helmikuu 2010

Tuotteen matkan alkutaival Nepalista Suomeen

02.22.2010 - Heidi

Ennen joulua minun oli tarkoitus mennä käymään itäisessä Nepalissa olevien pienyrittäjien luona, jotka valmistavat käsinkudottua Dhaka-kangasta ja siitä tehtyjä tuotteita. Eräs näiden naisten valmistamista tuotteista oli kiinnittänyt huomioni, sillä siinä näkyy perinteinen nepalilainen käsityöperinne, mutta joka on myös kiinnostavalla tavalla muodikkaan retro –nimittäin Dhaka-kraka (rohkeille suomalaisille miehille!)! Maolaiset pitivät kuitenkin yleislakkojaan joulukuussa sen verran tiuhaan, ettei pitkälle automatkalle lähtö Tehrathumiin onnistunut. No, yritin tilata krakoja yrittäjiltä ”etänä” MEDEP-työprojektini alla olevan kaupan kautta, mutta sekään ei tietenkään onnistunut toivotulla tavalla, sillä krakat eivät koskaan saapuneet kyliltä tänne meille…

Nyt kuitenkin avautui taas uusi mahdollisuus tukea krakoja tekeviä naisyrittäjiä, koska Kathmandussa on parhaillaan menossa käsityömessut, jonne myös projektini käsityöläisiä on kutsuttu esittelemään tuotteitaan ja pitämään myyntipisteitään. Yhtenä omista työtehtävistäni on alusta saakka ollut linkittää projektin köyhiä pienyrittäjiä Nepalin Reilun kaupan järjestöön ja nämä messut toimivat samalla tilaisuutena esitellä tuotteita FTGN:lle (Fair Trade Group Nepal). Reilun kaupan alla olevat järjestöt (ainakin isot sellaiset) ovat valovuosia edellä oman projektini tuottajia, niin ”business”-osaamisessa kuin tuotteiden ulkonäön ja laadunkin suhteen. Toki Reilun kaupan tuottajilla on myös uskomattoman paljon paremmat suhteet niin paikallisiin kuin ulkomaisiinkin ostajiin sekä kansalaisjärjestöihin, joilta he saavat kaikenlaista tukea tuotesuunnittelusta markkinointiin. (Mutta olipa meidänkin aiemmasta blogijutustamme apua; nyt ainakin 3 suomalaista opiskelijaa on suunnittelemassa harjoitteluaan MEDEP-projektissa, jolloin toivottavasti saamme suunniteltua uusia tuotteita pienyrittäjille sekä koulutettua heitä laatu- yms. asioissa tämän kevään aikana!)

Jo vanhasta kokemuksesta kehitysmaiden tuottajien kanssa toimimisesta tiesin, että koska krakoihin piti tehdä muutamia muutoksia ja laatuasioita piti painottaa, ei auttaisi se että vain mainitsisin asioista käsityöläisille, vaan kaikki pitäisi kirjaimellisesti vääntää rautalangasta ja asioista pitäisi olla mustaa valkoisella. Ensinnäkin krakoja piti hieman pidentää suomalaismiesten ollessa paljon pidempiä kuin nepalilaiset. Toiseksi täällä Nepalissa asiakkaita nyt ei niin haittaa jos esim. mustan krakan takana on punaisella langalla tehdyt viimeistelyt tai jokin lanka vähän repsottaa. Eli lempisanapariani ”matching colours” pitää aina painottaa näille käsityöläisille, joilla ei ole mitään hajua länsimaisten kuluttajien vaatimuksista (Terveisiä vain Maailmankauppaystäväni Katille, jonka kanssa olemme olleet yhdessä Intiassa toistelemassa tätä mätsing kolors:sia reilun kaupan tuottajille, silti siinä 100 % onnistumatta!). Alla olevassa kuvassa näkyy siis ensimmäinen askel uusiin tuotteisiin eli suunnitelma, johon piirtelin tuotteet, joita olisimme tilaamassa -tarkkoine mittoineen ja ohjeineen.

Kraka- ja laukkuohjeet projektini käsityöläisille

Kraka- ja laukkuohjeet projektini käsityöläisille

Vaikka minulla oli piirustusten ansiosta jotain kättä pidempää, eräs aika ”keskeinen” ongelma oli se, etteivät krakoja valmistavat naiset puhu englantia, eikä minunkaan nepalin kielen alkeelliset taitoni riittäisi selostamaan kaikkia kommervenkkejä käsityöläisille. Ainoa ratkaisu oli siis puhelinsoitto paikalliselle nepalin kielen opettajalleni ja kysely, lähtisikö hän kanssani messuille tulkkaamaan keskustelua käsityöläisten kanssa. Treffit onnistuivatkin heti samalle iltapäivälle eli eikun messupaikalle piirustusten kanssa! Aluksi tulkkikin oli eksyksissä messupaikalla ja toistemme löytämiseen meni aikaa, mikä ei antanut rohkaisevaa tuntumaa koko tilaushomman onnistumisesta :) No, messupaikalla pääsimme hyvin juttelemaan MEDEP-yrittäjä Bhim Maya Mabuhangin (kuva alla) kanssa krakoista, vaikka toimintamme herättikin suurta kiinnostusta messuvieraiden keskuudessa (ja mallikrakat meinattiin viedä käsistä!). Vertailimme mittoja, kävimme läpi krakojen ja ompelulankojen värit ja arvioimme, kuinka kauan tuotteiden valmistamiseen menisi aikaa. Kun Bhim Maya lähtee huomenna Kathmandusta kotiinsa Tehrathumiin, hän alkaa 10 muun naisen kanssa ensin kutomaan Dhaka-kankaan kravatteihin puisilla kangaspuilla ja sitten he yhdessä leikkaavat ja ompelevat ne valmiiksi tuotteiksi.

Krakojen mittailua

Krakojen mittailua

Mielenkiintoista kravattien valmistajissa on se, että he asuvat kylässä, jonne on Kathmandusta 4 päivän matka; ensin pitää matkata 2 päivää bussilla Tehrathumiin, josta on 2 päivän kävelymatka heidän kyläänsä. Eli näin syrjäisessä paikassa naisten on aika hankala löytää paikallisia markkinoita tuotteilleen. MEDEP-ohjelmaan valitut naiset ovat yleensä täysin kouluttamattomia sekä luku- ja kirjoitustaidottomia, mutta Bhim Maya on paristakin syystä erilainen nepalilainen nainen. 10 vuotta sitten ennen Dhaka-kudontakoulutukseen osallistumistaan hän kävi collegea eli hän on saanut käydä koulua muita kyläläisiä pidemmälle ja lisäksi hän ei ole naimisissa, vaan asuu äitinsä ja sukulaistensa kanssa samassa taloudessa. Dhaka-kudonta on kylän naisille hyvä lisätulon lähde kausittaisen maanviljelyn ohella. Itse olen myös sitä mieltä, että maanviljelystä kiinni pitäminen on erittäin tärkeää omavaraisuuden ja ruokaturvan vuoksi, erityisesti kun ruoan hinnat ovat nousseet täällä niin paljon viime vuosien aikana. On siis hyvä, että käsitöitä tehdään, jotta saadaan rahaa muihin menoihin, mutta ainakin osa ruoasta saadaan omalta pellolta. Surullinen totuus on kuitenkin se, etteivät ihmiset ole yleisesti valmiita maksamaan käsitöistä tarpeeksi, jotta isommassa mittakaavassa niillä olisi mahdollista elää ja ostaa kallista, muualta tuotua ruokaa. Eikä siinä olisi paljon järkeäkään taloudelliselta tai ekologiselta kannalta.

Tyytyväinen pienyrittäjä Bhim Maya

Tyytyväinen pienyrittäjä Bhim Maya

Toinen tehtävämme messuilla oli antaa uusia ohjeita Dhakasta sekä nokkosesta valmistettuihin laukkuihin, jotta voisimme tilata niitä lisää uusissa väreissä. Vaikka laukkujen ompelupajaa Länsi-Nepalissa pitävä suloinen pariskunta onkin nuoria, tuntui kommunikointi laukuista olevan jopa haastavampaa kuin krakojen valmistajien kanssa. Kun tuntui, etteivät piirroksetkaan riittäneet selventämään toiveitamme, piti minun käydä teettämässä valokuvaamossa kuvat laukuista ottamistani valokuvista ja kiikuttaa ne eilen ennen messujen loppua yrittäjälle (eihän siitä olekaan kuin pari kuukautta, kun viimeksi tilasimme näitä laukkuja ja nämä samat asiat käytiin läpi…). :) OM…

Nyt tilaukset on siis virallisesti annettu käsityöläisille ja heidät on yritetty ohjeistaa pieniä yksityiskohtia myöten tulkin avustuksella, eli jäämme odottamaan lopputulosta innolla! Sen jälkeen pitääkin sumplia, milloin ja miten tuotteet toimitetaan meille tänne Kathmanduun, kuinka niille saadaan tarvittavat tulli- ym. dokumentit ja millä tavalla ne kuljetetaan Suomeen. Yllätyksiä varmasti vielä tulee vastaan -täällä kun harvoin mikään menee niin kuin sen on suunnitellut! Joka tapauksessa oli mukavaa saada työt alkuun näiden kahden käsityöläispaikan kanssa ja yrittää tukea heitä omalta vaatimattomalta osaltamme. Tässä siis hieman valotusta siihen, kuinka täällä päässä tuotteiden valmistus aloitetaan (tai sen suunnittelu); se ei ihan onnistu kuten isompien tuottajien kanssa, joille voisi lähettää tilauksen sähköpostilla ja kommunikointi englanniksi onnistuisi edes jollain tavalla. Siis peukut pystyyn Dhaka- ja nokkoskäsityöläisille! :)

Tavallinen viikonloppu Kathmandussa takana…

02.15.2010 - Heidi

PERJANTAI: Shiva-jumalan syntymäpäivä. Saddhut eli pyhät miehet, kerääntyivät eri puolilta Intiaa ja Nepalia Pashupatinath-temppelille Kathmanduun. Yksi erikoispiirre tässä juhlassa, Maha Shivaratrissa, on se että Saddhut, Babat eli askeetit elävät osin metsissä erakkona, meditoivat ja polttavat hashista, kuten Shiva-jumalakin teki vanhan tarinan mukaan. Osa Saddhuista myös ”kiduttaa” itseään lävistyksillä, olemalla vuosikausia yhdessä asennossa, esim. seisomalla käsi pystyssä, jolloin käsi luutuu tähän asentoon jne. Saddhut eivät myöskään leikkaa hiuksiaan tai partaansa, eivätkä omista paljoa lannevaatetta ja kävelykeppiä enempää, osa kulkee jopa tuhansien kilometrien kävelymatkat täysin avojaloin. Tällä kaikella he todistavat, että ovat pystyneet irtautumaan maallisista haluista ja mukavuuksista. Shivaratri on päivä, jolloin saddhut myyvät hashista ja jolloin myös muiden on puolilaillista ostaa sitä joutumatta ongelmiin -ainakin nepalilaiset nuoret näyttivät ottavan tilaisuudesta vaarin vieraillessamme temppelillä pe-aamuna. Joka tapauksessa Shivaratri on hassun hauska juhla, jolloin on mukava katsella Saddhujen sahraminvärisistä kaavuista ja maalatuista kasvoista syntyvää väriloistoa temppelillä.

LAUANTAI: Haitin maanjäristyksen vuoksi järjestettiin hyväntekeväisyysbileet, jonka tuotto menee Punaisen ristin kautta Haitin auttamiseen. Juhlissa soitti loistava nepalilainen Kutumba-bändi, joka hieman lämmitti hyisessä ilmassa vietettyjä puutarhabileitä.

SUNNUNTAI: Losar eli tiibettiläinen uusi vuosi. Vierailimme viikonloppuna Bouddhanath-stupalla ja sen lähellä sijaitsevassa luostarissa/temppelialueella, jonka pihalla näimme perinteistä Lama-tanssia, värikkäin puvuin koristettuna ja perinteisin soittimin säestettynä. Vaikka emme matalan kurkkulaulannan sanomasta paljoa ymmärtäneetkään, saimme selville että tanssijat ja laulajat manasivat pois demonia (jota esitti punainen patsas keskellä tanssijoita). Seremonian kestettyä muutamia tunteja, demonilta lyötiin miekalla pää poikki, se kuljetettiin temppelin ulkopuolelle ja se poltettiin. Itse pidän buddhalaisluostareissa ja temppeleissä vierailemisesta niiden rauhallisen tunnelman vuoksi, eikä tämäkään vierailu tehnyt poikkeusta -seremonian väkivaltaisesta lopusta huolimatta :)

P.S. Olemme nyt saaneet helpotusta raikkaan ilman puutokseen käymällä muutamana viikonloppuna kävelemässä Kathmandun ulkopuolla sijaitsevassa Shivapurin kansallispuistossa, jossa on ihan oikeaa metsää, hiljaisuutta sekä puhdasta ilmaa. Aivan uskomattoman mahtavan upeaa! Lisäksi tänä sunnuntaina menimme salsatunneille, joilla käy yllättävän paljon porukkaa eri maista ja myös nepalilaiset nuoret ovat innostuneet uudesta lajista. Kathmandu ei ihan heti kuulosta salsa-kaupungilta ja olikin yllätys, että piti tulla tänne saakka opettelemaan sitä… Joka tapauksessa uusi harrastus tehnee hyvää meille jäykille suomalaisille. :)

Maanjäristykseen varautumista ja harjoittelua

02.05.2010 - Antti

Katmandun laakso sijaitsee kahden mannerlaatan risteyskohdassa ja viimeisin iso järistys täällä sattui vuonna 1934 – asiantuntijat olivat ennustaneet seuraavan ison järistyksen sattuvan viime vuonna, joten olemme täällä ns. ”yliajalla”? Viimeisin tässä lähellä sattunut maanjäristys (voimakkuudeltaan 5.5) tapahtui viime vuoden lopussa naapurimaassa Bhutanissa.

Sattuessaan maanjäristys vaikuttaisi pahiten Katmandun, Bhaktapurin ja Lalitpurin kaupunkeihin eli laakson vanhimpiin kaupunkeihin, jotka ovat myös ne suurimmat sekä tiheimmin asutetut. Näiden entisten kuningaskuntien alueella sijaitsee myös paljon Maailman perintölistalla olevia suojelukohteita, joista muutaman kuva löytyykin galleriastamme.

Haitin maanjäristyksen jälkeen ihmiset Katmandussa ovat heränneet siihen tosiasiaan, että seuraava iso maanjäristys voisi sattua täällä ja että siihen tulisi varautua. Luin viime viikolla Katmandu Post-sanomalehdestä Anil Bhattarain ”Before it’s too late” -kolumnin aiheeseen liittyen. Asiantuntijat ovat ilmeisen yhtä mieltä siitä, että Katmandun laakso tulisi olemaan Haitin kaltaisessa tilanteessa, mikäli vastaavanlainen maanjäristys sattuisi täällä. Vuonna 2001 Geohazard International listasi Katmandun ensimmäiseksi maailman isojen kaupunkien joukosta maanjäristyksen aiheuttamien tuhojen perusteella. Esim. eilen Kalifornian rannikolla sattunut maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan hieman yli kuusi Richterin asteikolla, ei kuulemma aiheuttanut kaatunutta kahvikuppia kummempaa vahinkoa. Raportin mukaan vastaavanlaisen järistys Katmandun laaksossa johtaisi vähintään 60 000 kuolonuhriin ja tämä raportti tehtiin siis 9 vuotta sitten, jonka jälkeen kaupunki ja väkiluku ovat kasvaneet suunnattomasti. Itse maanjäristyshän ei aiheuta kuolonuhreja, vaan sortuvat rakennukset, joiden alle valtaosa uhreista jää!

Poliittinen ja taloudellinen eliitti täällä varmasti ajattelee, että koska he ovat voineet rakentaa oman talonsa tavalla joka kestäisi paremmin maanjäristyksen, he ovat suojassa. Toisaalta kaupungissa asuu 3 miljoonaa ihmistä alueella, jonka taloista 90 % on rakennettu tavalla mikä ei kestäisi isompaa maanjäristystä – voi miettiä, että mitä hyötyä omasta pystyssä pysyneestä talosta on, jos koko muu laakso on maantasalla ja muuttunut täysin asuinkelvottomaksi? Harmillisinta on se, että myöskään valtaosaa kouluista tai sairaaloista ei ole rakennettu maanjäristyksiä kestäviksi, joten esim. sairaanhoito lamaantuisi täysin kun sairaalarakennukset itsekin romahtaisivat…

Ainakin YK suhtautuu maanjäristyksen mahdollisuuteen vakavasti, sillä harjoittelimme edellisviikonloppuna kuinka toimisimme maanjäristyksen sattuessa. Pakkasimme tänne saavuttuamme ”Go-pakkauksen”, jossa on mm. vaatteita, ruokaa ja vettä – periaatteessa kaikki välttämätön, jota tarvitsisimme, mikäli maanjäristys sattuisi ja meidän tulisi evakuoitua kotoamme.

Alla olevasta UNCRD:n (United Nations Centre for Regional Development) videosta näkee ”Tärinä-pöytä” -testin, jossa pöydälle on rakennettu kaksi identtistä rakennusta. Toisen rakentamisessa on varauduttu maanjäristykseen ja toinen on rakennettu ns. perinteisellä tavalla kuten valtaosa Nepalilaisista rakennuksista.

Alla myös linkki maanjäristys-monitoriin, josta näkyy ympäri maailmaa sattuvat maanjäristykset viimeisimmän kuukauden ajalta.

http://www.iris.washington.edu/seismon/

ps. tämäkään juttu ei ollut mitenkään positiivinen, joten lupaan kirjoittaa seuraavan postaukseni jostain vähän iloisemmasta aiheesta…