Uusi reilun kaupan tuttavuus Children Nepal

10.31.2009 - Heidi

Vierailimme työreissuni lomassa yhdessä pienimmistä Nepalin reilun kaupan järjestöistä, 10-vuotiaassa Children Nepalissa. Children Nepal sijaitsee Pokharan kaupungissa n. 200 km Kathmandusta länteen. Trekki- ja kiipeilyreitit Annapurnan vuoristoon lähtevät tästä kaupungista, joten se on retkeilijöiden mekka hienoine vuoristomaisemineen. Vaikka järjestöllä on joitakin eurooppalaisia ostajia, vaikuttaa Kathmandua hieman syrjäisempi sijainti kuitenkin markkinoiden kokoon ja siihen, ketä järjestöön kulloinkin eksyy vierailemaan (200 kilometrin matkaan Kathmandusta kuluu kuitenkin 6-7 tuntia autolla…).

Söpö kissapoika

Söpö kissapoika

Children Nepal ylläpitää käsityöosastoa, Suryamukhia (tarkoittaa auringonkukkaa), jossa paikallisia naisia koulutetaan ompelemaan reilun kaupan käsitöitä, lähinnä leluja. Tuotteista saadut voitot (työntekijöiden palkkojen yms. jälkeen) käytetään alueen köyhien lasten ja heidän perheidensä hyväksi tehtävään työhön. Köyhyys täällä aiheuttaa myös paljon muita ikäviä ”oireita” perheissä ja koko yhteiskunnassa, kuin vain päällepäin näkyviä asioita, kuten vakkapa aliravitsemusta. Näitä seurauksia ovat mm. lasten yleinen heitteillejättö ja katulapsiongelma, fyysinen ym. väkivalta, lapsityö, syrjäytyminen sekä välinpitämättömyys lasten koulutusta ja opintoja kohtaan. Children Nepalilla on tiloissaan luokkahuone, jossa toimii “contact center”, jonne köyhien perheiden lapset saavat tulla päiväksi opettelemaan aakkosia, numeroita, leikkejä ja pelejä sekä englantia. Lapsia valmennetaan koulunkäyntiin, koska he eivät ole yleensä saaneet mitään opetusta aiemmin tai vanhemmat eivät myöskään kouluttamattomina/omien ongelmiensa keskellä voi antaa eväitä lapsilleen. Esiopetuksen ohella järjestö pitää jatkuvia kokouksia lasten vanhempien, paikallisten viranomaisten ja päättäjien kanssa ja yrittää parantaa lasten turvallisuutta, terveydenhuoltoa sekä heidän oikeuksiensa tiedostamista ja toteutumista. Mm. lasten ruumiillisen kurituksen kieltävä laki säädettiin yli 2 vuotta sitten, mutta siitä ei juuri kukaan ole täällä tietoinen.

Manisha kirjailee käsinukkeja

Manisha kirjailee käsinukkeja

Järjestön perustajat ovat itse tulleet lapsina samanlaisista taustoista, joten he ymmärtävät, kuinka tärkeää tämä työ lasten tulevaisuuden kannalta on ja millaiset vaikutukset em. ongelmilla on lapsiin. Kun lapset ovat käyneet CN:n “esiopetuksessa” (yleensä kuulemma noin 6 kk), he alkavat pikkuhiljaa käymään valtion koulua ja vanhempia kannustetaan pitämään lapset koulussa ja he saavat siinä ohessa monenlaista apua ja tietoa, mm. tulonhankintamalleja Children Nepalilta. Ne perheet, jotka ovat saaneet apua ongelmissaan, ovat kuulemma alkaneet auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia perheitä omaehtoisesti. Nepalin valtion koulut ovat olleet surkeassa jamassa (jopa 100 oppilasta luokassa, epäpätevät opettajat, joita ei aina edes näe koulussa, ruumiillisen kurittamisen kulttuuri jne.), joten nykyisin vähänkään varakkaammat perheet laittavat lapsensa maksullisiin kouluihin. Köyhillä ei tietenkään ole tähän mahdollisuutta, joten Children Nepal on myös alkanut tehdä yhteistyötä läheisten valtion koulujen kanssa ja kouluttanut henkilökuntaa opetuksen laatua parantaakseen. Kun kouluissa on saatu parannuksia aikaan, lasten vanhemmat ovat motivoituneempia viemään lapsiaan myös näihin kouluihin, mikä estää eri taustoista tulevien lasten eriytymistä eri alueille/eri kouluihin.

Ompelijat Krishna ja Chitra

Ompelijat Krishna ja Chitra

Oli jotenkin liikuttavaa nähdä, kuinka tehokasta ja kokonaisvaltaista opetus- ja perhetyötä näinkin pieni järjestö voi täällä tehdä. Tarjouduin kysymään contact centeriin suomalaisia opetusharjoittelijoita opettajiksi ja pyrimme myös löytämään ostajia Suryamukhin naisten käsitöille; näin työllistetään näitä naisia ja tarjotaan heille Reilun kaupan järjestelmän edut (säännölliset tulot, eläke, terveyspalveluja, apua lasten koulumaksuihin, bonuksia ja säästämisjärjestelmä), mutta osa avusta menee myös heitä pidemmälle, lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Jos olet kiinnostunut Children Nepalin hauskoista ja laadukkaasti tehdyistä leluista ja käsinukeista yms. sekä niiden jälleenmyynnistä, voit laittaa meille viestiä palautelomakkeella ja annamme tarkempia tietoja tuotteista, valikoimasta ja yhteyksistä!

Suryamukhin kotisivut: www.children-nepal.net/suryamukhi

Avainsanat: , , , ,

Kommentoi