heinäkuu 2010

Kummilasta tapaamaan

07.13.2010 - Heidi

Aikainen aamu Kathmandussa… Kaksi Plan-kummia heräilee lyhyiden ja jännityksen takia katkonaisten yöunien jälkeen pakkaamaan viimeiset kummilapsen perheelle vietävät tuliaiset ja valmistautuu lähtemään Etelä-Nepaliin tapaamaan 11-vuotiasta Plan-kummilastaan.

Näin siis täällä Nepalissa. Saimme kuin saimmekin järjestettyä vierailun Karmashopin kummilapsen luokse Baraan, Etelä-Nepaliin ja lähtö olisi n. 15 minuutin kuluttua. Viimeisen viikon ajan olemme keräilleet yhteen ”avustuspakettia” kummilapsen perheelle -saimme nyt keväällä surullisen uutisen, että perheen isä kuoli äkillisesti ja nyt köyhä perhe on täysin äidin varassa, jolla on hankaluuksia elättää kaikkia neljää nuorta lastaan. Vaikka yleensä Planin kautta kuukausittainen tukimaksu ei mene suoraan yhdelle perheelle, vaan koko kyläyhteisölle, päätti paikallinen Plan antaa suoraa tuke aperheelle, joka on erityisen haavoittuvainen miehen (eli tavallisesti elättäjän) puuttuessa perheestä. Perheen äiti myy kylällä maatilkullaan kasvattamiaan vihanneksi ja vihannesten kuljettamista varten hän sai Planilta pyörän. Kummilapsemme isosiskolla oli jonkinlaiset ompelutaidot, muttei ompelukonetta, joten hän sai ompelukoneen ja hieman rahaa oman ompelupajan perustamista varten. Toki näkisimme mielellämme kaikkien perheen lasten opiskelevan kuin aloittavan työnteon todella nuorena/joutuvan ottamaan vastuun perheensä elannosta koulunkäynnin sijaan, mutta heidän tilanteensa on tuntunut sitä seuranneena aika epätoivoiselta, joten kaikki ideat ja apu ovat varmasti parempi kuin ei mitään.

Palasin juuri viime viikolla pitämästä viimeistä käsityökoulutusta Länsi-Nepalista 2 suomalaisen volunteerin kanssa ja pitämistämme koulutuksista ylitse jääneet ompelutarvikkeet ja ostamani kankaat on nyt hyvä lahjoittaa perheelle elannon hankkimista varten. Lisäksi vien perheelle mallituotteita ja kaavoja ja yritän opettaa heille hieman uusia taitoja, joilla perheen toimeentuloa turvata pidemmälle tulevaisuuteen.  Meitä toki kiinnostaa myös kummilapsemme henkilökohtainen hyvinvointi ja se, onko hän pystynyt jatkamaan koulunkäyntiä perheen kriisin keskellä. Tätä ja monia muita asioita lähdemme selvittämään pariksi päiväksi juuri nyt. Matka ei varmasti ole kaikista helpoin -onhan yrityksemme tukenut Rima-Kumaria nyt jo yli 3 vuotta ja perheen tilanteen seuraaminen on tuntunut surulliselta, kun ei itse ole voinut kauheasti vaikuttaa siihen. Onkin varmasti helppoa olla kummina siihen saakka, kunnes näkee, millaisissa olosuhteissa perhe elää ja tapaa heidät henkilökohtaisesti ja sitten kuitenkin joutuu heittämään heille jäähyväiset. Toivottavasti vierailumme kuitenkin piristää perhettä ja voimme Planin kanssa yhdessä keskustella mahdollisista tavoista auttaa Rima-Kumaria ja hänen perhettään.

Matkalla Katmandusta Dadeldhuraan.

07.01.2010 - Antti

Tässä hieman kuvia automatkaltamme Katmandusta Dadeldhuraan, Länsi-Nepaliin. Kilometrejä kertyi 761km ja autossa istumista matkan tekemiseen kului 21 tuntia ja yöpyminen välillä… viimeisen 100km:n taivaltaminen Dadeldhuraan kesti reilut 4 tuntia todella mutkaista vuoristotietä pitkin.

Oheiset kuvat keskittyvät pääosin teillä liikkuviin kulkuneuvoihin – tiet täällä ovat mutkaisia ja vauhti etenkin busseilla ja kuorma-autoilla on todella suuri ja kuten kuvista huomaa, niin taitoihin nähden välillä liiankin suuri. ”Speed kills” (nopeus tappaa), kuten muutaman kuorma-auton keulaan oli maalattu.

Kuvat aukeavat omaan ikkunaan klikkaamalla ja voit selata kaikki kerralla. Lisää kuvia Nepalista löydät kuvagalleriastamme.

KoululaiskuljetusRoad King3BussimatkallaMonsuuni lähestyy

Road KingRoad King2Paikallisbussi 2Matkalla Dadeldhuraan

PikipojatCare FullKanat kuljetuksessaRoad King 4

HuoltoaPaikallisbussiLehmät laitumella2Road King 5

Koululaiskuljetus