lokakuu 2009

Uusi reilun kaupan tuttavuus Children Nepal

10.31.2009 - Heidi

Vierailimme työreissuni lomassa yhdessä pienimmistä Nepalin reilun kaupan järjestöistä, 10-vuotiaassa Children Nepalissa. Children Nepal sijaitsee Pokharan kaupungissa n. 200 km Kathmandusta länteen. Trekki- ja kiipeilyreitit Annapurnan vuoristoon lähtevät tästä kaupungista, joten se on retkeilijöiden mekka hienoine vuoristomaisemineen. Vaikka järjestöllä on joitakin eurooppalaisia ostajia, vaikuttaa Kathmandua hieman syrjäisempi sijainti kuitenkin markkinoiden kokoon ja siihen, ketä järjestöön kulloinkin eksyy vierailemaan (200 kilometrin matkaan Kathmandusta kuluu kuitenkin 6-7 tuntia autolla…).

Söpö kissapoika

Söpö kissapoika

Children Nepal ylläpitää käsityöosastoa, Suryamukhia (tarkoittaa auringonkukkaa), jossa paikallisia naisia koulutetaan ompelemaan reilun kaupan käsitöitä, lähinnä leluja. Tuotteista saadut voitot (työntekijöiden palkkojen yms. jälkeen) käytetään alueen köyhien lasten ja heidän perheidensä hyväksi tehtävään työhön. Köyhyys täällä aiheuttaa myös paljon muita ikäviä ”oireita” perheissä ja koko yhteiskunnassa, kuin vain päällepäin näkyviä asioita, kuten vakkapa aliravitsemusta. Näitä seurauksia ovat mm. lasten yleinen heitteillejättö ja katulapsiongelma, fyysinen ym. väkivalta, lapsityö, syrjäytyminen sekä välinpitämättömyys lasten koulutusta ja opintoja kohtaan. Children Nepalilla on tiloissaan luokkahuone, jossa toimii ”contact center”, jonne köyhien perheiden lapset saavat tulla päiväksi opettelemaan aakkosia, numeroita, leikkejä ja pelejä sekä englantia. Lapsia valmennetaan koulunkäyntiin, koska he eivät ole yleensä saaneet mitään opetusta aiemmin tai vanhemmat eivät myöskään kouluttamattomina/omien ongelmiensa keskellä voi antaa eväitä lapsilleen. Esiopetuksen ohella järjestö pitää jatkuvia kokouksia lasten vanhempien, paikallisten viranomaisten ja päättäjien kanssa ja yrittää parantaa lasten turvallisuutta, terveydenhuoltoa sekä heidän oikeuksiensa tiedostamista ja toteutumista. Mm. lasten ruumiillisen kurituksen kieltävä laki säädettiin yli 2 vuotta sitten, mutta siitä ei juuri kukaan ole täällä tietoinen.

Manisha kirjailee käsinukkeja

Manisha kirjailee käsinukkeja

Järjestön perustajat ovat itse tulleet lapsina samanlaisista taustoista, joten he ymmärtävät, kuinka tärkeää tämä työ lasten tulevaisuuden kannalta on ja millaiset vaikutukset em. ongelmilla on lapsiin. Kun lapset ovat käyneet CN:n ”esiopetuksessa” (yleensä kuulemma noin 6 kk), he alkavat pikkuhiljaa käymään valtion koulua ja vanhempia kannustetaan pitämään lapset koulussa ja he saavat siinä ohessa monenlaista apua ja tietoa, mm. tulonhankintamalleja Children Nepalilta. Ne perheet, jotka ovat saaneet apua ongelmissaan, ovat kuulemma alkaneet auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia perheitä omaehtoisesti. Nepalin valtion koulut ovat olleet surkeassa jamassa (jopa 100 oppilasta luokassa, epäpätevät opettajat, joita ei aina edes näe koulussa, ruumiillisen kurittamisen kulttuuri jne.), joten nykyisin vähänkään varakkaammat perheet laittavat lapsensa maksullisiin kouluihin. Köyhillä ei tietenkään ole tähän mahdollisuutta, joten Children Nepal on myös alkanut tehdä yhteistyötä läheisten valtion koulujen kanssa ja kouluttanut henkilökuntaa opetuksen laatua parantaakseen. Kun kouluissa on saatu parannuksia aikaan, lasten vanhemmat ovat motivoituneempia viemään lapsiaan myös näihin kouluihin, mikä estää eri taustoista tulevien lasten eriytymistä eri alueille/eri kouluihin.

Ompelijat Krishna ja Chitra

Ompelijat Krishna ja Chitra

Oli jotenkin liikuttavaa nähdä, kuinka tehokasta ja kokonaisvaltaista opetus- ja perhetyötä näinkin pieni järjestö voi täällä tehdä. Tarjouduin kysymään contact centeriin suomalaisia opetusharjoittelijoita opettajiksi ja pyrimme myös löytämään ostajia Suryamukhin naisten käsitöille; näin työllistetään näitä naisia ja tarjotaan heille Reilun kaupan järjestelmän edut (säännölliset tulot, eläke, terveyspalveluja, apua lasten koulumaksuihin, bonuksia ja säästämisjärjestelmä), mutta osa avusta menee myös heitä pidemmälle, lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Jos olet kiinnostunut Children Nepalin hauskoista ja laadukkaasti tehdyistä leluista ja käsinukeista yms. sekä niiden jälleenmyynnistä, voit laittaa meille viestiä palautelomakkeella ja annamme tarkempia tietoja tuotteista, valikoimasta ja yhteyksistä!

Suryamukhin kotisivut: www.children-nepal.net/suryamukhi

Liian reilua kauppaa?!?

10.29.2009 - Heidi

Nyt on sitten sekin nähty -liian reilua kauppaa on olemassa! Palasin juuri 2 viikon pituiselta kenttäreissulta Länsi-Nepalin pienyrittäjien luota. Piskuisissa kylissä kiertäessäni haastattelin käsityöläisiä, joiden tuotteita ovat pääasiassa perinteisillä kangaspuilla kudotut Dhaka-huivit sekä Himalajan nokkosesta (kasvaa 10 kertaa suuremmaksi kuin meikäläinen kasvi) valmistettu lanka, käsinkudottu nokkoskangas sekä valmiit tuotteet, kuten laukut ja huivit. Haastattelin  ja pikakoulutin käsityöläisiä sekä henkilökuntaa pienissä kaupoissa, joita projektini on perustanut kyliin ja pikkukaupunkeihin, jotta kylien tuotteille olisi edes joitakin myyntikanavia (näihin kyliin kun eivät isommat/ulkomaalaiset ostajat eksy; nytkin meidän piti trekata useampi päivä kyliin päästäksemme, vuoristotiet kun olivat monsuunin jäljiltä todella surkeassa kunnossa). Projekti, jossa työskentelen, on kehittänyt mikroyrityksiä Nepalin kaikista köyhimmille ihmisille jo 11 vuoden ajan, mutta markkinointi ja tuotekehitys on jätetty täysin huomiotta ja yrittäjien ollessa kouluttamattomia ihmisiä, ei heiltä voi odottaa täydellistä bisnes-osaamista, laatua tai uusia innovaatioita tuotteiden suhteen, vaan yleensä he tarvitsevat todella paljon tukea ja koulutusta perustavimpienkin asioiden hallitsemiseksi.

Rypsipelto

Kouriintuntuvasti olen saanut huomata kuinka hankalaa on yhdistää köyhyyden vähentäminen ja raaka liiketoiminta (sitähän markkinoille pääseminen ja tuotteiden kehittäminen tosielämässä valitettavasti on). Projektissani kohderyhmänä ja toimijoina ovat ihmiset, joilla ei usein ole luku-, kirjoitus- tai laskutaitoja, käsitystä asiakkaiden tiukoista vaatimuksista laadun tai toimitusaikataulujen suhteen, eikä mitään hinnoitteluosaamista ja joissain tapauksissa motivaatiokin puuttuu… Yleensä kuvio kehitysmaiden käsityöläisten kanssa menee niin, että he eivät osaa pyytää tuotteistaan tarpeeksi hyvää hintaa ja päätyvät siksi velkakierteeseen tai muihin taloudellisiin ongelmiin. Vaan eipä tässä projektissa! Mm. nokkoslangasta (ilmainen luonnon raaka-aine, vaatii toki monia muokkausvaiheita) huiveja kutovat naiset ovat hinnoitelleet huivinsa niin, ettei edes meidän kaltaisellamme länsimaisella kaupalla olisi mahdollisuutta hankkia niitä! Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi tuotteet eivät myy paikallisilla markkinoilla/pientuottajien tuotteille perustetuissa kaupoissa… Käsityöläisten tuotteiden hinnat eivät perustu millekään realistisille tuotantokustannuksille tai työajalle; esim. naiset tekevät käsitöitä yleensä vain osa-aikaisesti (maatöiden ja kodinhoidon ohella) mutta saattavat laskea palkakseen kokopäivätyön verran tai pahimmassa tapauksessa he keksivät hinnat täysin omasta päästään.

Projektissani yksi ongelma on, että kun kylien tuottajat ovat kuulleet, millä hinnalla kaupat myyvät heidän tuotettaan kaupungissa, he ovat alkaneet pyytää samaa hintaa omilta ostajiltaan. Eli tietoa hinnanmuodostuksesta ja käsitystä siitä, etteivät raaka-aineen tuottajat voi pyytää samaa hintaa kuin loppumyyjä, jolla on kuluja kaupasta, kuljetuksista, paketoinnista yms. ei vain ole ja tämä on saattanut johtaa hyvienkin kauppasuhteiden kariutumisiin. Tuottajilla ei siis itsellään ole käsitystä tuotteiden pakkauksesta, etiketeistä, kuljetuksista, eikä heillä ei ole kontakteja tai omia myyntipaikkoja yms. eli he eivät voi itse myydä tuotteitaan loppukäyttäjälle. Lisäksi hyvin lyhytnäköiset tuottajat ovat saattaneet lopettaa jonkin luotettavan suhteen ostajaan kun joku toinen on luvannut muutaman rupian enemmän esim. hunajakilolta. Lopulta tämä uusi ostaja ei olekaan pitänyt lupauksiaan ja vanha ostaja onkin jo ehtinyt hankkia tuotteet jostain muualta ja tuotteet ovat homehtuneet käsiin… Nämä ovat siis esimerkkejä siitä, mitä voi tapahtua kun liikekumppaneina ovat maaseudun köyhät tuottajat/käsityöläiset, jotka ovat saaneet peruskoulutuksen jonkin tuotteen tekemiseen, mutteivat omaa tietoa kaupanpidosta tai liiketoiminnan peruslainalaisuuksista. Oikein ihmettelen, kuinka voi olla, että projekti on toiminut 11 vuotta ja nämä asiat nousevat esille vasta nyt..?

Nokkoslangan kehräystä

Tämä tilanne on todella hullunkurinen, sillä vuosia olen muiden reilun kaupan ja järjestö-ihmisten kanssa pähkäillyt kuinka nostaa kehitysmaiden käsityöläisten (yleensä maaseudulla asuvien) palkkoja ja kuinka tukea heitä hinnoittelemaan tuotteet niin, että hinnat sisältävät todelliset tuotantokustannukset. Kilpailu halvempien tehdasvalmisteisten tuotteiden kanssa on kovaa ja käsitöistä ei enää nykyään juuri kukaan ole valmis maksamaan niiden oikeaa hintaa. Tästä syystä jotkut käsityöläiset eivät uskalla nostaa tuotteiden hintoja, vaikka esimerkiksi täällä Aasiassa inflaatio on ollut todella korkea jo useamman vuoden ja raaka-aineiden, kuten värien, lankojen ja puuvillan hinta on noussut entisestä. Myös ruoka on ennätyksellisen kallista, minkä vuoksi palkkojakin on pakko nostaa. Toki myös länsimaiset ostajat yrittävät pitää ostohinnat alhaalla. Kaiken tämän jälkeen huomaankin nyt keskustelevani ihmisten kanssa siitä, etteivät he voi pyytää tuotteistaan ihan päättömiä hintoja, joihin edes länsimaalaisilla turisteilla ei olisi varaa! Siis aivan liian reilua kauppaa, jolloin tämä reiluus on lähes tappaa kaupankäynnin näillä tuotteilla :)   En olisi uskonut että sanoisin näin kellekään kehitysmaan yrittäjälle, mutta: ”hintoja alas, kiitos!”

Backstrap-kudontaa

KTS ja Dhanmaya

10.21.2009 - Antti

Kumbeshwar Technical School (KTS) on kastittomille perustettu järjestö Katmandussa, joka tarjoaa aikuisille luku- ja kirjoitustaito- sekä ammattiopetusta puutöissä, matonkudonnassa sekä neulomisessa. Osa koulutetuista jää töihin KTS:lle, osa menee töihin muualle tai perustaa oman yrityksen. Lähialueen sekä käsityöläisten lapsia varten järjestöllä on päiväkoti ja ala-asteen koulu sekä pieni orpokoti. Järjestön avulla ennen huonossa asemassa olleet kadunlakaisijakastin jäsenet ovat saaneet ammattitaidon sekä parempia työmahdollisuuksia ja heidän elintasonsa on parantunut selvästi. Nyt Katmandussa kolme kuukautta asuttuamme, olemme vierailleet KTS:llä säännöllisesti. Jokin aika sitten haastattelin yhtä KTS:n käsityöläisistä, Dhanmayaa, jonka kutomia villatuotteita löytyy myös Karmashopista! Tässäpä Dhanmayan mietteitä työstään;

Maalta kaupunkiin muuttanut Dhanmaya työskentelee KTS:llä kutojana ja asuu noin 15 minuutin kävelymatkan päässä KTS:stä. Hän jakaa yhden huoneen asunnon yhdessä aviomiehensä, kahden poikansa sekä aviomiehen 15-vuotiaan sisaren kanssa. Hänen molemmat poikansa käyvät tällä hetkellä valtion koulua, vanhempi 11-vuotias poika 5. luokkaa ja nuorempi 7-vuotias 1. luokkaa. Lisäksi Dhanmayan aviomiehen 15-vuotias sisar käy 7. luokkaa.

Dhanmaya on työskennellyt KTS:llä kohta 11 vuotta. Hän aloitti työt vanhimman pojan ollessa viiden kuukauden ikäinen. Kudontataidon Dhanmaya oppi äidiltään ja hän sanoo olevansa nopea oppimaan erilaisia kudontatöitä. KTS:llä työskentely sopii hänelle hyvin, sillä hän voi työskennellä kotoaan käsin ja kutoa erilaisia tuotteita yhdessä naapureidensa kanssa. Kädessään olevia värikkäitä käsineitä hän sanoo pystyvänsä kutomaan yhdessä naapurin naisten kanssa noin 200 kpl kuukaudessa. Päähineitä hän sanoo pystyvänsä tekemään vielä enemmän, sillä niiden ei tarvitse käsineiden tavoin täsmätä toisiinsa. Töitä on Dhanmayan mukaan ollut riittävästi ja kudontatöiden ohella hän voi samalla hoitaa kotitaloustöitäkin. Hänen rakennuksilla työskentelevän aviomiehensä työt ovat epävarmemmat, sillä etenkin sadekaudella töitä on huonommin tarjolla.

Tulevaisuudessa Dhanmaya toivoo lastensa opiskelevan ahkerasti, saavan hyvän työn sekä palkan ja sitä kautta pääsevänsä elämässään eteenpäin. Hänen vanhempi poikansa on hiljainen, mutta opiskelee ahkerasti kun nuorempi on paljon veljeään aktiivisempi harrastaen karatea sekä tanssia. Hänen nuorempi poikansa on myös kertonut äidilleen, ettei vanhempien tarvitse huolehtia tulevaisuudesta, vaan hän pitää heistä huolta myöhemmin töissä ollessaan.

Dhanmaya KTS:n pihalla Patanissa

Dhanmaya KTS:n pihalla Patanissa

Väriasiaa osa II

10.19.2009 - Heidi

Toinen seikka värjäykseen liittyen on värinkestävyys. Viime viikonloppuna leikin tekstiililaboratoriota kylpyhuoneessamme kun mittailin kuumemittarilla pesukonelämpöistä vettä saaviin ja liottelin siellä työprojektini pienyrittäjien taidokkaasti käsinkutomia, perinteisiä Dhaka-huiveja. Onneksi huivien värit eivät olleet moksiskaan lämpimästä vedestä. Yleensähän kehitysmaiden toreilta/turistikaupoista ostetut halpiskamppeet päästävä kaiken värin jopa käsin pestessä… Moni meidänkin vaatemerkkejämme vielä tuntematon ihminen on saattanut kysyä, ovatko esim. People Treen vaatteiden värit pesunkestäviä, nämä vaatteet kun on myös valmistettu kehitysmaissa. Näinhän ei tietenkään ole, vaan värit ovat länsimaista, tutkittua tasoa, onhan vaatteiden valmistuttaja länsimainen yritys. Omia, alkeellisia väritestejä tehdessäni huomasin, kuinka lämmintä + 40-asteinen vesi oikeasti on ja ajattelin, että jos se tuntuu näin kuumalta, mitä 60-, saatikka 90-asteinen vesi tekee tekstiilille?

Sekä People Tree, että Prana-vaatemerkit puhuvat pesulämpötilojen alentamisen puolesta ekologisista syistä. Pranan myyntijohtaja kirjoitti meille äskettäin, että nykyajan pesuaineet ja pesukoneet ovat niin tehokkaita, että lika lähtee tekstiilistä helposti ja siksi pesulämpötiloja voi alentaa pesutuloksen siitä kärsimättä. Sen lisäksi, että sähköä (eli myös rahaa) säästyy paljon, myös vaatteet pysyvät parempina pidempään, sillä esim. 30-asteisessa vedessä vaatteen kuidut eivät kärsi yhtä paljon kuin kuumemmassa vedessä (+ 40) ja myös värit säilyvät kirkkaampina. Luulen, että monella on syntynyt mielikuva ”ainoasta ja oikeasta” pesutavasta kuumassa vedessä jostain isovanhempiemme ajoilta, jolloin huivipäiset naiset pesivät lakanoita järven rannalla kiehuvassa vedessä. Niin idylliseltä kuin edellinen kuulostaakin, niin nykyajan hygieniaolot ovat toista luokkaa kuin tuolloin ja harvoin tekstiilit ovat enää samalla tavalla pinttyneessä liassa. Meillekin tulee aina välillä kyselyjä, mistä saa ”kunnon vanhanajan puuvillasta” valmistettuja vaatteita, jotka kestävät suurin piirtein 90-asteisen pesun. Valitettavasti täytyy myöntää, etten todellakaan tiedä, mistä sellaista/niin kestävää kangasta (esim. puuvillatrikoota) saa (varsinkin kun sen meidän kriteerien mukaan pitäisi olla viljelty reilun kaupan ehdoilla ja luomuna, sekä kehrätty, kudottu ja värjätty reilun kaupan ehdoilla/haitattomilla väreillä)… Miten siis vastata kaikkiin näihin eettisiin ja ekologisiin kriteereihin sekä saavuttaa vielä rankkojen pesujen vaatima huippulaatu? Aina ei käy kateeksi vaatevalmistajiakaan..! Joka tapauksessa itse toivoisin, että me kuluttajat opettelisimme uusia pesutapoja ja testaisimme, jääkö 30-asteisessa vedessä pesty vaate todella silminnähden likaisemmaksi kuin kuumemmassa (esim. 40 asteessa) pesty vaate, vai onko kyseessä vain opittu tapa/mielikuva. Näin olen ainakin omalla kohdallani huomannut tapahtuneen. Vaikka pesen kaikki vaatteeni (joitakin valkopyykin tehopuhdistuskertoja lukuun ottamatta) kolmessa kympissä, en ole koskaan huomannut kulkevani likaisissa vaatteissa… Jos näin on, niin kaverit; pliis kertokaa ja huomauttakaa asiasta! =)

P.S. Nyt kun kaikki pyykit joutuu pesemään käsin täällä Nepalissa (mikä vie tuhottomasti aikaa ja on yllättävän raskasta), ei kaikkia vaatteita teekään mieli nakata pyykkikoriin yhden käyttökerran jälkeen vaan tulee oikeasti mietittyä, milloin vaate on likainen ja milloin ei.

Väriasiaa osa I

10.17.2009 - Heidi

Tämä juttu paisui niin pitkäksi, että päätin jakaa sen kahteen osaan. Kun on tottunut kirjoittamaan akateemiseen tyyliin ja analysoimaan kaiken perin pohjin, täytyisi todellakin opetella tätä blogimaista kirjoittamista. Asiaa on kuin Ruuneperilla ja loppua tekstille ei vaan näy… :)

Joka tapauksessa, olin sitten vapaaehtoisena kehitysmaatuotteita myyvillä järjestöillä, töissä omassa yrityksessä tai nykyisessä leipätyössäni YK:n alaisessa pienyritysprojektissa, huomaan aina törmääväni samaan asiaan tekstiilituotantoa tutkaillessani, nimittäin värjäykseen. Tekstiilituotteiden tuotantoketju on muutenkin pitkä ja usein vaikeaselkoinen, mutta värjäys sen yhtenä osana on jo itsessään hankala osa-alue. Värjäyksellä saattaa (kuten esim. ”tavallisen” puuvillan viljelyllä viljelijälle) olla haitalliset vaikutukset värjärien terveydelle, jos käytetään vääränlaisia värejä ilman suojavaatetusta/-välineitä. Lisäksi värjäys kuluttaa paljon vettä ja puhdistamattomat värjäysvedet pilaavat paikalliset vesistöt. Eivätkä vaikutukset välttämättä aina jää ”vain” tuotteen valmistusmaahan; ihan vasta farkuista löydettiin monia vaatteen käyttäjällekin haitallisia aineita ja onpa julkisuuteen pullahdellut säännöllisesti muitakin tuotteita, joissa on tutkimuksissa havaittu olevan haitallisia kemikaalijäämiä, kuten rintaliivit ja lastenvaatteet. Tämän lisäksi olen huomannut, että jopa joillakin ekovaatekaupoilla on hankaluuksia erottaa erilaiset värjäystavat/väriaineet toisistaan ja esim. kemiallisia, kylläkin haitattomia, värejä saatetaan kutsua kasviväreiksi jne.

Se, että väriasiat ovat olleet taas mielessäni, johtuu siitä että olen selvitellyt millä väreillä YK-projektini käsityöläisten tuotteet on värjätty tai lähinnä mistä he hankkivat langat tuotteisiinsa ja kuka ne on värjännyt. Yllättäen lankojen myyjällä oli kuin olikin AZO-vapaa sertifikaatti lähes kaikille väreille, itse kun en olisi todellakaan odottanut sitä. Olen myös yrittänyt selvittää, onko Nepalissa tekstiililaboratoriota, missä testauttaa projektini käsityöläisten mallituotteita. No, eihän täällä tietenkään sellaista ole, kertoivat paikalliset reilun kaupan tuottajat, jotka itsekin lähettävät tuotteensa labraan Intiaan tai sitten tuotteet testataan yhdessä eurooppalaisten ostajien kanssa Euroopassa. Kuten olen aiemmin kertonut, projektini kouluttaa yrittäjiksi kaikista köyhimpiä ihmisiä Nepalin syrjäseuduilla, pääasiassa kastittomia ja naisia. Tätä taustaa vasten tuotteiden saattaminen vientikelpoisiksi olisi todella tärkeää, jotta nämä aiemmin nälkäkuoleman partaalla eläneet ihmiset voisivat nousta köyhyydestä omalla työllään (toki Nepal maana kaipaa myös kipeästi ulkomaista valuttaa/vientituloja).

Kun itse aloittelin reilun kaupan tuotantoon ja erityisesti tekstiili- ja kemikaaliasioihin tutustumista Intiassa joitakin vuosia sitten, ajattelin että isot yritykset ovat aina niitä ”pahimpia” ja että juuri ne (ja ainoastaan ne) tuhoavat surutta kehitysmaiden ympäristöä halpatuotannollaan. (Toki en edelleenkään kiistä suuryritysten toimintamaissaan saamaa ylisuurta valtaa ympäristö- ja yhteiskunnallisissa asioissa sekä niiden ylipitkiä valmistusketjuja, joissa eettiset ja ekologiset seikat jäävät usein valvomatta, tuotannon volyymeistä puhumattakaan). Mutta haastatellessani erästä intialaista reilun kaupan yhteisön johtajaa, kuulin, että hänen mielestään värjäysasioiden kanssa enemmän ongelmia saattaa olla pienillä tuottajayhteisöillä ja värjäyspaikoilla kuin isoilla tehtailla, minkä olen itsekin sittemmin todennut. Suuremmilla yrityksillä kun voi jo olla käytössään tehokkaat koneet (jolloin värjärit eivät altistu kemikaaleille), tietotaitoa kemikaalisäädöksistä tai ainakin varaa palkata näihin asioihin erikoistunut neuvonantaja/valvoja. Totuus ei siis aina ole niin musta-valkoinen kuin yhdeltä kannalta katsottuna näyttää, etenkin jos yrittää ottaa huomioon sekä eettiset seikat että ympäristöasiat. Tämä kirjoitus ei todellakaan ole suuryritysten ylistys, vaan toteamus, että tosielämässä kehitysmaaoloissa eettisen ja ekologisen tuotannon kehittäminen kouluttamattomien (usein lukutaidottomien) ja kemikaalien haitoista tai ympäristöasioista tietämättömien käsityöläisten kanssa on usein haasteellista, hidasta ja hankalaa.

Yksi seikka, mikä tekee ihmiselle myrkyllisten värien käytön (sekä ympäristöstä piittaamattomat toimintatavat) edelleen mahdolliseksi, on erilainen kemikaalilainsäädäntö Euroopan ja Aasian välillä. Esimerkiksi AZO-värit (voivat aiheuttaa yliherkkyyttä ja jopa syöpää) ovat kiellettyjä Euroopassa, mutta niitä saa edelleen käyttää Aasiassa. Hassuinta on se, että Suomen liityttyä EU:n AZO-värien käyttö elintarvikkeissa sallittiin Suomessakin (nämä värit esim. karkeissa aiheuttavat ylivilkkautta ym. mukavaa lapsilla) eli näitä aineita saa syödä, mutta niitä ei saa olla tekstiileissä..! Haastatellessani kehitysmaiden käsityöläisiä, lähes aina esille on tullut myös se harmillinen seikka, kuinka AZO-vapaat värit ovat kalliimpia kuin ”haitalliset” värit ja siksi jälkimmäisiä saatetaan edelleen käyttää värjäyksissä. Käsityöläisten kouluttaminen väriasioissa on vaatinut monilta vaatevalmistajilta (kuten Prana ja People Tree ym. ym.) valtavan määrän laboratoriotestejä ja tiedottamista, jotta värit todellakin on vaihdettu turvallisiin väreihin. Toki monilla värjäyspaikoilla itselläänkin on antaa todistus käyttämiensä värien turvallisuudesta ja sen lisäksi esim. luomutekstiilimerkit, kuten Soil Associationin merkki tai Ökö Tex-merkki, takaavat jo itsessään kaikkien valmistuksessa käytettyjen kemikaalien haitattomuuden. Viimeisenä linkkinä Suomen Tulli valvoo ja myös testailee maahantuotuja tekstiilejä niiden sisältämistä kemikaaleista omassa laboratoriossaan.

Omia kysymyksiä, kokemuksia sekä mielipiteitä väreihin ja kemikaaleihin liittyen voi kirjoitella tänne jos jotain tulee mieleen?! Jos en itse tiedä aiheesta enempää, niin varmasti joukostamme löytyy joku, jolta kyseinen tieto löytyy tai sitten otetaan selvää! :) Tekstiilituotantoaiheista juttua luvassa seuraavaksikin…

Asiakkaiden kokemuksia Karmashopista

10.13.2009 - Heidi

Jos olet asioinut verkkokaupassamme, niin kerrotko omista kokemuksistasi. Miten toimitus meni? Onnistuiko maksu? Kuinka vaihto- tai palautus tapahtui? Millaista asiakaspalvelua sait?

Miten olemme mielestäsi sinua palvelleet? Sana vapaa!

Auta verkkokauppoja säilymään hengissä – anna äänesi kuulua

10.13.2009 - Heidi

Kauppalehti, Taloussanomat, Digitoday ja monet muut uutispalvelut ovat (12.10.) julkaisseet uutisen, jonka näyttävässä ja julkisuushakuisessa otsikossa kehotetaan ostamaan vain ja ainoastaan suurista verkkokaupoista ja maksamaan vain ja ainoastaan Luottokortilla, mikä näin pienen, massa- ja halpatuotantoa vastustavan, verkkokaupan omistajan näkökulmasta on pöyristyttävää. Varsinkin kun uutisen sisältö on selvästi verkkokauppa-alaa tuntemattoman kädenjälkeä ja se ei perustu tilastollisille, eikä muillekaan faktoille!

Kuluttajariitalautakunta on uutisen mukaan antanut lausunnon, jonka mukaan pienistä verkkokaupoista ostaminen olisi jotenkin turvattomampaa kuin suurista verkkokaupoista ostaminen tai että pienissä olisi enemmän ongelmia asiakaspalvelussa. Uutisen lausunto pohjautuu Kuluttajariitalautakunnan saamaan noin sataan ongelmatapaukseen vuodessa. Määrä on olematon koko verkkokaupan liiketoimintavolyymiin, sillä pienistä verkkokaupoista tehdään vuosittain yhteenlaskettuna useita satoja tuhansia ostoksia. Isojen verkkokauppojen paremmuus ei useinkaan pidä paikkaansa, vaan monesti pienistä kaupoista on mahdollista saada henkilökohtaista ja joustavaa palvelua. Lisäksi myös pienissä kaupoissa tuotteiden maksamiseen on tarjolla useita turvallisia menetelmiä, joissa puolueeton osapuoli varmistaa kauppatapahtuman turvallisuuden ostajalle (kuten myös Karmashopissa!).

Suomessa verkossa myyvistä yrityksistä yli 90% on nimenomaan pieniä ja keskisuuria verkkokauppoja ja tätä silmällä pitäen myös suurin osa verkossa myytävien tuotteiden valikoimasta on tarjolla pienten verkkokauppojen kautta. Mikäli kuluttajat ostaisivat vain suurista kaupoista, myös tarjolla oleva tuotevalikoima pienenisi merkittävästi ja siten koko verkkokauppatoimialan kehitys kääntyisi laskuun. (Huom! Suomalaisista yrityksistä 93% on mikroyrityksiä, jotka työllistävät 1-9 hlöä, pitäisikö siis lähes kaikkien suomalaisyritysten palvelun tasoa epäillä tämän uutisen mukaan?!) Pienyritykset maksavat valtavasti veroja, tukevat yhteiskuntaa ja työllistävät ihmisiä, joten niitä koskevan uutisoinnin soisi olevan totuudenmukaista ja kannustavaa.

Erityisesti ekologisiin ja ettisesti valmistettuihin tuotteisiin keskittyvät yritykset ovat Suomessa pääosin pieniä yrityksiä ja monet niistä ovat nimenomaan verkkokauppoja -jos näitä yrityksiä ei olisi perustettu, olisi tuotevalikoima paljon pienempi ja mikä tärkeintä, painetta isommille kaupoille hankkia tällaisia tuotteita omiin valikoimiinsa ei välttämättä olisi koskaan syntynyt nykyisessä määrin!

Nyt on aika antaa äänesi kuulua ja varmistaa, että pienet ja keskisuuret verkkokaupat voivat jatkaa toimintaansa. Adressin tavoitteena on tehdä kaikille verkkokauppatoimintaa uutisoiville tahoille selväksi, että tämän uutisoinnin kaltainen huolimaton ja toimialaa törkeästi yleistävä viestintä ei ole hyväksyttävää. Allekirjoita addressi osoitteessa: www.adressit.com/verkkokauppa

Adressin aloittaja: Lennu Keinänen (lennu.keinanen@verkkomaksut.fi)

”Heart for Africa” -projekti

10.12.2009 - Antti

Verkkokaupastamme löytyy Pranan ”Heart for Africa” -pipo.  Seuraavasta Youtube-videosta selviää kuitenkin tarkemmin mistä projektissa on kyse.

Projektin internetsivut: www.heartforafrica.org

”What makes People Tree Special?”

10.07.2009 - Antti

Videossa People Treen perustaja Safia Minney kertoo yrityksensä sekä reilun kaupan merkityksestä viljelijöiden ja käsityöläisten elämään kehitysmaissa.

Uusimmat People Tree -tuotteet löydät verkkokaupastamme!