Avainsanat: ‘kahvi’

”Reilun kaupan kahvin hintahyöty jää Suomessa enimmäkseen kaupalle”

11.23.2010 - Heidi

”Reilun kaupan kahvi ei ole tutkimuksen mukaan tehokas keino siirtää tuloja suomalaiskuluttajilta kahvin viljelijöille”

Näillä otsikoilla uutisoitiin Helsingin yliopiston tutkimusta Reilun kaupan kahvin hinnasta ja pääsipä lyhyt juttu asiasta lauantain YLE:n uutisiinkin. Jo heti uutista tv:stä katsoessa alkoivat hälytyskellot soida; asiasta uutisoitiin tavalla, josta kävi ilmi että koko lähtökohta-asetelma oli ylösalaisin tai toisin sanoen, tutkimus tuntui jo alkuunsa nollatutkimukselta. Toki aina kun puhutaan erityistä tietämystä vaativista järjestelmistä, kuten Reilu kauppa tai vaikkapa ympäristöasiat, käy helposti niin että media oikoo mutkia tai kiireessä jutun tehnyt toimittaja esittää asiat mustavalkoisemmin kuin mitä alkuperäinen tiedonlähde (tässä tapauksessa tutkimus/tutkija) on ne esittänyt. Kritiikkiä ja mielipiteitä saa toki esittää, mutta tosiasioiden vääristäminen tai pelkistäminen on aina harmillista.

Tutkimuksen uutisoinnissa (en ole lukenut itse tutkimusta, niin sen sisältöä en suoranaisesti voi parjata) koko kysymyksenasettelu on virheellinen, monestakin syystä:

”Reilun kaupan kahvi ei ole tutkimuksen mukaan tehokas keino siirtää tuloja suomalaiskuluttajilta kahvin viljelijöille.”

Reilussa kaupassa olennaista on se, että kun raaka-aine siirtyy tuottajalta tukkuostajalle, saa viljelijä tuotteestaan hinnan, joka ylittää tuotantokustannukset ja antaa mahdollisuuden säälliseen elämiseen. Otsikon odotus ”tulonsiirrosta suomalaiskuluttajilta kahvin viljelijöille” ei siis sisälly Reilun kaupan ideaan, eikä siitä siis ole edes kysymys. Toki Reilu kauppa tarvitsee kuluttajakysyntää ja ostajaa reiluille tuotteille, muuten ei koko järjestelmää voi olla olemassa. Kuten Pirjo Virtaintorppa mainitsee, fakta on kuitenkin se, että Reilun kaupan kahvista jää tuottajalle enemmän kuin ei-reilusta kahvista. Reilun kaupan systeemi ei pysty vaikuttamaan siihen, miten markkinat hinnoittelevat tuotteen vähittäiskaupassa eli mitä tapahtuu sen jälkeen kun raaka-aine on ostettu viljelijöiltä. Mahdollisimman suuren osuuden kuluttajahinnasta siirtäminen (jälkikäteen) kehitysmaihin ei ole mahdollista eikä se näin ollen ole edes Reilun kaupan tehtävä. Jokainen yritys, niin eettinen kuin epäeettinenkin, tarvitsee katetta toimiakseen ja maksaakseen toimintaansa tarvittavat kulut -erityisesti Suomessa nämä kulut, kuten kuljetukset, työnantajamaksut, eläkemaksut, vakuutukset, pankkimaksut, moninaiset verot jne jne. ovat korkeat. Tämä siis yhtenä syynä sille, miksi vähittäishinta kuulostaa monesti niin korkealta verrattuna siihen, mikä osuus kuluttajan vähittäishinnasta jää tuottajalle, myös Reilun kaupan tuotteen kohdalla. Tämä on kuitenkin ihan normaalia markkinalogiikkaa -vaikken toki mikään suuryrityksten puolustaja olekaan.

Kun ajatellaan kuinka kaikki markkinat toimivat, otsikko ”Reilun kaupan kahvin hintahyöty jää Suomessa enimmäkseen kaupalle” ei ole kovinkaan penkiltä tipauttava ilmoitus -tämähän on fakta jokaikisen Suomessa myytävän tuotteen kohdalla, oli sitten kyseessä tomaatti tai hammasharja. Tärkeintä on siis Reilun kaupan tuotteesta tuottajalle suoraan maksettava hinta ostoketjun alkupäässä ja tae Reilun kaupan takuuhinnasta -huolimatta siitä, millä hinnalla tuote myydään marketissa. Niin suuri Reilun kaupan vaikutusvalta ei sentään ole, että se voisi sotkeentua isojen yritysten hinnoittelupolitiikkaan ja itse asiassa koko ajatus on absurdi. Suurilla yrityksillä, kuten kahvipaahtimoilla tai suomalaisittain hyvin keskittyneellä ruokakaupalla on toki muita aloja parempi mahdollisuus hinnoitella tuotteensa kuinka haluavat, koska kilpailu tapahtuu pääosin muutaman toimijan kesken. Tästä vinoutumasta tuskin voidaan syyttää kansainvälistä Reilun kaupan järjestelmää.

Reilu kauppa ei ole hyväntekeväisyyttä (johon tuo oletus kuluttajahinnan tai sen isomman osuuden siirtymisestä suoraan viljelijälle viittaa), vaan se perustuu normaaliin, kannattavaan kaupankäyntiin kehitysmaiden viljelijöiden kanssa. Reilun kaupan avulla kehitysmaiden ihmiset voivat elättää itsensä omalla työllään ja järjestelmä ennemmin aktivoi kuin passivoi järjestelmään kuuluvia ihmisiä. Reilu kauppa pyrkii laajentumaan niin, että siihen liittyisi entistä enemmän suuriakin yrityksiä ja tätä kautta syntyisi mahdollisimman suuri kysyntä Reilun kaupan tuottajien tuotteille. Saadakseen suuria ja pysyviä muutoksia aikaan on järjestelmän oltava kannattava kaikille osapuolille ja sen on oltava myös uskottava. Pelkkä hyväntekeväisyys kehitysmaiden ihmisiä kohtaan ei tätä olisi, eikä se mahdollistaisi yritysmaailman muutosta.

Itse ajattelen Reilua kauppaa turvaverkkona, joka antaa tuottajalle ainakin tietyn vähimmäishinnan raaka-aineestaan. Toki jos raaka-aineen maailmanmarkkinahinta nousee yli Reilun kaupan hinnan, saavat kaikki viljelijät tämän paremman hinnan. Mutta on vain niin paljon tavallisempaa, että maailmassa paljon kulutetut, kehitysmaista tulevat hyödykkeet kuten kahvi, sokeri tai puuvilla ovat alihinnoiteltuja, eikä maailmanmarkkinahinta kata edes tuotannon kustannuksia (kehitysmaiden viljelijöillähän ei ole mahdollisuus saada samanlaisia tukia kuin länsimaiden viljelijöillä) -ja silloin Reilun kaupan takuuhinta toimii turvana viljelijöille, jotka ajautuisivat muuten ahdinkoon.

Toinen asia, mikä uutisoinnissa oli jätetty mainitsematta, oli Reilun kaupan pelkkää hintaa paljon laajempi vaikutus viljelijäyhteisöissä. Myös Reilun kaupan takuuhinnan lisäksi maksettavan Reilun kaupan lisän vaikutusta oli vähätelty. Itse näkemissäni Intian puuvillan viljelijäyhteisöissä Reilun kaupan lisillä oli kuitenkin saatu hyötyjä aikaan, kuten parannettu kylien infrastruktuuria ja perustettu kouluja. Tämän lisäksi on otettava huomioon, että vaikka Reilun kaupan raaka-aineet eivät ole suoraan luomukriteerien mukaan viljeltyjä (elleivät ne siis ole erikseen luomuja JA reiluja), on tuotannossa otettava huomioon tiukemmat ympäristönormit kuin ”tavallisessa” tuotannossa. Reilu kauppa tuo mukanaan myös yleisempää tietoisuuden nousua ja omanarvon tuntoa ja kuten valvottuihin järjestelmiin yleensäkin, kuuluu Reilun kaupan järjestelmäänkin jatkuva parantaminen. Reilun kaupan kattojärjestö FLO valvoo tuotantoa jatkuvasti, mutta seuraa toisaalta myös markkinoilla ja tuotantokustannuksissa tapahtuvia muutoksia ja muuttaa Reilun kaupan hintoja tarpeen tullen. Usean hyödykkeen Reilun kaupan takuuhintaa on tarkastettu ja nostettu viime vuosien aikana. Reiluun kauppaan kuuluvat pitkät ja pysyvät kauppasuhteet ostajien ja tuottajien välillä estävät sitä, että ostaja vaihtaisi tuottajaa halvemman hinnan perässä, kuten muussa kaupassa on hyvin tavallista. Myös tulevien satojen varaaminen etukäteen ja ennakkorahoitus tuottajille on hyvin tavallista, mikä mahdollistaa pitkäaikaisten suunnitelmien tekemistä ja tuotannon jatkumisen kehitysmaiden viljelijöiden näkökulmasta.

Verrattuna ”normaaliin” järjestelmään, jossa ostajat voivat polkea hintoja ja hyödykkeitä tuotetaan ilman mitään sääntöjä tai valvontaa, on Reilun kaupan järjestelmä aivan eri lähtökohdista ponnistava toimintatapa. On vain niin harmi, että monesti kriitikot (oli sitten kyseessä tutkija, toimittaja tai kuluttaja) eivät vertaakaan Reilua kauppaa tai reilua tuotetta normaaleihin markkinatoimijoihin ja tuotteisiin, vaan Reilua kauppaa heijastellaan jotain täydellistä maailmanparannuskoneistoa vasten, jossa kaikki ongelmat pitäisi ratkaista ja koko maailma pelastaa kerralla -kuten Pirjo Virtaintorppakin Reilun kaupan edistämisyhdistyksestä mainitsee blogissaan. Näin epäreilu ja monesti erilaisille alistussuhteille perustuva globaali kauppa jätetään rauhaan -sehän on ”business as usual” ja kriitiikki kohdistuu aina järjestelmään, joka yrittää sentään tehdä asioille jotain, oli sitten kyse Reilusta kaupasta tai luomusta… Parempaan pyrkiminen ja muutoksen mahdollisuuteen uskominen tuntuu asettavan helposti alttiiksi tämän tyyliselle kritiikille -ainakin täällä Suomessa se tuntuu tapahtuvan luonnostaan (pessimistejä kun olemme). Valitettavasti maailman epätasa-arvo tai köyhyys eivät ole minnekään häviämässä, ainakaan lähiaikoina, ja niiden vähentäminen vaatii jatkuvia ponnisteluja. Joten Reilun kaupan toimijana sanoisin; ”give us some slack”, ainakin tässä yritetään tehdä jotain asioille, jotka tuntuvat joskus ylitsepääsemättömän vaikeilta. Mutta sehän ei kuitenkaan saa olla syy luovuttaa kokonaan, eihän?

”Reilua kauppaa arvostetaan – ja arvostellaan”

11.21.2010 - Antti

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa kirjoittaa reilun kaupan blogissa YLEn uutisoimasta tutkimuksesta.

*********

Vaikuttaako Reilu kauppa kehitysmaiden ihmisten elämään, meiltä kysytään. Me tiedämme, että vaikuttaa. Siitä on lukemattomia esimerkkejä ja tutkittua tietoa. Reilun kaupan viikolla Suomessa vierailleet malawilaiset sokerinviljelijät kertoivat elävästi konkreettisista parannuksista oman yhteisönsä elämässä.

Aika ajoin me saamme myös vastata kritiikkiin, jota esitetään mitä erilaisimmin perustein. Usein arvostelu kohdistuu siihen, että emme paranna kaikkia maailman ongelmia tai poista kaikkea köyhyyttä kehitysmaista. Taloudellisen liberalismin näkökulmasta katsottuna kritiikki kohdistuu muun muassa siihen, että kaikki kysynnän ja tarjonnan “normaalia” tasapainoa häiritsevät tekijät ovat haitallisia.

Tänään YLE uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan suurin hyöty Reilun kaupan kahvista jäisi Suomessa kaupalle. Kuten uutisessa mainittiin, suomalaisessa vähittäiskaupassa myytävä tavallinen kahvi on Länsi-Euroopan halvinta, ja sitä myydään erittäin pienellä katteella. Siksi kuluttajahinnasta tuottajamaahan päätyvän prosenttiosuuden vertailu on tarkoituksenhakuista ja harhaanjohtavaa; vertaillut tuotteet (tavallinen kahvi vs. Reilun kaupan kahvi) eivät ole hintamuodostukseltaan vertailtavissa ja volyymitkin ovat valitettavasti vielä kovin erilaiset.

Tutkimuksessa esitetyt luvut kuvaavat tuottajan saamaa osuutta lopputuotteen hinnasta. Tuottajan kannalta oleellista on kuitenkin se, että absoluuttisena rahana Reilun kaupan kahvintuottajille päätyy enemmän kuin ei-reilun (ja se ero on suurempi kuin tutkijan väittämä 5 prosenttia). Tällä korvauksella tuottaja pystyy kattamaan tuotannon kustannukset. Absoluuttisena rahana tutkimuksenkin laskemien mukaan tuottajamaahan päätyy Reilun kaupan kahvista 2,80 euroa/kg. Näiden laskelmien mukaan ei-reilusta kahvista jää tuotantomaahan 2,30 euroa/kg. On tärkeä erottaa se puhutaanko osuudesta vai absoluuttisesta rahasta. Tuottaja kun ei ruoki perhettään prosenteilla vaan rahalla.

Lisäksi laskelmissa puhutaan tuottajamaahan jäävästä osuudesta, ei tuottajan saamasta hinnasta. Yksi Reilun kaupan kiistattomia ansioita on se, että osuuskunniksi järjestäytyneiden viljelijöiden ei tarvitse enää myydä kahviaan polkuhintaan paikallisille välittäjille, joita saattaa kahvissakin olla useita. Tutkimuksen päätelmissä tuottajamaahan kanavoituva ei tarkoita samaa kuin tuottajien saama raha.

Reilun kaupan takuuhinnat ovat julkisia, ja kuluttaja voikin tarkistaa Reilun kaupan kansainvälisen yhteistyöjärjestön FLO:n sivuilta että nicaragualainen kahvin tuottaja saa vähintään 2,03 euroa/kg Reilun kaupan takuuhintaa myymästään Reilun kaupan kahvista. Lisäksi osuuskunnalle maksetaan 15 senttiä/kg Reilun kaupan lisää. Samanlaista tietoa ei mistään muusta kahvista ole saatavilla. Koska takuuhinnassa on kyse vain ns. minimihinnasta, pitää tässä mainita, että esimerkiksi vuonna 2008 Reilun kaupan kahvin tuottajat saivat Reilun kaupan kahvista keskimäärin 2,31 euroa kilolta, mikä oli enemmän kuin Reilun kaupan takuuhinta.

Reilun kaupan lisää käytetään tuottajayhteisön demokraattisesti päättämiin yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin, minkä lisäksi muun muassa kattava kiellettyjen kemikaalien lista, lapsityövoiman hyväksikäyttökielto ja pyrkimys pitkiin kauppasuhteisiin tuovat kiistattomia hyötyjä alueelle. Lue lisää Reilun kaupan lukuisista hyödyistä.

Siihen, mitä kahvin hinnalle tapahtuu sen jälkeen, kun se on tuottajalta ostettu, ei Reilu kauppa pysty vaikuttamaan. Kuluttajahinta muodostuu normaalien kaupankäynnin sääntöjen mukaan. Mutta se, mistä suomalaiset voivat olla varmoja, on että Reilun kaupan kahvin viljelijä saa Reilun kaupan kahvista aina vähintään korvauksen, joka kattaa vähintään kestävän tuotannon kustannukset. Samaa ei voi sanoa muista kahveista.

Myös Reilun kaupan banaaneista maksetaan tuottajalle Reilun kaupan takuuhintaa. Esimerkiksi Ecuadorissa 18,14 kilon banaanilaatikosta maksetaan vähintään takuuhintaa 8,20 dollaria eli noin 5,70 euroa. Takuuhinnan lisäksi Reilun kaupan järjestelmässä maksetaan myös Reilun kaupan lisää, joka käytetään yhteisöä hyödyttäviin elinolojen parannuksiin, esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhuoltoon. (Toisin kuin YLEn uutisissa väitettiin, tuottajayhteisö ei voi itse päättää kuinka suuren osan Reilun kaupan lisätulosta se investoi yhteisiin hankkeisiin. Reilun kaupan lisä maksetaan erillisille tilille, sitä hallinnoidaan erillään muusta tulosta ja sen käyttöä valvotaan.)

Reilun kaupan lisää maksetaan kaikkialla dollari eli noin 0,70 euroa jokaisesta banaanilaatikosta. 18,14 kilon laatikko maksaa ostajalle siis vähintään 6,40 euroa. Tämä tieto on arvokas – ja julkinen – sillä muiden banaanien osalta meillä ei ole hinnasta harmainta aavistustakaan. Mitä jää tuottajalle banaanista, joka maksaa Suomessa kaupassa 0,99 euroa kilolta? Tai kahvista, jota myydään kaupassa sisäänheittotuotteena? Kuka tutkisi sitä ja kertoisi siitä kuluttajalle?

Kirjoittaja on Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa