Ennen joulua minun oli tarkoitus mennä käymään itäisessä Nepalissa olevien pienyrittäjien luona, jotka valmistavat käsinkudottua Dhaka-kangasta ja siitä tehtyjä tuotteita. Eräs näiden naisten valmistamista tuotteista oli kiinnittänyt huomioni, sillä siinä näkyy perinteinen nepalilainen käsityöperinne, mutta joka on myös kiinnostavalla tavalla muodikkaan retro –nimittäin Dhaka-kraka (rohkeille suomalaisille miehille!)! Maolaiset pitivät kuitenkin yleislakkojaan joulukuussa sen verran tiuhaan, ettei pitkälle automatkalle lähtö Tehrathumiin onnistunut. No, yritin tilata krakoja yrittäjiltä ”etänä” MEDEP-työprojektini alla olevan kaupan kautta, mutta sekään ei tietenkään onnistunut toivotulla tavalla, sillä krakat eivät koskaan saapuneet kyliltä tänne meille…

Nyt kuitenkin avautui taas uusi mahdollisuus tukea krakoja tekeviä naisyrittäjiä, koska Kathmandussa on parhaillaan menossa käsityömessut, jonne myös projektini käsityöläisiä on kutsuttu esittelemään tuotteitaan ja pitämään myyntipisteitään. Yhtenä omista työtehtävistäni on alusta saakka ollut linkittää projektin köyhiä pienyrittäjiä Nepalin Reilun kaupan järjestöön ja nämä messut toimivat samalla tilaisuutena esitellä tuotteita FTGN:lle (Fair Trade Group Nepal). Reilun kaupan alla olevat järjestöt (ainakin isot sellaiset) ovat valovuosia edellä oman projektini tuottajia, niin ”business”-osaamisessa kuin tuotteiden ulkonäön ja laadunkin suhteen. Toki Reilun kaupan tuottajilla on myös uskomattoman paljon paremmat suhteet niin paikallisiin kuin ulkomaisiinkin ostajiin sekä kansalaisjärjestöihin, joilta he saavat kaikenlaista tukea tuotesuunnittelusta markkinointiin. (Mutta olipa meidänkin aiemmasta blogijutustamme apua; nyt ainakin 3 suomalaista opiskelijaa on suunnittelemassa harjoitteluaan MEDEP-projektissa, jolloin toivottavasti saamme suunniteltua uusia tuotteita pienyrittäjille sekä koulutettua heitä laatu- yms. asioissa tämän kevään aikana!)

Jo vanhasta kokemuksesta kehitysmaiden tuottajien kanssa toimimisesta tiesin, että koska krakoihin piti tehdä muutamia muutoksia ja laatuasioita piti painottaa, ei auttaisi se että vain mainitsisin asioista käsityöläisille, vaan kaikki pitäisi kirjaimellisesti vääntää rautalangasta ja asioista pitäisi olla mustaa valkoisella. Ensinnäkin krakoja piti hieman pidentää suomalaismiesten ollessa paljon pidempiä kuin nepalilaiset. Toiseksi täällä Nepalissa asiakkaita nyt ei niin haittaa jos esim. mustan krakan takana on punaisella langalla tehdyt viimeistelyt tai jokin lanka vähän repsottaa. Eli lempisanapariani ”matching colours” pitää aina painottaa näille käsityöläisille, joilla ei ole mitään hajua länsimaisten kuluttajien vaatimuksista (Terveisiä vain Maailmankauppaystäväni Katille, jonka kanssa olemme olleet yhdessä Intiassa toistelemassa tätä mätsing kolors:sia reilun kaupan tuottajille, silti siinä 100 % onnistumatta!). Alla olevassa kuvassa näkyy siis ensimmäinen askel uusiin tuotteisiin eli suunnitelma, johon piirtelin tuotteet, joita olisimme tilaamassa -tarkkoine mittoineen ja ohjeineen.

Kraka- ja laukkuohjeet projektini käsityöläisille

Vaikka minulla oli piirustusten ansiosta jotain kättä pidempää, eräs aika ”keskeinen” ongelma oli se, etteivät krakoja valmistavat naiset puhu englantia, eikä minunkaan nepalin kielen alkeelliset taitoni riittäisi selostamaan kaikkia kommervenkkejä käsityöläisille. Ainoa ratkaisu oli siis puhelinsoitto paikalliselle nepalin kielen opettajalleni ja kysely, lähtisikö hän kanssani messuille tulkkaamaan keskustelua käsityöläisten kanssa. Treffit onnistuivatkin heti samalle iltapäivälle eli eikun messupaikalle piirustusten kanssa! Aluksi tulkkikin oli eksyksissä messupaikalla ja toistemme löytämiseen meni aikaa, mikä ei antanut rohkaisevaa tuntumaa koko tilaushomman onnistumisesta No, messupaikalla pääsimme hyvin juttelemaan MEDEP-yrittäjä Bhim Maya Mabuhangin (kuva alla) kanssa krakoista, vaikka toimintamme herättikin suurta kiinnostusta messuvieraiden keskuudessa (ja mallikrakat meinattiin viedä käsistä!). Vertailimme mittoja, kävimme läpi krakojen ja ompelulankojen värit ja arvioimme, kuinka kauan tuotteiden valmistamiseen menisi aikaa. Kun Bhim Maya lähtee huomenna Kathmandusta kotiinsa Tehrathumiin, hän alkaa 10 muun naisen kanssa ensin kutomaan Dhaka-kankaan kravatteihin puisilla kangaspuilla ja sitten he yhdessä leikkaavat ja ompelevat ne valmiiksi tuotteiksi.

Krakojen mittailua

Mielenkiintoista kravattien valmistajissa on se, että he asuvat kylässä, jonne on Kathmandusta 4 päivän matka; ensin pitää matkata 2 päivää bussilla Tehrathumiin, josta on 2 päivän kävelymatka heidän kyläänsä. Eli näin syrjäisessä paikassa naisten on aika hankala löytää paikallisia markkinoita tuotteilleen. MEDEP-ohjelmaan valitut naiset ovat yleensä täysin kouluttamattomia sekä luku- ja kirjoitustaidottomia, mutta Bhim Maya on paristakin syystä erilainen nepalilainen nainen. 10 vuotta sitten ennen Dhaka-kudontakoulutukseen osallistumistaan hän kävi collegea eli hän on saanut käydä koulua muita kyläläisiä pidemmälle ja lisäksi hän ei ole naimisissa, vaan asuu äitinsä ja sukulaistensa kanssa samassa taloudessa. Dhaka-kudonta on kylän naisille hyvä lisätulon lähde kausittaisen maanviljelyn ohella. Itse olen myös sitä mieltä, että maanviljelystä kiinni pitäminen on erittäin tärkeää omavaraisuuden ja ruokaturvan vuoksi, erityisesti kun ruoan hinnat ovat nousseet täällä niin paljon viime vuosien aikana. On siis hyvä, että käsitöitä tehdään, jotta saadaan rahaa muihin menoihin, mutta ainakin osa ruoasta saadaan omalta pellolta. Surullinen totuus on kuitenkin se, etteivät ihmiset ole yleisesti valmiita maksamaan käsitöistä tarpeeksi, jotta isommassa mittakaavassa niillä olisi mahdollista elää ja ostaa kallista, muualta tuotua ruokaa. Eikä siinä olisi paljon järkeäkään taloudelliselta tai ekologiselta kannalta.

Tyytyväinen pienyrittäjä Bhim Maya

Toinen tehtävämme messuilla oli antaa uusia ohjeita Dhakasta sekä nokkosesta valmistettuihin laukkuihin, jotta voisimme tilata niitä lisää uusissa väreissä. Vaikka laukkujen ompelupajaa Länsi-Nepalissa pitävä suloinen pariskunta onkin nuoria, tuntui kommunikointi laukuista olevan jopa haastavampaa kuin krakojen valmistajien kanssa. Kun tuntui, etteivät piirroksetkaan riittäneet selventämään toiveitamme, piti minun käydä teettämässä valokuvaamossa kuvat laukuista ottamistani valokuvista ja kiikuttaa ne eilen ennen messujen loppua yrittäjälle (eihän siitä olekaan kuin pari kuukautta, kun viimeksi tilasimme näitä laukkuja ja nämä samat asiat käytiin läpi…). OM…

Nyt tilaukset on siis virallisesti annettu käsityöläisille ja heidät on yritetty ohjeistaa pieniä yksityiskohtia myöten tulkin avustuksella, eli jäämme odottamaan lopputulosta innolla! Sen jälkeen pitääkin sumplia, milloin ja miten tuotteet toimitetaan meille tänne Kathmanduun, kuinka niille saadaan tarvittavat tulli- ym. dokumentit ja millä tavalla ne kuljetetaan Suomeen. Yllätyksiä varmasti vielä tulee vastaan -täällä kun harvoin mikään menee niin kuin sen on suunnitellut! Joka tapauksessa oli mukavaa saada työt alkuun näiden kahden käsityöläispaikan kanssa ja yrittää tukea heitä omalta vaatimattomalta osaltamme. Tässä siis hieman valotusta siihen, kuinka täällä päässä tuotteiden valmistus aloitetaan (tai sen suunnittelu); se ei ihan onnistu kuten isompien tuottajien kanssa, joille voisi lähettää tilauksen sähköpostilla ja kommunikointi englanniksi onnistuisi edes jollain tavalla. Siis peukut pystyyn Dhaka- ja nokkoskäsityöläisille!