa- ja nokkoslaukkujen tekijöitä ja tilaamme niitä lisää… tällä kertaa muutamassa eri värissä, jos vain mahdollista!

Hari ompelee nokkosolkalaukkua

Hari ompelee nokkosolkalaukkua

Olen muutenkin ajatellut, että nyt täällä ollessamme meidän pitää ehdottomasti pitää tiivistä yhteyttä näiden tuottajaryhmien kanssa ja antaa mahdollisimman paljon palautetta laadusta, uusista tuoteideoista ja rakentaa toimiva systeemi, millä tavalla tilata tuotteita sittenkin, kun emme enää itse asu Nepalissa. Tämä yhteydenpito ja viestinkulku on itse asiassa yleisempikin ongelma työprojektissani -nokkosen kerääjät ja kutojat sekä ompelijat asuvat pienissä kylissä, eivätkä puhu englantia, eikä heillä tietenkään ole mitään tietokoneita tai sähköposteja, joten ulkomaalaisen ostajan on aika hankala saada heihin mitään yhteyttä ja siksi tuotteiden saaminen markkinoille näiltä syrjäseuduilta on aikamoinen haaste. Se olisi kuitenkin tärkeää, etteivät kaikki maaseudun ihmiset muuttaisi tänne Kathmanduun asumaan kaduille tai joenvarsien slummeihin, jotka kasvavat koko ajan.  Projektini tuotteet, kuten kurpitsalaukku tehdään todella pienissä käsityöpajoissa, ilman sähköä ja kangas kudotaan puisilla kangaspuilla. Nokkostuotteiden tapauksessa, kangas kerätään ja prosessoidaan kokonaan käsin ja täysin uudistuvana ja nopeasti kasvavana kasvina siitä saadaan ekologista materiaalia. Nokkosen kuidut ovat muuten moninkertaisesti pidempiä kuin esim. puuvillan ja siksi nokkoslanka sekä kangas ovat paljon puuvillaa kestävämpiä! Alla Prasanna, Antti ja Herra Pun esittelevät nokkosesta tehtyä lankaa (vasemmalla) sekä nokkoskuitua (oik.).

Nokkostuottajien luona Khuijarin kylässä.

Nokkostuottajien luona Khuijarin kylässä.

Kurpitsa- ja nokkoslaukkujen ompelu työllistää Pokharassa 8 henkilön ompelupajan ompelijat ja heidän kanssaan haluaisin alkaa tekemään läheistä yhteistyötä tuotekehityksen parissa -ompelijat ovat köyhiä ja kouluttamattomia, mutta ovat oppineet työnsä tekemällä sitä pitkään ja lisäkoulutuksella he varmasti osaisivat tehdä vaikka millaisia tuotteita. Yksi vaihtoehto olisi linkittää lähellä toimivan Children Nepal-reilun kaupan järjestön ihmiset kouluttamaan heitä. Koska CN tekee työtä köyhien perheiden ja heidän lastensa parissa, ajattelin että vaikka MEDEP:in alaiset käsityöläiset eivät kuulukaan reilun kaupan järjestelmän alle, voisi itse alkaa kehittelemään samanlaista sosiaalisten etuuksien järjestelmää tälle ompelupajalle. Tämä ompelupaja on kuitenkin sen verran pieni, että sen kanssa olisi helppoa työskennellä ja verrattuna suuriin reilun kaupan yrityksiin tai yhteisöihin, Karmashopinkin kokoisella pikkuyrityksellä olisi oikeasti valtaa vaikuttaa paikan asioihin.

Näitä mahdollisuuksia minut johti ajattelemaan se kun ensi kerran vierailin ompelijoiden luona nyt syksyllä ja kuulin että erään ompelijamiehen vauva oli kuollut juuri anemiaan. Syy oli se, että köyhällä perheellä ei ollut varaa viedä vauvaa lääkäriin -eikä ilmeisesti heillä ollut ollut taitoa huolehtia lapsen ravinnonsaannista tätäkään ennen (tämä on todella yleistä täällä). Ompelupajan johtaja, joka siis on myös projektini kouluttama pienyrittäjä, antoi tilanteesta kuultuaan ompelijalle lääkäriin vaadittavat 1000 rupiaa eli 10 euroa. Mies ei kuitenkaan tajunnut tilanteen vakavuutta, vaan odotteli liian kauan ja vauva ehti kuolla. Ja tämä kaikki vain 10 euron tähden (…mikä on toki iso raha täällä)! Tämä ei todellakaan ole ainut tällainen tarina, lapsia kun kuolee mm. Nepalissa joka päivä ripuliin ja anemiaan, jotka olisi voitu hoitaa pienillä toimilla… Mutta on toki lohduttavaa, jos voimme esim. Karmashopin kautta työlistää näitä ihmisiä täällä ostamalla heiltä vaikkapa laukkuja ja samalla ohjata varoja perheiden terveydenhuotoon tai lasten koulunkäyntiin. Kerron siis kun laukkujen valmistus aloitetaan taas ja mitä ompelijoille silloin kuuluu. Mikäli muuten kukaan tietää käsityöalan, muotoilun tai vaatesuunnittelun opiskelijaa, joka haluaisi tehdä harjoittelun tai opinnäytetyön joko tälle MEDEP-projektille tai sitten Karmashopille ja suunnitella näille köyhille tuottajille uusia tuotteita (materiaaleina esim. bambu, puuvilla, nokkonen, banaanikuitu, elefanttiruoho jne. jne.), niin ottakaa meihin yhteyttä – apua kaivataan kipeästi!!!

Children Nepalille ja Kumbeshwar Technical Schoolille on muuten tulossa nyt kevään aikana opettajaopiskelijoita vanhasta opinahjostani, Oulun yliopistosta, joten sitten kuulemme heiltä myös kuulumisia paikan päältä näistä kahdesta Reilun kaupan järjestöstä. Children Nepalin uutuustuotteet löydät verkkokaupastamme lasten valikoimasta ja lisäksi KTS:n ihanat villatuotteet ovat juuri nyt alennuksessa!

Maailmankaupan säännöistä

11.02.2009 - Antti

Reilun kaupan viikot päättyivät tältä vuodelta, mutta toivottavasti Edistämisyhdistyksen reilujen viikkojen markkinointikampanja tavoitti yhä useamman ”uuden” suomalaisen kuluttajan, joka olisi pysähtynyt hetkeksi miettimään reilun kaupan tarkoitusta. Kaksi ja puoli vuotta sitten Karmashop.fi -verkkokauppaa perustaessamme kerroimme meitä avustaneelle yrityskonsultille tulevista myyntituotteista ja niiden valmistusperiaatteista. Hänen, kaupan alalta vankan kokemuksen omaavan asiantuntijan, kysymyksensä:  ”Eikö kaikki kauppa sitten ole reilua?”, yllätti meidät täysin… ”No ei todellakaan!”, piti konsultille vastata alkumykistyksen jälkeen.  Hänen ajatuksensa toki jakaa varmasti vielä moni muukin.

Tässä muutama linkki selkeyttämään maailmankaupan sääntöjä ja miksi juuri reilun kaupan periaatteilla valmistettuja tuotteita tulisi suosia.

Uuden-Seelannin reilun kaupan edistämisyhdistyksen tekemä videoklippi maailmankaupan epäkohdista:

Lisää tietoa maailmankaupasta löytyy myös Oxfamin internetsivuilta:  ”Trade Rigged Rules”

Uusi reilun kaupan tuttavuus Children Nepal

10.31.2009 - Heidi

Vierailimme työreissuni lomassa yhdessä pienimmistä Nepalin reilun kaupan järjestöistä, 10-vuotiaassa Children Nepalissa. Children Nepal sijaitsee Pokharan kaupungissa n. 200 km Kathmandusta länteen. Trekki- ja kiipeilyreitit Annapurnan vuoristoon lähtevät tästä kaupungista, joten se on retkeilijöiden mekka hienoine vuoristomaisemineen. Vaikka järjestöllä on joitakin eurooppalaisia ostajia, vaikuttaa Kathmandua hieman syrjäisempi sijainti kuitenkin markkinoiden kokoon ja siihen, ketä järjestöön kulloinkin eksyy vierailemaan (200 kilometrin matkaan Kathmandusta kuluu kuitenkin 6-7 tuntia autolla…).

Söpö kissapoika

Söpö kissapoika

Children Nepal ylläpitää käsityöosastoa, Suryamukhia (tarkoittaa auringonkukkaa), jossa paikallisia naisia koulutetaan ompelemaan reilun kaupan käsitöitä, lähinnä leluja. Tuotteista saadut voitot (työntekijöiden palkkojen yms. jälkeen) käytetään alueen köyhien lasten ja heidän perheidensä hyväksi tehtävään työhön. Köyhyys täällä aiheuttaa myös paljon muita ikäviä ”oireita” perheissä ja koko yhteiskunnassa, kuin vain päällepäin näkyviä asioita, kuten vakkapa aliravitsemusta. Näitä seurauksia ovat mm. lasten yleinen heitteillejättö ja katulapsiongelma, fyysinen ym. väkivalta, lapsityö, syrjäytyminen sekä välinpitämättömyys lasten koulutusta ja opintoja kohtaan. Children Nepalilla on tiloissaan luokkahuone, jossa toimii ”contact center”, jonne köyhien perheiden lapset saavat tulla päiväksi opettelemaan aakkosia, numeroita, leikkejä ja pelejä sekä englantia. Lapsia valmennetaan koulunkäyntiin, koska he eivät ole yleensä saaneet mitään opetusta aiemmin tai vanhemmat eivät myöskään kouluttamattomina/omien ongelmiensa keskellä voi antaa eväitä lapsilleen. Esiopetuksen ohella järjestö pitää jatkuvia kokouksia lasten vanhempien, paikallisten viranomaisten ja päättäjien kanssa ja yrittää parantaa lasten turvallisuutta, terveydenhuoltoa sekä heidän oikeuksiensa tiedostamista ja toteutumista. Mm. lasten ruumiillisen kurituksen kieltävä laki säädettiin yli 2 vuotta sitten, mutta siitä ei juuri kukaan ole täällä tietoinen.

Manisha kirjailee käsinukkeja

Manisha kirjailee käsinukkeja

Järjestön perustajat ovat itse tulleet lapsina samanlaisista taustoista, joten he ymmärtävät, kuinka tärkeää tämä työ lasten tulevaisuuden kannalta on ja millaiset vaikutukset em. ongelmilla on lapsiin. Kun lapset ovat käyneet CN:n ”esiopetuksessa” (yleensä kuulemma noin 6 kk), he alkavat pikkuhiljaa käymään valtion koulua ja vanhempia kannustetaan pitämään lapset koulussa ja he saavat siinä ohessa monenlaista apua ja tietoa, mm. tulonhankintamalleja Children Nepalilta. Ne perheet, jotka ovat saaneet apua ongelmissaan, ovat kuulemma alkaneet auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia perheitä omaehtoisesti. Nepalin valtion koulut ovat olleet surkeassa jamassa (jopa 100 oppilasta luokassa, epäpätevät opettajat, joita ei aina edes näe koulussa, ruumiillisen kurittamisen kulttuuri jne.), joten nykyisin vähänkään varakkaammat perheet laittavat lapsensa maksullisiin kouluihin. Köyhillä ei tietenkään ole tähän mahdollisuutta, joten Children Nepal on myös alkanut tehdä yhteistyötä läheisten valtion koulujen kanssa ja kouluttanut henkilökuntaa opetuksen laatua parantaakseen. Kun kouluissa on saatu parannuksia aikaan, lasten vanhemmat ovat motivoituneempia viemään lapsiaan myös näihin kouluihin, mikä estää eri taustoista tulevien lasten eriytymistä eri alueille/eri kouluihin.

Ompelijat Krishna ja Chitra

Ompelijat Krishna ja Chitra

Oli jotenkin liikuttavaa nähdä, kuinka tehokasta ja kokonaisvaltaista opetus- ja perhetyötä näinkin pieni järjestö voi täällä tehdä. Tarjouduin kysymään contact centeriin suomalaisia opetusharjoittelijoita opettajiksi ja pyrimme myös löytämään ostajia Suryamukhin naisten käsitöille; näin työllistetään näitä naisia ja tarjotaan heille Reilun kaupan järjestelmän edut (säännölliset tulot, eläke, terveyspalveluja, apua lasten koulumaksuihin, bonuksia ja säästämisjärjestelmä), mutta osa avusta menee myös heitä pidemmälle, lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Jos olet kiinnostunut Children Nepalin hauskoista ja laadukkaasti tehdyistä leluista ja käsinukeista yms. sekä niiden jälleenmyynnistä, voit laittaa meille viestiä palautelomakkeella ja annamme tarkempia tietoja tuotteista, valikoimasta ja yhteyksistä!

Suryamukhin kotisivut: www.children-nepal.net/suryamukhi

Liian reilua kauppaa?!?

10.29.2009 - Heidi

Nyt on sitten sekin nähty -liian reilua kauppaa on olemassa! Palasin juuri 2 viikon pituiselta kenttäreissulta Länsi-Nepalin pienyrittäjien luota. Piskuisissa kylissä kiertäessäni haastattelin käsityöläisiä, joiden tuotteita ovat pääasiassa perinteisillä kangaspuilla kudotut Dhaka-huivit sekä Himalajan nokkosesta (kasvaa 10 kertaa suuremmaksi kuin meikäläinen kasvi) valmistettu lanka, käsinkudottu nokkoskangas sekä valmiit tuotteet, kuten laukut ja huivit. Haastattelin  ja pikakoulutin käsityöläisiä sekä henkilökuntaa pienissä kaupoissa, joita projektini on perustanut kyliin ja pikkukaupunkeihin, jotta kylien tuotteille olisi edes joitakin myyntikanavia (näihin kyliin kun eivät isommat/ulkomaalaiset ostajat eksy; nytkin meidän piti trekata useampi päivä kyliin päästäksemme, vuoristotiet kun olivat monsuunin jäljiltä todella surkeassa kunnossa). Projekti, jossa työskentelen, on kehittänyt mikroyrityksiä Nepalin kaikista köyhimmille ihmisille jo 11 vuoden ajan, mutta markkinointi ja tuotekehitys on jätetty täysin huomiotta ja yrittäjien ollessa kouluttamattomia ihmisiä, ei heiltä voi odottaa täydellistä bisnes-osaamista, laatua tai uusia innovaatioita tuotteiden suhteen, vaan yleensä he tarvitsevat todella paljon tukea ja koulutusta perustavimpienkin asioiden hallitsemiseksi.

Rypsipelto

Kouriintuntuvasti olen saanut huomata kuinka hankalaa on yhdistää köyhyyden vähentäminen ja raaka liiketoiminta (sitähän markkinoille pääseminen ja tuotteiden kehittäminen tosielämässä valitettavasti on). Projektissani kohderyhmänä ja toimijoina ovat ihmiset, joilla ei usein ole luku-, kirjoitus- tai laskutaitoja, käsitystä asiakkaiden tiukoista vaatimuksista laadun tai toimitusaikataulujen suhteen, eikä mitään hinnoitteluosaamista ja joissain tapauksissa motivaatiokin puuttuu… Yleensä kuvio kehitysmaiden käsityöläisten kanssa menee niin, että he eivät osaa pyytää tuotteistaan tarpeeksi hyvää hintaa ja päätyvät siksi velkakierteeseen tai muihin taloudellisiin ongelmiin. Vaan eipä tässä projektissa! Mm. nokkoslangasta (ilmainen luonnon raaka-aine, vaatii toki monia muokkausvaiheita) huiveja kutovat naiset ovat hinnoitelleet huivinsa niin, ettei edes meidän kaltaisellamme länsimaisella kaupalla olisi mahdollisuutta hankkia niitä! Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi tuotteet eivät myy paikallisilla markkinoilla/pientuottajien tuotteille perustetuissa kaupoissa… Käsityöläisten tuotteiden hinnat eivät perustu millekään realistisille tuotantokustannuksille tai työajalle; esim. naiset tekevät käsitöitä yleensä vain osa-aikaisesti (maatöiden ja kodinhoidon ohella) mutta saattavat laskea palkakseen kokopäivätyön verran tai pahimmassa tapauksessa he keksivät hinnat täysin omasta päästään.

Projektissani yksi ongelma on, että kun kylien tuottajat ovat kuulleet, millä hinnalla kaupat myyvät heidän tuotettaan kaupungissa, he ovat alkaneet pyytää samaa hintaa omilta ostajiltaan. Eli tietoa hinnanmuodostuksesta ja käsitystä siitä, etteivät raaka-aineen tuottajat voi pyytää samaa hintaa kuin loppumyyjä, jolla on kuluja kaupasta, kuljetuksista, paketoinnista yms. ei vain ole ja tämä on saattanut johtaa hyvienkin kauppasuhteiden kariutumisiin. Tuottajilla ei siis itsellään ole käsitystä tuotteiden pakkauksesta, etiketeistä, kuljetuksista, eikä heillä ei ole kontakteja tai omia myyntipaikkoja yms. eli he eivät voi itse myydä tuotteitaan loppukäyttäjälle. Lisäksi hyvin lyhytnäköiset tuottajat ovat saattaneet lopettaa jonkin luotettavan suhteen ostajaan kun joku toinen on luvannut muutaman rupian enemmän esim. hunajakilolta. Lopulta tämä uusi ostaja ei olekaan pitänyt lupauksiaan ja vanha ostaja onkin jo ehtinyt hankkia tuotteet jostain muualta ja tuotteet ovat homehtuneet käsiin… Nämä ovat siis esimerkkejä siitä, mitä voi tapahtua kun liikekumppaneina ovat maaseudun köyhät tuottajat/käsityöläiset, jotka ovat saaneet peruskoulutuksen jonkin tuotteen tekemiseen, mutteivat omaa tietoa kaupanpidosta tai liiketoiminnan peruslainalaisuuksista. Oikein ihmettelen, kuinka voi olla, että projekti on toiminut 11 vuotta ja nämä asiat nousevat esille vasta nyt..?

Nokkoslangan kehräystä

Tämä tilanne on todella hullunkurinen, sillä vuosia olen muiden reilun kaupan ja järjestö-ihmisten kanssa pähkäillyt kuinka nostaa kehitysmaiden käsityöläisten (yleensä maaseudulla asuvien) palkkoja ja kuinka tukea heitä hinnoittelemaan tuotteet niin, että hinnat sisältävät todelliset tuotantokustannukset. Kilpailu halvempien tehdasvalmisteisten tuotteiden kanssa on kovaa ja käsitöistä ei enää nykyään juuri kukaan ole valmis maksamaan niiden oikeaa hintaa. Tästä syystä jotkut käsityöläiset eivät uskalla nostaa tuotteiden hintoja, vaikka esimerkiksi täällä Aasiassa inflaatio on ollut todella korkea jo useamman vuoden ja raaka-aineiden, kuten värien, lankojen ja puuvillan hinta on noussut entisestä. Myös ruoka on ennätyksellisen kallista, minkä vuoksi palkkojakin on pakko nostaa. Toki myös länsimaiset ostajat yrittävät pitää ostohinnat alhaalla. Kaiken tämän jälkeen huomaankin nyt keskustelevani ihmisten kanssa siitä, etteivät he voi pyytää tuotteistaan ihan päättömiä hintoja, joihin edes länsimaalaisilla turisteilla ei olisi varaa! Siis aivan liian reilua kauppaa, jolloin tämä reiluus on lähes tappaa kaupankäynnin näillä tuotteilla :)   En olisi uskonut että sanoisin näin kellekään kehitysmaan yrittäjälle, mutta: ”hintoja alas, kiitos!”

Backstrap-kudontaa