Tammikuu 2010

Tasan 6kk Kathmandussa

01.27.2010 - Heidi

Nepalilla on ollut erikoisasema mielessäni ja muistoissani siitä lähtien kun tulin tänne ensi kerran… Tuolloin kiehtoi maan kulttuurit, perinteinen elämäntyyli, vuoret sekä ihmisten ystävällisyys. No, nyt asuttuamme täällä puoli vuotta, Nepal herättää edelleen vahvoja mielikuvia, mutta hieman toisenlaisia kuin aiemmin… Tai lähinnä nämä ”kokemukset” koskevat vain Kathmandua, joka suoraan sanottuna on kuin maailman loppua odottelisi…

Aiemmin olen täällä kirjoitellut monia juttuja Kathmandusta ympäristön näkökulmasta. Seuraavat seikat koskevat enemmänkin meitä ihmisiä. Eikö se ollut näin, että tutkimusten mukaan ihmisen katsellessa kuvaa metsästä tai luonnosta, alkaa jokin ”rauhallisuus-hormoni” virrata kehossa tai syke ja stressitaso laskee? Entäpä jos ympäristö ja siitä saatavat aistimukset ovat ainoastaan negatiivisia, niin mitäs siitä sitten seuraa? Jos korvissa soi linnunlaulun sijaan pelkkä liikenteen vihlova melu aamusta iltaan, jos kukkien tuoksun sijaan sieraimet täyttää mädäntyvien roskien (tai poltetun muovin) haju, jos vehreyden sijaan näkeekin vain betonia, asfalttia ja harmaana pölisevää ilmaa (mitä vielä hengittää keuhkoihinsa joka vetäisyllä), niin mitä sitten? Joka aamu puoliksi ahdistun ja puoliksi naurahdan (kun en muuta voi), että tämä nyt on tätä tämän maan meininkiä kun kävelen toimistolle ja näen samojen nälkäisten kulkukoirien laihtuvan päivä päivältä ja samalla syyhyn tai kapin leviävän eläimestä toiseen, tehden niiden turkista paljaan laikukkaan ja saaden koirat raapimaan itsensä verisille ruhjeille. Saman kadun varrella myös voi seurata vuohien odottavan teurastamon edessä kohtalon hetkeään, sidottuna lähes polvilleen, usein vain puolen metrin pituiseen narunpätkään, pystymättä liikkumaan. Vaikka katulapsiakin täällä näkee, enemmän kuin ennen, jostain syystä itseäni järkyttää aina puolustuskyvyttömien eläinten ahdinko (no vuohellakin menee täällä ihan hyvin koiriin ja kissoihin verrattuna, niiden ei sentään tarvi olla kärsimystensä kanssa kovin kauaa). Joka tapauksessa juuri mistään, mitä tässä kaupungissa näkee, tuntee, haistaa tai maistaa ei voi sanoa nauttivansa. Tänään töistä lähtiessäni pieni koiranpentu, jolta myös turkki oli lähtenyt, järsi lähes itsensä kokoista rottaa kadunvarressa. Melkein kaikkeen tottuu, muttei ihan kaikkeen.

Joka tapauksessa nyt kun puhdistavista monsuunisateista on jo kuukausia, Kathmandun ilmassa on nelinkertainen määrä pienhiukkasia WHO:n riskirajoihin verrattuna! Kuka se sanoikaan, että päivän oleskelu Kathmandussa vastaa vähintään yhden tupakka-askin polttamista?! Edellisen tutkimustuloksen voi helposti todeta, koska Anttia vaivaa ihmeellinen yskä, minua vaivaavat poskiontelontulehdukset ja molempien sieraimet täyttää musta mönjä. Oma terveys täällä siis ensimmäisenä huolestuttaa, muttei suinkaan maolaississien vuoksi, vaan ihan ulkoilmassa oleilun takia! Naturally Nepal!!! (Nepalin turismivuoden 2011 mainoslause!) Alla on kaksi välinettä, joita pitäisi opetella käyttämään, jotta olo helpottuisi vähän; Jala Neti-nenähuuhtelukannu (josta jostain syystä sain hirveän päänsäryn ja paineentunteen päähän) ja hengityssuojain, johon hönkiminen ei sekään ole vielä tuntunut tarpeeksi houkuttelevalta. Jos joku osaa antaa hyviä vinkkejä Jala Netistä niin kertokaa!

Jala Neti nenähuuhtelukannu

Jala Neti nenähuuhtelukannu

Hengityssuojain

Hengityssuojain

Alla myöskin kaksi tuotetta, mitä ilman emme olisi tulleet toimeen. Koska sisällä kotona ja toimistolla on niin kylmä, ovat sormeni ja varpaani turvonneet –niissä on niveltulehdus (ja hei, me olemme Suomesta!!!). Kävimme ostamassa ACP:ltä eli yhdeltä Reilun kaupan tuottajalta nämä upean lämpimät huovutetut tossut, mitkä ovat ihan mahtavat! Lisäksi hankimme kaasulämmittimen, jolla huoneilma lämpenee monta astetta!

ACP:n reilun kaupan huopikkaat

ACP:n reilun kaupan huopikkaat

Kaasulämmitin

Kaasulämmitin

Kahteen ongelmaan en vielä ole löytänyt ratkaisua, nimittäin siihen että ilmeisesti saasteiden (tai veden) takia iho on kamalan näköinen ja lisäksi hiukset tippuvat päästä. Tuli mieleeni, että voisiko tämä johtua juomavedestä..? Juomme toki jollain tavalla puhdistettua vettä, mutta sen laatu tai sen sisältämät kemikaalit eivät olekaan tiedossamme. Tuttavamme olivat täällä 10 vuotta sitten ja yksi matkaseurueesta osti ennen lähtöä mineraalivesipullon ja vei sen Suomeen Ympäristökeskukselle tutkittavaksi. Tulos oli hätkähdyttävä; ei kelpaisi edes karjalle (veden sisältämän kolibakteerimäärän vuoksi)!!! Minä itse olin kuullut tai muistin tämän jutun niin, että kyseessä oli Gangesista otettu vesi, mutta eipä ollutkaan; kyse oli pullotetusta Evianista tm. merkistä! Eli en sitten tiedä, mitä itse juomme täällä päivittäin, mutta joka tapauksessa pelkään olevani kalju kun pesti täällä päättyy!

Mutta hei! Jos hiukset tippuvat päästä ja muutenkaan olo ei ole kaikista hehkein, niin ei haittaa; sähkökatkot kestävät nimittäin jo 11 tuntia päivässä, joten kynttilänvalossa kaikki näyttää paremmalta tai oikeammin, ei näe paljon mitään!!! Summa summarum, ne alun vatsanpurut tai ruokamyrkytykset, joista puoli vuotta sitten kirjoittelimme, eivät itse asiassa olleetkaan paljon mitään :)

Avainsanat: , , , , ,
Kommentit: 9 Kommenttia »

Läskillä lukutaitoa

01.25.2010 - Antti

Suomalainen yksityishenkilö on haastanut kaikki täysi-ikäiset suomalaiset laihdutuskampanjaan. Yksityishenkilön maksama kampanjan laihdutustulosten mukaan määräytyvä tukisumma käytetään Nepalin opettajankoulutuksen hyväksi.

Kampanjaan osallistuvien alkupunnitukset tulee järjestää 28.2.2010 mennessä. Laihdutusaikaa on kolme kuukautta. Loppupunnitus tulee järjestää viimeistään 30.5.2010, jolloin loppupaino sekä ”ostettavan läskin” määrä kirjataan. Lahjoittaja ostaa laihdutetut läskit 15 euron kilohintaan ja ostotarjous on tehty maksimissaan 10 miljoonalla eurolla. Ulkoasiainministeriö seuraa varojen käyttöä Nepalissa.

Suomen Nepalin suurlähetystön ohjelmakoordinaattori Dahal Bhola Prasad kokosi yhteen tietoja, mitä yhdellä ”läskikilolla” eli 15 eurolla Nepalissa saa ja miten se parantaa täällä opettajankoulutusta?

Lapsen näkökulma

15 euron panoksella voidaan saada koulun ulkopuolelle jäänyt lapsi kouluun tai koulunsa keskeyttänyt lapsi takaisin kouluun.

15 eurolla voi

  • ostaa koulukirjat yhtä lukuvuotta varten (luokat 1 – 10)
  • ostaa 30 kouluvihkoa, mikä riittää kolmelle lapselle alakoulussa (Nepalissa monilla perheillä ei ole varaa ostaa koulussa tarvittavia vihkoja ja kyniä, jolloin lapsi joutuu jäämään pois koulusta.)
  • ostaa kaksi koulupukua maaseudulla ja yhden koulupuvun kaupungeissa
  • maksaa lapsen tukiopetus kolmeksi kuukaudeksi (miltei 40 % ekaluokkalaisista keskeyttää koulun tai jää luokalleen)
  • maksaa viiden oppilaan koemaksut maaseudun kouluissa, joissa on vuodessa kolme koetta (Monet oppilaat eivät voi suorittaa koetta, koska heillä ei ole varaa maksaa koemaksua.)

Opettajan näkökulma

15 eurolla voi

  • ostaa taululiituja koko vuodeksi yhden luokan tarpeisiin
  • ostaa 200 kartonkiarkkia, mikä riittää kuukaudeksi luokan kuvaamataidon tunneille ja askarteluun
  • ostaa varakyniä ja -papereita luokalliselle oppilaita, joilta ne puuttuvat
  • ostaa hyvä englannin sanakirja tai kaksi nepalin sanakirjaa
  • ostaa perustarvikkeet opetusta varten yhdelle alakoululuokalle: aakkostaulut englanniksi ja nepaliksi, numerotaulut, kuvataulut : eläimet, kasvit, kuukaudet, viikonpäivät jne.
  • maksaa varhaiskasvattajan kuukausikorvaus 20 lapsen (3 – 4 v.) opetuksesta kolme tuntia päivässä
  • ostaa pulpetti viidelle oppilaalle
  • ostaa kaksi lento- tai jalkapalloa (monissa kouluissa ei ole lainkaan urheilu- tai leikkivälineitä)
  • ostaa 10 litran vedenpuhdistin luokkaan, käyttöaika ainakin kolme vuotta
  • ostaa 30 metallista vesimukia

Koulun näkökulma

  • 45 eurolla voi ostaa kaapin opetusmateriaalin säilyttämiseen
  • 30 eurolla saa naulakon 30 oppilaan koululaukuille
  • 100 eurolla voi palkata opettajan kuukaudeksi alakouluun
  • 150 eurolla voi rakentaa käymälän alakouluun
  • 150 eurolla voi hankkia 2 000 litran vesisäiliön
  • 200 eurolla saa alakoulun kirjastoon tarvittavat kirjat
  • 200 eurolla saa maton luokkahuoneeseen ja liitutaulun luokan seinille, jolloin ilman kyniä ja vihkoja olevat oppilaat voivat tehdä harjoitustehtäviä
  • 200 eurolla voi hankkia pulpetit yhdelle luokalle
  • 2 000 eurolla pystyy rakentamaan luokkatilat, kun yhteisö osallistuu rakennustyöhön
  • 10 000 eurolla voi rakentaa viisi luokkahuonetta käsittävän koulun

Katso tarkemmat ohjeet kampanjasta Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen internet-sivuilta, osallistu ja haasta ystäväsikin mukaan!!

http://www.ktl.fi/portal/suomi/yhteistyoprojektit/laskilla_lukutaitoa

Kuva Kumbeshwarin 2. luokasta.

Kuva Kumbeshwarin 2. luokasta.

Avainsanat:
Kommentit: Ei kommentteja »

Kurpitsalaukut loppu

01.24.2010 - Heidi

Rauhaisaa viikonloppua kaikille Nepalista! Ilo nähdä, että MEDEP-projektin Kurpitsalaukut miellyttivät asiakkaittemme silmää ja nyt jouluna täältä Suomeen tuomamme laukut ovatkin jo loppuneet, nokkoslaukkuja on toki vielä jäljellä! Kun ensi kuussa tulee mm. Shiva-jumalan syntymäpäivä ja meillä on toimistolta muutama paikallinen vapaapäivä, matkaamme Antin kanssa Länsi-Nepaliin tapaamaan Kurpitsa- ja nokkoslaukkujen tekijöitä ja tilaamme niitä lisää… tällä kertaa muutamassa eri värissä, jos vain mahdollista!

Hari ompelee nokkosolkalaukkua

Hari ompelee nokkosolkalaukkua

Olen muutenkin ajatellut, että nyt täällä ollessamme meidän pitää ehdottomasti pitää tiivistä yhteyttä näiden tuottajaryhmien kanssa ja antaa mahdollisimman paljon palautetta laadusta, uusista tuoteideoista ja rakentaa toimiva systeemi, millä tavalla tilata tuotteita sittenkin, kun emme enää itse asu Nepalissa. Tämä yhteydenpito ja viestinkulku on itse asiassa yleisempikin ongelma työprojektissani -nokkosen kerääjät ja kutojat sekä ompelijat asuvat pienissä kylissä, eivätkä puhu englantia, eikä heillä tietenkään ole mitään tietokoneita tai sähköposteja, joten ulkomaalaisen ostajan on aika hankala saada heihin mitään yhteyttä ja siksi tuotteiden saaminen markkinoille näiltä syrjäseuduilta on aikamoinen haaste. Se olisi kuitenkin tärkeää, etteivät kaikki maaseudun ihmiset muuttaisi tänne Kathmanduun asumaan kaduille tai joenvarsien slummeihin, jotka kasvavat koko ajan.  Projektini tuotteet, kuten kurpitsalaukku tehdään todella pienissä käsityöpajoissa, ilman sähköä ja kangas kudotaan puisilla kangaspuilla. Nokkostuotteiden tapauksessa, kangas kerätään ja prosessoidaan kokonaan käsin ja täysin uudistuvana ja nopeasti kasvavana kasvina siitä saadaan ekologista materiaalia. Nokkosen kuidut ovat muuten moninkertaisesti pidempiä kuin esim. puuvillan ja siksi nokkoslanka sekä kangas ovat paljon puuvillaa kestävämpiä! Alla Prasanna, Antti ja Herra Pun esittelevät nokkosesta tehtyä lankaa (vasemmalla) sekä nokkoskuitua (oik.).

Nokkostuottajien luona Khuijarin kylässä.

Nokkostuottajien luona Khuijarin kylässä.

Kurpitsa- ja nokkoslaukkujen ompelu työllistää Pokharassa 8 henkilön ompelupajan ompelijat ja heidän kanssaan haluaisin alkaa tekemään läheistä yhteistyötä tuotekehityksen parissa -ompelijat ovat köyhiä ja kouluttamattomia, mutta ovat oppineet työnsä tekemällä sitä pitkään ja lisäkoulutuksella he varmasti osaisivat tehdä vaikka millaisia tuotteita. Yksi vaihtoehto olisi linkittää lähellä toimivan Children Nepal-reilun kaupan järjestön ihmiset kouluttamaan heitä. Koska CN tekee työtä köyhien perheiden ja heidän lastensa parissa, ajattelin että vaikka MEDEP:in alaiset käsityöläiset eivät kuulukaan reilun kaupan järjestelmän alle, voisi itse alkaa kehittelemään samanlaista sosiaalisten etuuksien järjestelmää tälle ompelupajalle. Tämä ompelupaja on kuitenkin sen verran pieni, että sen kanssa olisi helppoa työskennellä ja verrattuna suuriin reilun kaupan yrityksiin tai yhteisöihin, Karmashopinkin kokoisella pikkuyrityksellä olisi oikeasti valtaa vaikuttaa paikan asioihin.

Näitä mahdollisuuksia minut johti ajattelemaan se kun ensi kerran vierailin ompelijoiden luona nyt syksyllä ja kuulin että erään ompelijamiehen vauva oli kuollut juuri anemiaan. Syy oli se, että köyhällä perheellä ei ollut varaa viedä vauvaa lääkäriin -eikä ilmeisesti heillä ollut ollut taitoa huolehtia lapsen ravinnonsaannista tätäkään ennen (tämä on todella yleistä täällä). Ompelupajan johtaja, joka siis on myös projektini kouluttama pienyrittäjä, antoi tilanteesta kuultuaan ompelijalle lääkäriin vaadittavat 1000 rupiaa eli 10 euroa. Mies ei kuitenkaan tajunnut tilanteen vakavuutta, vaan odotteli liian kauan ja vauva ehti kuolla. Ja tämä kaikki vain 10 euron tähden (…mikä on toki iso raha täällä)! Tämä ei todellakaan ole ainut tällainen tarina, lapsia kun kuolee mm. Nepalissa joka päivä ripuliin ja anemiaan, jotka olisi voitu hoitaa pienillä toimilla… Mutta on toki lohduttavaa, jos voimme esim. Karmashopin kautta työlistää näitä ihmisiä täällä ostamalla heiltä vaikkapa laukkuja ja samalla ohjata varoja perheiden terveydenhuotoon tai lasten koulunkäyntiin. Kerron siis kun laukkujen valmistus aloitetaan taas ja mitä ompelijoille silloin kuuluu. Mikäli muuten kukaan tietää käsityöalan, muotoilun tai vaatesuunnittelun opiskelijaa, joka haluaisi tehdä harjoittelun tai opinnäytetyön joko tälle MEDEP-projektille tai sitten Karmashopille ja suunnitella näille köyhille tuottajille uusia tuotteita (materiaaleina esim. bambu, puuvilla, nokkonen, banaanikuitu, elefanttiruoho jne. jne.), niin ottakaa meihin yhteyttä – apua kaivataan kipeästi!!!

Children Nepalille ja Kumbeshwar Technical Schoolille on muuten tulossa nyt kevään aikana opettajaopiskelijoita vanhasta opinahjostani, Oulun yliopistosta, joten sitten kuulemme heiltä myös kuulumisia paikan päältä näistä kahdesta Reilun kaupan järjestöstä. Children Nepalin uutuustuotteet löydät verkkokaupastamme lasten valikoimasta ja lisäksi KTS:n ihanat villatuotteet ovat juuri nyt alennuksessa!

Avainsanat: , , , , , ,
Kommentit: Ei kommentteja »

Muutoksia ja muistoja Katmandussa

01.15.2010 - Heidi

Kävimme eilen kuuntelemassa Social Science Baha-luentosarjan luennon: ”Landscape Change and Life History, jonka piti amerikkalainen maantieteen professori David Zurick. Hän on tutkinut jo kolmatta kymmentä vuotta luonnontilan ja maankäytön/maiseman muutosta Tiibetissä, Bhutanissa ja Nepalissa. Teknisempien välineiden ja satelliittikuvien yms. käytöstä hän oli siirtynyt ihan maan tasalta otettujen valokuvien käyttöön ja nyt Nepalissa hän oli päässyt käsiksi 100 vuotta vanhoihin, kuninkaallisen perheen valokuva-arkistoihin. Sieltä hän siis valitsi vanhoja kuvia eri puolilta Kathmandua ja on mennyt juuri noihin samoihin paikkoihin ottamaan uudet kuvat. Kun nämä kaksi kuvaa -50 tai 100 vuotta vanha laitetaan rinnakkain nykymaisemaa kuvaavan kuvan kanssa, ei kenellekään jää epäselväksi täällä tapahtuneen ja edelleen tapahtuvan muutoksen nopeus.

Ympäristön, mutta myös Kathmandun asukkaiden, kannalta suurimpia muutoksia ovat mm. Liikenteen ja väestön kasvu, joka johtaa teiden ja talojen rakentamiseen entisille maanviljelysalueille, maaperän ja vesistöjen saastumiseen ja vesipulaan, hökkelien pystyttämiseen jokien varsille ja uskonnollisten tai kulttuuristen rakennusten häviämiseen uudisrakennusten ”keskelle”. Jokainen paikallinen, kenen kanssa olen asioista jutellut (onhan kaupunki muuttunut hurjasti sinäkin 8 vuoden aikana, joka on kulunut oman ensimmäisen Nepalin matkani ja nykyhetken välillä…) on tuntunut olevan täysin voimaton näiden muutosten edessä. Eksponentiaalisesti lisääntynyt liikenne on toki lähes jokaisen kaupunkilaisen omaa syytä, mutta osa syystä liittyy myös poliittisiin toimijoihin. Tällaisissa maissa, joissa hallinto on heikko tai poliittinen tilanne on epävakaa, on yrityksillä ja kiinteistökeinottelijoilla helppoa tehdä mitä haluavat.

Oli mm. mielenkiintoista lukea lehdestä pari päivää sitten, että USA:han muuttaneet nepalilaiset (maasta lähtee tällä hetkellä ainakin 600 ihmistä päivittäin töihin ulkomaille, todellisuudessa luku on varmaan vieläkin suurempi) myyvät nyt vauhdilla omistamiaan taloja ja kiinteistöjä pois ja ostavat niillä rahoilla taloja USA:sta. Kathmandussa kiinteistöjen hinnat ovat nousseet järkyttävällä tahdilla ylös samalla kun USA:ssa ne ovat laskeneet talouskriisin myötä; lopputuloksena on se että Amerikoista saa asunnon halvemmalla kuin täältä -mikä kyllä tuntuu täysin hullulta paikallista rakennuslaatua katsellessa! Epävakaan poliittisen tilanteen ja turvattoman tulevaisuuden vuoksi kukaan ulkomailla asuva ei halua jättää rahojaan ”kiinni” kotimaahansa ja tietotaidon ja koulutetun väen lisäksi maasta valuu ulos suuria summia rahaa, jotka ovat kaikki pois tämän maan ja yhteiskunnan kehittämisestä.

Joka tapauksessa em. luennon aikana oli mm. liikuttavaa kuunnella nepalilaisen 72-vuotiaan herran ”life storya” eli omaa kokemustaan kotikaupunkinsa muutoksesta. Hän kertoi, kuinka hänellä ystävineen oli lapsena tapana aina mennä Bagmati-joelle vilvoittelemaan, leikkimään ja uimaan. Hänen mukaansa vesi oli tuolloin niin puhdasta ja kirkasta, että oli mahdollista erottaa jokainen hiekan jyväkin joen pohjassa. Nykyisin Bagmati-joki (joka kulkee kilometrin päässä asunnostamme), on enää pikkuruinen, kutistunut vesivana, joka löyhkää kammottavalta suht. kauas, se on täynnä roskia ja sen varrelle on ilmestynyt köyhien ihmisten rakentamia hökkeleitä. Vanhan herran kertomuksen viimeinen lause oli: ”se mitä täällä on tapahtunut ja missä kunnossa joki nyt on, tekee minut hulluksi, jos ajattelen sitä”. Moni paikallisista kysyikin, kuinka esim. David Zurickin valokuvista ja työstä saisi voimakkaan välineen, jolla vaikuttaa poliitikkoihin, gründereihin ja kaupunkisuunnittelijoihin ennen kuin koko kaupunki ja sen ympäristö on täysin ”tuhottu”.

Tuntuu kyllä itsestäkin hullulta, että vuoristoisessa maassa tämä Kathmandun laakso on koko Nepalin hedelmällisintä maanviljelysaluetta ja nyt sitä täytetään parhaillaan betonilla ja pakokaasulla. Kaupunkilaisten ruokaturva heikkenee koko ajan ja pian kaikki elintarvikkeet tuodaan tänne jostain ulkopuolelta. Luennon jälkeen tekee mieli lukea uudelleen uskomattoman venäläisen, Boris Lissanevitcin (mm. kuuluisa balettitanssija, Cathay Pasific-lentoyhtiön perustaja ja mies, joka avasi Nepalin ulkomaalaisille 50-luvulla) tarina: ”Tiger for Breakfast” (kirjoittaja Michel Peissel). Uskomaton kuvaus Nepalista aikana, jolloin täällä ei vielä ollut yhden yhtäkään moottoriajoneuvoa, ulkomaalaista/turistia ja ensimmäisistä Himalajan huippujen valloituksista vasta haaveiltiin.

Avainsanat: , , , ,
Kommentit: Ei kommentteja »

Viikko toivoa täynnä

01.13.2010 - Heidi

Kaksi viikkoa täällä on taas hurahtanut ja täytyy onnekseni sanoa, että kyllä ihmisluonto on sopeutuvainen! Erot Suomen ja Nepalin välillä tuntuivat kyllä ihmeenkin suurilta tänne joululomalta palattuamme, mutta muutaman päivän jälkeen meno alkoi tuntua taas normaalilta. Toimme Suomesta muutamia arkea helpottavia juttuja; ison läjän korvatulppia (emme siis ole ihan kuuroja kun tämä pesti päättyy) sekä joitain kuivia ruoka-aineksia (ei voi ymmärtää, kuinka mahtavalta tuntuu saada vaihtelua ruokiin vaikkapa hapankorpuista!). Antti sai juuri luettua John Naishin kirjan ” Riittää jo -irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa”, jossa painotetaan riittävyyden filosofiaa sekä tarpeellista muutosta kiitollisuuteen (perusasioista), minkä olemme unohtaneet. Sen kyllä voi sanoa, että kiitolliseksi täällä oppii, hyvin hyvin pienistä asioistakin (jos se taito Suomessa tuppaa itselläkin aina pikku hiljaa ruostumaan…).

Työn ohella olemme koittaneet piristää itseämme tapaamalla tänne eri maista ja maanosista päätyneitä tuttaviamme; täällä tuntuu kaikilla olevan aikaa lähteä illalla yhdessä syömään ja vaihtamaan kuulumisia. Johtuneeko tämä siitä, että kotona on kuitenkin sähköt poissa, eikä oikein voi tehdä mitään vai siitä, että aika ajoin jokaisella on arjessaan tai töissään vastoinkäymisiä, joista selviytymistä helpottaa kummasti toisten samassa tilanteessa olevien tuki -joka tapauksessa tämä ajan riittävyys toisille ihmisille tuntuu mukavalta!

Laitoimme blogiimme kuvagallerian, jonne lisäsimme ja tulemme lisäämään kuvia pikku reissuiltamme Kathmandun laaksossa sekä kauempana maaseudulla. Uusimmat kuvat on otettu päiväretkeltämme läheiseen Bhaktapurin vanhaan kaupunkiin (vanha kuningaskunta). Bhaktapurin piti olla autoton alue, mutta pettymykseksemme siellä kaahasi moottoripyöriä ja autoja lähes samaan malliin kuin muuallakin. Onneksi pieniä, rauhallisia katuja ja kujia paikasta vielä löytyi ja elämänmeno tuntui kulkevaan siellä samaan tahtiin kuin se on kulkenut viimeiset 1000 vuotta. Lähes joka talossa oli joko puunkaiverrus-, kuparityö-, kankaankudonta-, maalaus-, tai ruokatarpeiden kuivatuspaja ja kaduilla juoksentelivat possut, kanat sekä vesipuhvelit. Eräs ominainen piirre olivat myös vanhat temppelit ja kokoontumispaikat, jonne yhteisön vanhukset kokoontuvat vaihtamaan kuulumisia ja seuraamaan kadun tapahtumia päiväsaikaan.

Katsellessamme omia kuviamme yllätyimme siitä, kuinka rauhalliselta ja idylliseltä maailma niissä näyttää; kuvattu ja koettu maailma tuntuvat niin eri asioilta! Kun äänet ja hajut otetaan kuvista pois, jää puolet kokemuksesta pois (ja tässä tapauksessa se puolikas on yleensä niitä negatiivisia asioita kuten poltettavan muovin tai mädäntyvien roskien haju, pakokaasu tai sireenien lailla ulvovan liikenteen melu). Pitänee siis itsekin muistaa katsella näitä kuvia ja yrittää irtautua ympärillä olevasta kaaoksesta -ja olla tyytyväinen elämän yksinkertaisiin perusasioihin =)

Alla John Naishin kirjasta otettu, sanskritista käännetty ikivanha runo. Naishin mukaan se tarjoaa vastamyrkkyä sisäänrakennetulle, aikaa tuhlaavalle ajatusmallillemme, jonka mukaan eilinen ei ollut kovin kummoinen, tämä päivä on vähän parempi, mutta huominen (aina huominen) on taatusti upea:

”Luota tähän päivään

Se on täynnä elämää, täyttä elämää

Sillä eilinen on enää pelkkä uni ja huominen on vasta haave

Mutta tämä päivä, kun elät sen hyvin, silaa kaikkien eilisten

unet tyytyväisyydellä ja kaikkien huomisten haaveet toivolla”

Avainsanat: ,
Kommentit: Ei kommentteja »

Uusi vuosi -vanhat kujeet

01.02.2010 - Heidi

Näin taas vuosi vaihtui ja heti ensimmäinen uuden vuoden lupaus voisi itselläni olla: “lupaan yrittää kirjoittaa blogiin useammin!” –hyvistä aikeista huolimatta se kun on jäänyt vähäiseksi yrityksen töiden ja Nepalin päivätöiden ohella… Nepalin töistä kirjoittelen tuonnempana enemmän; sillä saralla kun haasteita tuntuu riittävän ihan jokapäiväisessä toimistoelämässäkin, projektin laajemmista tavoitteista ja minun roolistani siinä puhumattakaan…

Uudesta vuodesta huolimatta meno Kathmandussa tai Nepalissa ei ole juuri muuttunut; vuosi 2010 alkoi yleislakolla -onneksi asumme itse kävelymatkan päässä toimistostani, sillä lakon aikana eivät autot tai pyörät saa kulkea, eli minunkin työkavereistani puolet oli jäänyt kotiin koska asuvat kaupungin toisella puolen. Todellinen harmi ovatkin sitten aina vain pidemmiksi venyvät sähkökatkot; nyt katkot kestävät väh. 8 tuntia päivässä ja ihmeellisesti ne sattuvat juuri parhaille tunneille päivästä tai illasta. Kotona siis olemme kykkineet suurelta osin kynttilänvalossa, mistä on toki se hyöty, että ne lämmittävät myös huoneilmaa. Toimistolla sähkökatkot rikkoivat työkoneeni, joten nyt odottelen konetta, jonka korjaukseen piti mennä 2 päivää, mutta mikä on loppujen lopuksi kestänyt melkein kuukauden. Olen raahaillut töihin omaa kannettavaani, josta virtapiikki rikkoi akun tai jotain ja nyt en enää halua sitäkään viedä töihin rikkoakseni sen lopullisesti… Sähkökatkoja vielä pahempaa on kylmyys, joka tunkeutuu luihin ja ytimiin -sisällä kodissamme asteita on päiväsaikaan +10, mikä voi kuulostaa kohtuulliselta Suomen -30 asteen pakkasen keskellä, mutta kun missään vaiheessa ei pääse lämmittelemään yhtään lämpimämpään paikkaan, niin lopputuloksena on jatkuva semi-jäätynyt tila. Antti on täällä kotona päivitellyt verkkokauppaa villakynsikkäät kädessä. Huomenna aiomme mennä ostamaan jostain kaasulämmittimen, jolla asuntoa saisi vähän lämpimämmäksi ja joka toimii sähkökatkoista huolimatta.

Riisi-pinaatti-ateria makuuhuoneessa, jonka olemme valinneet tukikohdaksemme (ovi kiinni ja kynttilät päälle: valoa ja lämpöä!)

Riisi-pinaatti-ateria makuuhuoneessa, jonka olemme valinneet tukikohdaksemme (ovi kiinni ja kynttilät päälle: valoa ja lämpöä!)

Toisena projektina olisi maanjäristykseen varautuminen ja ns. go-bagin pakkaaminen. Kathmandu sijaitsee 2 mannerlaatan yhtymäkohdassa (mistä Himalajakin on merkkinä) ja seismologisten tietojen mukaan tänne tulee mittavia maanjäristyksiä n. 75 vuoden välein. Viimeksi Kathmandu tuhoutui pahoin vuoden 1934 vuoden järistyksessä, joten hups: seuraava järistys voi olla aika ajankohtainen asia. Kathmandun laakson maaperä on muinaisen järven pohjamutaa, joka kuulemma ”nesteytyy” (joku geologi löytää tälle varmaan oikeamman termin) voimakkaiden järistysaaltojen heilutellessa maata edestaas ja on ennustettu, että koska talot täällä on tehty niin heikosti, niin 60 % kaupungista tuhoutuisi. Eli tässä on pitänyt miettiä, mitä teet jos talo alkaa yhtäkkiä heilua ympärillä tai maa vajoaa jalkojen alta ulkona kävellessä ja mitä tarvikkeita kotona pitää sängyn vieressä olla, jotta voit kaivaa tiesi ulos asunnosta. Ruokaa ja juomaa pitää myös varata ainakin viikoksi, jos koko kaupunki on tuhoutunut tai sekasorron vallassa (tämä toki auttaa myös lakkojen tai mielenosoitusten aikana). Huomasin mm. että koska meillä ei ole täällä juuri mitään huonekaluja, kuten isoa pöytää tai sänkyä, niin ei ole oikein paikkaa, minne ryömiä suojaan. Hurjia juttuja nämä tällaiset on miettiä, mutta toisaalta parempi kai olisi varautua kaikkeen, järistys kun on aika todennäköinen täällä ja pienilläkin asioilla voi vaikuttaa siihen, miten kaikki sen jälkeen menee.

Että sellaisia uutisia näin vuoden alkuun; täytyy myöntää että ihan parhailla mahdollisilla fiiliksillä ei taideta täällä nyt olla yllä mainittujen seikkojen vuoksi. Vähän on ollut sellaista ajatusta ilmassa, että: ”miksi tässä kannattaisi käyttää käsidesiä ennen ruokailua mahataudin pelossa, kun ei se kokkikaan tuolla keittiössä ole kuitenkaan käsiään pessyt vessakäynnin jälkeen” :) tai ”miksi työssä pitäisi itse yrittää ja yrittää saada juttuja läpi kun tuntuu, että on seinä vastassa ja kun ei ketään voi pakottaa ottamaan apua vastaan”. Sopeutumista  hankaloittanee sekin, että kävimme Suomessa joulun vietossa ja tuntuu kuin olisimme palanneet planeetta Suomesta planeetta Nepaliin: niin kaukana nämä kaksi maata ovat tosistaan! Oli ihanaa nauttia perheenjäsenten seurasta, käydä saunassa, nauttia vesijohtoveden juomisesta (suihkussakaan ei haitannut, jos vettä meni suuhun) :) , puhtaasta hengitysilmasta, hiljaisuudesta ja monipuolisesta ruoasta, mutta tänne palatessa kontrasti onkin sitten sitä suurempi. Mutta eihän se auta kuin yrittää ja tsempata. Näillä mennään!

Tsemppiä sinne Suomeen pakkasen keskelle – yrittäkää nauttia talvisista jutuista, raikkaasta ilmasta ja lumesta nyt kun sitä on, kyllä se aurinkokin jossain vaiheessa taas näyttäytyy! Hyvää uutta vuotta kaikille!

P.S. Suomessa käydessämme emme tietenkään osanneet ottaa matkaa pelkkänä lomana, vaan toimme Karmashopille oman YK-projektini käsityöläisten Himalajan nokkosesta tekemiä laukkuja, blogissakin esitellyn Children Nepalin tuotteita sekä intialaisia Anokhi-vaatteita (toki hyvin rajatun määrän). Kerromme näistä tuotteista myöhemmin enemmän!

Avainsanat: , , , ,
Kommentit: 1 Kommentti »