Viikko toivoa täynnä

01.13.2010 - Heidi

Kaksi viikkoa täällä on taas hurahtanut ja täytyy onnekseni sanoa, että kyllä ihmisluonto on sopeutuvainen! Erot Suomen ja Nepalin välillä tuntuivat kyllä ihmeenkin suurilta tänne joululomalta palattuamme, mutta muutaman päivän jälkeen meno alkoi tuntua taas normaalilta. Toimme Suomesta muutamia arkea helpottavia juttuja; ison läjän korvatulppia (emme siis ole ihan kuuroja kun tämä pesti päättyy) sekä joitain kuivia ruoka-aineksia (ei voi ymmärtää, kuinka mahtavalta tuntuu saada vaihtelua ruokiin vaikkapa hapankorpuista!). Antti sai juuri luettua John Naishin kirjan ” Riittää jo -irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa”, jossa painotetaan riittävyyden filosofiaa sekä tarpeellista muutosta kiitollisuuteen (perusasioista), minkä olemme unohtaneet. Sen kyllä voi sanoa, että kiitolliseksi täällä oppii, hyvin hyvin pienistä asioistakin (jos se taito Suomessa tuppaa itselläkin aina pikku hiljaa ruostumaan…).

Työn ohella olemme koittaneet piristää itseämme tapaamalla tänne eri maista ja maanosista päätyneitä tuttaviamme; täällä tuntuu kaikilla olevan aikaa lähteä illalla yhdessä syömään ja vaihtamaan kuulumisia. Johtuneeko tämä siitä, että kotona on kuitenkin sähköt poissa, eikä oikein voi tehdä mitään vai siitä, että aika ajoin jokaisella on arjessaan tai töissään vastoinkäymisiä, joista selviytymistä helpottaa kummasti toisten samassa tilanteessa olevien tuki -joka tapauksessa tämä ajan riittävyys toisille ihmisille tuntuu mukavalta!

Laitoimme blogiimme kuvagallerian, jonne lisäsimme ja tulemme lisäämään kuvia pikku reissuiltamme Kathmandun laaksossa sekä kauempana maaseudulla. Uusimmat kuvat on otettu päiväretkeltämme läheiseen Bhaktapurin vanhaan kaupunkiin (vanha kuningaskunta). Bhaktapurin piti olla autoton alue, mutta pettymykseksemme siellä kaahasi moottoripyöriä ja autoja lähes samaan malliin kuin muuallakin. Onneksi pieniä, rauhallisia katuja ja kujia paikasta vielä löytyi ja elämänmeno tuntui kulkevaan siellä samaan tahtiin kuin se on kulkenut viimeiset 1000 vuotta. Lähes joka talossa oli joko puunkaiverrus-, kuparityö-, kankaankudonta-, maalaus-, tai ruokatarpeiden kuivatuspaja ja kaduilla juoksentelivat possut, kanat sekä vesipuhvelit. Eräs ominainen piirre olivat myös vanhat temppelit ja kokoontumispaikat, jonne yhteisön vanhukset kokoontuvat vaihtamaan kuulumisia ja seuraamaan kadun tapahtumia päiväsaikaan.

Katsellessamme omia kuviamme yllätyimme siitä, kuinka rauhalliselta ja idylliseltä maailma niissä näyttää; kuvattu ja koettu maailma tuntuvat niin eri asioilta! Kun äänet ja hajut otetaan kuvista pois, jää puolet kokemuksesta pois (ja tässä tapauksessa se puolikas on yleensä niitä negatiivisia asioita kuten poltettavan muovin tai mädäntyvien roskien haju, pakokaasu tai sireenien lailla ulvovan liikenteen melu). Pitänee siis itsekin muistaa katsella näitä kuvia ja yrittää irtautua ympärillä olevasta kaaoksesta -ja olla tyytyväinen elämän yksinkertaisiin perusasioihin =)

Alla John Naishin kirjasta otettu, sanskritista käännetty ikivanha runo. Naishin mukaan se tarjoaa vastamyrkkyä sisäänrakennetulle, aikaa tuhlaavalle ajatusmallillemme, jonka mukaan eilinen ei ollut kovin kummoinen, tämä päivä on vähän parempi, mutta huominen (aina huominen) on taatusti upea:

Luota tähän päivään

Se on täynnä elämää, täyttä elämää

Sillä eilinen on enää pelkkä uni ja huominen on vasta haave

Mutta tämä päivä, kun elät sen hyvin, silaa kaikkien eilisten

unet tyytyväisyydellä ja kaikkien huomisten haaveet toivolla”

Uusi vuosi -vanhat kujeet

01.02.2010 - Heidi

Näin taas vuosi vaihtui ja heti ensimmäinen uuden vuoden lupaus voisi itselläni olla: “lupaan yrittää kirjoittaa blogiin useammin!” –hyvistä aikeista huolimatta se kun on jäänyt vähäiseksi yrityksen töiden ja Nepalin päivätöiden ohella… Nepalin töistä kirjoittelen tuonnempana enemmän; sillä saralla kun haasteita tuntuu riittävän ihan jokapäiväisessä toimistoelämässäkin, projektin laajemmista tavoitteista ja minun roolistani siinä puhumattakaan…

Uudesta vuodesta huolimatta meno Kathmandussa tai Nepalissa ei ole juuri muuttunut; vuosi 2010 alkoi yleislakolla -onneksi asumme itse kävelymatkan päässä toimistostani, sillä lakon aikana eivät autot tai pyörät saa kulkea, eli minunkin työkavereistani puolet oli jäänyt kotiin koska asuvat kaupungin toisella puolen. Todellinen harmi ovatkin sitten aina vain pidemmiksi venyvät sähkökatkot; nyt katkot kestävät väh. 8 tuntia päivässä ja ihmeellisesti ne sattuvat juuri parhaille tunneille päivästä tai illasta. Kotona siis olemme kykkineet suurelta osin kynttilänvalossa, mistä on toki se hyöty, että ne lämmittävät myös huoneilmaa. Toimistolla sähkökatkot rikkoivat työkoneeni, joten nyt odottelen konetta, jonka korjaukseen piti mennä 2 päivää, mutta mikä on loppujen lopuksi kestänyt melkein kuukauden. Olen raahaillut töihin omaa kannettavaani, josta virtapiikki rikkoi akun tai jotain ja nyt en enää halua sitäkään viedä töihin rikkoakseni sen lopullisesti… Sähkökatkoja vielä pahempaa on kylmyys, joka tunkeutuu luihin ja ytimiin -sisällä kodissamme asteita on päiväsaikaan +10, mikä voi kuulostaa kohtuulliselta Suomen -30 asteen pakkasen keskellä, mutta kun missään vaiheessa ei pääse lämmittelemään yhtään lämpimämpään paikkaan, niin lopputuloksena on jatkuva semi-jäätynyt tila. Antti on täällä kotona päivitellyt verkkokauppaa villakynsikkäät kädessä. Huomenna aiomme mennä ostamaan jostain kaasulämmittimen, jolla asuntoa saisi vähän lämpimämmäksi ja joka toimii sähkökatkoista huolimatta.

Riisi-pinaatti-ateria makuuhuoneessa, jonka olemme valinneet tukikohdaksemme (ovi kiinni ja kynttilät päälle: valoa ja lämpöä!)

Riisi-pinaatti-ateria makuuhuoneessa, jonka olemme valinneet tukikohdaksemme (ovi kiinni ja kynttilät päälle: valoa ja lämpöä!)

Toisena projektina olisi maanjäristykseen varautuminen ja ns. go-bagin pakkaaminen. Kathmandu sijaitsee 2 mannerlaatan yhtymäkohdassa (mistä Himalajakin on merkkinä) ja seismologisten tietojen mukaan tänne tulee mittavia maanjäristyksiä n. 75 vuoden välein. Viimeksi Kathmandu tuhoutui pahoin vuoden 1934 vuoden järistyksessä, joten hups: seuraava järistys voi olla aika ajankohtainen asia. Kathmandun laakson maaperä on muinaisen järven pohjamutaa, joka kuulemma ”nesteytyy” (joku geologi löytää tälle varmaan oikeamman termin) voimakkaiden järistysaaltojen heilutellessa maata edestaas ja on ennustettu, että koska talot täällä on tehty niin heikosti, niin 60 % kaupungista tuhoutuisi. Eli tässä on pitänyt miettiä, mitä teet jos talo alkaa yhtäkkiä heilua ympärillä tai maa vajoaa jalkojen alta ulkona kävellessä ja mitä tarvikkeita kotona pitää sängyn vieressä olla, jotta voit kaivaa tiesi ulos asunnosta. Ruokaa ja juomaa pitää myös varata ainakin viikoksi, jos koko kaupunki on tuhoutunut tai sekasorron vallassa (tämä toki auttaa myös lakkojen tai mielenosoitusten aikana). Huomasin mm. että koska meillä ei ole täällä juuri mitään huonekaluja, kuten isoa pöytää tai sänkyä, niin ei ole oikein paikkaa, minne ryömiä suojaan. Hurjia juttuja nämä tällaiset on miettiä, mutta toisaalta parempi kai olisi varautua kaikkeen, järistys kun on aika todennäköinen täällä ja pienilläkin asioilla voi vaikuttaa siihen, miten kaikki sen jälkeen menee.

Että sellaisia uutisia näin vuoden alkuun; täytyy myöntää että ihan parhailla mahdollisilla fiiliksillä ei taideta täällä nyt olla yllä mainittujen seikkojen vuoksi. Vähän on ollut sellaista ajatusta ilmassa, että: ”miksi tässä kannattaisi käyttää käsidesiä ennen ruokailua mahataudin pelossa, kun ei se kokkikaan tuolla keittiössä ole kuitenkaan käsiään pessyt vessakäynnin jälkeen” :) tai ”miksi työssä pitäisi itse yrittää ja yrittää saada juttuja läpi kun tuntuu, että on seinä vastassa ja kun ei ketään voi pakottaa ottamaan apua vastaan”. Sopeutumista  hankaloittanee sekin, että kävimme Suomessa joulun vietossa ja tuntuu kuin olisimme palanneet planeetta Suomesta planeetta Nepaliin: niin kaukana nämä kaksi maata ovat tosistaan! Oli ihanaa nauttia perheenjäsenten seurasta, käydä saunassa, nauttia vesijohtoveden juomisesta (suihkussakaan ei haitannut, jos vettä meni suuhun) :) , puhtaasta hengitysilmasta, hiljaisuudesta ja monipuolisesta ruoasta, mutta tänne palatessa kontrasti onkin sitten sitä suurempi. Mutta eihän se auta kuin yrittää ja tsempata. Näillä mennään!

Tsemppiä sinne Suomeen pakkasen keskelle – yrittäkää nauttia talvisista jutuista, raikkaasta ilmasta ja lumesta nyt kun sitä on, kyllä se aurinkokin jossain vaiheessa taas näyttäytyy! Hyvää uutta vuotta kaikille!

P.S. Suomessa käydessämme emme tietenkään osanneet ottaa matkaa pelkkänä lomana, vaan toimme Karmashopille oman YK-projektini käsityöläisten Himalajan nokkosesta tekemiä laukkuja, blogissakin esitellyn Children Nepalin tuotteita sekä intialaisia Anokhi-vaatteita (toki hyvin rajatun määrän). Kerromme näistä tuotteista myöhemmin enemmän!

Autoton päivä Nepalissa

12.08.2009 - Antti

Itsenäisyyspäivänä meidän oli tarkoitus osallistua suurlähetystön vastaanotolle kaupungin toisella puolella, mutta Maiostien julistaman maanlaajuisen yleislakon sekä YK:n turvallisuuspuolelta tulleen “pysy kotona ja vältä liikkumista”- kehoituksen  johdosta päivän ohjelma menikin uusiksi.

Täällä näitä maoistien julistamia lakkoja kutsutaan nimellä “bandha” ja ne tarkoittavat yleensä sitä, että kaikkia kulkuneuvoja kielletään liikkumasta ja kaikki kaupat pitävät ovensa kiinni tuhotöiden pelossa. Mm. tänä sunnuntaina yksi apteekki tuhottiin, moottoripyöriä poltettiin ja lakkoa seraamaan tulleiden toimittajien autoa kivitettiin. Maoistit pysäyttävät jopa polkupyöräilijät ja tapauksesta riippuen joko rikkovat kumit tai kiltin maoistin kohdalle osuessa, vain tyhjentävät venttiilit…

Syy ajoneuvojen liikkumiskieltoon ei ollut Kööpenhaminan ilmastokokous vaan Nepalin hallituksen turvallisuusjoukkojen toiminta Länsi-Nepalissa.  Hallituksen joukot olivat häätäneet arviolta 1500 metsään majoittunutta maatonta ihmistä ja operaation yhteydessä 5 maatonta oli saanut surmansa. Tästä johtuen maoistit määräsivät bandhan, joka pysäytti liikenteen koko maassa päiväksi ja suurin osa liikkeistä ainakin täällä Katmandussa sulki ovensa levottomuuksien pelossa. Toki omat sympatiat ovat juuri tällaisten maattomien ja kodittomien puolella, joille esim. tuo metsä tai vastaavasti täällä Katmandussa joen penkalle rakentunut slummi on tarjonnut ainoan suojan. Hallitus on määrännyt tällaisia alueita purettavaksi metsän suojelun tai joen saastumisen takia, mutta heillä ei ole ollut  tarjota vaihtoehtoista paikkaa näille ihmisille. Tilanne ei aina ole täysin musta-valkoinen eli “hyvä vastaan paha”, vaan kolikon toisena puolena on se, että juuri maoistit tukijoineen ovat itse pyrkineet luomaan tällaisia tilanteita joiden avulla saavat aikaiseksi levottomuuksia ja horjutettua nykyistä hallitusta. Maoistit mm. maksavat pieniä summia työttömille ja kouluttamattomille henkilöille, jotta saavat heidät mukaan mielenosoituksiinsa ja he jopa houkuttelevat ihmisiä muuttamaan alueille, joihin hallitus ei asukkaita halua. Loppujen lopuksi näistä lakoista ei ole haittaa kellekään muulle, kuin tälle maalle ja sen asukkaille itselleen (kenen asialla maoistit väittävät olevansa), kun pienyrittäjät joutuvat pitämään kauppansa kiinni, turistit miettivät kahdesti tuloaan Nepaliin ja kaikki muukin toimnta pysähtyy täysin.

Itse kärsin jonkin asteen kulttuurishokkia tämän maan liikenteen kanssa, joten siinä mielessä otan mielelläni vastaan enemmänkin tällaisia päätöksiä kieltää ajoneuvojen liikkuminen. :) Ilma oli raikas, melusaaste olematon ja ihmiset pelasivat mm. jalkapalloa yleensä täysin tukossa olevalla tiellä. Tässä pieni videopätkä “kotikatumme” rauhallisesta liikenteestä;

Fair Trade Christmas Fair Kathmandussa

11.28.2009 - Antti

Kirjoitimme alkusyksystä blogissamme Fair Trade Group Nepalin perustajajäsenestä KTS:stä, jonka kanssa Karmashop ja People Tree tekevät yhteistyötä. Järjestön johtaja Kiran toimii tällä hetkellä myös FTGN:n puheenjohtajana ja tapaamisemme yhteydessä hän kysyi voisimmeko auttaa heitä järjestämään Katmandussa reilun kaupan edistämistapahtumaa. Hän kertoi, että kyseinen tapahtuma on järjestetty joitakin vuosia sitten Australian ja Britannian suurlähetystöissä, joten lupasimme kysyä asiaa omasta lähetystöstämme. Ajattelimme, että onhan presidentti Tarja Halosen puoliso Pentti Arajärvi toiminut reilun kaupan lähettiläänä ja reilulla kaupalla Suomessa on muutenkin mielestämme erittäin hyvä maine, joten olimme toiveikkaita asian suhteen heti alusta alkaen. Saimmekin asiainhoitaja Pirkko-Liisa Kyöstilältä myönteisen vastaanotan tapahtuman järjestämiseen suurlähetystön puutarhassa.

Tapahtuma järjestettiin nyt toissa viikonloppuna (14.11.09) aurinkoisessa säässä lähetystön puutarhassa. Tapahtuman tavoitteena oli edistää nepalilaisten käsityöläisten tuotteita, tiedottaa ihmisille reilun kaupan positiivisesta vaikutuksesta pientuottajien arkeen sekä nauttia joulun tunnelmasta. Tämä blogi-postaus on vain jäänyt, sillä meihin molempiin iski jonkinlainen influenssa tapahtuman jälkeen ja kaatoi patjalle (sanoisin, että sänkyyn, mutta spartalaistyylisessä asunnossamme on vain patja) lähes viikoksi.

Puutarhatapahtumaan osallistuivat kaikki 16 Nepalin reilun kaupan tuottajaa sekä UNDP:n tukema Nepalin hallituksen alainen Medep-projekti (Micro Enterprise Development Programme), jossa Heidi tällä hetkellä työskentelee. Medep:n ja FTGN:n jäsenet keskittyvät toiminnoissaan naisten, köyhien ja Nepalin syrjäseuduilla asuvien ihmisten olojen parantamiseen. Näiden ihmisten kouluttamisella yrittäjiksi on useita positiivisia vaikutuksia. Kehitysavun antamisen sijasta ihmiset voivat ansaita elantonsa omalla työllään – tämä vahvistaa ihmisten itsetuntoa ja erityisesti naiset ansaitessaan omaa rahaa, saavat enemmän arvostusta yhteisöissään. Kun aikuisilla on töitä, voivat lapsen mennä kouluun ja rakentaa tulevaisuutta uudella tavalla. Maailmanlaajuisesti reilun kaupan liike ajaa läpinäkyviä ja yhtäläisiä sääntöjä maailmankaupalle, mistä aiemmin blogissa olikin pieni videopätkä. Reilu kauppa perustuu kehitysmaiden pitkäaikaisille suhteille kehitysmaiden työläisten/tuottajien kanssa ja reilun kaupan säännöt sisältävät mm. hyvät työolosuhteet ja riittävän palkan työläisille, korkovapaat ennakkomaksut tuottajille, sekä tukea paikallisille projekteille liittyen terveydenhuoltoon sekä lasten koulutukseen. Lapsityövoiman käyttö on kielletty ja sukupuolten välinen tasa-arvo sekä yhdistymisvapaus ovat myös järjestelmän kulmakiviä. Raaka-aineiden tuottajia koskien reilu kauppa takaa vakaat, maailmanmarkkinahintoja korkeammat hinnat raaka-aineille (kuten kahvi, tee ja puuvilla) ja lisäksi tuottaja saa joka kilolta erillisen reilun kaupan lisän.

Ennen tätä reilun kaupan tapahtumaa ainoana kysymysmerkkinä oli lähinnä se, kuinka Medep-projektin käsityöläisten tuotteita saataisiin myyntiin -- pienyrittäjät kun asuvat hajallaan ympäri Nepalin vuoristoista maaseutua… Edellisellä kenttämatkallaan Heidi oli ilmoittanut useammalle käsityöläisyhdistykselle milloin tapahtuma järjestetään ja mitä tuotteita he voisivat toimittaa Katmandun ”keskuskaupan” kautta myyntiin (kauppa on perustettu valtion ja UNDP:n tuella tarjoamaan yhden myyntikanavan näille syrjäseutujen pienyrittäjille). Tapahtumaa edeltävänä iltana Heidi auttoi liikettä tuotteiden pakkaamisessa ja hinnoittelussa, henkilökunnalla kun on ollut aikamoisia vaikeuksia hallinnoida kauppaa ja se tuottaakin tällä hetkellä tappiota…

Jännitystä Medepin tuotteiden osalta lisäsi, että ennalta arvaamaton kaupanpitäjä oli lähtenyt paketoimisen yhteydessä hakemaan pankista vaihtokassaa seuraavan päivän tapahtumaa varten, eikä häneen tämän jälkeen saatu yhteyttä… Kaiken piti muka olla kunnossa seuraavan päivän tapahtumaa varten; tuotteet hinnoiteltu, messutarpeet paketoitu ja kuljetus sovittu kaupanpitäjän kanssa. Aamukuudelta kaupalle mentäessä miestä ei näkynyt mailla eikä halmeilla, puhelin oli kiinni, eikä vaihtorahoja tai kuljetustakaan oltu järjestetty. Onneksi pääsimme liikkeeseen sisään myyntiapulaisen avaimilla, saimme tuotteet mahtumaan Heidin projektin autoon ja olimme ajoissa lähetystössä järjestelemässä tuotteita yms. Kaupanpitäjä saatiin myöhemmin kiinni puhelimitse ja hän tulikin paikalle vain hetkeä ennen tilaisuuden alkua. Syy poissaoloon selvisi tässä vaiheessa; ”häntä oli väsyttänyt”. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä… sitä täällä työskentely vaatii (varsinkin kun olimme järjestäneet tapahtumaa edelliset viikot ja heränneet tapahtumapäivän aamuna ennen viittä) ja kuulin kuinka rauhallisesti Heidi kaupanpitäjälle kertoi mielipiteensä hänen ”katoamistempustaan” ja kuinka lähellä koko tärkeä tapahtuma oli peruuntua Medep:in osalta.

Medep:n johtaja Tri. Laksman Punin puhe

Medep:n johtaja Tri. Laksman Punin puhe

Itse tilaisuus alkoi avajaisseremonialla, jossa asiainhoitaja Pirkko-Liisa Kyöstilä puhui siitä, miksi köyhyydenvähentämistavoitteiden tukeminen tulonhankintaprojektien kautta on tärkeää Nepalin kaltaisessa maassa. Perinteisen öljylamppuseremonian ja puun istutuksen jälkeen vieraille tarjoiltiin mausteista masalateetä suomalaisten korvapuustien sekä karjalanpiirakoiden kera ja ohjelmassa oli pienyrittäjistä kertovaan valokuvanäyttelyyn sekä esittely-/myyntipisteisiin tutustumista. Työnäytöksiä kankaan kudonnassa, savenvalannassa ja puutöiden tekemisessä antoivat reilun kaupan käsityöläiset, joista etenkin savenvalantapiste saavutti suuren suosion tapahtumaan osallistuneiden nuorten parissa.

Nuoriso pääsi kokeilemaan savenvalantaa myös itse.

Nuoriso pääsi kokeilemaan savenvalantaa myös itse.

Tapahtuma oli oiva tilaisuus näistä asioista kiinnostuneiden ihmisten tavata toisiaan sekä pientuottajien ja reilun kaupan järjestöjen tavata uusia ostajia. Loppujen lopuksi tapahtuma meni erittäin hyvin ja paikalla kävi arviolta 300–400 ihmistä päivän aikana. Järjestäjien puolesta tilaisuus ylitti odotukset ja tällä hetkellä Norjan suurlähetystö sekä YK:n maajohtaja ovat ilmoittaneet haluavansa järjestää vastaavanlaisen tilaisuuden ensi vuonna. Katsotaan kumpi tapahtuman saakaan järjestää? :)

Medep:n tuottajien näyttelypöytä.

Medep:n tuottajien näyttelypöytä.

FTGN:n jäsenten tuote-esittelyä.

FTGN:n jäsenten tuote-esittelyä.

Lisätietoa tilaisuuteen osallistuneista tuottajista:

Fair Trade Group Nepal: http://www.fairtradegroupnepal.org/

FTGN:n jäsenet: http://www.fairtradegroupnepal.org/members.php

MEDEP: http://www.medep.org.np/

Pieni videopätkä tapahtumasta:

Maailmankaupan säännöistä

11.02.2009 - Antti

Reilun kaupan viikot päättyivät tältä vuodelta, mutta toivottavasti Edistämisyhdistyksen reilujen viikkojen markkinointikampanja tavoitti yhä useamman “uuden” suomalaisen kuluttajan, joka olisi pysähtynyt hetkeksi miettimään reilun kaupan tarkoitusta. Kaksi ja puoli vuotta sitten Karmashop.fi -verkkokauppaa perustaessamme kerroimme meitä avustaneelle yrityskonsultille tulevista myyntituotteista ja niiden valmistusperiaatteista. Hänen, kaupan alalta vankan kokemuksen omaavan asiantuntijan, kysymyksensä:  “Eikö kaikki kauppa sitten ole reilua?”, yllätti meidät täysin… “No ei todellakaan!”, piti konsultille vastata alkumykistyksen jälkeen.  Hänen ajatuksensa toki jakaa varmasti vielä moni muukin.

Tässä muutama linkki selkeyttämään maailmankaupan sääntöjä ja miksi juuri reilun kaupan periaatteilla valmistettuja tuotteita tulisi suosia.

Uuden-Seelannin reilun kaupan edistämisyhdistyksen tekemä videoklippi maailmankaupan epäkohdista:

Lisää tietoa maailmankaupasta löytyy myös Oxfamin internetsivuilta:  “Trade Rigged Rules”

Uusi reilun kaupan tuttavuus Children Nepal

10.31.2009 - Heidi

Vierailimme työreissuni lomassa yhdessä pienimmistä Nepalin reilun kaupan järjestöistä, 10-vuotiaassa Children Nepalissa. Children Nepal sijaitsee Pokharan kaupungissa n. 200 km Kathmandusta länteen. Trekki- ja kiipeilyreitit Annapurnan vuoristoon lähtevät tästä kaupungista, joten se on retkeilijöiden mekka hienoine vuoristomaisemineen. Vaikka järjestöllä on joitakin eurooppalaisia ostajia, vaikuttaa Kathmandua hieman syrjäisempi sijainti kuitenkin markkinoiden kokoon ja siihen, ketä järjestöön kulloinkin eksyy vierailemaan (200 kilometrin matkaan Kathmandusta kuluu kuitenkin 6-7 tuntia autolla…).

Söpö kissapoika

Söpö kissapoika

Children Nepal ylläpitää käsityöosastoa, Suryamukhia (tarkoittaa auringonkukkaa), jossa paikallisia naisia koulutetaan ompelemaan reilun kaupan käsitöitä, lähinnä leluja. Tuotteista saadut voitot (työntekijöiden palkkojen yms. jälkeen) käytetään alueen köyhien lasten ja heidän perheidensä hyväksi tehtävään työhön. Köyhyys täällä aiheuttaa myös paljon muita ikäviä ”oireita” perheissä ja koko yhteiskunnassa, kuin vain päällepäin näkyviä asioita, kuten vakkapa aliravitsemusta. Näitä seurauksia ovat mm. lasten yleinen heitteillejättö ja katulapsiongelma, fyysinen ym. väkivalta, lapsityö, syrjäytyminen sekä välinpitämättömyys lasten koulutusta ja opintoja kohtaan. Children Nepalilla on tiloissaan luokkahuone, jossa toimii “contact center”, jonne köyhien perheiden lapset saavat tulla päiväksi opettelemaan aakkosia, numeroita, leikkejä ja pelejä sekä englantia. Lapsia valmennetaan koulunkäyntiin, koska he eivät ole yleensä saaneet mitään opetusta aiemmin tai vanhemmat eivät myöskään kouluttamattomina/omien ongelmiensa keskellä voi antaa eväitä lapsilleen. Esiopetuksen ohella järjestö pitää jatkuvia kokouksia lasten vanhempien, paikallisten viranomaisten ja päättäjien kanssa ja yrittää parantaa lasten turvallisuutta, terveydenhuoltoa sekä heidän oikeuksiensa tiedostamista ja toteutumista. Mm. lasten ruumiillisen kurituksen kieltävä laki säädettiin yli 2 vuotta sitten, mutta siitä ei juuri kukaan ole täällä tietoinen.

Manisha kirjailee käsinukkeja

Manisha kirjailee käsinukkeja

Järjestön perustajat ovat itse tulleet lapsina samanlaisista taustoista, joten he ymmärtävät, kuinka tärkeää tämä työ lasten tulevaisuuden kannalta on ja millaiset vaikutukset em. ongelmilla on lapsiin. Kun lapset ovat käyneet CN:n “esiopetuksessa” (yleensä kuulemma noin 6 kk), he alkavat pikkuhiljaa käymään valtion koulua ja vanhempia kannustetaan pitämään lapset koulussa ja he saavat siinä ohessa monenlaista apua ja tietoa, mm. tulonhankintamalleja Children Nepalilta. Ne perheet, jotka ovat saaneet apua ongelmissaan, ovat kuulemma alkaneet auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia perheitä omaehtoisesti. Nepalin valtion koulut ovat olleet surkeassa jamassa (jopa 100 oppilasta luokassa, epäpätevät opettajat, joita ei aina edes näe koulussa, ruumiillisen kurittamisen kulttuuri jne.), joten nykyisin vähänkään varakkaammat perheet laittavat lapsensa maksullisiin kouluihin. Köyhillä ei tietenkään ole tähän mahdollisuutta, joten Children Nepal on myös alkanut tehdä yhteistyötä läheisten valtion koulujen kanssa ja kouluttanut henkilökuntaa opetuksen laatua parantaakseen. Kun kouluissa on saatu parannuksia aikaan, lasten vanhemmat ovat motivoituneempia viemään lapsiaan myös näihin kouluihin, mikä estää eri taustoista tulevien lasten eriytymistä eri alueille/eri kouluihin.

Ompelijat Krishna ja Chitra

Ompelijat Krishna ja Chitra

Oli jotenkin liikuttavaa nähdä, kuinka tehokasta ja kokonaisvaltaista opetus- ja perhetyötä näinkin pieni järjestö voi täällä tehdä. Tarjouduin kysymään contact centeriin suomalaisia opetusharjoittelijoita opettajiksi ja pyrimme myös löytämään ostajia Suryamukhin naisten käsitöille; näin työllistetään näitä naisia ja tarjotaan heille Reilun kaupan järjestelmän edut (säännölliset tulot, eläke, terveyspalveluja, apua lasten koulumaksuihin, bonuksia ja säästämisjärjestelmä), mutta osa avusta menee myös heitä pidemmälle, lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Jos olet kiinnostunut Children Nepalin hauskoista ja laadukkaasti tehdyistä leluista ja käsinukeista yms. sekä niiden jälleenmyynnistä, voit laittaa meille viestiä palautelomakkeella ja annamme tarkempia tietoja tuotteista, valikoimasta ja yhteyksistä!

Suryamukhin kotisivut: www.children-nepal.net/suryamukhi

Liian reilua kauppaa?!?

10.29.2009 - Heidi

Nyt on sitten sekin nähty -liian reilua kauppaa on olemassa! Palasin juuri 2 viikon pituiselta kenttäreissulta Länsi-Nepalin pienyrittäjien luota. Piskuisissa kylissä kiertäessäni haastattelin käsityöläisiä, joiden tuotteita ovat pääasiassa perinteisillä kangaspuilla kudotut Dhaka-huivit sekä Himalajan nokkosesta (kasvaa 10 kertaa suuremmaksi kuin meikäläinen kasvi) valmistettu lanka, käsinkudottu nokkoskangas sekä valmiit tuotteet, kuten laukut ja huivit. Haastattelin  ja pikakoulutin käsityöläisiä sekä henkilökuntaa pienissä kaupoissa, joita projektini on perustanut kyliin ja pikkukaupunkeihin, jotta kylien tuotteille olisi edes joitakin myyntikanavia (näihin kyliin kun eivät isommat/ulkomaalaiset ostajat eksy; nytkin meidän piti trekata useampi päivä kyliin päästäksemme, vuoristotiet kun olivat monsuunin jäljiltä todella surkeassa kunnossa). Projekti, jossa työskentelen, on kehittänyt mikroyrityksiä Nepalin kaikista köyhimmille ihmisille jo 11 vuoden ajan, mutta markkinointi ja tuotekehitys on jätetty täysin huomiotta ja yrittäjien ollessa kouluttamattomia ihmisiä, ei heiltä voi odottaa täydellistä bisnes-osaamista, laatua tai uusia innovaatioita tuotteiden suhteen, vaan yleensä he tarvitsevat todella paljon tukea ja koulutusta perustavimpienkin asioiden hallitsemiseksi.

Rypsipelto

Kouriintuntuvasti olen saanut huomata kuinka hankalaa on yhdistää köyhyyden vähentäminen ja raaka liiketoiminta (sitähän markkinoille pääseminen ja tuotteiden kehittäminen tosielämässä valitettavasti on). Projektissani kohderyhmänä ja toimijoina ovat ihmiset, joilla ei usein ole luku-, kirjoitus- tai laskutaitoja, käsitystä asiakkaiden tiukoista vaatimuksista laadun tai toimitusaikataulujen suhteen, eikä mitään hinnoitteluosaamista ja joissain tapauksissa motivaatiokin puuttuu… Yleensä kuvio kehitysmaiden käsityöläisten kanssa menee niin, että he eivät osaa pyytää tuotteistaan tarpeeksi hyvää hintaa ja päätyvät siksi velkakierteeseen tai muihin taloudellisiin ongelmiin. Vaan eipä tässä projektissa! Mm. nokkoslangasta (ilmainen luonnon raaka-aine, vaatii toki monia muokkausvaiheita) huiveja kutovat naiset ovat hinnoitelleet huivinsa niin, ettei edes meidän kaltaisellamme länsimaisella kaupalla olisi mahdollisuutta hankkia niitä! Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi tuotteet eivät myy paikallisilla markkinoilla/pientuottajien tuotteille perustetuissa kaupoissa… Käsityöläisten tuotteiden hinnat eivät perustu millekään realistisille tuotantokustannuksille tai työajalle; esim. naiset tekevät käsitöitä yleensä vain osa-aikaisesti (maatöiden ja kodinhoidon ohella) mutta saattavat laskea palkakseen kokopäivätyön verran tai pahimmassa tapauksessa he keksivät hinnat täysin omasta päästään.

Projektissani yksi ongelma on, että kun kylien tuottajat ovat kuulleet, millä hinnalla kaupat myyvät heidän tuotettaan kaupungissa, he ovat alkaneet pyytää samaa hintaa omilta ostajiltaan. Eli tietoa hinnanmuodostuksesta ja käsitystä siitä, etteivät raaka-aineen tuottajat voi pyytää samaa hintaa kuin loppumyyjä, jolla on kuluja kaupasta, kuljetuksista, paketoinnista yms. ei vain ole ja tämä on saattanut johtaa hyvienkin kauppasuhteiden kariutumisiin. Tuottajilla ei siis itsellään ole käsitystä tuotteiden pakkauksesta, etiketeistä, kuljetuksista, eikä heillä ei ole kontakteja tai omia myyntipaikkoja yms. eli he eivät voi itse myydä tuotteitaan loppukäyttäjälle. Lisäksi hyvin lyhytnäköiset tuottajat ovat saattaneet lopettaa jonkin luotettavan suhteen ostajaan kun joku toinen on luvannut muutaman rupian enemmän esim. hunajakilolta. Lopulta tämä uusi ostaja ei olekaan pitänyt lupauksiaan ja vanha ostaja onkin jo ehtinyt hankkia tuotteet jostain muualta ja tuotteet ovat homehtuneet käsiin… Nämä ovat siis esimerkkejä siitä, mitä voi tapahtua kun liikekumppaneina ovat maaseudun köyhät tuottajat/käsityöläiset, jotka ovat saaneet peruskoulutuksen jonkin tuotteen tekemiseen, mutteivat omaa tietoa kaupanpidosta tai liiketoiminnan peruslainalaisuuksista. Oikein ihmettelen, kuinka voi olla, että projekti on toiminut 11 vuotta ja nämä asiat nousevat esille vasta nyt..?

Nokkoslangan kehräystä

Tämä tilanne on todella hullunkurinen, sillä vuosia olen muiden reilun kaupan ja järjestö-ihmisten kanssa pähkäillyt kuinka nostaa kehitysmaiden käsityöläisten (yleensä maaseudulla asuvien) palkkoja ja kuinka tukea heitä hinnoittelemaan tuotteet niin, että hinnat sisältävät todelliset tuotantokustannukset. Kilpailu halvempien tehdasvalmisteisten tuotteiden kanssa on kovaa ja käsitöistä ei enää nykyään juuri kukaan ole valmis maksamaan niiden oikeaa hintaa. Tästä syystä jotkut käsityöläiset eivät uskalla nostaa tuotteiden hintoja, vaikka esimerkiksi täällä Aasiassa inflaatio on ollut todella korkea jo useamman vuoden ja raaka-aineiden, kuten värien, lankojen ja puuvillan hinta on noussut entisestä. Myös ruoka on ennätyksellisen kallista, minkä vuoksi palkkojakin on pakko nostaa. Toki myös länsimaiset ostajat yrittävät pitää ostohinnat alhaalla. Kaiken tämän jälkeen huomaankin nyt keskustelevani ihmisten kanssa siitä, etteivät he voi pyytää tuotteistaan ihan päättömiä hintoja, joihin edes länsimaalaisilla turisteilla ei olisi varaa! Siis aivan liian reilua kauppaa, jolloin tämä reiluus on lähes tappaa kaupankäynnin näillä tuotteilla :)   En olisi uskonut että sanoisin näin kellekään kehitysmaan yrittäjälle, mutta: “hintoja alas, kiitos!”

Backstrap-kudontaa

KTS ja Dhanmaya

10.21.2009 - Antti

Kumbeshwar Technical School (KTS) on kastittomille perustettu järjestö Katmandussa, joka tarjoaa aikuisille luku- ja kirjoitustaito- sekä ammattiopetusta puutöissä, matonkudonnassa sekä neulomisessa. Osa koulutetuista jää töihin KTS:lle, osa menee töihin muualle tai perustaa oman yrityksen. Lähialueen sekä käsityöläisten lapsia varten järjestöllä on päiväkoti ja ala-asteen koulu sekä pieni orpokoti. Järjestön avulla ennen huonossa asemassa olleet kadunlakaisijakastin jäsenet ovat saaneet ammattitaidon sekä parempia työmahdollisuuksia ja heidän elintasonsa on parantunut selvästi. Nyt Katmandussa kolme kuukautta asuttuamme, olemme vierailleet KTS:llä säännöllisesti. Jokin aika sitten haastattelin yhtä KTS:n käsityöläisistä, Dhanmayaa, jonka kutomia villatuotteita löytyy myös Karmashopista! Tässäpä Dhanmayan mietteitä työstään;

Maalta kaupunkiin muuttanut Dhanmaya työskentelee KTS:llä kutojana ja asuu noin 15 minuutin kävelymatkan päässä KTS:stä. Hän jakaa yhden huoneen asunnon yhdessä aviomiehensä, kahden poikansa sekä aviomiehen 15-vuotiaan sisaren kanssa. Hänen molemmat poikansa käyvät tällä hetkellä valtion koulua, vanhempi 11-vuotias poika 5. luokkaa ja nuorempi 7-vuotias 1. luokkaa. Lisäksi Dhanmayan aviomiehen 15-vuotias sisar käy 7. luokkaa.

Dhanmaya on työskennellyt KTS:llä kohta 11 vuotta. Hän aloitti työt vanhimman pojan ollessa viiden kuukauden ikäinen. Kudontataidon Dhanmaya oppi äidiltään ja hän sanoo olevansa nopea oppimaan erilaisia kudontatöitä. KTS:llä työskentely sopii hänelle hyvin, sillä hän voi työskennellä kotoaan käsin ja kutoa erilaisia tuotteita yhdessä naapureidensa kanssa. Kädessään olevia värikkäitä käsineitä hän sanoo pystyvänsä kutomaan yhdessä naapurin naisten kanssa noin 200 kpl kuukaudessa. Päähineitä hän sanoo pystyvänsä tekemään vielä enemmän, sillä niiden ei tarvitse käsineiden tavoin täsmätä toisiinsa. Töitä on Dhanmayan mukaan ollut riittävästi ja kudontatöiden ohella hän voi samalla hoitaa kotitaloustöitäkin. Hänen rakennuksilla työskentelevän aviomiehensä työt ovat epävarmemmat, sillä etenkin sadekaudella töitä on huonommin tarjolla.

Tulevaisuudessa Dhanmaya toivoo lastensa opiskelevan ahkerasti, saavan hyvän työn sekä palkan ja sitä kautta pääsevänsä elämässään eteenpäin. Hänen vanhempi poikansa on hiljainen, mutta opiskelee ahkerasti kun nuorempi on paljon veljeään aktiivisempi harrastaen karatea sekä tanssia. Hänen nuorempi poikansa on myös kertonut äidilleen, ettei vanhempien tarvitse huolehtia tulevaisuudesta, vaan hän pitää heistä huolta myöhemmin töissä ollessaan.

Dhanmaya KTS:n pihalla Patanissa

Dhanmaya KTS:n pihalla Patanissa

Väriasiaa osa II

10.19.2009 - Heidi

Toinen seikka värjäykseen liittyen on värinkestävyys. Viime viikonloppuna leikin tekstiililaboratoriota kylpyhuoneessamme kun mittailin kuumemittarilla pesukonelämpöistä vettä saaviin ja liottelin siellä työprojektini pienyrittäjien taidokkaasti käsinkutomia, perinteisiä Dhaka-huiveja. Onneksi huivien värit eivät olleet moksiskaan lämpimästä vedestä. Yleensähän kehitysmaiden toreilta/turistikaupoista ostetut halpiskamppeet päästävä kaiken värin jopa käsin pestessä… Moni meidänkin vaatemerkkejämme vielä tuntematon ihminen on saattanut kysyä, ovatko esim. People Treen vaatteiden värit pesunkestäviä, nämä vaatteet kun on myös valmistettu kehitysmaissa. Näinhän ei tietenkään ole, vaan värit ovat länsimaista, tutkittua tasoa, onhan vaatteiden valmistuttaja länsimainen yritys. Omia, alkeellisia väritestejä tehdessäni huomasin, kuinka lämmintä + 40-asteinen vesi oikeasti on ja ajattelin, että jos se tuntuu näin kuumalta, mitä 60-, saatikka 90-asteinen vesi tekee tekstiilille?

Sekä People Tree, että Prana-vaatemerkit puhuvat pesulämpötilojen alentamisen puolesta ekologisista syistä. Pranan myyntijohtaja kirjoitti meille äskettäin, että nykyajan pesuaineet ja pesukoneet ovat niin tehokkaita, että lika lähtee tekstiilistä helposti ja siksi pesulämpötiloja voi alentaa pesutuloksen siitä kärsimättä. Sen lisäksi, että sähköä (eli myös rahaa) säästyy paljon, myös vaatteet pysyvät parempina pidempään, sillä esim. 30-asteisessa vedessä vaatteen kuidut eivät kärsi yhtä paljon kuin kuumemmassa vedessä (+ 40) ja myös värit säilyvät kirkkaampina. Luulen, että monella on syntynyt mielikuva ”ainoasta ja oikeasta” pesutavasta kuumassa vedessä jostain isovanhempiemme ajoilta, jolloin huivipäiset naiset pesivät lakanoita järven rannalla kiehuvassa vedessä. Niin idylliseltä kuin edellinen kuulostaakin, niin nykyajan hygieniaolot ovat toista luokkaa kuin tuolloin ja harvoin tekstiilit ovat enää samalla tavalla pinttyneessä liassa. Meillekin tulee aina välillä kyselyjä, mistä saa ”kunnon vanhanajan puuvillasta” valmistettuja vaatteita, jotka kestävät suurin piirtein 90-asteisen pesun. Valitettavasti täytyy myöntää, etten todellakaan tiedä, mistä sellaista/niin kestävää kangasta (esim. puuvillatrikoota) saa (varsinkin kun sen meidän kriteerien mukaan pitäisi olla viljelty reilun kaupan ehdoilla ja luomuna, sekä kehrätty, kudottu ja värjätty reilun kaupan ehdoilla/haitattomilla väreillä)… Miten siis vastata kaikkiin näihin eettisiin ja ekologisiin kriteereihin sekä saavuttaa vielä rankkojen pesujen vaatima huippulaatu? Aina ei käy kateeksi vaatevalmistajiakaan..! Joka tapauksessa itse toivoisin, että me kuluttajat opettelisimme uusia pesutapoja ja testaisimme, jääkö 30-asteisessa vedessä pesty vaate todella silminnähden likaisemmaksi kuin kuumemmassa (esim. 40 asteessa) pesty vaate, vai onko kyseessä vain opittu tapa/mielikuva. Näin olen ainakin omalla kohdallani huomannut tapahtuneen. Vaikka pesen kaikki vaatteeni (joitakin valkopyykin tehopuhdistuskertoja lukuun ottamatta) kolmessa kympissä, en ole koskaan huomannut kulkevani likaisissa vaatteissa… Jos näin on, niin kaverit; pliis kertokaa ja huomauttakaa asiasta! =)

P.S. Nyt kun kaikki pyykit joutuu pesemään käsin täällä Nepalissa (mikä vie tuhottomasti aikaa ja on yllättävän raskasta), ei kaikkia vaatteita teekään mieli nakata pyykkikoriin yhden käyttökerran jälkeen vaan tulee oikeasti mietittyä, milloin vaate on likainen ja milloin ei.

Väriasiaa osa I

10.17.2009 - Heidi

Tämä juttu paisui niin pitkäksi, että päätin jakaa sen kahteen osaan. Kun on tottunut kirjoittamaan akateemiseen tyyliin ja analysoimaan kaiken perin pohjin, täytyisi todellakin opetella tätä blogimaista kirjoittamista. Asiaa on kuin Ruuneperilla ja loppua tekstille ei vaan näy… :)

Joka tapauksessa, olin sitten vapaaehtoisena kehitysmaatuotteita myyvillä järjestöillä, töissä omassa yrityksessä tai nykyisessä leipätyössäni YK:n alaisessa pienyritysprojektissa, huomaan aina törmääväni samaan asiaan tekstiilituotantoa tutkaillessani, nimittäin värjäykseen. Tekstiilituotteiden tuotantoketju on muutenkin pitkä ja usein vaikeaselkoinen, mutta värjäys sen yhtenä osana on jo itsessään hankala osa-alue. Värjäyksellä saattaa (kuten esim. ”tavallisen” puuvillan viljelyllä viljelijälle) olla haitalliset vaikutukset värjärien terveydelle, jos käytetään vääränlaisia värejä ilman suojavaatetusta/-välineitä. Lisäksi värjäys kuluttaa paljon vettä ja puhdistamattomat värjäysvedet pilaavat paikalliset vesistöt. Eivätkä vaikutukset välttämättä aina jää ”vain” tuotteen valmistusmaahan; ihan vasta farkuista löydettiin monia vaatteen käyttäjällekin haitallisia aineita ja onpa julkisuuteen pullahdellut säännöllisesti muitakin tuotteita, joissa on tutkimuksissa havaittu olevan haitallisia kemikaalijäämiä, kuten rintaliivit ja lastenvaatteet. Tämän lisäksi olen huomannut, että jopa joillakin ekovaatekaupoilla on hankaluuksia erottaa erilaiset värjäystavat/väriaineet toisistaan ja esim. kemiallisia, kylläkin haitattomia, värejä saatetaan kutsua kasviväreiksi jne.

Se, että väriasiat ovat olleet taas mielessäni, johtuu siitä että olen selvitellyt millä väreillä YK-projektini käsityöläisten tuotteet on värjätty tai lähinnä mistä he hankkivat langat tuotteisiinsa ja kuka ne on värjännyt. Yllättäen lankojen myyjällä oli kuin olikin AZO-vapaa sertifikaatti lähes kaikille väreille, itse kun en olisi todellakaan odottanut sitä. Olen myös yrittänyt selvittää, onko Nepalissa tekstiililaboratoriota, missä testauttaa projektini käsityöläisten mallituotteita. No, eihän täällä tietenkään sellaista ole, kertoivat paikalliset reilun kaupan tuottajat, jotka itsekin lähettävät tuotteensa labraan Intiaan tai sitten tuotteet testataan yhdessä eurooppalaisten ostajien kanssa Euroopassa. Kuten olen aiemmin kertonut, projektini kouluttaa yrittäjiksi kaikista köyhimpiä ihmisiä Nepalin syrjäseuduilla, pääasiassa kastittomia ja naisia. Tätä taustaa vasten tuotteiden saattaminen vientikelpoisiksi olisi todella tärkeää, jotta nämä aiemmin nälkäkuoleman partaalla eläneet ihmiset voisivat nousta köyhyydestä omalla työllään (toki Nepal maana kaipaa myös kipeästi ulkomaista valuttaa/vientituloja).

Kun itse aloittelin reilun kaupan tuotantoon ja erityisesti tekstiili- ja kemikaaliasioihin tutustumista Intiassa joitakin vuosia sitten, ajattelin että isot yritykset ovat aina niitä ”pahimpia” ja että juuri ne (ja ainoastaan ne) tuhoavat surutta kehitysmaiden ympäristöä halpatuotannollaan. (Toki en edelleenkään kiistä suuryritysten toimintamaissaan saamaa ylisuurta valtaa ympäristö- ja yhteiskunnallisissa asioissa sekä niiden ylipitkiä valmistusketjuja, joissa eettiset ja ekologiset seikat jäävät usein valvomatta, tuotannon volyymeistä puhumattakaan). Mutta haastatellessani erästä intialaista reilun kaupan yhteisön johtajaa, kuulin, että hänen mielestään värjäysasioiden kanssa enemmän ongelmia saattaa olla pienillä tuottajayhteisöillä ja värjäyspaikoilla kuin isoilla tehtailla, minkä olen itsekin sittemmin todennut. Suuremmilla yrityksillä kun voi jo olla käytössään tehokkaat koneet (jolloin värjärit eivät altistu kemikaaleille), tietotaitoa kemikaalisäädöksistä tai ainakin varaa palkata näihin asioihin erikoistunut neuvonantaja/valvoja. Totuus ei siis aina ole niin musta-valkoinen kuin yhdeltä kannalta katsottuna näyttää, etenkin jos yrittää ottaa huomioon sekä eettiset seikat että ympäristöasiat. Tämä kirjoitus ei todellakaan ole suuryritysten ylistys, vaan toteamus, että tosielämässä kehitysmaaoloissa eettisen ja ekologisen tuotannon kehittäminen kouluttamattomien (usein lukutaidottomien) ja kemikaalien haitoista tai ympäristöasioista tietämättömien käsityöläisten kanssa on usein haasteellista, hidasta ja hankalaa.

Yksi seikka, mikä tekee ihmiselle myrkyllisten värien käytön (sekä ympäristöstä piittaamattomat toimintatavat) edelleen mahdolliseksi, on erilainen kemikaalilainsäädäntö Euroopan ja Aasian välillä. Esimerkiksi AZO-värit (voivat aiheuttaa yliherkkyyttä ja jopa syöpää) ovat kiellettyjä Euroopassa, mutta niitä saa edelleen käyttää Aasiassa. Hassuinta on se, että Suomen liityttyä EU:n AZO-värien käyttö elintarvikkeissa sallittiin Suomessakin (nämä värit esim. karkeissa aiheuttavat ylivilkkautta ym. mukavaa lapsilla) eli näitä aineita saa syödä, mutta niitä ei saa olla tekstiileissä..! Haastatellessani kehitysmaiden käsityöläisiä, lähes aina esille on tullut myös se harmillinen seikka, kuinka AZO-vapaat värit ovat kalliimpia kuin ”haitalliset” värit ja siksi jälkimmäisiä saatetaan edelleen käyttää värjäyksissä. Käsityöläisten kouluttaminen väriasioissa on vaatinut monilta vaatevalmistajilta (kuten Prana ja People Tree ym. ym.) valtavan määrän laboratoriotestejä ja tiedottamista, jotta värit todellakin on vaihdettu turvallisiin väreihin. Toki monilla värjäyspaikoilla itselläänkin on antaa todistus käyttämiensä värien turvallisuudesta ja sen lisäksi esim. luomutekstiilimerkit, kuten Soil Associationin merkki tai Ökö Tex-merkki, takaavat jo itsessään kaikkien valmistuksessa käytettyjen kemikaalien haitattomuuden. Viimeisenä linkkinä Suomen Tulli valvoo ja myös testailee maahantuotuja tekstiilejä niiden sisältämistä kemikaaleista omassa laboratoriossaan.

Omia kysymyksiä, kokemuksia sekä mielipiteitä väreihin ja kemikaaleihin liittyen voi kirjoitella tänne jos jotain tulee mieleen?! Jos en itse tiedä aiheesta enempää, niin varmasti joukostamme löytyy joku, jolta kyseinen tieto löytyy tai sitten otetaan selvää! :) Tekstiilituotantoaiheista juttua luvassa seuraavaksikin…