Avainsanat: ‘Karmashop’

Yhteistyö Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran kanssa.

01.15.2012 - Antti

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura eli Sykse ry on ympäristökasvatuksen edistämiseen ja tukemiseen erikoistunut asiantuntijajärjestö. Järjestön toiminnan tavoitteena on konkreettisesti edistää kestävää elämäntapaa ympäristökasvatuksen keinoin. Järjestö tekee työtä sen puolesta, että Suomessa yhä laajenevalla joukolla kasvattajia on halua ja edellytyksiä välittää lapsille ja nuorille kestävän kehityksen mukaisia tietoja, taitoja ja asenteita.

Näkyvimmät toimintamuodot ovat kestävän kehityksen Vihreä lippu -ohjelma, valtakunnalliset Ympäristökasvatuspäivät ja Ympäristökasvatus -lehti. Seura toimii myös ympäristökasvatustyötä tekevien luonto- ja ympäristöjärjestöjen edustajana ympäristökasvatusasioissa.

Me Karmashopissa ajattelemme, että Suomen Ympäristökasvatuksen Seura tekee hyvää työtä ja siksi olemme ryhtyneet yhteistyöyritykseksi, josta Syksen jäsenet saavat jäsenetuja.

Lisätietoa jäseneduista sekä Syksen toiminnasta löydät järjestön kotisivuilta osoitteesta: www.ymparistokasvatus.fi

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry

Karmashop 4 vuotta!!

04.30.2011 - Antti

Niin uskomatonta kuin se onkin, täyttää toukokuussa 2007 puolisoni kanssa perustama Karmashop nyt neljä vuotta. Muistan vieläkin uuden yrittäjän valmiuden ottaa henkilökohtainen riski ja uskomattoman innon ja luoton omaan liikeideaan kun sitä yrityskonsultille esittelimme ja pohdimme, onko Suomessa tilausta Reiluun kauppaan ja luomutuotantoon erikoistuneelle vaatekaupalle ja tuotteille. Vielä silloinhan tilanne oli se, että Suomesta oli saatavilla vain muutamia tuotteita, jotka olivat sekä valmistettu Reilun kaupan sääntöjä noudattaen, että tehty luomu- tai ekomateriaaleista (perusperiaatteet, jotka halusimme yrityksemme tuotteissa yhdistää). Omaan ideaan oli suorastaan rakastunut erityisesti sen vuoksi, että se liittyi niin läheisesti omiin arvoihin ja elämäntapaan sekä haluun auttaa kehitysmaissa tapaamiaan ihmisiä ja edistää myös vaatetollisuudessa vielä tuolloin aika retuperällä olleita ympäristöasioita. Vielä neljä vuotta sitten Reilu kauppa tai ympäristöasiat (yleisesti tai juuri vaateteollisuuteen liittyen) olivat paljon pienemmän marginaalin puheenaiheita kuin nykyisin -muutos on ollut valtava sekä nopea ja hyvä niin!

Itse yrittäjälle tämä neljä vuotta ei ole ollut maailman helpointa aikaa; siihen on sisältynyt monenlaisten haasteiden ratkomista arkisen aherruksen lomassa täällä Suomessa, öitä rähjäisissä hostelleissa Aasiassa, torakoiden hyppiessä katosta päälle (kirjaimellisesti!), pitkien matkojen taittamista junilla, busseilla, rikshoilla, moottoripyörällä ja jalan luomupuuvillapelloille sekä pientuottajien luo. Kaikessa tässä työssä on aina ollut merkityksellisintä ja hienointa Reilusta kaupasta hyötyvien paikallisten ihmisten tapaaminen. Neljään vuoteen on myös sisältynyt hetkiä, jolloin oma usko yrittämiseen on monessakin mielessä meinannut loppua, taloudellisista tai ajallisista resursseista puhumattakaan. Olemme mieheni kanssa monesti nauraneetkin, että jos olisimme silloin 4 vuotta sitten tienneet yrittäjyydestä tai verkkokaupan ylläpidosta ja sen kehittämisestä saman kuin mitä tiedämme nyt, niin olisimme varmasti miettineet kymmenen kertaa, alkaako yrittäjäksi vaatekaupan vaativalle alalle. Suurin kiitos siitä, että Karmashop on saanut olla eräänlaisena Reilun kaupan ja luomuvaatetuksen edelläkävijänä Suomessa, kuuluu teille asiakkaamme! Joukossanne on monia, jotka ovat seuranneet tietämme hyvin vaatimattomasta alusta saakka, antaneet meille vinkkejä sekä olleet kiinnostuneita tuottajistamme ja kehitysmaiden ihmisten hyväksi tekemästämme työstä. Ilman teidän tukeanne Karmashop tuskin olisi kehittynyt nykyiseen laajuuteensa ja nähnyt tätä neljättä syntymäpäiväänsä!

Mukavaa Vappua kaikille,

Heidi ja Antti Karmashopista

Paras tuote -kilpailun satoa

10.20.2010 - Heidi

Nyt pääsette ääneen te viimeisimmässä kilpailussamme vastanneet tai siinä jo tilaamianne suosikki-tuotteita arvioineet asiakkaat! Hiukan aikaa meni vastausten käsittelyyn (niitä oli sen verran hurja määrä), mutta nyt urakasta suoriuduttuani voin vain kiittää teitä kaikkia; kommenttinne lämmittivät ja piristivät ainakin omaa syyspäivääni! Mutta sen lisäksi niillä on muutakin vaikutusta; antamanne palaute  vaikuttaa oikeasti siihen, millaisia tuotteita kauppaamme jatkossa otamme ja toisaalta sen kautta saimme yksityiskohtaisempaakin tietoa tiettyjen tuotteiden ominaisuuksista, joita asiakkaamme arvostavat. Yleensä palaute tuotteista, oli se sitten positiivista tai negatiivista, kulkee kauttamme vaatemerkeille/valmistajille -onhan tuotekehitys meidän kaikkien yhteinen asia!

Osa kilpailun kommenteista on lisätty kauppaamme eri tuotteiden kohdalle ja alle palautteista on poimittu sellaiset, jotka koskivat yleisemmin jotain tuoteryhmää, ei vain yhtä tiettyä tuotetta. Lisäksi ihan alimmaisena on kommentteja tuotteista, joita ei juuri tällä hetkellä/enää ole verkkokaupassa. Kommentithan kerättiin kesän/alkusyksyn aikana, jolloin valikoimassa oli vielä enemmän vanhemman malliston tuotteita, mutta toisaalta uudet syys-talven tuotteet eivät olleet vielä saapuneet meille.

Niina: ”Lähtökohtaisesti on mahtavaa, että on saatavilla niin perusvaatetta, kuin juhlavampaakin ns. “normikamaa”. Vihdoinkin on myös älytty, että eettisesti haluavat pukeutua myös siistiä duunivaattetta tarvitsevat. Mutta näin kesäloman kunniaksi ihastuttaa eniten Bora Aksun printti t-paidat, jotka ovat kauniita.”

Marianna: ”Pranan urheilutopit näyttävät kivoilta. Parhaita tuotteita ovat ajattomat, kestävät ja monikäyttöiset vaatteet, eli tuotantotavan lisäksi myös elinkaareltaan ekologiset. Hyvä design ja joku pieni jippo ovat tietysti aina plussaa. Hieno kauppa, hyvällä asialla olette!”

Sari: ”Prana-topit on parhaita. Laadukkaita, kestäviä, sisältävät kierrätysmateriaaleja ja hienot värit.”

Leena: ”Hei! Mielestäni erityisesti urheiluvaatteet ovat tyylikkäitä ja punainen Sabin-toppi on tosi kaunis! Kaiken kaikkiaan pidän yrityksen toiminta-ajatuksesta ja hienoa, että näet niin paljon vaivaa selvittääksesi, että tuotteet todella vastaavat sitä.”

Eeva: ”Pranan joogavaattet! Ihanat kuosit, hyvä leikkaus ja materiaali. Isona plussana vaatteiden eettisyys!”

Katja: ”Pranan urheiluvaatteet ovat todella hyvännäköisiä. Kestävästi valmistettujen urheiluvaatteiden löytäminen on kiven takana.”

Tiina: ”Mun mielestä teidän tuotteissa on parasta se, että sitä ei ole tehty hikipajalla. Paras ostokseni teiltä on mustat Pranan reisarit. Ne on huiput!”

Kati: ”On niin hienoa, että tarjoatte ekologisesti ja reilusti tuotettuja tuotteita. Ostaminenhan ei ole tärkeää, vaan se, että jos jotain tarvitsee, niin on mahdollisuus löytää tällaista mitä te tarjoatte. Tuote mihin nyt ihastuin oli hamppu urheilusukat.”

Kirsi: ”Kaikki ekologisesti tuotetut puuvillatuotteet tuntuvat hyvältä iholla ja hyvältä sydämessä.”

Jenni: ”Miesten Pranan t-paidat ja naisten People Treen mekot! Mekot ovat rennon kauniita ja edustuskelpoisia moniin tilanteisiin =) Vaikea valita yhtä, luonnoläheiset värit ja materiaalit ovat tärkeät ja ehdoton asia, mikä vaikuttaa ostopäätökseeni on tuotteen eettiset ja ekologiset taustat!”

Pirjetta: ”Luomufarkut, jotka tilasin, olivat hyvät.”

Mikko: ”Housut ovat parhaita, koska ne on monikäyttöisiä (sopii urheiluun ja vapaa-aikaan). Tietysti eettisyys on jees.”

Matleena: ”Mielestäni paras tuote ovat People Treen suorat housut – yksinkertaisesti siitä syystä, että ne näyttävät niin mukavilta! People Treeltä ostamissani käsinkudotuissa vaatteissa on ollut ihana kotikutoisuuden tuntu. Pidän ihan toisella tavalla arvossa tekstiilejä, joiden eteen nähdyn työn näkee ja tuntee vaatteesta. Pidän siitä, että minulle kerrotaan, missä vaatteeni on tehty. Haluan myös, että vaatteeni tekijä saa työstään reilun korvauksen.”

Sanna: ”Hei, Ostin miehelleni n. 2 vuotta sitten Pranan vaaleanbeigen t-paidan. Se on aivan loistava! Todella pehmeää ja laadukasta materiaalia.Vieläkin hyvässä kunnossa.”

Anna: ”Yllättävän kivoja oli kaikki vaatteet, etenkin hupparit ja printtipaidat. En vaan ollut ikinä ennen kuullut koko kaupasta, joten mainonnassa tms. olisi vielä petraamista.”

Jukka: ”Miesten t-paita valikoima on hyvä, vastaavasti valmistettuja tuotteita ei ole kattavasti saatavilla yleisesti.”

Tiia: ”Mielestäni parasta ylipäätään ovat nuo hamppuvaatteet, niitä saa niin vähän mistään ja jos saa niin hinnat ovat huikeat. Mm. miesten hamppupaidat on tosi kivan näköisiä ja ostaisin heti hamppuhupparin miehelleni jos vain olisi rahaa! Ihan mahtavaa että on myös hamppulaukkuja ja joogamattokassi… :) iloinen näistä.”

Saara: ”Joogamattopussit ja muut urheiluvaatteet: ovat ulkonäöltään kauniita ja kassit tosi kätevän näköisiä.”

Piia: ”Kaikki tuotteet kiinnostavat Reilun kaupan, ekologisuuden ja niiden ainutlaatuisuuden vuoksi, mutta tällä hetkellä mielestäni paras ja itseäni kiinnostavin tuote voisi olla joogalaukku (nokkosesta tehty), sen käyttötarkoituksen ja ainutlaatuisuuden takia. Muutenkin iloista teidän sivuissa on se, että tuotekuvat on selkeitä, hinnat hyvin näkyvillä, tuotekuvaukset selkeitä jne. Olen teitä suositellutkin kun on paljon joogaavia ystäviä ja itselleni nuo Pranan jutut on tutumpia. Paljon peukutuksia ja menestyksekkäitä vuosia edelleen kaupantekoon! Jatkakaa hyvää työtänne!!”

Maija: ”Harmaaraidallinen Obi-mekko [PeopleTree]. Vaikea oli valita, useampia värikkäitä, erikoisia naistenvaatteita oli kärkisijoilla. Tämä mekko on kuitenkin iki-tasaraidan rakastajalle niin klassisen kaunis, mutta samalla jännä! Toivoisin valikoimiin raskausajan vaatteita ja varsinkin miesten puolelle värejä ja hauskuutta! Niitä ei kukaan tarjoa.”

Karoliina: ”Kaiken kaikkiaan kaikki vaatteet ovat loistavia! Muodikkaita, mutta persoonallisia. Voisin tilata joka toisen!”

Jaana: ”Saippuanne ovat ihania!”

Essi: ”Peace-luomukassi ulkomuoto mukava. Erilainen kuin kaupassa olevat.”

Mikko: ”Kauluspaita, luomupuuvillaa; en ole törmännyt vastaavaan.”

Katariina: ”Hienoin vaatteista on mielestäni nuo t-paidat, joita voisi olla useampaakin mallia :) . Tämä on ainoita kauppoja, josta saa uutena ekologisesti tuotettuja vaatteita, eikä hinnatkaan ole ihan pilvissä.”

Miia: ”Hei! Paitapusero laskoksilla näyttää ihanalta :) Minulle tuotteissa on tärkeää kaikki nuo mainitut asiat, sopiva yhdistelmä eettisyyttä, kaunista, persoonallista mallia ja laadukasta kangasta & työtä. Tilasin kys. paidan ja miesten valkoisen, rennon pitkähihaisen hellepaidan lomamatkaa varten. Kiitos hienosta nettikaupasta ja tuotteista, olen seurannut Karmashoppia jo pitkään ja nyt ensi kertaa raaskin tilata. Vihjattu facebookissa!”

Olli: ”Mahdotonta valita!”

Maria: ”Paras tuote on mielestäni iki-ihana bambumekko jota olen nyt kuukauden tai kaksi käyttänyt. Materiaali on aivan ihana, väri on kauniin ruskea, leikkaus upea ja hintakin oli sopiva. Tietysti suurena plussana on myös tuotteen eettisyys :)

Tero: ”No Braintreenin hamppuvyö ainakin kelpaisi. Niin mustan kuin khakin värisenä. Ja vieläpä hampusta tehty, mikäs sen parempaa. Stailin näköinen.”

Saara: ”Parasta ovat reilun kaupan puuvillaiset alusvaatteet – sellaisia on vaikea löytää mistään. Niiden valikoima saisi olla laajempikin ja esim sukkahousuja myös.”

Näissäkin kilpailupalautteissa toivottuja bambu- ja hampputuotteita on tulossa talveksi Braintreeltä. Mukana on jälleen erityisen pehmeitä ja kauniita mekkoja, mutta myös esimerkiksi paksut sukkahousut, joita joku ehti jo kyselläkin meiltä sähköpostilla. Myös miesten hamppuvöitä ja muita tuotteita tulee lisää!

Muut suosikki-tuotteiksi selvästi erottuneet olivat mm. Tania-trikoo ja Maya-huppari Pranalta. Näissä tuotteissa hienot printti-yksityiskohdat kiinnostivat lukuisia kilpailuun vastaajia. Kilpailussamme eniten ääniä saanut yksittäinen tuote taisi olla Monkee Clothingin froteesvetari naisille, jota koskevista kommenteista osa alla. Tämän perusteella voitte olla varmoja, että tilaamme sitä lisää Monkeelta kauppaamme!

Päivikki: ”Monkee Clothingin froteesvetari hupulla on yksinkertaisesti aivan valloittavan piristävä vaate. Monkee Clothingin tuotteissa ja etenkin tässä svetarissa yhdistyy oikeastaan kaikki, mitä itse vaatteeltani haluan: mukavuus, hauskuus, ekologisuus ja käytännöllisyys. Sama huppari kelpaa niin kiipeilyyn, joogaharjoituksen jälkeiseen oleskeluun, terassille, kaupungille jne. Sanalla sanoen: ihana!”

Pia: ”Mielestäni paras tuote on frotee-svetari hupulla (Monkee Clothing), koska se on hauskan näköinen niin malliltaan kuin väreiltäänkin. Tuote näyttää todeksi sen, että eettinenkin vaate voi olla hip! :)

Emilia: ”Frotee-svetari hupulla [MonkeeClothing]. En ole nähnyt kenelläkään noin kaunista paitaa, huppari on aika omalaatuinen ja se toisi esiin värikkyyden eli ihmisen joka on hauska ja persoonallinen.”

Jenni: ”Ihastuin tavattomasti pirteään “apinavaatteiden” vihreään svetariin! Lisää tämän saman merkin vaatteita, kiitos.

Hanna: ”Frotee-svetari naisten tuotteista vaikuttaa mieleisimmältä värinsä ja mallinsa puolesta. Se on nuorekas ja tyylikäs. Toki vaatteen taustalla on myös merkitystä, ja enemmin ostan tuollaisen täältä kuin melkein vastaavan tusinamarketista.”

Mekot ja korut olivat myös yksi selkeä suosikki-tuoteryhmä

Eeva: ”Paras tuote on mielestäni People Treen Twist-mekko. Yksinkertainen, rento, kaunis, kesäinen.Ulkonäkö, hinta, laatu ja eettiset arvot kohdallaan!”

Maria: ”Yksi mieluisimmista on People Treen Twist-mekko. Mekko on hyvä esimerkki kauppanne tuotteesta, joka on tyylikäs, kohtuuhintainen ja ekologisesti sekä eettisesti tuotettu.”

Tiina: ”Mekko kietaisuleikkauksella sekä Twist-mekko. Nämä ovat klassisen kauniita ja vaikuttavat käytännöllisiltä, mutta niissä on kuitenkin kauniita yksityiskohtia.”

Hanne: ”Paras tuotteenne mielestäni on PeopleTreen Designer-mekko. Se on ulkonäöltään hauska ja räväkkä, eikä lainkaan tylsä. Ja mikä tärkeää, se on myös reilun kaupan luomupuuvillaa. Toisaalta huomasin ilokseni myös ekologiset “käyttövaatteet”, eli jokapäiväisessä käytössä olevat sukat, alusvaatteet, legginssit. Näitä tulen luultavasti tilaamaankin!”

Jaana: ”Kaulakoru kierrätettyä paperia [PeopleTree]. Koska se on kierrätysmateriaalista tehty, tällaista en ole nähnyt muualla ja se on vielä lisäksi kaunis ja mielenkiintoinen :)

Mariella: ”Mekot ovat kaikki ihania, mutta eniten jäisin kaipaamaan lisää koruja!”

Uusia, käsinkudottuja mekkoja tulee meille People Treeltä piakkoin (juuri sopivasti pikkujoulukaudelle!) ja emmeköhän saa myös hankittua lisää Reilun kaupan koruja Jaanan toiveiden mukaisesti valikoimaamme.

Kaunis kiitos kaikille ja mukavaa syksyn jatkoa + talven alkua!

T. Heidi

Lokakuun kuulumisia Karmashopista

10.08.2010 - Antti

KILPAILUN VOITTAJA ARVOTTU

Kilpailun voittaja on arvottu! Lahjakortin Karmashoppiin voitti Jaana Ristolainen Turusta -Onnea! Lahjakortti on jo matkalla…

SYKSYN UUTUUDET

Syksyn uusia tuotteita saapuu kauppaamme vielä lokakuun aikanakin, mm. naisille upeita People Treen mekkoja. Ihan viimeksi kauppaamme ovat saapuneet Gossypiumin pehmeät pyjamat/oloasut miehille ja naisille sekä täydennystä Ideon trikoopaitoihin sekä uusi farkkumalli Ideolta!

Kaftan-pyjama

Kaftan-pyjama

LOKAKUUN TARJOUKSIA

Lokakuun tasaraha-tarjouksena kaikki jäljellä olevat Pranan miesten t-paidat myydään tasahinnoin, esim. 25 €!

Prana lyhythihaiset

Prana lyhythihaiset

Koska miehille, niin myös naisille; kaikki naisten lyhythihaiset paidat 25 € tai alle (norm. esim. 36,90 €)!

Posy-trikootunika

Posy-trikootunika

Syksyn sateiden myötä harrastukset siirtyvät sisälle tai ne voi aloittaa uudelleen ja siksi alensimme naisten urheiluvaatteiden hintoja; osa trikoista ja topeista nyt vähintään -15% niin kauan kuin tuotteita riittää!

Maura-urheilutoppi

Maura-urheilutoppi


Karmashop 3-vee – uusi osoite ja uusi ilme!

05.27.2010 - Antti

HUOM! Jos uusi sivumme ei lataudu kunnolla tai sivusto näyttää sekavalta, niin paina CTRL + F5-näppäimiä!

Karmashop-verkkokauppa täytti juuri 3 vuotta! Merkkipäivän kunniaksi päätimme uudistaa kokonaan verkkosivujemme ilmeen yhdessä oululaisen mainostoimisto Laboratorio Uleåborgin kanssa.

Nyt synttäreiden kunniaksi tarjoamme 4.6 saakka postikulut kaikkiin tilauksiin! Nyt on siis hyvä käydä tutustumassa verkkokaupan uuteen ilmeeseen ja valikoimaamme sekä samalla osallistua 100€:n vaatelahjakortin arvontaan!

Jatkossa löydät meidät yksinkertaisesti osoitteesta: www.karma.fi

Aurinkoisin terveisin,

Heidi, Antti ja Saija

P.S. lisäksi päivitimme ale-korimme, josta löydät eettisiä ja ekologisia vaatteita sekä asusteita vähintään -20 % alennuksella!

TULOSSA Twist-mekko [PeopleTree]

TULOSSA Twist-mekko People Tree

Asiakkaiden kokemuksia Karmashopista

10.13.2009 - Heidi

Jos olet asioinut verkkokaupassamme, niin kerrotko omista kokemuksistasi. Miten toimitus meni? Onnistuiko maksu? Kuinka vaihto- tai palautus tapahtui? Millaista asiakaspalvelua sait?

Miten olemme mielestäsi sinua palvelleet? Sana vapaa!