Avainsanat: ‘Katmandu’

Hyvä kiertää Nepalissa!

12.16.2012 - Heidi

Vierailimme Nepalissa jälleen tuttujen Reilun kaupan järjestöjen ja valmistajien luona. Fair Trade Group Nepalin eli Nepalin Reilun kaupan jäsenjärjestöistä vierailimme Kumbeshwar Techical Schoolissa, joka on tuttavamme jo usean vuoden takaa ja jolle kastittomat naiset kutovat villatuotteita (KTS valmistaa tuotteita myös People Treelle, joista muutamia nytkin kaupassamme). Pokharan pikkukaupungissa tapasimme WSDO:n eli Women’s Skills Development Organizationin naiset. WSDO kutoo puuvillaa perinteisellä back strap weaving-menetelmällä, värjää sen mm. kasvivärein ja järjestön naiset ompelevat kankaasta tyylikkäitä laukkuja. Isona henkilökohtaisena ilonaiheena oli myös entisen työpaikkani, Micro Entreprise Development Project MEDEP:in mikroyrittäjien ja käsityöläisten tapaaminen.

Pari vuotta sitten Nepalissa asuessamme pyrimme tukemaan näitä ihmisiä järjestämällä laatukoulutusta, hankkimalla design-materiaaleja uusia ideoita varten ja mikä tärkeintä, opetimme heitä hinnoittelemaan tuotteensa niin, että niin mikroyrittäjät kuin heille työskentelevät ompelijatkin saisivat työstään kunnon palkan ja toiminta olisi kestävällä pohjalla. Lähtiessämme Nepalista emme olleet lainkaan varmoja, mitä tapaamillemme käsityöyrittäjille tapahtuisi –ne yrittäjät, jotka olivat edenneet hieman pidemmälle ja olivat palkanneet käsityöläisiä töihin, olivat mm. ottaneet isoja lainoja mahdollistaakseen kaupan avaamisen tuotteilleen ja maksaakseen palkat ja muut toiminnan kulut. Monesti tänä aikana olemme olleet huolissamme, kuinkahan näille riskin ottaneille ihmisille käy. Oli valtava helpotus ja ilo huomata että asiat olivat edenneet positiivisesti ja monesta naisyrittäjästä oli tullut kylänsä menestyjä ja iso työllistäjä. Naisten menestys on kuulemma johtanut perheiden, erityisesti miesten, ajatusten muuttumiseen tyttölasten saamisesta ja heidän arvostaan. Niissä paikoissa, joissa tuotteita myytiin turisteille, olivat myynnit kasvaneet parantuneen designin ja laadun vuoksi. On yllättävää huomata, että isoimpia henkilökohtaisia riskejä ottaneet yrittäjät ovat kaiken lisäksi niitä kaikista hyväsydämisimpiä. He yrittävät auttaa omien työntekijöidensä lisäksi kaikkia vastaantulevia apua pyytäviä ihmisiä.

Peari ompelee nappeja nokkosolkalaukkuihin.

Peari ompelee nappeja nokkosolkalaukkuihin.

Esimerkiksi meille nokkoslaukkuja ompelupajassaan valmistavan yrittäjäpariskunnan kotona vieraillessamme huomasimme, että siellä asuu vuoristokylästä kotoisin oleva polion sairastamisesta vammautunut nainen, jonka suku ja perhe oli hylännyt ja joka saa nyt elannon auttamalla yrittäjiä juoksevissa töissä. Nyt hän myös avusti laukkujemme valmistumista mm. ompelemalla niihin napit. Toinen nainen, joka on saanut suojan laukkujen valmistajien luota, on neljän lapsen äiti, joka omistaa ainoastaan pienen savimajan Länsi-Nepalissa. Tapasimme hänet ensimmäisen kerran 3 vuotta sitten kun hän kiersi myymässä virkkaamiaan laukkuja Pokharan turistialueella saadakseen ruokaa lapsilleen –hänen miehensä hylättyä hänet ja muutettua Intiaan uusiin naimisiin tällä naisella on ollut lähes mahdotonta selviytyä ja huolehtia perheestään. Kaiken lisäksi kuulimme, että hän tarvitsee pian leikkauksen, johon hänellä ei ole varaa. Paikallisia ystäviämme, naista sekä hänen tytärtään haastateltuamme päätimme hoitaa asian niin, että paikalliset yrittäjäystävämme sekä me maksamme leikkauksen puoliksi, jotta hänen ei tarvitse enää kärsiä kivuista. Jatkokysymys on tietenkin se, kuinka hän voi jatkossa elättää perheensä ja kuinka perheen lapset saadaan pidettyä koulussa (tällä hetkellä lapset käyvät koulua, mutta ovat siellä usein nälkäisinä, koska perheellä ei ole riittävästi ruokaa). Olen pyytänyt naista tekemään mallikappaleita virkkaamistaan laukuista, jotta voisimme kehitellä jonkinlaisen mallin, jolla saisimme hänelle pitkäaikaisen, kestävän tulonlähteen. Lisäksi olemme yhteydessä erääseen paikalliseen järjestöön, joka auttaa nimenomaan leskiä ja perheitä, joilla on sosiaalisia ongelmia ja joilla voisi myös olla mahdollisuus työllistää nainen käsityöosastolleen.

Näiden naisten lisäksi tuttavamme olivat ottaneet luokseen asumaan köyhän suurperheen pojan vuoristokylästä, joka saa nyt Pokharassa sähkömiehen ammattikoulutuksen. Tämä on uskomaton esimerkki siitä kuinka ihmiset, jotka ovat itse olleet köyhistä köyhimpiä, auttavat nyt muita saatuaan ensin itse apua! Toivomme voivamme keskittyä entistä enemmän nepalilaisten tuotteiden maahantuomiseen ja lisätulojen ohjaamiseen näille ihmisille eli nokkoskuitua metsästä kerääville naisille, langan kehrääjille, kankaan kutojille sekä laukkujen ompelijoille!

Laukkujen materiaalit ovat käsinkudottua nokkosta, jonka ovat keränneet, prosessoineet, kehränneet ja kutoneet kankaaksi köyhyydenvähentämisprojekti MEDEP:in naiset Nepalin vuoristoseuduilla. Ompelutyö on tehty Medep:in alaisessa käsityöpajassa, jossa ompelijat saavat työstään paikallisittain todella hyvän palkan. Laukuissa on useita arjen kiireessä hyödyllisiä yksityiskohtia, kuten useita vetoketjullisia taskuja. Olemme myös ylpeitä huomatessamme, että tutut ompelijat ovat ottaneet tosissaan aiempien koulutusten annin ja nyt he keskittyivät laukkujen viimeistelyyn ja kestävyyteen. Joka tapauksessa toivotamme kaikenlaisen palautteen laukuista tervetulleeksi, sillä välitämme palautteen suoraan laukkujen valmistajille ja sen avulla heillä on mahdollisuus oppia uutta.

Himalajalla kasvava nokkonen (Girardinia Diversifolia) on jättiveriso pohjoisesta sukulaisestaan. Nepalin vuoristokylien käsityöläisille se on paikallinen raaka-aine, joka muuten menisi hukkaan. Koska nokkonen kasvaa villinä luonnossa, sen kasvatukseen ei tarvita lannoitteita tai torjunta-aineita. Laukkumme ovat värjäämätöntä 100 % nokkosta, joten kankaan valmistuksessa ei ole käytetty mitään kemikaaleja. Nokkoslanka on erittäin kestävää, sillä Himalajan nokkonen kasvaa 1,5 metriä korkeaksi ja kasvilla on näin ollen moninkertaisesti pidemmät kuidut kuin esim. puuvillalla. Voit katsoa videon nokkosen muokkaamisesta Karmashopin facebook-sivulla (Nov 8, 2010).

Hari valmistaa tietokonelaukkua nokkoskankaasta.

Hari valmistaa tietokonelaukkua nokkoskankaasta.

Uudet puuvillalaukut ovat WSDO:n naisten kutomia, värjäämiä ja ompelemia. Suomalainen Anne Erkkilä Finprolta oli juuri vapaaehtoistöissä WSDO:lla ja hän kirjoitti jutun juuri ilmestyneeseen Maailmankauppalehteen. Juttu on luettavissa täällä.

Nepalilaistan tuttaviemme esimerkin mukaan annetaan hyvän kiertää ja nautitaan näin Joulun aikaan toisten ihmisten seurasta sekä hyvästä tahdosta läheisiä kohtaan, lähellä ja kaukana!

Elämänmenoa Katmandussa

12.03.2012 - Heidi

Näinpä on pari viikkoa reissua vierähtänyt ja vasta nyt löytyi aikaa kirjoittaa muutama rivi tänne blogiinkin. Paluu Nepaliin kahden ja puolen vuoden jälkeen on ollut tapahtumarikasta ja tunteikasta aikaa –on tuntunut kuin emme olisi täältä koskaan lähteneetkään, niin kotoisilta tutut kulmat tuntuvat Patanin vanhan kaupungin katuja tallatessa. Toisekseen on ollut hienoa tavata vanhoja tuttuja, entisistä kollegoista paikallisiin ravintolan ja kirjakaupan pitäjiin sekä tietenkin Reilun kaupan järjestöjen ihmisiin ja tuottajiin. Täällä on jälleen törmännyt hieman erilaiseen elämänrytmiin kuin Suomessa; tupsahdettuamme yhtäkkiä tuttujemme ovelle tai työpaikalle, meidät on kutsuttu heille asumaan tai vähintäänkin aterioimaan perheen luo siinä samassa hetkessä. Paikallinen tuttumme sanoikin hyvin, että ”tämä on elämää” (ajan ottaminen arjen kiireistä ystäville) ”–me emme tiedä, mitä elämässä tapahtuu tai milloin näemme seuraavan kerran, on siis paras nauttia yhdessä tästä hetkestä!” Vaikka monet tutuistamme täällä ovat pienyrittäjiä, kuten mekin, ja myös kiireisiä, tuntuvat he kuitenkin osaavan hieman paremmin rennomman suhtautumisen aikaan. Olemme myös naureskelleet, että yhä kasvavien liikenneruuhkien, sähkökatkojen ym. hidasteiden vuoksi täällä on pakko ajatella, että yhdessä päivässä voi hoitaa yhden isomman asian –ei ”miljoonaa asiaa”, kuten Suomessa on tapana!

Elämänmenoa Katmandussa.

Elämänmenoa Katmandussa.

Nepalin yleisestä tilanteesta sen verran, että tuttujemme mukaan täällä on ollut rauhallisempaa kuin meidän täällä asuessa, yleislakkoja on vähemmän ja niistä ei ole seurannut samanlaisia väkivaltaisia kahakoita kuin aiemmin. Yksi negatiivinen asia, mihin maan epävakaa tilanne on johtanut, on korruption lisääntyminen entisestään, tämän on kuullut monen eri tahon suusta. Vaikka poliittinen tilanne on vielä täysin hatara, eikä perustuslakia ole vieläkään saatu säädettyä, näkyy ihmisten halu jatkaa elämäänsä uusien bisnesten, kuten ravintoloiden, hotellien ja kauppojen avaamisena. Myös kaikenlaisia uusia rakennusprojekteja tuntuu olevan meneillään eri puolilla. Ihmiset ovat kenties luovuttaneet poliitikkojensa suhteen, mutta ovat päättäneet uskoa tulevaan ja ottaa ohjat omiin käsiinsä ja yrittää rakentaa jotain uutta. Olemme myös tavanneet mikroyrittäjiä, joita koulutin täällä työskennellessäni sekä Nepalin Reilun kaupan järjestön jäseniä ja hyviä uutisia sekä positiivista kehitystä on ollut havaittavissa heidänkin keskuudessaan –näistä kuitenkin enemmän seuraavassa jutussa!

Tuottajavierailulla Nepalissa

11.11.2012 - Antti

Nyt on sellainen juttu; 2 vuotta sitten Nepalista lähdettyämme jäi taakse moni Reilun kaupan käsityöläinen ja tuttu.

Nyt vihdoin heitä tapaamaan matkaamme ja matkan ajaks kaupan kiinni paamme.

Karmashop taas ovensa 7.12. avaa, jolloin vielä joululahjat meiltä tilata saattaa.

Tällä välin kuitenkin facebookkia ja blogiamme päivitämme ja terveiset kaukaa teille lähetämme!

Video People Treen perustajan Safian Nepalin tuottajavierailusta

10.31.2012 - Antti

Alla olevasta videossa People Treen perustaja Safia Minney kertoo People Tree:lle Nepalissa tuotteita valmistavista tuottajayhteisöistä. Videossa kerrotaan mm. Kumbeshwar Technical Schoolista (KTS) sekä Asian Craft Producers:sta (ACP). Näistä tuottajista ja Nepalista yleensä löytyy myös lisää kertomuksia, kun jaksaa kahlata aikaisempia blogijuttujamme taaksepäin. Nepalissa viettämästämme vuodesta on nyt jo pari vuotta, joten video, jossa näkee tuttuja kasvoja ja paikkoja, piristää kummasti syksyistä viikkoa.

Safia Minneyn video Nepalista (kertojana Safia itse):

Kehitysyhteistyötä Nepalissa – ulkosuomalaisen tarina.

09.17.2010 - Antti

Karmashopille tuttuja kasvoja sekä maisemia näkyi eilen TV:ssä.

Kirsti Kirjavainen on työskennellyt kehitystyöntekijänä Nepalissa jo yli 30 vuotta. Lähellä Kirstin sydäntä ovat olleet naiset ja lapset, viime aikoina myös sokeat ja vammaiset. Ohjelman voi katsoa YLE Areenalta.  Suosittelemme!

Lakko jatkuu…

05.03.2010 - Heidi

Eipäs täällä sen kummempia kuin että lakko ja mielenosoitukset jatkuvat… kaupat ovat kiinni (salaa metallisia rullaoviaan raottaneita pikkukioskeja lukuunottamatta), suurin osa kollegoista pysyi kotona (itse asun kävelymatkan päässä toimistolta, eli töihin oli mentävä:) ja liikennettä ei ole laisinkaan -mikä on ihan superhypermahtava ja upea asia!!!! Liikenteen sulkeminen ja nyt lisääntyneet ukkoset ja sateet ovat tehneet ilmasta hengitettävän ja nyt kävelystä töihin voi oikeasti nauttia! (Viikko sitten MEDEP:ille harjoitteluun saapuneet Iida ja Teija myös päivittelivät, kuinka kaupunki tuntuu nyt täysin erilaiselta ilman liikennettä.

Kotikatumme Pulchowk, joka yleensä pursuaa liikennettä aamusta iltaan ja jossa moottoripyörät ajelevat myös pitkin jalkakäytäviä.

Kotikatumme Pulchowk, joka yleensä pursuaa liikennettä aamusta iltaan ja jossa moottoripyörät ajelevat myös pitkin jalkakäytäviä.

Uskaltauduimme eilen käveleskelemään naapurustomme kujille ja myös paikalliset ihmiset tuntuivat nauttivan katujen uudenlaisesta rauhasta -ihmiset pyöräilivät ja kävelivät ja lapset pelasivat sulkapalloa keskellä katuja. Isommissa risteyksissä nuoria maolaisporukoita istuskeli bambukeppeineen lakkorikkureita vartioimassa (yleensä he kyllä pysäyttävät pyörätkin ja tyhjentävät kumit, mutta täällä päin oli kai vähän armeliaampi meininki). Tunnelma oli kaikessa raikkaudessaan ja hiljaisuudessaan aika surrealistinen -näin autioina en näitä katuja ole koskaan nähnyt.

Sivukadut olivat täysin autiot

Sivukadut olivat täysin autiot

Olemme ihmetelleet, että kauankohan tämä lakko voi jatkua eli kuinka kauan aikaa lakkoilijoilla on ”varaa” olla täällä pääkaupungissa näillä töin (ja toisaalta kuinka kauan esim. nepalilaisilla pienyrittäjillä on varaa pitää yrityksensä ja kauppansa kiinni)? Viimeisen vuoden aikana nämä lakot eli Bandhat (tulleeko sanoista banda garnus, nepaliksi sulkea) ovat kestäneet vain päivän tai pari, mutta nyt on vähän eri tilanne, koska maolaiset ovat veisanneet samaa virttä todella pitkään, he eivät ole saaneet tahtoaan periksi ja ovat varmasti menettäneet uskottavuuttaan.

Paikallisen toimittajan mukaan tilanne on monellakin tapaa lukossa; maolaiset ovat saaneet näinkin paljon kannatusta ainoastaan koska pääministeri ei ole kovin pidetty ja hänen johtamansa hallitus on tehoton. Toisaalta, muut suuret puolueet haluavat ennemmin pitää kiinni epäsuositusta pääministeristä kuin vaihtaa hänet maolaiseen johtajaan ideologioineen (vieläpä kun maolaiset eivät suostu sitoutumaan edes kaikkien rauhansopimuksen ehtojen noudattamiseen, mm. väkivaltaisen nuorisosiipensä suitsimiseen, mitä pääministeri on pitänyt oman mahdollisen eroamisensa ennakkoehtona). Lakon kestosta työkaverini Bhimendra kommentoi tänään tyyliin ”Ei ne täällä voi loputtomiin lakkoilla. Viimeistään parin viikon päästä pitää maalta olevien maolaisten palata istuttamaan satonsa tälle keväälle ja ehkä tää lakko sitten viimeistään loppuu”. Lohduttavaa :) Nuudeleiden tullessa jo muutenkin korvista ulos soittelin epätoivoissani tutulle ravintolanpitäjälle tuossa lähistöllä (”pliis, sanokaa että te ootte salaa auki!?”). Olivat kuulemma yrittäneet pitää ovea salaa auki aamutuimaan, mutta maolaiset olivat tulleet uhittelemaan, joten nuudeleilla mennään tämäkin ilta…

Antin vakioparturikin oli sulkenut ovensa...siis luukkunsa...

Antin vakioparturikin oli sulkenut ovensa...siis luukkunsa...

Tuntuu vähän omituiselta kun ei voi tehdä muuta kuin yrittää seurata tilannetta, eikä oikein tiedä mitä toisella puolen kaupunkia tapahtuu. Tähän saakka mielenosoitukset ovat kai sujuneet rauhallisesti, mutta nyt iltakahdeksan aikaan kuulin radiopuhelimesta ensimmäisistä yhteenotoista turvallisuusjoukkojen ja maolaisten välillä. Ei ole kuitenkaan kerrottu, kuinka vakavasta välikohtauksesta on kyse. Jotain huutoa ja möykkää tuolta kadulta aina välillä kuulee, mutta taatusti nyt yöksi taas hiljenee (jos ei lasketa kulkukoirien joka öistä ulvontaa ja rähinää). Huomenna tavalliseen tapaan töihin, tilannetta tarkkaillen.

Toimistoni katu, työpaikkani sijaitsee vasemmalla, n. 100 metriä kuvan ottamispaikasta

Toimistoni katu. Työpaikkani sijaitsee vasemmalla, n. 100 metriä kuvan ottamispaikasta (enpä muuten muista milloin KTM:n taivas olisi viimeksi ollut noin sininen???!)

Wapputunnelmaa sisätiloissa

05.01.2010 - Heidi

Samalla kun siippani nauttii vuorimaisemista ja lähestyy Everest-Lhotse retkikuntaa raikkaassa ilmassa, minä kökin täällä Kathmandun asunnossamme sisällä ja pidän huolen siitä, että ovet ovat tiukasti lukossa. Kathmandu on ollut melkeinpä suljettuna eilisillasta saakka, koska maolaiset eli kommunistipuolueen kannattajat ovat taas kaduilla. Tänään 1.5. he ovat järjestäneet massamielenosoituksia ympäri maata ja erityisesti pääkaupunkiin on virrannut kymmeniä tuhansia mielenosoittajia eri lääneistä, kooten jopa 500 000 ihmistä puolueen tapahtumaan. Aamusta iltaan saakka talomme ohi kulkevaa pääkatua pitkin virtasi tuhansia mielenosoittajia iskulauseita huutaen ja punaisia sirppi ja vasara-lippuja heiluttaen. Jos hallitus ja sen vastustajat eivät pääse sopuun tänään (eli toisin sanoen, hallitus ei suostu maolaisten vaatimuksiin), huomenna alkaa maoistien julistama yleislakko määräämättömäksi ajaksi. Olemmekin varautuneet kauppojen ja palveluiden kiinnioloon ostamalla kaikenlaisia ruokatarpeita ja vettä pidemmäksi aikaa.

Näkymä kotikadullamme

Näkymä kotikadullamme

Pitkin viikkoa poliisin on raportoitu löytäneen räjähteiden tekoaineita, pommeja/granaatteja ja aseita mellakoihin tulleilta nuorilta miehiltä, iältään vain 16–25-vuotiaita. Kaupunkiin saapuneet maolaiset ovat kiristäneet hotelleja ja yksityiskoteja majoittamaan kymmenestä kahteenkymmeneen ”kapinallista” kattonsa alle. Onneksi tänne meille ei ole kukaan tullut koputtelemaan ovelle. Myös kaupat pelkäävät maolaisten haluamia palkkioita ja mahdollista ilkivaltaa, niinpä suurin osa sulki ovensa jo eilen. Etelässä maolaiset ovat vaatineet jokaista perhettä lähettämään yhden jäsenensä osallistumaan heidän protestiinsa –olivat he aatteen takana tai eivät… Länsirajalla nuoret ovat lähteneet joukoittain Intiaan etsimään töitä heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi ja koska pelkäävät maan suistuvan jälleen sotaan. Myöskään lapset eivät ole päässeet kouluun maoistien julistaman yleislakon vuoksi. Eräs haastatelluista sanoo, ettei ollut suunnitellut jättävänsä maataan, mutta ettei näe tulevaisuutta täällä tällä hetkellä.

Kotikatu2

Maolaisten painostustoimet ajoittuvat toukokuulle, koska maan perustuslaki pitäisi kirjoittaa toukokuun loppuun mennessä, mutta prosessi on ollut jatkuvasti häirittynä lakkojen ja uhkausten vuoksi. Maoistit sanovat ajavansa kansanvaltaa, mutta samalla he vaativat pääministerin eroa ja uutta, heidän johtamaansa hallitusta –aika erikoinen käsitys kansanvallasta tai demokratiasta! Poliittinen epäluottamus on lisääntynyt jälleen; hallitusta on syytetty armeijan lisävarustelusta, mutta myös maoisteilta on kerätty paljon aseita ja kuulemma ”joukkoja” on koulutettu ja aseistettu etukäteen, eli tilanne on todellakin kriittinen maan rauhanprosessin kannalta.

Näkymiä katolta

Näkymiä katolta

Kun kuuntelin ja katselin talomme editse kulkevia, iskulauseita huutavia tuhansia ihmisiä, tuli aika pian tunne, että ei tarvita paljon että tuossa väkijoukossa jokin laukaisee jännittyneen tilanteen ja tilanne karkaa käsistä. Maolaisten johtaja on antanut lupauksen mielenosoitusten rauhanomaisuudesta, mutta eipä siihen tarvita kuin yksi aseella tai pommilla varustettu ajattelematon nuori kapinallinen, niin tilanne kärjistyy sekunnissa. Nepalin ja Thaimaan kahakoissa on ainakin yksi yhteinen tekijä osallistujien punaisten t-paitojen lisäksi; mielenosoituksiin ja mellakoihin houkutellut ihmiset on nimittäin kerätty köyhiltä alueilta ja heille maksetaan pientä palkkiota ja annetaan ruokaa sekä järjestetään juhlia mukaan lähtemisestä. Monelle työttömälle ja kouluttamattomalle ihmiselle tämä on parempi kuin ei mitään –he siis ovat mukana, vaikkeivat välttämättä tiedä politiikasta tai eri osapuolten näkemyksistä mitään. Nepalissa ihmisten uhkailu ja pakottaminen protesteihin on toki myös ollut tavallista.

Kotikatu4

Pahinta on se, ettei köyhien kansalaisten tai työttömien nuorten tilanne tunnu kiinnostavan poliittista peliä pelaavia tahoja (niin perinteisiä puolueita kuin maoistejakaan) vaan kaikki haluavat vain valtaa. Maolaisjohtajia on syytetty ihan samalla tavalla luksusmaisesta elämäntyylistä kuin heidän sormella osoittelemia ”kapitalistejakin” ja nämä johtajat matkustelevat sukulaisineen ulkomailla milloin missäkin heidän lastensa opiskellessa ulkomailla (samaan tyyliin kuin mitä on paljastunut myöhemmin mm. puhemies Maon yksityiselämästä). Todella tekopyhää…

Nepalin tilannetta pitkään seuranneena tämä kaikki tuntuu lähinnä surulliselta –aivan kuin tämän maan ihmiset eivät jo olisi kärsineet tarpeeksi! Tavalliset ihmiset haluavat kipeästi rauhaa ja paluuta normaaliin elämään, maan yrittäjät ja talous tarvitsisivat sitä myöskin. Lisäksi maan nuoret ovat menettäneet jo yhden vuosikymmenen elämästään, joko pommeja peläten tai sitten lapsisotilaina maolaisten joukoissa taistellen. Jatkan tilanteen seuraamista YK:n turvallisuustiedotteita radiopuhelimella kuunnellen sekä kadun tapahtumia talomme katolta katsellen…mutta väkijoukkojen sekaan ei ole mitään asiaa.

Kohti Everestiä

04.28.2010 - Antti

Olemme asuneet nyt 9 kuukautta Katmandussa, Nepalissa – maailman korkeimpien vuorien juurella eli paikassa josta jokainen hiemankin kiipeilyä tai ehkä paremminkin vuoristovaeltamisesta pitävä ihminen haaveilee. Heidin saadessa työn YK:n kehitysrahaston köyhyydenvähentämisprojektista hihkuin onnellisena, että nythän meillä on mahdollisuus tukea tutussa kaupungissa kaikenlaisia projekteja, tehdä yhteistyötä useiden nepalilaisten reilun kaupan tuottajien kanssa sekä erityisesti käydä trekkaamassa muutamille suht lähellä sijaitseville trekkihuipuille… hmm… Kaikenlaisia projekteja olemme täällä kyllä toteuttaneet ja tällä viikolla pyrimme vielä saamaan yhden rahtilaatikon matkaan kohti Suomea. Rahtilaatikko sisältää Pokharassa toimivan reilun kaupan tuottajan Women’s Skill Development projektin kutomia joogalaukkuja sekä myös täydennystä verkkokaupan valikoimassa oleviin MEDEP-tuottajien laukkuihin. Retkeilyn osalta tämä Katmandussa asuminen ei kuitenkaan ole mennyt toivomallani tavalla.

Kuukausi sitten toivotin muutaman ystäväni tervetulleeksi Nepaliin, jotka ovat tällä hetkellä lähellä oman projektinsa huippuhetkeä – nimittäin Everestin (8848m) ja Lhotsen (8516m) huippuja. Ennen retkikunnan Katmanduun saapumista kävin tarkastamassa Suomesta lähetetyn rahdin, jota oli n. 600kg:n verran. Tynnyrit sisältivät suomi-ruokaa, kiipeilytarvikkeita, lukemista yms. kaikkea mahdollista, mitä Everestille suuntautuvalla kiipeilyretkellä voikaan tarvita. Rahtia tarkastaessa itseeni tarttui retkikuume ja ajattelin, että olisipa mukavaa myös itsekkin päästä edes vaeltamaan Everestin seudulle!

Päätin hetken mietittyäni, että vaikka tässä olenkin luonut itselleni uskomattoman kiireen tunteen ja vaikka niin henkilökohtaisessa elämässämme kuin Karmashopin arjessa tapahtuu kaikenlaista, niin mikään maailmassa ei voi kaatua 2-3 viikon aikana!? Eipä sitten jälkikäteen tarvitse harmitella, että ”kumpa sittenkin olisin tehnyt sen vaelluksen kun kerran olimme ja asuimme täällä ihan vuoren juurella.” Tuumasta toimeen ja retkeni alkaa nyt perjantaina, jolloin lennän Katmandusta Luklaan! Vaellus Luklasta Everestin perusleiriin kestää tekemäni suunnitelman mukaan 9-10pv ja tapaan retkikunnan perusleirissä juuri sopivasti heidän valmistautuessa huippuyrityksiinsä.

Finnish Everest-Lhotse Expedition:n eli Jonin, Tomin ja Mikon ponnisteluista kohti maailman kattoa voit lukea retkikunnan viihdyttävästä päiväkirjasta osoitteesta: http://www.mountaineering.fi/

Finnish Everest-Lhotse Expedition

Finnish Everest-Lhotse Expedition

Kiirettä ja työkiemuroita isolla Koolla

03.15.2010 - Heidi

Viime viikko meni niin vauhdilla, ettei paljoa ehtinyt päivittää blogiin Naistenpäivän messujen tai workshoppien kuulumisia. Kiirettä ja tekemistä siis piisasi niin, että viikon lopulla oli pää ja jalat ihan muussina -mutta mukavaa oli joka tapauksessa! Parasta oli taas olla tekemisissä suoraan projektin pienyrittäjänaisten kanssa ja yrittää saada selville heidän nykyistä tilannettaan tuotteiden, myyntien ja mahdollisten ongelmien suhteen sekä miettiä tulevia toimintamalleja. Naisia tuli Kathmanduun niin idästä kuin lännestäkin, osa monen päivän matkan päästä. Itsestäni välillä tuntuu, että olen väärässä paikassa (ei siis työn, vaan paikkakunnan suhteen); itse ajattelen että oikeasti saadakseni jotain aikaan pienyrittäjien tuotteille tai niiden markkinoinnille, minun tulisi olla paikan päällä tekemässä työtä jokaisen tuote- ja tuottajaryhmän kanssa erikseen. Nyt koska projekti on niin valtava (yksittäisiä pienyrittäjiä on jo yli 40 000 kaikkialla Nepalissa), markkinointia ja tuotekehitystä yritetään hoitaa keskusjohtoisesti ”mustekalamallilla”, minkä PITÄISI toimia seuraavalla tavalla: minä koulutan tai ohjeistan jonkun kollegani, joka ohjeistaa jonkun kansallisella tasolla, joka ohjeistaa jonkun läänitasolla, joka ohjeistaa jonkun piiritasolla jne. Voi vaan arvata mitä tästä on jäljellä kun tulisi implementoinnin vuoro kylätasolla tai yksittäisen käsityöläisen kanssa… vähän niinkuin se leikki, jossa ensimmäinen kuiskaa vieruskaverilleen jotain ja ympyrän kierrettyä viesti onkin muuttunut joksikin ihan muuksi! Siksi mielessäni onkin pyörinyt ajatus muuttamisesta jonnekin huitsin nevadaan täältä kaupungista, lähemmäs pienyrittäjiämme (sitä ennen pitäisi kuitenkin päättää, keneen ja mihin tuotteisiin keskittyä ja mihin ilmansuuntaan lähteä –yhden ihmisen aika kun ei ihan taida riittää kaikille 40 000 yrittäjälle!).

Lisäksi, seuraava esimerkki kertonee jotain projektini byrokratiasta (joka risauksesta muuten pitää täyttää anomus; omat lomakkeensa löytyy kaikelle mahdolliselle paperien kopioinnista toimistotarvikkeiden ”anomiseen”). Jos haluan saada jonkin työtehtävän hoidettua (esim. tuote-esitteen printtauttaminen tai koulutuksen tm. järjestäminen), minun tulee valtion & projektin protokollaa noudattaakseni kirjoittaa ensin TOR eli työnkuvaus prokkiksesta, sitten tulee pyytää tarjouksia eri yrityksiltä (ei muuten ihan helppoa vieraassa maassa ja kulttuurissa kieliongelmien kera), koota ne ja tehdä vertailutaulukko kolmesta tarjouksesta ja valita niistä yksi ja kirjoittaa perustelut, miksi juuri tämä yritys olisi hyvä tekemään työn (no, yleensä perusteluksi on laitettava halvin hinta, täällä kun juuri kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota laatuun). ”Parhaan” yrityksen valikoiduttua, tulee pyytää heiltä proposal eli tarjous työstä (pitää kuitenkin olla kirjoitettu dokumentti, mikään hinta-arvio ei riitä). Proposalin saavuttua tulee kirjoittaa muistio, jonka tehtävänä on muistuttaa projektin pomoa siitä miksi tätä työtä taas kaivattiinkaan projektissa ja liittää siihen em. vertailut ja hinnat, TOR ja proposal. Sitten, jos hyvin sattuu, pomo allekirjoittaa ja hyväksyy ehdotuksen ja sopimus yrityksen kanssa voidaan tehdä ja työ aloittaa. Mutta; matkan varrella voi käydä niinkin (kuten kävi juuri äskettäin), että pomo on kadottanut osan hänelle toimitetuista papereista ja juuri kun luulit, että työn valmistelu on loppusuoralla, pitää osaa papereista alkaa etsiä uudelleen. Nopeimmillaankin yhteen tällaiseen prosessiin menee muutamia kuukausia… Murrr…

Tähän kun vielä lisätään kieliongelmat, sähköttömyys, vaikeat kulkuyhteydet ja kenttäväkemme kokemattomuus tuotekehitykseen, markkinointiin tai kauppaan liittyen, on töiden kanssa eteneminen aika haastavaa –ei tarvinne ihmetellä, miksi tukka lähtee päästä! Edellisessä postauksessa olin toiveikas pienyrittäjiltä tilaamiemme laukkujen ja krakojen suhteen… Mitä vielä; viime viikon messuille saapuessaan ei ollut naisilla mukana krakoja eikä laukkujaan, eikä edes näytekappaleita niistä! Jos he eivät pysty, ehdi tai jaksa tehdä näytekappaleita parista tuotteesta, niin mitenpä näitä tuotteita saisi ikinä muillekaan markkinoille? Myös Reilun kaupan järjestöt ovat yrittäneet hankkia tuotteita projektini tuottajilta, mutta yhteistyössä on ollut monenlaisia mutkia ja nykyään minua jo hävettää ja puoliksi rassaa olla tilaisuuksissa ja messuilla, joissa aina vaan saan kuulla kunniani siitä, kuinka projektini yrittäjät eivät tee sitä tai tuota ja mikään ei onnistu… Kuten olen jo aiemmin sanonut, voiko olla mitään haastavampaa kuin ”oikean” liiketoiminnan kehittäminen projektissa, jonka kohderyhmänä ovat tämän köyhän maan kaikista köyhimmät ja kouluttamattomimmat ihmiset?

Joka tapauksessa, viime viikolla järjestimme siis messujen rinnalla tuotekehitys ja brändäys-työpajan Nepalin Reilun kaupan yhdistyksen ja SAARC-maiden naisyrittäjäjärjestöjen kanssa. Jouduin käyttämään kaikki energiani siihen, että myös meidän projektin naiset tulivat huomioonotetuiksi kokeneempien bisnesnaisten kanssa käydyissä keskusteluissa ja ryhmätöissä. Koska pienyrittäjät ovat syrjityistä ryhmistä ja pienistä kylistä, heitä voi olla todella hankalaa saada osallistumaan ja toisekseen, kukaan heistä ei osannut sanaakaan englantia ja työpajan vetäjät tulivat Intiasta ja puhuivat ainoastaan englanniksi. Etukäteissopimuksesta huolimatta tulkkausta ei oltu järjestetty kunnolla ja luulenpa, että puolet asioista meni projektini naisilta ohi, surku! Olen viettänyt pian 8 kk pelkästään nepalinkielisissä koulutuksissa ja työkokouksissa istuen ja yrittänyt saada kolllegani ymmärtämään, että ainakin minua ja työtäni koskevat asiat olisi sanottava englanniksi ja nyt löysin itseni vaatimasta nepalin kieltä joka käänteessä pienyrittäjillemme! On aikoihin eletty! Toivon joka tapauksessa, että edes pieniä tiedonmurusia olisi tarttunut matkalaisten mukaan tai että muiden, kokeneempien naisyrittäjien tapaaminen työpajassa olisi ollut heille inspiroiva ja voimaannuttava kokemus. Vietettyäni viikon naisten ja muiden pienyrittäjien kanssa paluu toimistolle tuntui kuitenkin hieman ankealta.

Tavallinen viikonloppu Kathmandussa takana…

02.15.2010 - Heidi

PERJANTAI: Shiva-jumalan syntymäpäivä. Saddhut eli pyhät miehet, kerääntyivät eri puolilta Intiaa ja Nepalia Pashupatinath-temppelille Kathmanduun. Yksi erikoispiirre tässä juhlassa, Maha Shivaratrissa, on se että Saddhut, Babat eli askeetit elävät osin metsissä erakkona, meditoivat ja polttavat hashista, kuten Shiva-jumalakin teki vanhan tarinan mukaan. Osa Saddhuista myös ”kiduttaa” itseään lävistyksillä, olemalla vuosikausia yhdessä asennossa, esim. seisomalla käsi pystyssä, jolloin käsi luutuu tähän asentoon jne. Saddhut eivät myöskään leikkaa hiuksiaan tai partaansa, eivätkä omista paljoa lannevaatetta ja kävelykeppiä enempää, osa kulkee jopa tuhansien kilometrien kävelymatkat täysin avojaloin. Tällä kaikella he todistavat, että ovat pystyneet irtautumaan maallisista haluista ja mukavuuksista. Shivaratri on päivä, jolloin saddhut myyvät hashista ja jolloin myös muiden on puolilaillista ostaa sitä joutumatta ongelmiin -ainakin nepalilaiset nuoret näyttivät ottavan tilaisuudesta vaarin vieraillessamme temppelillä pe-aamuna. Joka tapauksessa Shivaratri on hassun hauska juhla, jolloin on mukava katsella Saddhujen sahraminvärisistä kaavuista ja maalatuista kasvoista syntyvää väriloistoa temppelillä.

LAUANTAI: Haitin maanjäristyksen vuoksi järjestettiin hyväntekeväisyysbileet, jonka tuotto menee Punaisen ristin kautta Haitin auttamiseen. Juhlissa soitti loistava nepalilainen Kutumba-bändi, joka hieman lämmitti hyisessä ilmassa vietettyjä puutarhabileitä.

SUNNUNTAI: Losar eli tiibettiläinen uusi vuosi. Vierailimme viikonloppuna Bouddhanath-stupalla ja sen lähellä sijaitsevassa luostarissa/temppelialueella, jonka pihalla näimme perinteistä Lama-tanssia, värikkäin puvuin koristettuna ja perinteisin soittimin säestettynä. Vaikka emme matalan kurkkulaulannan sanomasta paljoa ymmärtäneetkään, saimme selville että tanssijat ja laulajat manasivat pois demonia (jota esitti punainen patsas keskellä tanssijoita). Seremonian kestettyä muutamia tunteja, demonilta lyötiin miekalla pää poikki, se kuljetettiin temppelin ulkopuolelle ja se poltettiin. Itse pidän buddhalaisluostareissa ja temppeleissä vierailemisesta niiden rauhallisen tunnelman vuoksi, eikä tämäkään vierailu tehnyt poikkeusta -seremonian väkivaltaisesta lopusta huolimatta :)

P.S. Olemme nyt saaneet helpotusta raikkaan ilman puutokseen käymällä muutamana viikonloppuna kävelemässä Kathmandun ulkopuolla sijaitsevassa Shivapurin kansallispuistossa, jossa on ihan oikeaa metsää, hiljaisuutta sekä puhdasta ilmaa. Aivan uskomattoman mahtavan upeaa! Lisäksi tänä sunnuntaina menimme salsatunneille, joilla käy yllättävän paljon porukkaa eri maista ja myös nepalilaiset nuoret ovat innostuneet uudesta lajista. Kathmandu ei ihan heti kuulosta salsa-kaupungilta ja olikin yllätys, että piti tulla tänne saakka opettelemaan sitä… Joka tapauksessa uusi harrastus tehnee hyvää meille jäykille suomalaisille. :)