Suomen Ympäristökasvatuksen Seura eli Sykse ry on ympäristökasvatuksen edistämiseen ja tukemiseen erikoistunut asiantuntijajärjestö. Järjestön toiminnan tavoitteena on konkreettisesti edistää kestävää elämäntapaa ympäristökasvatuksen keinoin. Järjestö tekee työtä sen puolesta, että Suomessa yhä laajenevalla joukolla kasvattajia on halua ja edellytyksiä välittää lapsille ja nuorille kestävän kehityksen mukaisia tietoja, taitoja ja asenteita.
Näkyvimmät toimintamuodot ovat kestävän kehityksen Vihreä lippu -ohjelma, valtakunnalliset Ympäristökasvatuspäivät ja Ympäristökasvatus -lehti. Seura toimii myös ympäristökasvatustyötä tekevien luonto- ja ympäristöjärjestöjen edustajana ympäristökasvatusasioissa.
Me Karmashopissa ajattelemme, että Suomen Ympäristökasvatuksen Seura tekee hyvää työtä ja siksi olemme ryhtyneet yhteistyöyritykseksi, josta Syksen jäsenet saavat jäsenetuja.
Lisätietoa jäseneduista sekä Syksen toiminnasta löydät järjestön kotisivuilta osoitteesta: www.ymparistokasvatus.fi






