Uskomatonta mutta totta; yli kuukauden toimistossa möhnöttämisen jälkeen (liikenteen seassa ei viitsi paljon lenkkeillä tai kävellä enempää kuin on pakko ja jostain syystä kotona joogaamiseenkaan tms. ei muka ole ollut aikaa) löysimme itsellemme mahdollisuuden harrastaa rakasta lajiamme kiipeilyä! Ok, olemme tietenkin maailman korkeimpien vuorten kupeessa, joten korkeita vuorenrinteita löytyy hiukan enemmän kuin tasaisesta kotikaupungistamme, Oulusta. Seinä- tai kalliokiipeily ei kuitenkaan ole täällä mikään perinteinen paikallinen harrastus; kunnollisia kiipeilytarvikekauppoja on ilmestynyt ihan vasta turistikaupunginosaan, Thameliin ja ainoat kiipeilyseinätkin on rakennettu viimeisen vuoden sisällä. Jyrkässä vuoristossa käveleminen kun on monin paikoin ainoa kulkumuoto kylissä ja koska ruokaakaan ei aina ole liiemmälti, niin ”huvin” vuoksi rimpuileminen ja kalorien kuluttaminen ei varmasti mene monenkaan kyläläisen järkeen. Vaikka aurinko porottikin suoraan seinälle ja otteet olivat tulikuumia niin olipas ihana taas kokea liikunnan riemua pitkästä aikaa! Täällä on tuntunut oma ruokahalukin kadonneen vähentyneen liikunnan vuoksi, joten jospa nyt tulisi nälkäkin välillä =) Vaikka laiskottelua olikin jatkunut suht. pitkään, niin onneksi erilaisia reittejä jaksoi hyvin punnertaa ylös reilu 13 metrisellä seinällä. Seinän köysiankkurit ja köysien kunto (Suomessa ne olisi vaihdettu jo ajat sitten!) hieman jännittivät, mutta hengissä ollaan ainakin vielä…

Toimistoni paikalliset työntekijät eivät varmasti osaisi arvostaa ”löytöämme”, jos kertoisin siitä heille; täällä on nimittäin sama meininki kuin monessa muussakin (kehitys)maassa. Parempituloiset perheet eivät tee juuri mitään fyysisesti rasittavaa, koska pyykinpesun ja siivouksen suorittaa palkattu kotiapulainen, kaikki kulkemiset tehdään moottoripyörällä tai autolla ja ainakin miesten päivät kuluvat toimistossa tietokoneella istuen. Siispa varakkuus näkyy huonompana kuntona; elintasomahat ovat aika suuressa kontrastissa siihen, etta olemme maassa, jossa puolet väestöstä on aliravittuja! Mutta samaa näkee nykypäivän Intiassa ja Kiinassakin, jossa varakkaat perheet syövät Mc Donaldseissa ja kun eipä liikalihavuus ole aiemmin ollut ongelma, niin eipä siitä kukaan varoittelekaan. Eikös se niin ollut, että aikuisiän diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien ennustetaan leviävän myös kehitysmaihin kulovalkean tavoin?

Löydöstämme ja uudesta harrastusmahdollisuudesta piristyneenä haluan toivottaa kaikille reipasta liikuntainnostusta syksyyn; vaikka kunto olisi jo päässyt rapistumaan tai säännöllinen liikunta olisi unohtunut kesähelteissä, niin aina voi aloittaa uudestaan! Nyt kun täällä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia liikkumiseen kuin puhtaan luonnon ja lukuisien harrastusmahdollisuuksien Suomessa, niin pieniäkin mahdollisuuksia arvostaa ihan toisella tavalla (olen kateellinen teille kaikille siellä!) Ja lisäksi kun aloittaa ”pohjalta”, niin liikuntaan voi suhtautua rennommin ja vain pitää hauskaa. Voi unohtaa turhan ylisuorittamisen ja täydellisyyden tavoittelun, riittää kunhan saa kehoon jotain liikettä ja jälkikäteen voi nauttia rennosta ja hyvästä olosta.

Tässä muutama kuva löytämästämme kiipeilypaikasta;

Astrek kiipeilyseinä Thamelissa